Julkaistu Tampereen yliopiston psykologian opiskelijoiden Cortext-lehdessä toukokuu 2005
Aloitin opiskeluni 1964. Minkäänlaista opintojen ohjausta ei ollut. Oli ohjelma, jossa opetus oli hyvin tiiviisti kuvattu. Lähtiessäni opiskelemaan tätini ohje oli: pro:t pois ja peruskurssille. Siihen aikaan piti suorittaa pro exercitio kahdessa vieraassa kielessä. Toimin tätini ohjeiden mukaan ja pääsin alkuun. Sille tielle olen jäänyt, sillä psykologia on tieteistä jännittävin ja mielenkiintoisin. Paljon on muuttunut, mutta jo silloin psykologia oli suosittu ala. Kun aluksi opiskelijat valittiin tiedekuntaan eikä oppiaineisiin, tästä oli luovuttava, koska kovin monet halusivat opiskella psykologiaa. Psykologian suosiossa on toki enemmän hyvää kuin huonoa, sillä saamme joka vuosi hyvin motivoituneita opiskelijoita. Miesten vähyys on siinä mielessä ongelma, että tuskin nykyaikana on hyvä asia, jos jonkin ammatin harjoittajat ovat pelkästään naisia tai miehiä.
Valinta on kuitenkin sen takia ongelmallinen, että halukkuus opiskella psykologiaa johtaa siihen, että sisäänpääsyä yritetään useita kertoja. Jos tämä toive ei toteudu useankaan yrityksen jälkeen, pettymys on varmaan suuri. Useat yritykset hidastavat opintojen aloittamista, mistä meitä ministeriöt arvostelevat. Tavoitteena on, että vuosittain saataisiin uusia opiskelijoita (kevät ja edellinen syksy) 50% vuodesta 2008 lähtien. Tavoite on aika kova, sillä nyt luku lienee jossain 10-15 prosentin paikkeilla. On siis melkoinen pähkinä, millainen valinnan tulisi olla, että se olisi oikeudenmukainen ja toteuttaisi tuon tavoitteen.
Opetusta hallitsee syksyllä käynnistyvä muutos, jonka kouriin me kaikki joudumme. Opettajat ja opiskelijaedustajat ovat koko talven ja kevään ankarasti paiskineet töitä, jotta saataisiin aikaan mahdollisimman hyvä tulos. Siirrymme siis kaksiportaiseen järjestelmään eli kandidaatin ja maisterin tutkintoihin, jotka tulisi suorittaa viidessä ja puolessa vuodessa. Opetusohjelman tulee tietenkin olla sellainen, että tämä on mahdollista. Toivomme valtaosan etenevän laaditun ohjelman mukaisesti, mutta tiedämme, että eri syistä johtuen tämä ei aina ole mahdollista. Paineet opetuksen koulumaisuuteen ovat lisääntyneet. Heijastaako tätä opiskelijoiden yleisesti käyttämä sana “koulu”, joka kuulostaa suorastaan vähättelyltä vanhan parran korvissa.
Suurin haaste on se, että saadaan vanhan ja uuden ohjelman vastaavuudet selkeästi määriteltyä. Muutokset ovat suuria juuri sen tähden, että opintoviikoista tulee opintopisteitä. Muuntokertoimista on meille annettu kiusallisen epämääräisiä ohjeita, mutta asia on siitä huolimatta hoidettava niin hyvin kuin mahdollista. Suuri muutos on sekin, että Psykonet-yhteistyö laajenee entisestään. Ensi syksynä kaikki viisi peruskurssia toteutetaan Suomen psykologian laitosten yhteistyönä. Moniin oppiaineisiin verraten tämä on kiistaton vahvuus. Tuskinpa muissa oppiaineissa voidaan tarjota näin korkeatasoista opetusta heti peruskurssista alkaen.
Psykonet-yhteistyö näkyy myös muilla opetuksen tasoilla. Yhteistä opetusta on aina tohtorin tutkintoa myöten. Yhteistyön painopiste on kuitenkin ammatillisessa lisensiaattiopetuksessa, joka toteutuu valtaosin yhteisen opetusohjelman pohjalta. Yhteistyön merkittävyys on myös valtakunnallisella tasolla tunnustettu. Olemme yhdessä muiden laitosten kanssa jo toisen kerran opetuksen laatuyksikkö kolmen vuoden ajan. Tästä seuraa jonkin verran aineellistakin hyötyä, mitä olemme voineet käyttää erityisesti ammatillisten opintojen kehittämiseen.
