Toivotamme kaikille lukijoille ja kävijöille oikein rauhallista ja onnellista uutta vuotta 2024. Markku on tänä vuonna kunnostautunut erityisesti mielipidekirjoitusten kirjoittajana, ja niitä on voinut lukea monesta lehdestä. Esimerkkinä näistä vaikkapa HS:n “Miksi hallitus ei uskalla kiristää hyvin toimeentulevien verotusta?“.
Seuraavassa myös muutama pidempi, vain kotisivuilta löytyvä juttu:
Nähdään ensi vuonna!
Psykologian oppikirjoissa on runsaasti kuvauksia ihmisten itsekkyydestä. Niillä suorastaan herkutellaan. Yksi kuuluisimmista on Philip Zimbardon Stanford prison experiment, jossa 24 osallistujaa jaettiin satunnaisesti ”vankeihin” ja ”vartijoihin”. Zimbardo järjesti Stanfordin yliopiston kellariin vankilamaiset olosuhteet, joihin sitten vangit ja vartijat sijoitettiin. Kummallekin annettiin puvut, jotka kertoivat heidän roolinsa. Vangit olivat kaavuissa, joissa oli identiteettinä vain numero. Vaikka tutkimuksen piti kestää kaksi viikkoa, se keskeytettiin jo kuuden päivän kuluttua, koska vangit alkoivat äänekkäästi valittaa. Olosuhteiden lisäksi syynä oli se, että vartijat kohtelivat vankeja hyvin epäasiallisesti.
Toinen, yhtä kuuluisa tutkimus on Stanley Milgramin tottelevaisuustutkimus. Siinä tutkimukseen osallistuvat saivat toimia ”opettajina” oppimiskokeessa. Ideana oli se, että muistikokeessa ”oppilaiden” vääristä vastauksista tai vastaamattomuudesta tuli rangaista aina vain kovenevilla sähköiskuilla. Oppilas oli viereisessä huoneessa, mutta hänen äänensä voitiin kuulla selvästi. Kun virheiden vuoksi sähköiskut kovenivat, oppilas alkoi äänekkäästi valittaa. (Oppilaan reaktiot olivat näyteltyjä. Hän oli tutkijan apulainen.) Opettajien enemmistö käytti lopulta hengenvaarallisia sähköiskuja.
Kolmas, lähes yhtä paljon huomiota saanut tutkimus (Latane & Darley) liittyi paikalla olijoiden käyttäytymiseen, kun joku oli avun tarpeessa. Tutkijat saivat idean tutkimuksiinsa uutisesta, jossa naisen kerrottiin joutuneen New Yorkin kadulla illalla raiskauksen ja murhan kohteeksi. Kertomusten mukaan 38 henkilöä näki tapauksen, mutta kukaan ei puuttunut tuohon kauheaan tekoon. Tutkijat laativat laboratoriossa hätätilanteita, joissa oli mukana eri määrä henkilöitä, jotka voisivat auttaa. Viereisestä huoneesta saattoi esimerkiksi kuulua avunpyyntöjä. Tutkimusten tulos oli: mitä enemmän mahdollisia auttajia oli paikalla, sitä harvemmin hädässä ollut sai apua.
Johtopäätös näistä tutkimuksista oli, että ihmisen sisällä piilee peto, joka odottaa vain sopivaa tilaisuutta päästäkseen esiin. Ihminen on perusluonnoltaan itsekäs olento, jonka kurissa pitäminen vaatii paljon ulkoista kontrollia. Tällaisilla tutkimuksilla haluttiin osoittaa, että toisen maailmansodan kauheat kokemukset perustuivat juuri ihmisen luontaiseen itsekkyyteen.
Biologit tarjosivat tälle tulkinnalle tukea vedoten darwinistiseen evoluutioon. Richard Dawkins tuli tunnetuksi kirjastaan The Selfish Gene, jossa ihminen kuvattiin selviytymiskoneena. Puolustaakseen itseään ja lähisukulaisiaan ihminen on valmis tarvittaessa käyttämään väkivaltaa. Hänen pessimistinen, mutta varovaisen toiveikas päätelmänsä oli ”opettakaamme anteliaisuutta ja altruismia, koska olemme syntyneet itsekkäiksi”.
