Duckworth, Steen & Seligman (2005)
Positiivisen psykologian lähtökohta ei ole oireiden tai sairauden vähentäminen vaan elämän myönteisten asioiden edistäminen. Ihminen ei välttämättä ole tyytyväinen elämäänsä, koe aidosti iloa tai tunne elämäänsä mielekkääksi, vaikka hänen oireensa olisivat helpottuneet.
Monien psyykkisten ongelmien hoito on kehittynyt ja laaja tutkimus osoittaa, että moniin ongelmiin on saatavissa empiirisesti validoitua terapiaa. Paradoksaalisesti kuitenkin ongelmat koko ajan lisääntyvät, joten kyseessä on eräänlainen viivytystaistelu. Onko erityisesti länsimaisessa kulttuurissa jotakin sellaista, joka on omiaan edistämään psyykkisiä oireita? Monet vastaavat tähän kysymykseen myöntävästi. Yksi hoitoon liittyvä ongelma voi olla juuri se, että elämän myönteisiin asioihin on kiinnitetty liian vähän huomiota. Kulttuuri tuottaa sellaisia hyvän elämän ja menestyksen malleja, jotka ovat omiaan heikentämään ihmisen todellista hyvinvointia.
Siten “korjataan viat” lähestymistavasta on vähitellen päästävä tasapainoisempaan lähestymistapaan, jolloin terapiaan kuuluu aina myös “vahvuuksien vahvistaminen”. Tällaista positiivista tarjontaa on kyllä olemassa, mutta suuri osa siitä on tieteellisen psykologian ulkopuolella tapahtuvaa elämäntaitojen opetusta. Huomattava osa tästä opetuksesta nojautuu uskontoihin tai humanistisiin maailmankatsomuksiin. Toistaiseksi emme tiedä kovin paljon siitä, miten nuo lukuisat hyvän elämän, onnellisuuden, itseluottamuksen ja sankaruuden ohjeet todella toimivat. Monet noista ohjeista kuulostavat hyviltä, mutta tuskinpa ne kaikki toimivat yhtä hyvin.
Positiivisen psykologian edeltäjiä ovat ne filosofit ja uskonnolliset opettajat, jotka jo tuhansia vuosia sitten opettivat hyvän elämän periaatteita. Tieteellisen psykologian suurista nimistä Sigmund Freud korosti mielihyvän tärkeyttä, Carl Jung yksilön eheyttä ja spirituaalisia kokemuksia, Alfred Adler ihmisen sosiaalisia pyrkimyksiä, Skinner myönteisten palautteiden ja Viktor Frankl mielekkyyden kokemisen tärkeyttä. Humanistisen psykologian edustajat ovat pohtineet laajasti hyvinvoinnin ja kasvun edellytyksiä. Monet heistä ovat korostaneet ihmisen omaa vastuuta itsensä toteuttamisessa ja oman aidon minuuden löytämisessä.
Marie Jahodalla on huomattavia ansioita psykologisen hyvinvoinnin käsitteen jäsentämisessä. Hän erotti hyvinvoinnin osatekijöinä itsensä hyväksymisen, kasvun ja kehityksen, persoonallisuuden integraation, autonomian, realistisen todellisuuden havaitsemisen ja ympäristön hallinnan.
Positiivisen psykologian isähahmo on kuitenkin Martin Seligman, joka on saanut koottua yhteen niitä psykologeja, jotka kiinnostuneet ihmisten vahvuuksista, hyvinvoinnista, myönteisistä tunteista, kasvusta, elämän mielekkyydestä ja optimaalisesta toiminnasta. Silloin kuin korostetaan nimenomaan yksilön kasvamista, joka lähtee liikkeelle, kun ihmiset tavoittelevat asioita, jotka ovat heidän arvojensa ja uskomustensa mukaisia.
Monet hallintaa kuvaavat käsitteet liittyvät luontevasti positiivisen psykologian lähestymistapaan. Tällaisia ovat minäpystyvyys (self-efficacy), sosiaalinen tai emotionaalinen älykkyys, optimismi, itseluottamus, toiveikkuus jne.
Positiivisen psykologian lähtökohtana on, että elämän kielteiset ja myönteiset asiat eivät suinkaan välttämättä muodosta jatkumoa, vaan ne ovat limittäin ja lomittain. Kielteisiä ja myönteisiä asioita voi elämässä olla samanaikaisesti. Kielteisten asioiden ratkeaminen tai väheneminen ei ilman muuta vahvista elämän myönteisiä puolia. Niinpä on luontevaa, että myös terapian tulisi sisältää molempia aineksia. Usein terapian lähtökohtana on juuri oireiden lievittäminen ja pahan olon vähentäminen, mutta otetaan esiin elämän myönteisten puolien vahvistaminen. Nämä myönteiset asiat toimivat myös suojatekijänä elämän kielteisille elämänmuutoksille.
Monissa kielissä onnellisuus on sana, josta lähdetään liikkeelle, kun puhutaan hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä. Läntisen tradition puitteissa Aristoteles ja Platon kuvasivat onnellisuuden luonnetta ja myös juutalais-kristillisessä traditiossa onnellisuutta on paljon pohdittu. Vuorisaarnan asre (hepr.) ja makarios (kreik.) ovat vaikeasti käännettäviä sanoja. Raamattumme kääntää ne autuas-sanalla, mutta monissa kielissä käytetään sanaa siunattu tai sanaa onnellinen.
