Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Kun lapsella ei ole isää tai äitiä

Markku Ojanen (2003)

Isättömien ja etenkin äidittömien kohtaloa on surkuteltu ja myös yksin jääneiden vanhempien harteille on pantu lisätaakkoja. Muistan kuinka syvästi äitini loukkaantui, kun hän luki asiantuntijoiden kirjoituksia siitä, kuinka pojan (olen sotaorpo) on lähes mahdoton selvitä isättömänä. Tuolloin monet asiantuntijat uskoivat, että isättömän pojan mahdollisuudet tulla kunnon mieheksi olivat kovin heikot.

Isän tai äidin voi menettää monella tavalla. On eri asia menettää toinen vanhemmista aivan pienenä kuin vaikkapa kuusi- tai kuusitoistavuotiaana. Vanhempansa voi menettää myös avioeron yhteydessä, vaikka onneksi yhä useammin molemmat puolisot haluavat pitää yhteyttä lapsiinsa.

Voin kuitenkin muitakin isättömiä – ja äidittömiä – lohduttaa, että tieteellinen tutkimus antaa aika tavalla toisenlaisen kuvan. Toisen vanhemman puuttuminen tosin on riskitekijä, mutta se ei tarkoita, että se ilman muuta aiheuttaisi katastrofin. Jos äiti – tai isä – on kunnollinen, isätön tai äiditön selviytyy siinä kuin kaikki muutkin lapset. Tuo yleinen harhakuva syntyy siitä, että kun toinen vanhemmista puuttuu, vaikeudet helposti kasautuvat. Yksinhuoltajan osa on kaikkea muuta kuin helppo. Kuitenkin kauheinta lapselle on elää perheessä, jossa puolisioiden suhteet ovat vaikeat, jopa väkivaltaiset.

Esimerkiksi masennuksen riski kasvaa, jos yksinhuoltajaksi jäänyt vanhempi ei jaksa huolehtia lapsistaan. Joidenkin tutkimusten mukaan tytöt ovat suuremmassa vaarassa kuin pojat. Usein yksinhuoltajan taloudelliset vaikeudet lisääntyvät eron jälkeen. Jos jäljelle jääneen vanhemman asiat ovat kunnossa ja hän tekee parhaansa, asiat sujuvat yleensä hyvin. Tietenkin isän tai äidin ja puolison menettäminen on traumaattinen kokemus ja jättää omat jälkensä, joiden parantuminen voi viedä hyvin kauan.

Rikollisten taustassa on paljon isättömyyttä ja muitakin vanhemmuuteen liittyviä ongelmia. Isä saattaa lähteä omille teilleen ja kasvatustehtävä jää yksin äidille. Tuossa vaiheessa lasten kasvatus on usein laiminlyöty eikä muutosta parempaan aina tapahdu. Silti isän lähteminen voi jopa helpottaa tilannetta.

Elämän ikäviin tosiasioihin kuuluu ja on aina kuulunut se, että isättömiä lapsia on paljon. Isättömyyden muodot ovat muuttuneet. Avio- ja avoerojen myötä isän tai äidin menetys tulee pikemminkin lisääntymään kuin vähenemään. Isä tai äiti on olemassa, mutta hänen panoksensa kasvatuksessa voi jäädä vähäiseksi.

Vanhemman puuttumista valittamalla asia ei parane. Sen sijaan on kysyttävä, miten voimme tukea yksin jääneitä vanhempia. Keskeistä on yksihuoltajien – ja perheiden – tukeminen aineellisesti, henkisesti ja hengellisesti. Yksin jääneille vanhemmille on viestitettävä, että he selviytyvät tehtävästä ihan hyvin, jos he suhtautuvat vastuullisesti tehtäväänsä ja antavat lapsilleen rakkautta ja pitävät huolta siitä, että rajat ovat olemassa. Kirkon ja seurakuntien keskeinen tehtävä on tehdä perheitä tukevaa työtä ja varoittaa vanhempia itsekkään elämän vaaroista. Lasten kasvattaminen on pyhä tehtävä, joka vaatii vanhempien, seurakuntien ja koko yhteiskunnan yhteistä panosta.