Erityisen iloinen olenkin juuri ammatillisten opintojen tehostumisesta. Muutamassa vuodessa on saatu aikaan sellainen yhteistyö kentän kanssa, että tulevat psykologit voivat tehdä työtä ihan oikeiden asiakkaiden kanssa. Tästä kiitokset Pirkko Niemiselle ja Raimo Lappalaiselle. Ennen heitä hiljan eläkkeelle jäänyt lehtori Matti Kiviaho teki osaltaan suuren työn ammatillisten opintojen kehittämiseksi. Myös tällä tasolla Psykonet-yhteistyö on tiivistynyt.
Laitoksemme kehittämistä rasittaa monille yliopistomme laitoksille yhteinen ongelma eli opetusresurssien puute. Yliopistomme rahoitus on käytännössä pysynyt vuosia aivan samana, joten ainoa lisäys voidaan saada opettajien selkänahasta tai ulkopuolisella rahoituksella. Lisäksi on muistettava, että laman aikana laitoksemme menetti kaksi assistentin virkaa, mikä oli todella ikävä asia. Tuolloin yliopistojen rahoitusta leikattiin tuntuvasti. Kuten yleisesti on tiedossa, maisterin ja tohtorin tutkintojen määrä on kaikesta huolimatta jatkuvasti noussut. Tästä seuraa, että opettajat tekevät yleisesti erittäin pitkiä työpäiviä saamatta siitä mitään lisäkorvausta. Kaiken kukkuraksi me opettajat teemme tätä työtä hyvin motivoituneina ja jopa innostuneena. Voiko olla parempaa yhdistelmää kuin motivoituneet opiskelijat ja opettajat! Myös laitoksen kansliahenkilökunta toimii kiitosta ansaitsevalla tavalla.
Olemme kesällä 2006 muuttamassa uusiin tiloihin vastapäätä yliopiston päärakennusta, jossa kuoppa syvenee ja alkaa kohta täyttyäkin. Uusiin tiloihin tulee kirjasto ja pääosa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan laitoksista. Tiloja olemme voineet suunnitella pääosin varsin hyvässä hengessä arkkitehtien kanssa. Tilat itse asiassa pienenevät, mutta tulevat nykyistä tehokkaampaan käyttöön. Tämäkin muutto on aikamoinen operaatio. Ne, jotka ovat nähneet työhuoneeni, ymmärtävät, että muutto vaatii hikeä ja kenties kyyneleitäkin, koska ihan kaikkea ei uusiin tiloihin voi viedä.
Laitoksen opettajakunnassa on viime vuosina tapahtunut melkoisesti muutoksia. Virkoja tai toimia on tällä hetkellä täytettävänä kolme, mikä on aika iso osuus opettajista. Täytettävänä on yksi professorin ja kaksi yliassistentin virkaa. Kaikkiin näihin saadaan erittäin pätevät opettajat.
Laitoksen tutkimustyö on hyvin monipuolista ja laajenee koko ajan. Human Information Processing -laboratoriossa tehdään sosiokognitiivisiin prosesseihin ja emootioihin liittyvää tutkimusta, joissa usein on mukana myös neuropsykologinen näkökulma. Näiden lisäksi laitoksella tehdään sekä lasten että aikuisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tutkimuksia. Käynnissä olevien projektien luettelo on pitkä. Näihin on myös opiskelijoiden mahdollista päästä mukaan mm. pro gradu -tutkielman merkeissä. Kehotan opiskelijoita muistamaan sen, että juuri projekteissa pro gradu -työt etenevät parhaiten, koska ne perustuvat aina projektissa tapahtuneeseen laajaan esityöhön ja suunnitteluun.
Kun ajattelemme ensi lukuvuotta, varmaankin suurin haaste on saada neljä lukukautta ja uusi opetusohjelma toimimaan sujuvasti. Opiskelijoiden määriä etenkin peruskursseilla on vaikea ennakoida emmekä tiedä miten hyvin opiskelijat ehtivät suorittamaan ne kurssit, joille he ovat osallistuneet.
Monet opettajat vieroksuvat sitä, että yliopistojen toimintaa halutaan monin tavoin rajata. Tavoitteena näyttää olevan se, että työelämään saadaan mahdollisimman nopeasti väkeä. Syntyy vaikutelma, että yliopistossa työtä tekevät, niin opettajat kuin opiskelijat, ovat jotenkin huonosti hoitaneet asiansa, jonka vuoksi heitä täytyy panna kuriin. Ammattikorkeakouluja on samanaikaisesti hyvin resurssoitu eikä kehittämistä näytä haittaavan se, että siellä keskeyttäneitä on runsaasti tai että monille koulutusaloille koulutetaan liikaa väkeä. Yhtenä ongelmana on varmasti ollut se, että opetusministereiksi ei ole saatu päteviä henkilöitä.