Asiasana: Hyveet

Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Onnellisuus on myös sielun asia

Useimmissa kulttuureissa onnellisuus on tarkoittanut hyvää onnea ja vasta sadan vuoden aikana onnellisuutta on länsimaissa tulkittu myönteisenä tunnekokemuksena. Onnellisuus voidaan ymmärtää myös tyytyväisenä elämään. Länsimainen kulttuuri korostaa yhä enemmän myönteisiä tunteita onnellisuuden kuvaajana.

Kuitenkin monet teologit ja filosofit ovat arvostelleet tällaista tulkintaa. On haluttu palata antiikin ja kristinuskon juurille ja muistuttaa, että onnellisuus on ymmärretty tuhansien vuosien ajan hyvin kokonaisvaltaisesti hyvänä elämänä. Aristoteles käytti sanaa eudaimonia, joka voidaan kääntää kukoistavana elämänä. Siinä myönteiset tunteet ovat taka-alalla, vaikka Aristoteles arvosti myös arkisia mielihyvän lähteitä.

Onko mahdollista ajatella, että Hitler, Stalin ja monet muut diktaattorit ja murhamiehet olisivat olleet aidosti onnellisia? Nämä kaksi eivät vaikuttaneet vihassaan ja paranoiassaan onnellisilta, mutta todennäköisesti on ollut pahoja ihmisiä, jotka ovat eläneet tunteiden näkökulmasta onnellisina.

Mitä tavalliset ihmiset ajattelevat tästä asiasta? Voiko paha ihminen olla onnellinen? Yang, Knobe, ja Dunham (2020) tekivät tästä aiheesta Yhdysvalloissa ja Kiinassa kyselyn sekä lapsille että aikuisille. Tutkimuksen ideana oli esittää osallistujille kolme erilaista lyhyttä kertomusta, jotka vaihtelivat päähenkilön moraalisuuden mukaan. Peruskertomuksessa lapsille kuvattiin poika, jolla asiat olivat hyvin ja joka oli enimmäkseen hyvällä tuulella. Toisessa kertomuksessa poika oli hyväntuulinen, mutta teki tovereilleen ilkeitä asioita. Kolmannessa hyväntuulinen poika auttoi kavereita eli teki hyviä asioita. Lapsilta pyydettiin asteikolla 1 – 4 arviota, kuinka onnellisia nämä pojat olivat. Luvun 4 kielellinen vastine oli ”todella onnellinen” ja luvun 1 ”todella onneton”.

Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat 4 – 9 -vuotiaita. He antoivat keskimäärin onnellisuudesta seuraavia arvioita. Hyväntuulisen pojan keskiarvo oli 3,93, hyväntuulisen mutta pahan 2,10 ja hyväntuulisen ja kiltin 3,83. Lapset selvästi huomioivat onnellisuuden arvioissa moraalisen näkökulman. Aikuisten kuvaukset olivat hiukan laajempia, mutta heidän arvionsa olivat lähes desimaalilleen samanlaisia kuin lasten. Paha poika ei voinut olla todella onnellinen. Kiinassa tulokset olivat samansuuntaisia. Moraalinen luonne nähdään onnellisuuden osana hyvin erilaisissa kulttuureissa. Tutkimus ei kerro, mikä on moraalin ja myönteisen tunteen keskinäinen painotus, mutta moraalin vaikutus on suuri, sillä ilkeän arvio painottui ”todella onnettoman” suuntaan. Kenties positiivisten tunteiden ja moraalin merkitys on arkiajattelussa suunnilleen yhtä suuri.

Tulos johtaa pohtimaan onnellisuuskyselyjen tuloksia. Niissä kysytään vain tunnekokemusta, joskin se voidaan nimetä myös tyytyväisyydeksi, joka kattaa ajallisesti laajemman ja kokonaisvaltaisemman näkökulman onnellisuuteen. Otammeko huomioon moraalisen näkökulman kun arvioimme ihmisten onnellisuutta? Tuskin, sillä ihmisten enemmistö kallistuu hyvän puolelle (olen optimisti). Jos kuvaamme ihmisten pahuutta asteikolla 0 = erittäin hyvä … 50 = sekä hyvä että paha … 100 = erittäin paha, niin eiköhän tavallisen ihmisen pahuus sijoitu jonnekin lukujen 10 – 30 välille. Itsekkyyttä on paljon, mutta se pysyy kuitenkin kurissa, sillä muuten elämä olisi kaikkea muuta kuin onnellista. Ajattelen, että suomalaiset voivat olla onnellisia vain, jos pahuus on korkeintaan tuo 30.

