Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Nettiviikko 44/2006

Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli ”Onko yksi huippuyliopisto Suomen hyvinvonnin tae?” on nyt luettavissa ensin tekstimuotoisena ja pian myös PDF-muodossa.

  1. Teollisuuden piiristä tulee jatkuvasti tehostamisen vaatimuksia yliopistojen suuntaan. Viimeksi näin tällaisen kirjoituksen Helsingin Sanomissa 14. 10. Kirjoittaja oli teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin. Kommenttini tähän kirjoitukseen löytyy toisaalta . Tuossa kirjoituksessa vaaditaan huippuyliopiston perustamista yhtenä ratkaisuna talouden kasvun ylläpitämiseen muun tehostamisen ohella. Tämä olisi varmaan hieno asia Suomen kannalta, mutta on vaikea kuvitella, että huippujen keskittäminen yhteen yliopistoon tuottaisi paljon parempia tuloksia kuin se kova työ, jota yliopistoissa tällä hetkellä tehdään. Pikemminkin yliopistojen rahoituksen vahvistaminen eurooppalaiselle tasolle olisi paikallaan. Minun on vaikea kuvitella, että tällainen tehokkuuden korostaminen kaikissa mahdollisissa paikoissa turvaisi Suomen talouden. Taustalla on se ikävä ajatus, että Suomen pitäisi olla muita parempi säilyttääkseen elintasonsa. Nykyinen Suomen talouspolitiikka suosii häikäilemätöntä kilpailua sekä valtioiden että yksilöiden välillä. EU:hun lähdettiin vain etuja hakemaan, ei aidosti tekemään yhteistyötä.

  2. Kanava-lehdessä (7/2006) Seppo Heinonen kirjoittaa suomalaisten älykkyydestä. Sen mukaan Ruotsissa on yhdeksän kertaa enemmän huippuälykkäitä (ÄO>145) kuin Suomessa. Ei siis ihme, että Nobel-palkintoja ei tule Suomeen. Tämän arvion mukaan huippututkijat tuohon edellä kuvattuun huippuyliopistoon pitää värvätä Ruotsista. Ruotsalaisten älykkyys on siis keskimäärin korkeampi kuin suomalaisten. Muistamme millaisen metakan Richard Lynnin ja Tatu Vanhasen tulokset herättivät Suomessa. Nuo tulokset olivat kriitikoiden mukaan rasistisia ja niistä vaadittiin myös poika-Vanhasta tilille.

    Kuitenkin yhä lisääntyvä joukko tutkijoita vertaa kansakuntien älykkyyttä erilaisiin hyvinvointia kuvaaviin tietoihin. Näitä tutkimustuloksia julkaistaan ihan kunniallisissa lehdissä. Niitä ei voida noin vain sivuuttaa. Tunnustan, että suhtaudun noihin tutkimuksiin epäilevästi, mutta nuo tutkijat ovat jo kutoneet sellaisen tutkimustulosten verkon, johon pinnallinen kritiikki ei enää pure. Keskeisin kritiikkini kohdistuu siihen tapaan, jolla älykkyyttä on mitattu. Monista maista on edustavia otoksia, mutta on paljon maita, joiden aineistot ovat hyvin valikoituneita. Älykkyyden mittaamisen järkevyyttä eri kulttuureissa voidaan myös arvostella. Älykkyyden määrittely eroaa melkoisesti eri kulttuureissa. Yhdysvalloissa älykkyys on ongelmaratkaisua, Keniassa varovaisuutta ja sosiaalisten suhteiden ymmärtämistä. Vaikka älykkyyttä ei mitattaisi kielellisillä testeillä, vaan esimerkiksi kuvioiden avulla, silti voidaan epäillä, että koko älykkyyden testaamisen idea perustuu länsimaiseen ajatteluun.