Vähitellen noita kanonisaation saaneita tutkimuksia on alettu arvostella. Ne oli laadittu osoittamaan, että ihminen on itsekäs. Philip Zimbardo ohjeisti osallistujia toimimaan kuviteltujen roolien mukaisesti. Tuskin kukaan osallistuja ajatteli, että ollaan aidossa tilanteessa, vaan ymmärsi, että jotakin tutkija haluaa ja sen mukaan toimittiin. Osa vangeista on kertonut, että he näyttelivät kokevansa kovia. Juuri tällaista Zimbardo halusi. Hän on myöhemmin kirjoittanut, että tilanteista riippuen kuka tahansa voi olla varas tai murhamies. Hän ei niinkään korostanut ihmisen luontaista itsekkyyttä, vaan ihmisen herkkyyttä ja olosuhteiden voimakkuutta.
Stanley Milgramin tutkimukseen on kohdistunut samanlaista kritiikkiä. Vaikka säilyneet filmit osoittavat, että sähköiskujen antaminen oli ahdistavaa, osallistujat – enemmistö ainakin – luultavasti uskoi, että maineikkaan ylipiston tiloissa ei sittenkään voi tapahtua mitään kauheata. Milgramin eduksi on sanottava, että hän kokeili monia erilaisia variaatioita ja havaitsi toisin kuin Zimbardo, että vaarallisten sähköiskujen antamista tapahtui vain hyvin vaativissa ja autoritaarisissa tilanteissa. Jos oli mahdollisuus välttää sähköiskujen antamista, sitä myös käytettiin.
Tuo tapaus New Yorkissa oli kauhea, mutta kuvaukset läsnä olleiden reaktioista ovat pitkään olleet virheellisiä. Tilanteen nähneitä oli paljon vähemmän ja osa kuuli vain avunhuutoja. Ainakin yksi henkilö koetti puuttua tilanteeseen.
Kun Richard Philpot tutki todellisia väkivaltatilanteita eri maissa niistä kertyneiden filmien perusteella, hän havaitsi että tutkituissa 219 tilanteessa sivustakatsojat eivät olleet passiivisia. Väkivallan uhriksi joutuneet saivat apua 90 prosentissa tapauksista. Auttajia oli usein enemmän kuin yksi. Tulos oli noihin alkuperäisiin tutkimuksiin nähden päinvastainen: mitä enemmän ihmisiä oli paikalla, sitä todennäköisemmin sai apua.
On jo pitkään ollut tiedossa, että usein odotukset toteuttavat itsensä. Näillä tutkijoilla oli omat vahvat odotuksensa tutkimuksen tuloksista, että jotakin kauheaa alkaa tilanteen pakottamana tapahtua. Tuollaisissa tutkimuksissa on vaikea säilyttää täysin neutraali asenne. Tiedostamattaan tutkijat voivat antaa vihjeitä, jotka tuottavat odotusten mukaisia tuloksia. Maailmansodan kauheudet olivat vielä lähellä ja kertoivat siitä, että ihminen todella voi tehdä kauheita tekoja – myös pakottamatta.
Nuo tutkimukset olivat metodisesti puutteellisia, mutta kritiikki on jo ollut liian voimakasta. Ukrainassa käytävä sota on jälleen osoittanut, että ihmiset voivat tehdä julmia tekoja, kun olosuhteet ovat otollisia. Edelleen julmat diktaattorit luovat sellaisia pelon ja uhattuna olemisen ilmapiirejä, jotka altistavat ihmisiä noudattamaan pahoja tekoja.
On kuitenkin hyvä, että myös ihmisen myönteistä puolta on alettu tutkia. Ilman tutkimuksen antamaa näyttöäkin on valtavasti havaintoja siitä, että ihmiset ovat avuliaita. Ihmiset eivät heti käytä tilaisuutta hyväkseen, vaikkapa varasta, kun kukaan ei ole näkemässä.
