The Truman Show (1999)
Mitä tästä elokuvasta pitäisi ajatella? Elokuvan idea oli hyvä, joskin epäuskottava. Ehkä tämä epäuskottavuus oli tarkoituskin. Miten tuollainen show voisi olla mahdollista? Viedään epäuskottavuus niin pitkälle, että se alkaa vaikuttaa uskottavalta. Epuskottavuutta ehkä lisäsi sekin että voimakkaasti näyttelevä Jim Carrey näytteli henkilöä, joka on tuolla saarella ainoa, joka ei näytellyt.
Mitä elokuva halusi viestittää? Sitäkö, että tässä on tulevaisuutemme kuva. Meistä tulee yhä vahvemmin tiedotusvälineiden uhreja. Todellisuuden ja kuvitellun raja alkaa pettää.
Vaiko sitä, että ihminen ei lopulta tiedosta niitä lankoja, jotka häntä sätkyttävät. Tätähän B. F. Skinner yritti sanoa, mutta häntä ei uskottu. Ihmisellä ei lopulta ole vapaata tahtoa, vaan hän reagoi siihen, mitä hänen ympäristönsä vaatii. Ihmistä muovaa se, millaisia näyttelijöitä elämä hänen ympärilleen antaa. Ihminen on niin sokea, että vaikka samat episodit toistuvat päivästä ja vuodesta toiseen, hän kuvittelee omaavansa vapaata tahtoa. Hän ei huomaa mitään, vaikka sama tyyppi ilmeistyy hänen eteensä samaan aikaan joka päivä ja sanoo täsmälleen samat sanat.
Mikä on näyttelijöiden osuus tällaisessa maailmassa? Eikö heidän osansa ole kaikkein surkuteltavin. He uskovat tekevänsä jotakin vapaasta tahdostaan, mutta todellisuudessa ovat näytelmän vankeja.
Halusiko elokuva muistuttaa siitä, että aina on olemassa hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka tarjoavat muille leipää ja sirkushuveja. He ovat idealisteja, jotka kuvittelevat tekevänsä jotakin hyvää muille ihmisille. Silloin tarkoitus pyhittää keinot. Jotta suurella joukolla olisi haustaa, yhden ihmisen elämän kanssa voi tehdä mitä tahansa. Paha on siis lähtöisin aina yhdestä pahasta tai vähintäänkin harhautuneesta ihmisestä, eikä meistä itsestämme.
Vai oliko taas kerran kyseessä individualismin ylistyslaulu. Yksi ihminen voi nousta vastustamaan miten vahvoja toimia tahansa. Vaikka koko sinun elämäsi on suunnitelutu etukatään ja mitään ei jätetä sattuman varaan, voit silti murtautua tuon kaiken ulkopuolelle ja astua johokin uuteen maailmaan. Taas kerran sankari on se, joka irrottautuu yhteisön kahleista ja pelastaa koko maailman. Olihan hän samalla esimerkki miljoonille, että kenenkään ei tarvitse alistua.
Näen siis tässä elokuvassa jotakin kiehtovaa, koska se nostattaa mieleen kysymyksen ihmisen vapaasta tahdosta. Tämä kysymys on varmaankin ikuinen arvoitus. Ehkä elokuva olikin tarkoitettu tieteen ja tekniikan kritiikiksi. Ihmisparan pään menoksi voidaan suunnitella mitä tahansa, mutta hän ei alistu olemaan vain marionetti tai robotti. Tämä on ilman muuta taiteen tehtävä. Taide tuhotuu juuri silloin, kun se alistuu jonkin ideologian palvelukseen. Ajatellaanpa vain Neuvostoliiton tyttö ja traktori -maalauksia!
Toisaalta näen elokuvan ratkaisun kovin pinnallisena. Jostakin löytyy ovi, josta voimme astua uuteen maailmaan. Mihin silloin muka astutaan. Siellähän on maailma, joka oli herkeämättömän manipulaation kohteena. Mitä vapauksia sieltä aukeaa? Astuiko Carrey nyt ihanaan amerikkalaiseen yhteiskuntaan, jossa vapaus vallitsee?
Silti tuo “vapautuminen” oli koskettavasti kuvattu. Ihminen voi elää paratiisissa, jossa kaikki hänen tarpeensa on tyydytetty. Tuossa suuressa studiossa ei oikeustaan ollut mitään kielteistä. Kaikki olivat hymyileviä ja iloisia. Kaikki olivat tekevinään työtä, mutta vain tekevinään. Kuvitelkaa näyttelijöitä, jotka 25 vuotta ovat olleet tekevinään työtä iloisella mielellä. Ohjelman tuottaja – joka näytti olevan liki Jumalan kaltainen olento kysyykin Carrelyltä – siis meiltä ihmisiltä yleensä – miksi haluat pois tuosta turvallisesta maailmasta. Eikö sinun ole hyvä olla paratiisissa?
Ihminen ei voi olla samanaikaisesti vapaa ja elää paratiisissa. Raamatun mukaan ihminen luopui paratiisista, koska halusi käyttää tahtoaan. Ehkä tämä oli Jumalan suunnitelma, ehkä ei. Joka tapauksessa ihminen usein valitsee vapauden turvallisuuden kustannuksella. Tosin ihminen ei enää voi edes valita. Kaikki yritykset paratiisin luomiseen ovat mahdottomia.
En tiedä millainen tuon filmin olisi pitänyt olla ja miten sen olisi pitänyt päättyä, jotta se olisi minua tyydyttänyt. Toki yritys oli kiitoksen arvoinen. Olisiko Carreyn pitänyt astua uuteen studioon? Vai olisiko hänen pitänyt epäonnistua yrityksessään?