Tämä on tietenkin luvuilla leikkimistä, mutta uskon, että pidämme toisen ihmisen vahingoittamista pahuuden pahana. Myös sellaisia ihmisiä on, mutta heitä on paljon vähemmän kuin tavallisia ihmisiä, joilla moraali joskus pettää, mutta seuraukset eivät ole tuhoisia. Tätä tulkintaa tukee sekin, että me kiinnitämme paljon enemmän huomiota pahoihin kuin hyviin asioihin. Hyvä, jota on paljon, hukkuu helposti pahuuden keskelle.

Arvioidessamme muita ihmisiä ymmärrämme, että emme ole täydellisiä, vaan teemme myös kyseenalaisia, joskus jopa pahoja tekoja. Moraalinen näkökulma vaikuttaa arvioihin vasta, kun ylitetään tuo ”jokamiehen ja -naisen” moraalin raja, joka olkoon vaikka tuo 30/100. Siitä lähtien moraali alkaa vaikuttaa arvioihimme. Kun kyse on jo aika itsekkäästä ja häikäilemättömästä ihmisestä (50/100), ajattelemme, että hän ei voi olla yhtä onnellinen kuin mitä me olemme. (Ikävä kyllä, hän voi olla.). Kun ylitetään tuo kynnys, jossa mennään silkan pahuuden puolelle, emme suostu tällaista ihmistä pitämään onnellisena. Hitler ja Stalin tai jokin murhamies eivät kerta kaikkiaan voi olla onnellisia ihmisiä.

Tunnettu onnellisuuden tutkija Daniel Gilbert torjuu tämän näkemyksen kirjassaan Stumbling on Happiness (s. 39 – 40). Siinä hän toteaa, että kahdentuhannen vuoden ajan hyveet kuuluivat onnellisuuteen: ”Mutta hyveellinen elämä on onnellisuuden syy eikä itsessään onnellisuutta. Tämä tulkinta ei ole hyvä, sillä se sotkee keskustelua nimittämällä sekä syytä että seurausta samalla nimellä.” Gilbert päätyy näkemykseen, että ilman muuta paha ihminen voi olla onnellinen. Gilbert on periaatteessa oikeassa, mutta onneksi empiiriset havainnot kertovat muuta. Toisten auttaminen tuottaa positiivisia tunteita ja pahat teot yleensä johtavat yhteisön paheksuntaan ja rankaisuihin. Harva nauttii toisten kiusaamisesta. Suurempi ongelma on Gilbertin onnellisuuden määritelmä. Hän näkee sen positiivisina tunteina. Tavalliset ihmiset eivät kuitenkaan tähän määritelmään yhdy.

Tämä moraalia painottava tulkinta ei siis yleensä näy ihmisten omissa arvioissa, mihin on kaksi syytä. Uskomme, että suurin osa ihmisistä on pikemminkin hyviä kuin pahoja ja toiseksi emme suostu näkemään omaa pahuuttamme. Vaikka teemme pahoja tekoja, selitämme ne parhain päin. Nuo asiat olivat kovin pieniä eivätkä lopulta aiheuttaneet suurta vahinkoa kenellekään. Tai sitten syy oli muissa. Meidät houkuteltiin pahoille teoille. Jopa rikolliset pitävät itseään moraalisina ihmisinä. Moraalin näkökulma koskee siten vain muitten ihmisten onnellisuuden arviointia.

Aidon tai autenttisen onnellisuuden näkökulma on viime vuosina saanut tutkijoiden huomiota. Hyvä esimerkki tästä on Martin Seligmanin kirja Authentic Happiness (suomeksi Aito onnellisuus). Onnellisuutta voidaan Seligmanin mukaan tavoitella mielihyvää etsimällä, sitoutumalla ja tekemällä mielekkäitä asioita. Nämä kolme ovat toteutuessaan yhteydessä koettuun onnellisuuteen, mutta Seligmanille autenttinen onnellisuus on seurausta siitä, että omia vahvuuksia voidaan käyttää johonkin tehtävään sitoutuen mielekkäällä tavalla.