    Yhdysvalloissa todetaan edelleen melkoinen älykkyysero värillisen ja valkoisen väestön välillä, jonka jotkut tutkijat selittävät (mm. Lynn ja Vanhanen) geneettiseksi, toiset (enemmistö) taas korostavat ympäristötekijöistä, kuten taloudellisia tekijöitä ja kielteisiä asenteita. Afrikan-amerikkalaiset suoriutuvat huonommin, kun tietävät, että kyseessä on testi verrattuna siihen, että sama testi esitetään heille päättelytehtävänä. Vastaavia tuloksia on muitakin. Geneettisiä selityksiä painottavat eivät hyväksy näitä tulkintoja. Älykkyystutkimusten huippumaat ovat mielenkiintoinen joukko. Kärkeen sijoittuvat Hong Kong, Korea, Singapore, Japani ja Taiwan. Miksi älykkyys on pesiytynyt juuri noille alueille?

  3. Vankimäärän lisääntyminen on ollut viime aikoina usein esillä. Oikeuspolitiikan näkökulmasta joudutaan punnitsemaan kolmea asiaa. Tuomioiden pitäisi ensinnäkin olla oikeudenmukaisia yleisen oikeustajun kannalta, toiseksi vankeus ei saisi lopullisesti katkaista tuomitun mahdollisuuksia hyvään elämään ja kolmanneksi kysymys on kustannuksista. Vankilat tulevat kalliiksi, joten vankimäärää olisi tarpeen vähentää säästöjen vuoksi. Muita rankaisuvaihtoehtoja on syytä jatkuvasti kehittää. Sakot ja korvaukset ovat mielestäni hyvä vaihtoehto, mutta rikoksia tekevät usein henkilöt, joiden tulot ja varallisuus ovat niukkoja.

    Näen nykyisissä rangaistuskäytännöissä joitakin omituisuuksia, joihin mielestäni pitäisi puuttua. Näistä kiusallisin on ehdollinen vankilatuomio. Lehdissä näkee jatkuvasti otsakkeita, joissa lukee, että se ja se sai vankilatuomion. Kuitenkin itse juttu paljastaa, että tuomio oli ehdollinen. Ainakin kansan keskuudessa tämä ymmärretään vapauttavana tuomiona ja näin tuomitutkin sen kokevat. Tämä ehdollisen rangaistuksen periaate tulisi siis poistaa. Jos ei vankilatuomiota tarvita, tuomittakoon muita rangaistuksia.

  4. Atte Oksanen väittelee tällä viikolla lasten ongelmista. Hänen saamansa tulokset ovat hälyttäviä. Suomalaiset lapset saavat Ruotsiin ja Norjaan verraten paljon vähemmän tukea vanhemmiltaan. Lapset eivät kerro vanhemmilleen asioistaan. Lasten masennus ja kiusaaminen on Suomessa paljon yleisempää kuin muissa pohjoismaissa. Lapset lopettavat leikkimisen paljon aikaisemmin kuin Norjassa ja Ruotsissa. Onko siis tulkinta se, että lapset ”aikuistuvat” liian aikaisin ja omaksuvat vain aikuisuuden kielteisiä puolia. Aikuistenkin pitäisi leikkiä ja puhua ongelmistaan.

    Mikä suomalaisia vanhempia – tai koko kulttuuria – vaivaa? Olemmeko liian työkeskeisiä, johon sekä teollisuuden että valtion johtajat meitä koko ajan kannustavat. Lasten hyvinvointi edellyttää vanhempien työn vähentämistä silloin, kun lapset ovat pieniä. Kannustammeko lapsiamme itsenäisyyteen tavalla, mikä on aivan kohtuutonta? Lapsilta ei saa edellyttää yksinoloa tai selviytymistä elintason nimissä. Kuinka maailman onnellisimmat aikuiset (tai lähes onnellisimmat) voivat laiminlyödä lastensa onnellisuuden näin pahanpäiväisesti? Lapset eivät mene siinä sivussa eikä heitä ”tehdä” niin kuin jotakin rakennusta, vaan heidän saadaan lahjaksi ja heitä pitää sen mukaisesti kohdella ainutlaatuisina, arvokkaina olentoina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!