Kehitysvammaliitto | Markku Ojanen

Tässä lokakuisessa nettiviikossa Markku käsittelee pitkästä aikaa mitä monituisimpia asioita, kuten kuntarakennetta, taloutta, kouluhyvinvointia ja niin edelleen. Nettiviikon sisältöjä mukaillen kotisivulle on lisätty iso liuta Markun viimeaikaisia vastineita, kirjoituksia ja artikkeleja, jotka hän nettiviikossaan mainitsee. Tässä lista näistä nettiviikossa käsitellyistä lehtikirjoituksista: Rikkaiden ja köyhien tulonjaon kasvaminen on merkittävä ongelma Puolustan yhä taloudellista tasa-arvoa Wahlroos ei anna periksi Vaikka yksi ääni ei paljon merkitse Abortista ja ihmisoikeuksista Kristinuskon vastuu pahuudesta Myytti suomalaisten huonosta itsetunnosta Ampuminen erikoista Lisäksi sivulle on lisätty myös kaksi PDF-muotoista, pidempää artikkelia: , Nettiviikon voit lukea kokonaisuudessaan painamalla alta lue lisää: Euroopan ja ja koko maailman taloudellinen tilanne on aivan arvaamattomassa tilassa. Tai arvauksia kyllä riittää, mutta mikä niistä osuu edes suunnilleen oikeaan? Talouden asiantuntijoiden kyky ennustaa tulevia asioita on ollut vaatimaton. Kyse on ilmeisesti aivan liian monimutkaisista asioista. Pieniltä vaikuttavat asiat saavat aikaan suuria myllerryksiä. Suomella näyttää olevan kaksi tietä, jotka kumpikaan eivät vaikuta hyviltä. Jos Kreikka romahtaa Suomen takia, seuraukset voivat olla todella pahoja. Jos taas maksamme kaiken, jotta Kreikka ja muutkin vaikeuksissa olevat maat selviytyisivät, sekin maksaa paljon. Ja tuntuu kovin kohtuuttomalta Olen kirjoitellut tavallista enemmän yleisönosastoihin. Kävin Aamulehden palstoilla keskustelua Gustav von Hertzenin kanssa tuloeroista ja niiden tasoittamisesta. Von Hertzen oli lukenut Wilkinsonin ja Pickettin kirjan Tasa-arvo ja hyvinvointi. Hän arvosteli siinä kuvattuja tuloksia, joiden mukaan taloudellinen tasa-arvo edistää yhteistä hyvinvointia ja onnellisuutta. Eriarvoisuus tuo mukanaan kaikenlaisia ongelmia ja häiriöitä. Hän puolusti tuloeroja, koska silloin menestyvät ihmiset saavat ansaitsemansa palkkion. Kirjoitukseni on liitetty tälle kotisivulle. Olin jyrkästi toista mieltä. Aina silloin tällöin lehdissä ilmestyy kirjoituksia, joissa arvostellaan joko yleensä uskontoja tai sitten erityisesti kristinuskoa ja kristinuskoa tunnustavia eli uskovaisia. Kritiikki osuu usein kohdalleen. Uskovaiset eivät ole eläneet oppiensa mukaisesti. Eivätkä ikävä kyllä tule elämään. Kritiikki on kuitenkin aika ajoin niin kohtuutonta, että siihen tekee mieli puuttua. Ihan kaikki paha ei ole uskonnoista lähtöisin. Näinkin on väitetty. Monet antropologit ja sosiologit korostavat uskontojen yhteisöllisyyttä. Ne ovat vahvistaneet yhteisöjen kiinteyttä ja ihmisten välistä yhteistyötä. Ne ovat myös hillinneet ihmisten haluja, jotka varsinkin yhteisöllisessä elämässä vaativat tiukkoja normeja. Yksilökeskeinen kulttuuri on tuonut mukanaan paljon hyviä asioita, mutta myös kosolti ongelmia. Nykyajan kulttuuri tarjoaa niin paljon houkutuksia, että moni joutuu niiden