Abraham Maslow kirjoitti jo vuonna 1968: ihmisluonto on psykologian toimesta myyty halvalla. Ihmiset voivat olla julmia ja itsekkäitä, mutta he voivat olla myös ystävällisiä ja jopa sankarillisia.
Lähteet
Philpot, R., Liebst, L. S., Levine, M., Bernasco, W., & Lindegaard, M. R. (2020). Would I be helped? Cross-national CCTV footage shows that intervention is the norm in public conflicts. American Psychologist, 75, 66–75.
Taylor, Steve (2023). Classic psychology warped our view of human nature as cruel and selfish – but new research is more hopeful. The Conversation, July 19, 2023.
Vesa Vanhalakka kuvasi Aamulehdessä 5.10. mielenkiintoisen tuloksen, jonka mukaan agama-liskot oppivat jäljittelemällä toisiltaan. Johtopäätös oli yhtä mielenkiintoinen: tämä tulos nöyryyttää ihmistä. Tulos saa “meidät ihmiset vähitellen laskeutumaan alas omaa erinomaisuuttamme korostavasta puusta. Voimme vihdoin asettua muun luomakunnan tasolle sen sijaa, että kuvittelemme aina olevamme meitä ympäröivän luonnon ja eläinten yläpuolella”.
Tätä ajattelutapaa en ole koskaan ymmärtänyt. Mitä erinomaista tässä on? Aikoinaan Nobel-palkittu Jacques Monod kuvasi ihmisen mitättömänä hiekanjyväsenä maailmankaikkeudessa. Ihminen ei tiedä, mistä on tulossa ja mihin on menossa. Tällä ei tietenkään enää ole mitään tekemistä tieteen kanssa, vaan kyse oli Monodin pessimistisestä maailmankatsomuksesta. Mitä ihminen hyötyy siitä, että hänet kuvataan mitättömänä olentona? Paljon ei lohduta sekään, että samalla kun ihmisiä vedetään alas, eläimiä nostetaan ylös.
Nöyryys on hyvä ominaisuus, mutta onko ihmistä tarpeen nöyryyttää? Psykologinen tutkimus kertoo, että ihmisen selviytymisen edellytys on ajatella itsestään liikaa. Ihmiset eivät halua kuunnella julistusta eksistentiaalisesta ahdistuksesta ja ihmisen mitättömyydestä – josta siis tässä on kysymys eikä tieteestä. Kun ihminen menettää hallintauskonsa, hän on suuressa vaarassa menettää elämänotteensa, toivonsa ja mielekkyytensä.
Toiseksi odotukset toteuttavat itsensä. Jos me odotamme itseltämme kovin vähän ja alamme verrata itseämme eläimiin, joilta kuitenkin puuttuu kyky tehdä moraalisia ratkaisuja, eikö se anna meille oikeuden toimia eläinten lailla? Onhan vuosikausien ajan korostettu ihmisen luontaista itsekkyyttä häntä eläimiin verraten. Tällainen viesti antaa ihmiselle luvan olla itsekäs.
Onneksi aivan viime vuosina tämä itsekkyyden ideologia on väistymässä biologiasta ja psykologiasta. Nyt on luvallista sanoa, että ihmisessä on myös luontaista epäitsekkyyttä. Empatia ja kyky yhteistoimintaan ovat ihmisen luontaisia ominaisuuksia.
Kysymys on arvoista. Minusta on paljon parempi kiivetä ylös puuhun ja katsella sieltä maailmaa. Ihmisellä on sellaisia kykyjä, joiden avulla hän eroaa merkittävästi eläimistä. Käytetään niitä hyväksi eikä suotta väheksytä ihmisyyteen liittyviä arvokkaita kykyjä. Nöyryytetystä ihmisestä ei ole sen paremmin ihmisen kuin luonnonkaan puolustamiseen.
Markku Ojanen
Psykologian professori (emeritus)
Lempäälä