Kirjassaan Flourish Seligman laajensi autenttisen käsittämään seuraavat viisi osatekijää: mielihyvä, sitoutuminen, ihmissuhteet, mielekkyys ja saavutukset. Nämä muistuttavat monien tarveteorioiden komponentteja. Carol Ryffin psykologisen hyvinvoinnin jäsennys puolestaan sisältää itsensä hyväksymisen, persoonallisen kasvun, elämän tarkoituksen, positiiviset ihmissuhteet, ympäristön hallinnan ja autonomian. Näitä on tutkittu paljon enemmän kuin Seligmanin komponentteja. Ne todellakin ovat yhteydessä koettuun hyvinvointiin. Autenttiseen, hyvään elämään ilmeisesti kuuluu tällaisia osatekijöitä. Autenttinen onnellisuus voidaan määritellä niiden avulla.

Molemmat on laadittu yksilökeskeisen kulttuurin näkökulmasta. Entä jos autenttista olisi pyrkimättömyys, nöyryys, levollisuus, mielenrauha ja ympäristöön sulautuminen? Länsimainen ”autenttisuus” tuntuu pikemminkin riistävän ihmisen autenttisuuden. Tuo kasvua ja suorituksia korostava malli ei anna ihmiselle hetken lepoa ja rauhaa. Moraalinen näkökulma tulee näissä malleissa niukasti esiin. Sitoutuminen ja mielekkäät toiminnat voivat palvella yhtä lailla hyviä kuin pahoja tavoitteita.

Lähteet

  • Seligman, M.E.P. (2002). Authentic happiness: Using the new positive psychology to realize your potential for lasting fulfillment. New York: Free Press.
  • Seligman, M.E.P. (2011). Flourish. A visionary new understanding of happiness and well-being. New York: Simon & Schuster.
  • Yang, F., Knobe, J. & Dunham,Y. (2020). Happiness is from the soul: The nature and origins of our happiness concept. Journal of Experimental Psychology: General. Online.

Onnellisuus / Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Hyveiden paluu

Teologit, filosofit ja kasvatuksen asiantuntijat ovat luottaneet siihen, että hyveet edistävät onnellisuutta. Arkielämä ei tätä kuitenkaan yksiselitteisesti tue, sillä hyvien ihmisten elämä voi olla onnetonta ja pahat ihmiset nauttivat elämästä pahoista teoistaan huolimatta. Hyvien ihmisten kovista kohtaloista olemme lukeneet ja kuulleet, mutta eikö paha lopulta saa palkkansa? Pahat ihmiset voivat jopa pitkään nauttia elämästä ja olla jopa onnellisia, mutta aikanaan heidän onnellisuutensa romahtaa. Näin haluamme uskoa. Onko tämä uskomus perusteltua?

Positiivisen psykologian piirissä korostetaan hyveiden merkitystä. Kehotus hyveitten vaalimiseen toistuu heidän artikkeleissaan ja kirjoissaan. Esimerkiksi Martin Seligman, positiivisen psykologian isä, tuo hyveitten merkityksen vahvasti esiin kirjoituksissaan ja kirjoissaan (erityisesti Authentic Happiness, suom. Aito onnellisuus). Autenttinen, aito onnellisuus perustuu jokaisen ihmisen tärkeimpien moraalisten vahvuuksien tunnistamiseen ja vaalimiseen työssä, rakkaudessa, leikissä ja kasvatuksessa, tähdentää Seligman.

Positiivisen psykologian peruskiven muurasi juuri Seligman vuonna 1998, jolloin hän alkoi käyttää tuota sanaa. Aivan uudesta asiasta ei tietenkään ollut kysymys, sillä Abrahan Maslow käytti sanaa ”positiivinen psykologia” jo paljon aikaisemmin ja tietenkin myös positiivisia ominaisuuksia ja tunteita oli tutkittu jo ennen vuotta 1998. Sana onnellisuus vilahtelee tutkimuksissa jo viime vuosisadan alussa, mutta on kiistatonta, että ”negatiivinen psykologia” oli saanut valta-aseman. Psykologit tutkivat erityisesti kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta, masennusta ja vihaa sekä kielteisiä tulkintoja ja asenteita, kuten ennakkoluuloja.

Lapsen kehitystä tutkittaessa on aina kiinnitetty huomiota myös myönteisiin asioihin, samoin persoonallisuuden tutkimuksessa mukana on aina mukana myös ominaisuuksien myönteinen pää. Humanistiset psykologit olivat jo 50 vuoden ajan pohtineet esimerkiksi rakkautta ja elämän tarkoitusta, mutta hyveitä kuvaavia sanoja käytettiin hyvin varovasti. Joka tapauksessa outoa oli se, että psykologian perusteiden oppikirjoissa ei yleensä ollut edes hakusanana onnellisuutta, toivoa, kiitollisuutta, anteeksiantoa, nöyryyttä tai oikeudenmukaisuutta. Kaiketi ajateltiin, että näitä ei voida objektiivisesti tutkia.

