Esipuhe
Ihmisluontoon kuuluu halu saada lopullisia vastauksia sekä maailmaa että omaa elämää koskeviin kysymyksiin. Lopulliset vastaukset kuitenkin pakenevat. Kunhan saisimme edes tyydyttäviä ja uskottavia vastauksia, sekin olisi hyvä. Vuosien varrella tietokoneelleni on kertynyt noin 600 miksi-kysymystä psykologian ja sen lähitieteiden piiristä. Nyt kädessäsi on MIKSI-sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa käsitteli, kulttuuria, yhteiskuntaa ja politiikkaa. Tässä toisessa osassa etsin vastauksia paljon lähempää. Miten geenit, olosuhteet ja tilannetekijät vaikuttavat siihen, miten tunnemme, ajattelemme ja toimimme arkielämässä. Sadan miksi-kysymyksen joukkoon mahtuu esimerkiksi tällaisia: Miksi hämähäkki inhottaa? Miksi luotamme auktoriteetteihin? Miksi kauniita ihmisiä suositaan? Miksi ihmiset pelaavat rahapelejä? Monista kysymyksistä on paljon tutkimusta, joistakin tuskin lainkaan. Moniin kysymyksiin on tarjolla useita erilaisia vastauksia, mikä myös kertoo siitä, että tietomme koko ajan tarkentuvat.
Etsiessäni vastauksia tämän kirjan miksi-kysymyksiin, olen voinut niistä keskustella poikani Martti Ojasen kanssa. Hänen erikoisalojaan ovat kirjallisuustiede ja kulttuurin tutkimus. Olen liittänyt hänen kommenttejaan mukaan moniin kysymyksiin. Hänen näkemyksensä ovat vaikuttaneet muihinkin kysymyksiin.
Kirjan kieliasun hiomisessa on ollut suureksi avuksi kustannustoimittaja Karla Löfgren.
Puolisoani Markettaa kiitän tuesta ja kannustuksesta. Ei ole niin mukavaa, että miksi-kysymyksiin uppoutunut mies on aika ajoin niin perusteellisesti niiden vallassa, ettei kuule eikä näe mitään-
Lempäälässä 1.6. 2022