Night Passagen (1957) piti alun perin kuulua Anthony Mannin ohjaustöihin. Ehkä tulos ollut yhtä hyvä kuin muissa hänen ohjaamissaan elokuvissa. Hänen asemastaan elokuvan ohjasi James Neilson, jonka ansiot ovat Manniin verraten paljon vähäisemmät. Elokuvassa Stewart esittää aikaisemmin rautatiellä toiminutta Grant McLaine -nimistä vartijaa tai etsivää, joka on joutunut työstään sivuun. Hän on vapauttanut Utica Kidin, joka Whitey Harbinin (Dan Duryea) joukkueen jäsenenä vainoaa rautateitä ja pankkeja. Utica Kidiä esittää Audie Murphy ja suoriutuu roolistaan ihan hyvin. On pakko hämmästellä, miten luontevasti Murphy esiintyy elokuvissa, kun ottaa hänen taustansa huomioon. Useimmat tämän lehden lukijat varmaan muistavat, että Audie oli Yhdysvaltain armeijan eniten kunniamerkkejä saanut sotilas. Tämän maineen perusteella Hollywood sieppasi hänet elokuvatähdeksi.
Sankarimme Grant hakeutuu uudestaan rautateiden palvelukseen kuljettaakseen 10 000 dollarin rahasumman turvallisesti radanrakentajille. Harbin ja Utica Kid saavat tiedon kuljetuksesta ja he tekevät tietenkin parhaansa saadakseen käsiinsä tuon rahasumman. Mukana on myös naiskauneutta (Dianne Foster ja Elaine Stewart), joskin heidän osuutensa jää aika vähäiseksi – mikä ei liene harvinaista näissä yhteyksissä. Kummankaan ulkonäössä ei ole mitään vikaa! Pääkonnaa Whitey Harbinia esittää Dan Duryea, joka näyttelee yli niin että hämäläistä hirvittää. Jo hirvittävän naurunsa vuoksi häntä ei voi ottaa vakavasti. Duryea on usein mitä taitavin näissä rooleissa, mutta nyt hän saa meuhkata kaikessa rauhassa. Tämä ylinäyttely varmaankin menee ohjaajan piikkiin, sillä juuri hänen tehtävänsä on pitää huolta, että joukko pysyy kurissa. Mukaan on mahdutettu myös Brandon de Wilde Utica Kidiä ihailevana poikasena. Osa on aika irrallinen, mutta hänellä on kuitenkin osuutensa rahojen toimittamisessa perille oikeaan osoitteeseen. Mukana on vaikka kuinka paljon tuttuja luonnenäyttelijöitä, kuten Jack Elam, Ellen Corby, Olive Carey, Jay C. Flippen, Robert J. Wilke, Paul Fix, jne. Käsikirjoitus on Borden Chasen (tarina Norman A. Fox).
Elokuvassa on muutamia hyviä kohtauksia, mutta jotakin puuttuu. Juuri Mannin elokuvissa on sellainen jännite, suorastaan imu, jota nyt jää kaipaamaan. Stewartissa on toki karismaa, joskin hänestä puuttuu se kiihkon ja jopa raivon ulottuvuus, jonka juuri Mann on saanut hänestä esiin elokuvissaan. Stewart soittaa haitaria ja laulaa useaan otteeseen, mikä ei ainakaan minun mielestäni edistä filmin etenemistä. Alkaa odottaa, milloin Esa Pakarinen ilmestyy mukaan kuvioihin. Alkuosassa tulee mukaan paljon henkilöitä ilman, että heillä on kiinteä yhteys elokuvan tapahtumiin. Toki nuo edellä luetellut näyttelijät piristävä elokuvaa, mutta heidän antinsa ei kuitenkaan tuota kokonaisuutta. Lisäksi elokuvan alku on kovin keskusteluvoittoinen ilman, että sanailusta erityisemmin nauttisi. Tiettävästi Mann aloitti filmauksen, mutta piti käsikirjoitusta sekavana eikä innostunut Stewartin haitarinsoitosta. Night Passage olikin viimeinen Mannin ja Stewartin yhteinen elokuva. Elokuvan kuvaus on upeata eikä tietenkään ole videonauhalla tai edes DVD:nä parhaimmillaan. Stewartin vuoksi tämä elokuva kannattaa katsoa, mutta mistään klassikosta ei ole kysymys.