Kun psykologiassa oli jatkuvasti korostettu arvojen suhteen neutraalia asennetta, nyt suhtautuminen muuttui radikaalisti. Vaikka tieteellisessä tutkimuksessa edelleen tähdennettiin objektiivista otetta, näiden tulosten sovelluksissa otettiin rohkeasti kantaa moraalisesti oikeiden valintojen puolesta. Positiiviset psykologit istuvat siten kahdella tuolilla, mikä on aiheuttanut myös kritiikkiä. Onko tieteen ja etiikan yhdistäminen suotavaa?

Tätä jälkeenpäin ajatellen omituista vinoutumaa positiivisen psykologian tutkijat halusivat korjata. ”Psykologia ei ole vain tautien, heikkouksien ja vammojen tutkimusta, vaan se on myös vahvuuksien ja hyveiden tutkimusta. Hoito ei ole vain virheiden korjaamista, vaan se on myös myönteisen vahvistamista” (Seligman, 2002, 4). Näin olisivat myös humanistisen psykologian edustajat voineet kirjoittaa, mutta he eivät samalla tavalla panostaneet konkreettiseen empiiriseen tutkimukseen kuin positiiviset psykologit, joista monet olivat jo luoneet uraa ”negatiivisen psykologian” piirissä.

Positiiviset psykologit alkoivat kysyä ikivanhoja, pitkään psykologiassa vältettyjä kysymyksiä, kuten ”miten minun tulisi elää, mikä on oikeata ja hyvää, miten hyvään voidaan ohjata?” Tällaiset kysymykset ovat tietenkin olleet psykologian sovellusten, etenkin psykoterapian taustalla, mutta niitä ei yleensä tuotu julki. Terapian oppikirjoissa korostettiin terapeutin neutraalisuutta. Asiakkaan arvot ovat toiminnan lähtökohta, ei terapeutin.

Myös hyvästä luonteesta on lupa puhua. Seligmanin mukaan ”hyvä luonne on positiivisen psykologian ydinolettamus”. Hyvästä luonteesta puhuminen ei kuitenkaan enää ole neutraalia tiedettä, koska silloin hyvä on määriteltävä. Silloin arvot tulevat mukaan. Ottavatko psykologit nyt teologien paikan moraalin asiantuntijoina? Siihen liittyy omat vaaransa kuten uskontojen historia osoittaa. Toistaiseksi ihmiset kysyvät halukkaasti neuvoa psykologeilta, mutta he saattavat kyllästyä ohjeiden tulvaan. Niiden määrä on tällä hetkellä valtava, mitä kuvastaa saatavilla olevien onnellisuuden oppaiden määrä.

Lähteet:

  • Seligman, M. E. P. (2002). Authentic happiness: Using the new positive psychology to realize your potential for lasting fulfillment. New York: Simon and Schuster.
Kirjat / Positiivinen psykologia / Psykologia Martti

Positiivinen psykologia (2007)

Positiivinen psykologia. 2007. Helsinki: Edita.
ISBN 978-951-37-5025-1

Onnellisuuden ja hyvän elämän etsiminen on aina kiinnostanut ihmistä. Nyky-yhteiskunnassa on paljon sellaista, mikä alentaa ihmisten hyvinvointia ja mielekkyyden kokemista. Arkielämäämme liittyy monia myönteisen muutoksen esteitä.

Positiivinen psykologia on uusi ja laajeneva psykologian suuntaus. Se osoittaa, miten vahvuuksien kehittäminen johtaa parempaan tulokseen kuin heikkoudet muutoksen lähtökohtana. Positiivinen psykologia kuvaa ihmisten hyvinvointia, elämän mielekkyyttä ja myönteistä ihmisten huomioon ottamista. Tutkimustuloksista on saatavissa tietoa, jonka avulla positiivinen muutos on mahdollinen.

Teos lähestyy ihmistä hyveiden kautta: se rohkaisee vahvuuksien tukemiseen ja uusien hyveiden löytämiseen. Kirja korostaa positiivisten tunteiden, ihmissuhteiden, rohkeuden ja toivon merkitystä elämässä.

MARKKU OJANEN on Tampereen yliopiston psykologian professori. Hän on tunnettu positiivisen psykologian, onnellisuuden ja siihen vaikuttavien tekijöiden tutkija.