suhteen riippuvuuteen. Kun uskontojen ote heikkenee, silloin halujen hillintä vaatii lakeja, valvontaa, terapiaa ja valistusta. Sekään ei tunnu auttavan. Yksi kommenttini löytyy toisaalta. Björn Wahlroos on ärsyttänyt monia muitakin kuin minua. Von Herzenin tavoin hän näyttää olevan kovan, menestyneitä runsaasti palkitsevan yhteiskunnan kannattaja. Kova kilpailu erottaa taitavat ja ahkerat taitamattomista ja laiskoista. Yleisönosastoon kirjoittamiselle sain sytykkeen Nordean suunnitelmista vähentää väkeä, koska suhdanteet näyttävät heikkenevän. Näin silti, että Nordea teki erinomaisen tuloksen. Tästä kirjoitus ohessa. Aamulehden alakerrassa pohdiskelin suomalaisten huonoa itsetuntoa. Tällaiseen käsitykseen törmää joka paikassa. Jos yrittää väittää vastaan, saa vastaansa vahvan näkemyksen, että kyllä suomalaisilta puuttuu itsetuntoa. Missä tämä huono itsetunto näkyy? Ei ainakaan siinä, että suomalaiset ovat hyvinvoinnin ja onnellisuuden suhteen koko maailman kärkimaita. Eikä siinä, että Suomi on selvinnyt historiansa aikana monista vaikeista asioista. On totta, että suomalaisilla on taipumusta vähätellä itseään, mutta eihän se vielä kerro siitä, että suomalaiset eivät arvostaisi itseään. Ehkä huono itsetunto viittaa todelliseen ongelmaan, joka liittyy itsetuntemukseen. Puutteellisen itsetuntemuksen kielteiset seuraukset näkyvän kaikkialla. Otin kantaa myös kuntarakenteen tiivistämiseen. Kuntaministeri Virkkusen suunnitelma vaikuttaa kovin radikaalilta - ja kummalliselta. Suomessa on jatkuvasti ollut ministereitä, jotka eivät halua tietää mitään tutkimusten tuloksista. Monet pienet kunnat ovat selviytyneet ihan hyvin tehtävistään. Kun säästöjä mahdollisesti tulee, ne koituvat aina siitä, että reuna-alueiden palveluja heikennetään. Nämä kokemukset ovat yleisiä. Tampereen Teiskossa ei ole riemuittu yhdistymisen jälkeen. Vaikka muutoksiakin tarvitaan, taas kyse on muutoksesta muutoksen vuoksi. Uusi rakenne on aina paperilla parempi kuin vanha. Tähän myös kommunismin hetkellinen voittokulku perustui. Lähetin Kehitysvammaliiton Ketju-lehteen kommentin, jossa arvostelin erään kolumnistin näkemyksiä. Feministinä hän rakensi kirjoituksensa yhdelle ihmisoikeudelle: oikeuteen omaan ruumiiseen. Kysymys oli abortista. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen kuin kirjoitus antoi ymmärtää, sillä onhan lapsellakin oikeus omaan ruumiiseen. Jopa syntymättömällä lapsella. Kumman oikeus tässä voittaa? Asia on kaikkea muuta kuin yksioikoinen. Abortin kieltäminen tai voimakas rajoittaminen johtaa ongelmiin, mutta äidillä ja myös isällä on vastuu omasta ruumiistaan lapsen edun vuoksi. Alkoholi ja tupakka ovat vahingollisia lapselle. Myös tämä kirjoitus löytyy tältä sivustolta. Moni asia kietoutuu liberalismi - konservatismi -jaotteluun. Se toimii nyt myös Suomessa sen jälkeen, kun kommunismin vetovoima on hiipunut. Konservatiivit korostavat ihmisen tahdon merkitystä ja vieroksuvat yhteiskunnan lisääntyvää otetta arkielämään. Kauniista