Onnellisuussanan purkaminen on sen laajuuden vuoksi paikallaan. Onnellisuuteen liittyy Martin Seligmanin mukaan kolme näkökulmaa: (1) Miellyttävä elämä, johon liittyy myönteisiä kokemuksia menneestä, nykyisyydestä ja tulevasta. Aikaisemmat kokemukset antavat aihetta tyytyväisyyteen, tyyneyteen ja rauhaan, nykyisyydessä on mielihyvää ja iloa, tulevaisuudessa taas on uskoa, toivoa ja rakkautta. (2) Sitoutunut elämä, jolle on ominaista hyveellinen elämä, kiinnostus ja aktiivinen osallistuminen yhteistä hyvää edistäviin asioihin. (3) Mielekäs elämä, jolloin elämässä koetaan yksi tai useampia tarkoituksia, joiden eteen kannattaa tehdä työtä.
Positiivinen psykologia tutkii, miten näitä onnellisuuden eri puolia voidaan edistää yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla.
Miellyttävän elämän kokemusta on tutkittu kysymällä yksilöltä hänen omaa arviotaan elämästä. Onko hän tyytyväinen elämäänsä, tunteeko hän iloa, luottaako hän tulevaisuuteen? Useimmiten kun kysytään ihmisen onnellisuutta, tarkoitetaan juuri tätä näkökulmaa. Lähtökohtana on ajatus, että ihminen itse tietää parhaiten oman tilansa. Muut menetelmät (havainnot, haastattelut, päiväkirjat) voivat olla paikallaan, jos henkilön käyttäytyminen viittaa siihen, että hänen tulkinnoissaan on jotakin ristiriitaista. Arvioihin vaikuttaa aina jonkin verran mieliala sekä kulttuurin odotukset.
Ihmisen persoonallisuutta on tutkittu paljonkin, mutta hänen vahvuutensa ovat jääneet niukalle huomiolle. Kuusi hyvettä nousee esiin, kun verrataan eri kulttuureja keskenään. Ne ovat rohkeus, rakkaus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja transsendenttisyys. Viimeksi mainittu tarkoittaa ihmisen kykyä olla yhteydessä johonkin suurempaan ja pysyvämpään, muihin ihmisiin, tulevaisuuteen, evoluution, jumalalliseen tai maailmankaikkeuteen. Näitä hyveitä on psykologiassa tutkittu vain vähän, eniten rakkautta, vaikka myös siinä painopiste on ollut muualla kuin rakkaudessa hyveenä. Koska monet inhimilliset ongelmat aiheutuvat itsekkyydestä, narsismista ja vastuun karttamisesta, hyveiden tutkiminen on perusteltua.
Sitoutumista elämään on tutkittu Mihaly Csikszentmihalyin flow-käsitteen avulla. Flow kuvaa ihmisen täydellistä uppoamista johonkin mielenkiintoiseen ja haastavaan asiaan. Silloin hänen taitonsa ovat juuri haasteiden mukaisia, joka synnyttää tuon (jälkeenpäin) mielihyvää tuottavan tilan. Flowta on tutkittu sekä aikaotannalla että kyselylomakkeilla. (Olen käyttänyt flow-tilasta nimitystä ”ajan riento”.)
Mielekkyyden tutkimuksessa voidaan erottaa Viktor Frankliin nojautuva traditio, jossa ihmisiltä kysytään, miten he elämänsä kokevat ja ihmisten pyrkimysten ja tavoitteiden tutkimus. Franklin mukaan monien ongelmien takana on eksistentiaalisen ahdistuksen kokemus. Elämän tarkoituksen löytäminen on merkittävä askel eteenpäin, kun eheytymisen prosessi käynnistyy.
Onko mahdollista kehittää ohjelmia, joilla hyvinvointia ja onnellisuuttaa voidaan edistää? Martin Seligmanin työryhmä kokeili viittä erilaista interventiota kokeellisen asetelman avulla (471 henkilöä). Seurantaa jatkettiin aina kuuteen kuukauteen asti. Yhdessä ryhmässä oli mietittävä kolme hyvää asiaa viikon ajan. Toinen ryhmä kirjoitti jollekin henkilölle kiitoskirjeen ja kävi lukemassa sen hänelle. Kolmas tunnisti omia vahvuuksiaan testin avulla (missä olet parhaimmillasi) ja neljännessä annettiin palautetta vahvuuksista. Vahvuuksia tuli soveltaa viikon ajan uudella tavalla. Kontrolliryhmä kirjoitti varhaisista muistoistaan joka ilta viikon ajan.
Tutkimuksen tulos oli, että välittömästi kokeen jälkeen kaikki ryhmät olivat onnellisempia ja vähemmän masentuneita, myös kontrolliryhmä. Jo viikon kuluttua kontrolliryhmän positiivinen vaikutus hävisi ja samoin myös “missä olet parhaimmillasi” -ryhmän vaipui lähtötasolle.
Kiitollisuuskäynnin vaikutus oli suurin kuukauden kohdalla, mutta laski sitten kontrolliryhmän tasolle. “Vahvuuksien käyttö”- ja “kolme hyvää asiaa” ryhmät eivät aluksi eronneet kontrolliryhmästä, mutta niiden tulokset paranivat myöhemmissä seurannoissa. Näillä ohjeilla oli siis pitkäaikaista vaikutusta. Vaikutus tehostui, jos näitä keinoja jatkettiin vielä viikon jälkeen.
(Vastaavia tutkimuksia on viidentoista vuoden aikana tehty paljon. Positiivisuuden merkitys terapiassa on jatkuvasti lisääntynyt.)
Lähde: Duckworth, A.L., Steen, T.A. & Seligman, M.E.P. (2005). Positive psychology in clinical practice. Annual Review of Clinical Psychology, 1, 629-651.
