Julkaistu 2014
Mutta voisiko joku joskus kirjoittaa niin, ettei meistä surullisista tuntuisi vieläkin surullisemmalle. Me ikään kuin putoamme kaiken ulkopuolelle. Tuntuu, että positiiviset jutut on tarkoitettu sellaisille, jotka kuitenkin pärjäävät hyvin, ne ovat heille sellaista pientä hienosäätöä, että voisi olla vieläkin onnellisempi.
(Ote erään positiivisuutta käsitelleen haastatteluni palautteesta.)
Tämä viesti kosketti. Olenko minä hyvää tarkoittaen jopa lisännyt näin kokevien ihmisten ahdistusta? Vastasin viestin lähettäjälle ja koetin selittää, mistä on kysymys. Varovaisuuteni on kuitenkin huomattavasti lisääntynyt tämän kirjeenvaihdon ansiosta.
Kritiikin ydinasiat
- Positiivinen psykologia ei ole mitään uutta eikä aikaisempien ideoiden historiaa kunnioiteta.
- Kuka osaa sanoa, mikä lopulta on positiivista? Mikä on sitä yhdelle voi olla negatiivista toiselle.
- Positiivinen psykologia korostaa liikaa positiivisuutta.
- Positiivinen psykologian soveltaminen on ennenaikaista.
- Tuloksista yleistetään liikaa.
- Positiivinen psykologia lupaa liikaa.
Kaikki nämä ovat todellisia vaaroja, mutta ne osuvat vain osaksi oikeaan. Psykologian juuret ulottuvat kauas historiaan. Monet positiivisuuden tutkijat ovat sen tuoneet esiin. Positiivisuuden määrittely on yksiselitteisempää kuin mitä kritiikki väittää. Jokainen järkevä ihminen on mieluummin onnellinen ja haluaa välttää masennusta, jos se vain on mahdollista. Terveys on parempi kuin sairaus ja kaikki arvostavat hyviä ihmissuhteita. Kuitenkin onnellisuus on lopulta avoin käsite, jota ei koskaan voida tarkasti määritellä.
Positiivisuutta voidaan korostaa liikaa, mutta se ei ole ihme, kun ajatellaan, miten negatiivista psykologia on ollut. Ei tarvitse kuin katsoa 20 vuoden takaisten oppikirjojen sisällysluetteloa ja sanastoa. Niistä ei löydy positiivisuutta kuvaavia sanoja. Ongelmat, sairaudet ja kärsimys ovat osa ihmiselämää, mutta entä jos juuri positiivisten puolien tutkimus ja siihen perustuvat hyvää elämää edistävät keinot ja ohjelmat lievittävät parhaiten kärsimystä? On tiedettävä, mikä ihmiselle on hyvää, jotta kärsimystä voitaisiin poistaa.
Tutkimusten soveltaminen on aina ennenaikaista siinä mielessä, että koskaan ei varmasti tiedetä, milloin ja miten jokin tieteellinen tulos kääntyy sovellukseksi. Psykologiassa monet tärkeät tulokset perustuvat korrelaatioihin ja laboratoriotutkimuksiin, joista ei suoraan voida päätellä, miten hyvin ne toimivat arkielämässä. Kun sovelluksia toteutetaan eettisesti hyväksyttävällä tavalla, niistä opitaan paljon.
Tulosten liiallinen yleistäminen on ihmistieteissä yhteinen ongelma. Tulokset ovat aina todennäköisyyksiä. Psykoterapian tutkimus on ollut opettavaista. Esimerkiksi masentuneet hyötyvät keskimäärin terapiasta, mutta tämän tuloksen alle kätkeytyy suurta vaihtelua. Osa hyötyy erittäin paljon, osa kohtalaisesti, osa hiukan ja osa ei yhtään. Terapiasta voi olla vahinkoakin. Monet eri tekijät vaikuttavat tuloksiin. Emme edes tiedä, mitä ovat terapian tärkeimmät vaikuttavat tekijät.
Positiivinen psykologia on aika ajoin tuottanut tarpeettoman vahvan dikotomian myönteisen ja kielteisen välille. Positiivisen psykologian piiristä nousseet väitteet voivat olla naiiveja ja harhaanjohtavia. Tosin silloin ”syntipukkina” on useimmiten ollut positiivisen ajattelun ideologia, jota monet positiivisen psykologian tutkijat arvostelevat.
Kieltämättä positiivinen psykologia tuottaa jatkuvasti uusia käsiteitä, joiden tieteellinen perusta on puutteellinen. Vaarana on asian tärkeyden ja kiinnostavuuden vuoksi positiivisuuskultti, joka ruokkii gurujen ja epämääräisten ohjaajien ja konsulttien rahankeruuta. Positiivinen psykologia voi myös palvella yritysten etuja työntekijöiden kustannuksella. Se voi vahvistaa status quota ja konformismia.
Suurin vaara lienee yksilön tahdon ja mahdollisuuksien liiallinen korostaminen yhteiskunnallisten tekijöiden kustannuksella. Parhaiten hyvinvointia edistetään aineellista tasa-arvoa edistämällä ja tukemalla niitä, jotka eri syistä ovat jääneet yleisestä hyvinvoinnista osattomiksi.
Kirjallisuutta
Bolier, L. et al. (2013). Positive psychology interventions: A meta-analysis of randomized controlled studies. BMC Public Health, 13, 119.
Bruckner, Pascal (2011) Perpetual euphoria: On the duty to be happy. Princeton: Princeton University Press.
Burkeman, Oliver (2012). The antidote. Happiness for people who can’t stand positive thinking. New York: Faber and Faber, Inc.
Donaldson, S. I. (2011). Epilog: a practitioner’s guide for applying the science of positive psychology. Donaldson, S. I., Csikszentmihalyi, M., Nakamura, J. (toim.). Applied positive psychology. Improving everyday life, health, schools, work, and society, 217-221. New York: Psychology Press.
Ehrenreich, Barbara (2010). Smile or die. How positive thinking fooled America & the world. Lontoo: Granta books.
Held, Barbara S. (2004). The negativity of positive psychology. Journal of Humanistic Psychology, 44, 9-46.
McNulty, James K., & Fincham, Frank D. (2011). Beyond positive psychology? Toward a contextual view of psychological processes and well-being. American Psychologist, 67, 101-110.
Ojanen, M. (2014). Onko onnen avaimet vasta nyt löydetty? Duodecim, 130, 104.
Ojanen, M. (2014). Positiivinen psykologia, 2p. Helsinki: Edita.
Peterson, Christopher (2013). Pursuing the good life. 100 reflections on positive psychology. New York: Oxford University Press.
Postman, Neil (1987). Huvitamme itsemme hengiltä: Julkinen keskustelu viihteen valtakaudella. (Amusing ourselves to death: Public discourse in the age of show business, 1985.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Porvoo: WSOY.