 

 

2 Vastauksia to “Kun lapsella ei ole isää tai äitiä”

  • pohjosen.vaarti@gmail.com sanoo:

    Sain olla työssä jossa kohtasin paljon päihdeongelmaisia,avioerolapsia,sotaorpoja ja onnettomuuksessa isän tai äidin menettäneitä.
    Vaikka henkilöt olivat aikaihmisiä, naimisissa ja omia lapsia niin huomasin, että heillä menetetty äiti ja tai isä nousi hyvin voimakkaana mieleen kun vuosia alkoi olla niin paljon, että ”ristillä” oli jo heitä nuorempia. Murhe painoi voimakkaammin heitä joilla ei ollut mitään muistikuvaa äidistä tai isästä,adoptoituilla tietenkin tuska oli vielä suurempi kun ei voinut sanoa kummastakaan mitään. Vainajienmuistopäivä on todella raskas-ei ollut äitiä ei tai isää jota muistaisi koska ei muistanut tai tiennyt heistä.
    Tuntui kamalalta kuunnella heidän itkunsekaisia kertomuksia. Kyynelsilmin rukoiltiin ja suorastaan itkettiin – molemmat.
    Raskainta tuossa oli se, että itse sain kiittää äitistä ja isästä, tunsin suurta myötätuntoa näitä kohtaan jotka olivat saaneet kyllä hyvän kodin ja kasvatuksen, mutteivät koskaan lihallisen isän ja tai äidin kosketusta.
    Olkoon yhteiskunnan käsitys mikä hyvänsä niin tuon jälkeenkään en voi muuttaa Jumalan käsitystä perheestä – enkä todellakaan halua,että tietoisesti kasvatettaisiin lapsia siihen tuskaan ja murheeseen, että toinen vanhemmista puuttuu olkoon sitten toista vaikka kaksittain

  • pohjosen.vaarti@gmail.com sanoo:

    pohjosen.vaarti@gmail.com
    Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
    22/11/2013 12:06

    TARKENNUS / KORJAUS
    Sain olla työssä jossa kohtasin paljon päihdeongelmaisia,avioerolapsia,sotaorpoja ja onnettomuuksessa isän tai äidin menettäneitä.
    Vaikka henkilöt olivat aikaihmisiä, naimisissa ja omia lapsia niin huomasin, että heillä menetetty äiti ja tai isä nousi hyvin voimakkaana mieleen kun vuosia alkoi olla niin paljon, että ”ristillä” oli jo heitä nuorempia. Murhe painoi voimakkaammin heitä joilla ei ollut mitään muistikuvaa äidistä tai isästä,adoptoituilla tietenkin tuska oli vielä suurempi kun ei voinut sanoa kummastakaan mitään. Vainajienmuistopäivä, äitienpäivä ja isänpäivä jms olivat todella raskas-ei ollut äitiä ei tai isää jota muistaisi koska ei muistanut tai tiennyt heistä.
    Tuntui kamalalta kuunnella heidän itkunsekaisia kertomuksia. Kyynelsilmin rukoiltiin ja suorastaan itkettiin – molemmat.
    Raskainta tuossa oli se, että itse sain kiittää äitistä ja isästä, tunsin suurta myötätuntoa näitä kohtaan jotka olivat saaneet kyllä hyvän kodin ja kasvatuksen, mutteivät koskaan lihallisen isän ja tai äidin kosketusta.
    Olkoon yhteiskunnan käsitys mikä hyvänsä niin tuon jälkeenkään en voi muuttaa Jumalan käsitystä perheestä – enkä todellakaan halua,että tietoisesti kasvatettaisiin lapsia siihen tuskaan ja murheeseen, että toinen vanhemmista puuttuu olkoon sitten toista vaikka kaksittain

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!