puheistaan huolimatta liberaalit eivät käytännössä usko ihmisten kykyyn hoitaa asioitaan, vaan vaativat yhteiskunnallista ohjausta. Näkemykset vaihtuvat huvittavalla tavalla asioiden mukaan. Konservatiivit vaativat yleensä ankaria rangaistuksia eivätkä luota ihmisen muuttumiseen, liberaalit taas vaativat ihmisiä tiukasti vastuuseen asenteistaan. Miksi ihmiset olisivat vahvemmin vastuussa "vihapuheistaan" kuin vaikkapa vandalismista tai näpistelyistä? Sekä liberaalit että konservatiivit korostavat vapauden merkitystä, mutta ovat valmiita sitä rajoittamaan. Liberaalit haluavat rajoittaa sitä tasa-arvon nimissä, konservatiivit moraalin nimissä. Aamulehdessä oli 30.9. alakerta, joka oli otsikoitu "Kouluvihaajille väärät lääkkeet". Kirjoituksessa käsitellään hyvin tärkeää asiaa: varsinkin monet pojat viihtyvät huonosti koulussa ja jopa vihaavat koulunkäyntiä. Kirjoituksessa sanotaan, että "syy ei välttämättä ole nuoressa itsessään tai hänen älykkyydessään". Tämä on totta, mutta tarjottu ratkaisu ei ole realistinen. Koulun sanotaan epäonnistuneen sille kuuluvassa tehtävässä tukea nuorten kokonaisvaltaista kehitystä. Vika on siis koulussa ja opettajissa. "Ennen kaikkea koululaitos on kyvytön näkemään oppilaat yksilöllisesti tuntevina ja sosiaalisina olentoina." Tämä on kaunis lause, mutta kovin, kovin idealistinen. Mitä tämä voisi käytännössä tarkoittaa? Pitääkö jokaisella oppilaalla olla ikioma opettaja? Tuntuu kohtuuttomalta edellyttää, että opettajat voisivat suurehkoissa luokissa - jotka todennäköisesti suurenevat - ottaa lapset tuolla tavalla huomioon. Yhdessä asiassa olen samaa mieltä. Koulu on monille liian teoreettinen. On kuitenkin mahdotonta samassa luokassa tarjota yhdelle käytännöllistä ja toiselle teoreettista opetusta. Opetuksen eriyttäminen eri luokkiin taas on oppilaiden tasa-arvon vuoksi mahdotonta. Todellinen syrjäytymisen ja kouluhaluttomuuden syntipukki on nykyajan mielihyväkeskeinen kulttuuri, joka ei opeta lapsia halujen hillintään. Sekä vanhemmat että lapset ovat tässä suhteessa samassa myllytyksessä. Nykyajan lapsiin ja nuoriin kohdistuu kaikenlaisia houkutuksia. Vaatii paljon itsehillintää torjua niitä ja käydä käsiksi koulun vaatimiin tehtäviin. Kun hoemme, että Suomen kouluissa on tylsää ja että siellä ei huomioida yksilöitä, se vahvistaa kuvaa kouluista teoreettisen tiedon tarjoajina. Kuitenkin me tiedämme, että suomen koulut ovat menestyneet hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Ei koulujen kuva voi olla noin huono kuin tuossa kirjoituksessa annetaan ymmärtää. Koululle ei voida sälyttää lasten kokonaisvaltaista kasvatusta. Kyllä se edelleen kuuluu kodeille, joiden tehtävä on kaikista houkutuksista huolimatta tähdentää itsehillinnän ja pitkäjänteisyyden merkitystä. Ilman niitä ei missään koulussa pärjätä. Olen liittänyt sivustolleni myös muutamia hiukan pitempiä kirjoituksia. Yksi käsittelee Masennuksen arvoitusta, toinen ihmisen muistin ongelmia.

Asiasana: Kehitysvammaliitto

Nettiviikko 40/2011