Yle Uutiset julkaisi seuraavanlaisen artikkelin:
Hyväuskoisuus on hyve – “Meidän on syytä pitää siitä kiinni”
Emeritusprofessori Markku Ojanen pitää taipumusta tulla höynäytetyksi hyveenä, vaikka joskus siitä joutuu vähän maksamaankin.
Yle Tampereen Liisa Leinosen kirjoittama uutisjuttu löytyy täältä.
Professori Osmo Apunen vertaa talvisotaa edeltänyttä, suomalaisessa politiikassa esiintynyttä hyväuskoisuutta amerikkalaisten poliitikkojen ajatukseen siitä, että demokratiaa voidaan viedä länsimaiden ulkopuolelle, kunhan vain diktaattorit ensin kukistetaan.
On kuitenkin eri asia uskoa, että rajan takaa ei hyökätä pieneen, rauhalliseen Suomeen kuin siihen, että jokin valtio voidaan väkivalloin saattaa toivottuun tilaan. Pitääkö politiikassa aina varustautua pahimpaan vaihtoehtoon?
Edellämainittu ero lähestymistavoissa näyttäytyy yksilötasolla selvemmin: Jos olen ison naapurin uhkailuista huolimatta ajatellut, että hän ei hyökkää kimppuuni, olen hyväuskoinen myönteisessä mielessä. Tätä tosiasiaa ei muuta edes se, että hän lopulta hyökkää kimppuuni.
Entä jos tuo iso naapuri epäilee pienemmän luotettavuutta, ja uskoo, että uhkailulla tai kunnon selkäsaunalla asiat järjestyvät, ja pienempi saadaan lopulta toimimaan hänen mielensä mukaan? Kyllä, iso kaveri on hyväuskoinen, ja ehkä ajattelee vieläpä, että selkäsaunasta huolimatta pysytään hyvinä ystävinä. Tämä on itsekkyyden ja itsekkäiden pyrkimysten sävyttämää hyväuskoisuutta.
Kummassakin tapauksessa on kyse samasta asiasta, mutta jälkimmäisessä hyväuskoisuus ilmentyy itsekkäänä pyrkimyksenä saavuttaa etuja, puolusteltiin niitä yhteisen hyvin nimissä tai ei. Kenties Neuvostoliittokin halusi hyväntahtoisesti saattaa Suomen kommunismiin. Tätä hyväntahtoista pyrkimystä ei täällä katsottu suopeasti.
