Miksi? Onnellisuusprofessori pohtii suuria kysymyksiä, osa 2: Geenit, ympäristö ja tilannetekijät (2022)

Johdanto

Usein ajatellaan jonkin teon tai ominaisuuden johtuvan joko ihmisen perimästä tai hänen ympäristöstään. Rajanveto on kuitenkin hyvin vaikeaa. En tiedä kummasta pitäisi aloittaa, ympäristöstä vai ihmisluonnosta. Ehkä luontevampaa on aloittaa ihmisluonnosta ja siirtyä sitten ympäristön ja olosuhteiden vaikutuksiin.

Koska me länsimaissa uskomme ihmisen mahdollisuuksiin kehittää itseään ja hänen kykyynsä voittaa vaikeuksiaan, emme halua kuunnella niitä, jotka korostavat yhteisen perimän tai geenien vaikuttavan merkittävästi siihen, mitä elämässä tapahtuu. Haluamme uskoa siihen, että jokainen voi kehittää hänelle ominaisia lahjoja ja kykenee niiden avulla toteuttamaan itseään. Tälle uskolle on onneksi perusteita, sillä sitkeä harjoitus voittaa kovan onnen (vaatimattomat lähtökohdat).

Kirjan punaisena lankana on kuvata ihmisen toimintaan vaikuttavia tekijöitä. Mikä saa ihmisen tekemään asioita, jotka toisaalta edistävät hänen sopeutumistaan elinympäristöönsä, toisaalta tuottavat ongelmia joko muille, erityisesti vieraille ihmisille sekä sille ympäristölle, jossa hän elää?

Muistutan jo nyt, että biologiset taipumukset ilmenevät aina jossakin ympäristössä, joka voi niihin vaikuttaa yllättävillä tavoilla. Vaikka tutkijat koettavat erottaa ympäristön ja geenien vaikutuksia toisistaan, kyse on aina matemaattisista tulkinnoista, jotka useimmiten päätyvät siihen, että molemmat vaikuttavat huomattavalla osuudella lopputulokseen. Silti on myös sellaisia taipumuksia, joissa joko geenien tai ympäristön merkitys on suuri.

Miksi-kirjasarjan ensimmäisessä osassa tarkastelin kulttuurien välisiä eroja, nyt keskityn länsimaisen kulttuurin piirissä tapahtuviin ilmiöihin. Monet asiat ovat ulkopuolelta katsoen hämmentäviä, mutta ”sisällä” oleville ne ovat luonnollisia asioita. Ajattelen esimerkkinä urheilun extremelajeja. Moni kauhistelee kaikkea sitä, mitä näiden lajien harrastajat tekevät, mutta harrastajat itse pitävät niitä luonnollisina asioina.

Monet asiat ja ilmiöt muuttuvat yllättävän nopeasti. Kun luonnostelin tatuointeihin liittyvää kysymystä noin neljä vuotta sitten, tatuointeja oli jo silloin runsaasti, mutta kolmen vuoden aikana ne ovat entisestään lisääntyneet. Parikymmentä vuotta sitten niiden ottaminen oli hyvin harvinaista.

Monissa asioissa vaikuttaa ajalle ominainen muoti, joka tosin selityksenä on vajavainen. Muodin muutosten synnyssä ajautuu helposti umpikujaan, sillä yleensä muutoksia voi tarkastella vasta jälkikäteen. Niiden alkua on useimmiten vaikea jäljittää. Muodilla ymmärretään tässä laajasti ajalle ominaisia tapoja, tottumuksia, asenteita ja elämäntyylejä.

Monissa kirjan kysymyksissä tulee vastaan länsimaista ihmistä ahdistava jännite yhteyden ja autonomian välillä. Haluaisimme – ainakin useimmat meistä – kuulua johonkin, mutta yhtä lailla haluaisimme olla itsenäisiä, omaehtoisia ja riippumattomia. Tämä jännite näkyy erityisesti avioliitoissa ja parisuhteissa. Uskotaan vahvasti rakkauden yhdistävään voimaan, mutta usein tuo yhdistävä side tuntuu liian tiukalta.

Toinen kiinnostava parivaljakko on tunne ja järki. Haluaisimme uskoa siihen, että ainakin minä toimin järkevästi ja odotan samaa muilta, mutta jos itsetuntemuksemme toimii edes kohtuullisesti, huomaamme, että tunteet vaikuttavat myös omissa valinnoissa ja päätöksissä.

Vielä kolmaskin teema on syytä mainita. Siinä jännite syntyy meidän ja muiden välille. Nykyisin puhutaan paljon kuplissa elämisestä, koska suurten ideologioiden merkitys on vähentynyt. Sen sijaan pieniä samanmielisten ryhmiä on nykyisin paljon. Ne voivat rakentua hyvin yllättävien asioiden ympärille. 

Kuljetan kysymyksiä karkeasti biologisista tekijöistä kulttuurin ja ympäristön kautta tilannetekijöihin. Vaikka biologia ja ympäristö saavat aikaan toistuvia käyttäytymismuotoja, konkreettisissa tilanteissa pienet vihjeet voivat merkittävästi vaikuttaa siihen, miten ihmiset toimivat ja mitä he tuntevat. Tämä on aiheuttanut kiistoja psykologian sisällä, sillä aika ajoin vastakkain ovat olleet persoonallisuuden piirteiden merkitystä korostaneet tutkijat ja tilannetekijöiden osuutta painottavat tutkijat. Edellisten mielestä lähes kaikkea, mitä ihminen tekee, selittävät persoonallisuuden piirteet ja jälkimmäisten mielestä tällaisilla piirteillä ei ole mitään todellista selitysarvoa, koska olosuhteet ja tilanteet ovat todellisia selittäjiä.

Molemmat ovat puoliksi oikeassa, kuten tulemme näkemään. Ihmisessä on yli tilanteiden käyvää toistuvuutta ja pysyvyyttä, mutta etenkin sosiaalisissa tilanteissa on paljon ainutkertaista ja yllättävää. Hyvin pieniltä vaikuttavat ympäristön vihjeet saavat toiminnassa yllättäviä muutoksia aikaan. Kumpaankin lähestymistapaan liittyy omat ongelmansa. Persoonallisuuden pohjalta tapahtuvat yleistykset ja ennakoinnit ovat ensinnäkin aika karkeita ja toiseksi suurin osa ihmisistä täytyy persoonallisuuden perusteella sijoittaa keskimääräisten ryhmään, jolloin selityksissä jää paljon tilaa olosuhteiden vaikutuksille. Tilannetekijöitä taas on niin paljon, että niistä on vaikea kehittää sellaista tarkkaa tiedettä, josta olisi hyötyä käytännön elämässä.

Myönnän auliisti, että monissa kysymyksissä näkyy oma ihmettelyni ja hämmennykseni. Tarkkaavainen lukija voi huomata, että kysymysten valinnassa voi näkyä myös se, että kirjoittaja on 78-vuotias mies. Olen kuitenkin koettanut etsiä tasapuolisesti vastauksia tieteellisestä kirjallisuudesta silloin, kun se on ollut mahdollista. Jos ei mitään kirjallisuusviitteitä ole, silloin vastaukseni perustuu tietämykseni ja mielipiteeni yhteistulokseen. Olen poikani filosofian maisteri Martti Ojasen kanssa käynyt keskustelua monista miksi-kysymyksistä. Olen liittänyt hänen osuvia kommenttejaan vastauksiini. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *