Nettiviikko 27/2007

Kesäkuussa Markkua ovat kauniin ja sateisenkin sään lomassa mietityttäneet päällimmäisinä musiikin merkillisyys, luonnon kauneus sekä länsimaisen tieteen suhde luontoon sekä viimeisenä muttei vähimmäisenä (yllättävää kyllä) onnellisuus! Miten näin onkaan päässyt käymään?

Se selviää, kun luet onnellisuusprofessorin nettiviikon 27/07 kokonaisuudessaan painamalla seuraavasta:

  1. Musiikki on merkillinen asia. Fysikaalisesti ajatellen kyse on ääniaaltojen värähtelystä, joka sitten koetaan merkillisen rikkaana. Miten ihmisen aivot pystyvät tällaiseen? Kuuntelen parhaillaan Buxtehuden kantaatteja ja sitä ennen kuulokkeistani tuli Willian Byrdin lauluja sekä Cherubinin sielunmessu. Voin vain ihailla ja ihmetellä noiden sävellysten laatijoita ja niiden esittäjiä. Toukokuussa olin vaimoni kanssa kuuntelemassa Topi Lehtipuun konserttia Tampereen tuomiokirkossa. Topilla on upea ääni ja myös kyky eläytyä laulamiseen. Koin todellisen elevaation eli ylentymisen tunteen konsertin aikana.
  2. Vaikka myös muina vuodenaikoina luonto voi olla kaunista, keväässä ja alkukesässä on jotakin aivan erityisen hienoa. Juhannusaaton puheessani Tammelassa Saaren kansanpuistossa totesin näin:

    Minua säväyttävät aina vesiputoukset ja myös korkeat vuoret, koska niitä ei täällä Suomessa ole. Joskus tuntuu siltä, että meiltä puuttuu kaikki mahtavuus ja koreus. Lintummekin ovat aika harmaita. Suomalaisessa luonnossa on kuitenkin jotakin merkillistä harmoniaa, sopusointua, joka koskettaa syvältä. Se on usein jotakin pienimuotoista, mutta siinä on monia aineksia, jotka hienolla tavalla yhtyvät. Järvet, lammet, niemet, joet, purot, harjut, mäet, niityt ja suot muodostavat ainutlaatuisia kokonaisuuksia.

    Kauniina kesäisenä päivänä jaksan katsella pitkään puron vilkasta, aina muuttuvaa liikettä tai mäntyjen latvojen heiluntaa tai pilvien kiehtovaa liikettä taivaalla.

  3. Välistä kuulee sanottavan, että länsimainen ihminen on menettänyt kyvyn ihmetellä luonnon ilmiöitä. Koska tiede selittää kaiken, mitäpä niitä ihmettelemään. Tieteen selitykset ovat kuitenkin kovin yksioikoisia ja kapeita. Ihmisen kokemus pysyy ikuisena arvoituksena. Minua ei tyydytä vastaus, että kokemus vain nousee tietyssä aivojen kehityksen vaiheessa ja sillä siisti. On tieteen kannalta parempi, että sen rajat tunnustetaan, koska muuten voidaan ajautua tieteen palvontaan. Tieteen nimissä voidaan hyväksyä vastauksia kysymyksiin, joihin sillä ei ole mitään lopullisia vastauksia. Hyvä esimerkki on elämän tarkoitus. Tiede voi kertoa, mitä ihmiset ajattelevat, mutta siinä kaikki. Joillakin tiedemiehillä on ollut tarve sanoa, että elämän tarkoitus on jälkeläisten tuottaminen tai että elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Tällaisiin tulkintoihin tulee suhtautua kriittisesti. Ne ovat näiden tutkijoiden henkilökohtaisia mielipiteitä.
  4. Onnellisuuden pohdinta ei jätä minua rauhaan. Mieleni tekee kirjoittaa jotakin pohdiskelevaa ja kriittistä onnellisuuden olemuksesta ja onnen tavoittelusta. Onnellisuus on kuin liukas saippua, joka helposti lipsahtaa käsistä. Siitä ei tahdo saada kunnon otetta. Satuin hiljattain kuulemaan virren 598, jonka sanat satuttavat: Miksi onni pakenee? Aikamme sen turmelee. Synti täällä myrkyttää kauneintakin elämää. Virren alkuperäiset sanat ovat vuodelta 1659. Kirjasin jo vähän aikaisemmin muistiin useita onnea turmelevia asioita. Ne ovat pelottavan samanlaisia kuin mitä tuossa virressä luetellaan. Miten me selviämme noista vaikeista asioista? Siinä riittää pohtimista lähivuosiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *