Markku on Radio 1:n Tiedekahvilassa keskiviikkona 13.6.2007 klo 13.00-13.45. Haastattelun voi tämän ajankohdan jälkeen kuunnella myös osoitteessa http://www.yleradio1.fi/tiede/tiedekahvila/
Tässä ohjelman esittely:
Oppaita onneen löytyy vinot pinot kirjakaupan hyllyltä. Mistä tämä kertoo? Onnellisuuden määrityksestä, tutkimisesta ja onnen onkimisesta kertoo psykologian professori Markku Ojanen Tampereen yliopistosta. Toimittajana Minttu Heimovirta.
Ajatellaanpa tässä nyt hetki elämämme eri tekijöitä; työtä, perhettä, ystäviä, kotia, raha-asioita. Eivätkö ne vain asetukin mieluummin piirun verran positiiviselle puolelle kuin negatiiviselle? Kunhan navan kaivamiselta ehdimme, ihmisillä ylipäänsä on taipumus kokea elämänsä myönteisessä valossa, toteaa myös matkaoppaamme onneen, professori Markku Ojanen. Tästä on siis hyvää jatkaa yhteistä matkaamme onnen salaisuuksien äärelle.
Käsityksemme onnesta vaihtelevat. Useimpiin niistä liittyy raha: Kunhan sitä olisi tarpeeksi, pystyisimme tyydyttämään monet sen puutteesta syntyneet tarpeemme. Kun rahan onni näin olisi myötä, kokisimme itsemme varmasti nykyistä tilannettamme onnellisemmiksi.
Onnellisuusprofessori Ojanen varoittaa kuitenkin pitämästä asiaa itsestään selvänä. Hän kertoo varoittavan esimerkin siitä, mitä saattaa tapahtua. Hän lainaa tutkija Michael Eysenckin kuvausta:
”Kun Elvis halusi kavereineen voileipiä, siitä paikasta niitä lähdettiin lentokoneella hakemaan. Hintaa tuli 200 000 markkaa. Kaikenlaisten herkkujen syöminen lihotti häntä kymmeniä kiloja. Joka ilta Elviksen asuntoon tuotiin 40 – 50 alle 18-vuotiasta tyttöä orgioita varten.
Kerran hän sai päähänsä ostaa auton. Kuinka ollakaan hän osti niitä neljätoista. Kun vanha neekerinainen katsoi tätä laivastoa ihmeissään, Elvis tuumi: Valitse itsellesi yksi.
Kun Elvis kuoli 42-vuotiaana, hänen veressään oli kahtatoista eri lääkettä, muun muassa morfiinia. Näitä hän oli vuosien ajan kokeillut yhä suurempina annoksina.
Mikään mielihyvän lähde ei riittänyt. Valtavista tuloistaan huolimatta Elvis kuoli käytännöllisesti katsoen rahattomana. Onni ei ainakaan tule siitä, että haluaa jotakin yhä enemmän ja enemmän.”
Ylettömyys, jonka mahdollistaa läjäpäinen rahakirstu, ei siis onnellistuta meistä ketään, tietää Ojanen.
– Jos elämyshuipuissa elämisestä tulee vallitseva olotila, ihminen sopeutuu ja vaatii vielä voimakkaampia kokemuksia saman elämystason säilyttääkseen. Siinä tulee aina raja vastaan ihan samalla tavalla kuin syömisessä ja juomisessa; kumpaakaan ei voi tehdä määräänsä enempää.
Rahan tavoin menestys on oikukas matkakumppani tiellä onneen. Omissa tutkimuksissaan ja tutustuessaan alan muiden viisaiden ajatuksiin Ojanen on tullut aivan toisiin ajatuksiin kuin viime talven menekkiteoksen Onnen tekijät (Tammi) englantilainen kirjoittaja.
Kun psykologian tohtori Richard Wiseman puhuu onnesta, hän itse asiassa tarkoittaa menestystä. Ja kun hän puhuu onnen tekijöistä, hän haluaa nostattaa henkilökohtaista kuntoamme menestystekijäksi
Menestykseen tähtääminenkin on kuitenkin Ojasen mielestä onnellisuuden kannalta riskialtista puuhaa. Siinä lajissa ei koskaan riitä vain yhden tavoitteen saavuttaminen, vaan se johtaa ketjureaktioon: Ensin minusta tulee piirinmestari, sitten maakunnan mestari, sitten Suomen mestari, sen jälkeen Euroopan mestari, maailmanmestari, olympiavoittaja…
– Menestyksen tavoitteleminen on usein onnettomuuteen johtava strategia. Se johtaa kyllä saavutuksiin, mutta myös onnellisuuden kannalta ikäviin pettymyksiin, kun liian korkealle asetettua tavoitetta on mahdotonta saavuttaa. Ja vaikka menestys seuraisikin valitulla uralla saattaa kylkiäisinä esiintyä tuttu ilmiö: Rahaa ja kunniaa tulee, mutta elämisen nautinnollisuus vähenee.
Kovin korkealle asetettua tavoitetta varmempi tie onneen onkin Ojasen siteeraaman onnellisuustutkija Allen Parduccin mukaan se, että asettaa tavoitteet sopiviksi, vain himpun verran nykyistä tasoa ylemmiksi. Silloin meillä on mahdollisuus pettymysten sijaan ehkä useinkin kokea tavoitteeseen pääsystä seuraavaa mielihyvää.
Suurten tavoitteiden sijaan onnen kokeminen onkin usein mahdollista juuri pienissä ja läheisissä ympyröissä. Kirjassaan Ilo, onni, hyvinvointi (Kirjapaja) onnellisuusprofessori kertoo omasta harvinaisen onnellisena kokemastaan hetkestä tällä tavalla:
”Olimme maalla koko perheen voimin. Teimme paljon yhteisiä asioita, pelasimme lautapelejä, laskettelimme mäkeä ja istuskelimme pöydän äärellä. Tein yhdessä vaimoni kanssa omalle pelolle noin 500 metrin mittaisen ladun, jonka hiihdimme kumpikin noin 20 kertaa. Siinä mentiin loiva mäki ylös ja sitten laskettiin hitaasti alas. Maisema oli kuin postikortista. Sitä täytyi pysähtyä katselemaan vähän väliä. Sanoinkin vaimolleni: Tällaista elämää haluaisin elää jatkuvasti. Hyvin yksinkertaiset asiat tekevät onnelliseksi.”
Markku Ojanen tunnustaa viime vuosien aikana tunteneensa itsensä vastavirtaan kulkijaksi, vähän kuin oudoksi toreilla huutelijaksi ryhdyttyään puhumaan onnellisuudesta, sen esteistä ja siihen myötävaikuttavista tekijöistä. Onni ja onnellisuus kun eivät ole kovin muodikkaita. Nythän jokaisella on oma psyykkinen traumansa, hellitelty kipeä lapsuuden kokemus, jota veuhtoa yksinäisyydessä tai yhdessä muiden kanssa.
Ojanen käänsi oman katseensa onnen suuntaa sen jälkeen, kun hän oli 30 vuotta tutkinut mielenterveysongelmia.
– Huomasin, että oirekeskeinen lähestymistapa ei johda mihinkään. Tärkeämpää kuin kaivella vanhoja haavoja on keskittyä tunteisiin ja kokemukseen omasta tämänhetkisestä elämästään. Sairauden sijaan on syytä puhua hyvinvoinnista.
Herätteen uuteen ajatteluun antoivat muun muassa Ojasen tutkimat skitsofreenipotilaat. Päällisin puolin kuvittelisi heidän kokemuksensa omasta elämästään hyvinkin kurjaksi. Niin kuitenkin kävi, että onnellisuusmittauksissa heidänkin tuntemuksensa omasta elämästään käännähti piirun verran positiiviselle puolelle.
Tänä päivänä psykologian professori Ojanen ei enää usko kurjuuksien kaivelemisen johtavan ihmistä onneen. Juuri siitä syystä hän on valmis kääntämään selkänsä oman alansa profeetalle Sigmund Freudille.
– Aika on ajanut psykoanalyysin ohitse. Nykyisin korostuu usko ihmisen kykyyn itse auttaa ja toteuttaa itseään. Freudin näkemystä ihmisestä leimasi sitä paitsi kautta linjan hänen omaan persoonallisuuteensa liittyvä syvä pessimismi.
– Ihmisellä on melkein kaikissa olosuhteissa taipumus kokea elämänsä ainakin lievästi positiivisena, Markku Ojala kiteyttääkin sekä omien että muiden onnellisuustutkimusten jälkeen. Meillä on halu, taipumus ja tarve nähdä hyvinkin kurjissa olosuhteissa elämää yllä pitäviä toivonsäteitä ja kokea mielihyvän hetkiä.
Tähän perusvireeseen tuovat oman miellyttävän lisänsä huippukokemukset. Oli miten muodikasta hyvänsä meidän on kuitenkin turha yrittää tiivistää elämäämme yhdeksi pitkäksi elämyshuippujen ketjuksi. Siinä voisi silloin käydä kuin Elvikselle.
– Sitä paitsi elimistömme ei yksinkertaisesti kestäisi sitä, Ojanen sanoo. – Yhtämittaiset maaniset huiput kävisivät liian raskaiksi elimistölle. Kovin kohonneessa mielialassa myös suoritusten tarkkuus kärsii. Sen vallassa ei enää pystytä huippusuorituksiin millään alalla.
– Hyvä elämä vaatii vastakohdakseen myös varjoja, muuten hyvää ei enää huomaa, Ojanen muistuttaa. – Elämässä täytyy olla kontrasteja. Siksi on ihan väärin esimerkiksi yrittää suojella lapsia kaikilta ikäviltä kokemuksilta.
Onnellisen elämän välttämättömiin kontrasteihin kuuluu Ojasen mukaan myös kuolema.
– Siitä on nykyisin tehty kovin etäinen, se on siirretty kokonaan ihmisen normaalin kokemuksen ulkopuolelle. Siksi se tuntuukin sitten niin hirveältä, kun se kerran kohdataan. Ihmiset eivät ole varustautuneet siihen. He ovat kuoleman suhteen suojattomia. Juuri siksi läheisen kuolema niin helposti murtaa ihmisen.
Ojanen toteaa, että yksi onnen harhoista on se, että me kykenisimme kerrallaan vain yhdenlaisiin tunteisiin. Masentunut kuvittelee olevansa predestinoitu hetkestä toiseen jatkuvaan synkkyyteen, omaisensa menettänyt pitää selviönä murheen alituista läsnäoloa.
– Kaikkiin suuriin tunteisiin liittyy kuitenkin aina myös sekalainen määrä muita tunteita. Kyllä masentunuttakin välillä voi naurattaa, vaikka yleistuntemukset ovat esimerkiksi tuskaisuus ja ahdistuneisuus, häpeä, viha ja syyllisyys. Toisaalta suruun voi liittyä kiitollisuutta eletyistä yhteisistä hetkistä ja niiden heijastamaa iloa. Hyvissä hautajaisissa esimerkiksi surun tuntemisen lisäksi nauretaan paljon, muistetaan yhdessä vainajaan liittyviä onnellisia ja iloisia asioita.
Syyllisyys ja häpeä ovat tuttuja tunteita miltei kaikille ihmisille ja ne koetaan usein onnellisuuden esteiksi.
– Sellaisiksi ne muodostuvat kuitenkin vain siinä tapauksessa, että niitten keräämisestä ja imuroimisesta tulee harrastus. Itse asiassa syyllisyys ja häpeä kertovat terveestä mielestä. Onnellisuuden edellytyksiä ne ovat myös siinä mielessä, että juuri nämä tunteet pitkälti säätelevät yhteisöllistä käytöstämme, saavat meidät käyttäytymään ihmisiksi.
– Niille, jotka tuntevat jääneensä syyllisyyden ja häpeän koukkuun, on ulospääsynä esimerkiksi anteeksipyyntö ja -saanti. Meidän olisikin hyvä muistaa sellaisia vähän unohduksiin jääneitä sanoja kuin armo ja armeliaisuus. Niitä olisi syytä harrastaa sekä itseä että muita kohtaan.
Vaikka suurin osa ihmisistä kysyttäessä näkeekin oman elämänsä puitteet ainakin pikkaisen myönteisinä, jotkut meistä kokevat toisia enemmän onnen hetkiä. Tällä ryhmällä on useitakin yhteisiä piirteitä. Ulospäin suuntautuva ihminen tuntee usein miten itsensä onnellisemmaksi kuin omaan sisimpäänsä kääriytyvä. Uteliaisuus uusia asioita kohtaan on parempi kumppani tiellä onneen kuin tahto pitää asiat sellaisina kuin ne ovat aina olleet.
Harrastukset kuten esimerkiksi keräilyn intohimo toimivat nekin oppaina onnen suuntaa. Onnellisuusprofessori itse esimerkiksi keräilee ilokseen lännen filmejä. Hollywood-klassikoiden lisäksi hänen hyllyistään löytää muunkin laista pyssyn paukuttelua.
– On tärkeätä, että ihmisen elämässä on tasaavia tekijöitä. Jos jossain on tullut kohdelluksi kaltoin, asia unohtuu hyvinkin uppoutumalla intohimoisesti harrastuksensa pariin, Markku Oksanen tietää.
Kaisa Strandén
Markku haastateltavana 17.06. heti aamulla MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa kello 07:40:
Haastattelu liikunnan vaikutuksista vuodelta 2005
Tutkimusta on viime vuosina tehty paljon. Käytän mieluummin tässä yhteydessä sanaa hyvinvointi sen myönteisyyden vuoksi. Liikunta ja hyvinvointi liittyvät toisiinsa, joskaan yhteyden voimakkuutta ei pidä liioitella. Hyvinvoivat ihmiset liikkuvat keskimääräistä enemmän. Kysymys on varmaankin kehämäisistä vaikutuksista niin, että hyvä mieliala suosii kaikenlaisia tekemisiä ja harrastuksia ja vastaavasti harrastukset – vaikkapa juuri liikunta – kohottavat mielialaa. Kokeelliset tutkimukset kuitenkin kertovat, että esimerkiksi masentuneille liikunnasta on aidosti hyötyä. Liikuntaohjelman antama hyöty on jopa ollut verrattavissa lääkehoitoon ja psykoterapiaan. Liikunta on siis yksi mahdollisista hoitokeinoista silloin, kun ihmisillä on hyvinvoinnin vajausta.
Tavallisilla hyvinvoivilla ihmisillä liikunnan merkitys on siinä, että he saavat säännöllisesti hyvinvoinnin ”piikkejä” elämäänsä. Silloin kyseessä ovat mieluiset, omaehtoiset liikunnan muodot. Tutkimustenkin mukaan mieliala kohoaa liikunnan aikana ja voi kestää parikin tuntia. Paljon riippuu siitä, mitä liikunta on ja kenen tai keiden kanssa sitä harrastetaan.
Liikunnan vaikutusten kirjo on suuri. Liikuntaahan voidaan käyttää myös kidutuksena. Moni muistaa karvaita kokemuksiaan koulusta ja armeijasta. Liikunnan vaikutukset ovat ennen kaikkea psykologisia ja sosiaalipsykologisia. Odotuksilla on ratkaiseva vaikutus siihen, miten liikunta koetaan. Jos hyvillä mielin odottaa yli 35 vuotta jatkunutta tiistain ja torstain lentopallovuoroa, harvoin pettyy. Joskus voi peli olla kehnoa tai omat suoritukset vaatimattomia, mutta ei sekään paljon vaikuta. Ainakin minulla liikuntaan kuuluu yleensä myös sauna, jonka vaikutuksia on vaikea erottaa itse liikunnasta. Kyseessä on siis hyvin kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa sosiaaliset tekijät ovat tärkeitä. Helposti unohtuu se, että kulttuurin arvostuksilla on suuri vaikutus. Mitä arvostetaan, sitä tehdään.
Mikä aiheuttaa liikunnan jälkeisen hyvän olon?
Siitä on monia biologisia ja psykologisia tulkintoja. Toki kehossa tapahtuu kaikenlaista, mutta olennaista ovat juuri myönteiset odotukset ja kokemukset. On saatu aikaan jotakin sellaista, joka tuntuu kehossa ja jota kulttuuri arvostaa. Varmaankin juuri hallinnan kokeminen on länsimaiselle ihmiselle tärkeä asia. Annamme itse itsellemme myönteistä palautetta ja usein saamme sitä myös muilta ihmisiltä.
Sitä ei tiedetä tarkoin. Emmehän tiedä sitäkään, mikä psykoterapiassa todella vaikuttaa. Kun masennukseen vaikuttavat myönteisesti hyvin monet erilaiset hoidot ja terapiat, ei ole helppo nostaa liikunnasta esiin jotakin aivan erityistä. Monien mielestä kyse on edellä mainitusta hallinnan kokemuksesta. Masentuneen on vaikea ottaa aloitteita, olla aktiivinen, joka liikunnalle juuri on ominaista. Liikunta on sellaista tekemistä, joka tuntuu kehossa hyvin konkreettisesti. Liikuntaa harrastanut tuntee tehneensä jotakin. Vaikutusten arvoituksellisuutta kuitenkin osoittaa sekin, että liikunta voi olla niin kevyttä, että sen vaikutukset kehossa ovat lähes olemattomia.
Tämä on kaikkein vaikein asia. Esimerkiksi lääkärin auktoriteetti voi olla askel eteenpäin, samaten läheisten ihmisten kannustus. Kun lisäksi lääkkeet ja psykoterapia tuntuvat kulttuurissamme oikealta hoidolta, liikunnan vaikutuksia voidaan epäillä. Masentuneelle on syytä antaa tietoa liikunnan hyödyllisyydestä. Itse asiassa melkein mikä tahansa aktiivisuus on jo askel eteenpäin masennuksen hoidossa. Myös lääkehoidolla voidaan oireita lievittää niin, että tekeminen ja toiminta alkavat kiinnostaa.
On tutkittu, mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Annoksen ei tarvitse olla kovin suuri, kunhan liikkuja todella kokee tehneensä jotakin. Kaksikin liikuntakertaa on jo askel eteenpäin. Onhan muistettava, että hyvinvoinnin vajaukseen, siis esimerkiksi masennukseen liittyy juuri vaikeus aloittaa uusia asioita. On siis lähdettävä pienin askelin eteenpäin. Tietenkin liikuntaa voidaan harrastaa päivittäin, mikä jo yleensä edellyttää hyvää psyykkistä kuntoa. Mitään selvää kynnystä ei siis ole, vaan kaikki on kotiinpäin silloin, kun mieli on maassa. Fyysisen kunnon kohentumisen suhteen on helpompi esittää lukumääriä toisin kuin psyykkisen kunnon osalta.
Pakkoliikunta vain harvoin tuottaa hyvää mieltä. Samaten jos omat taidot ovat kovin puutteellisia muihin verraten, kokemukset voivat olla kielteisiä. Aina liikunta ei suju odotetulla tavalla epäonnistumisten tai vammojen vuoksi. Tällaiseen on hyvä varautua. Mitenkään itsestään selvästi liikunta ei siis tuota huippuelämyksiä.
Mikä tahansa mieluinen liikunta voi edistää psyykkistä hyvinvointia. Ongelmia syntyy usein alkuvaiheissa, kun voimat tai taidot eivät tahdo riittää. Helposti aloittaa liian rajusti, mikä voi kostautua. Ainakaan toistaiseksi ei ole mitään selvää näyttöä siitä, että eri liikuntamuotojen vaikutukset olisivat erilaisia. Kokemukset voivat olla vaihtelevia, mutta ihmisen persoonallisuus ei muutu kovin herkästi. Joissakin lajeissa joutuu todella testaamaan itseään, toisissa taas toiminta on hyvin rauhallista. Jotkut hakevat elämyksiä, toiset hyvää kuntoa. Jotkut hakevat seuraa, toiset omistautuvat liikunnalleen.
Haastattelu romanttisesta rakkaudesta vuodelta 2004
Rakkaudessa on kaksi ulottuvuutta, kiitollinen arvostus ja fyysinen halu. Romanttisessa rakkaudessa nämä ovat molemmat mukana, agapé-rakkaudessa (esim. Paavalin kuvaus) korostuu toisen kunnioitus ja halu toimia toisen parhaaksi. Romanttinen rakkaus ennen kaikkea kulttuurinen ilmiö, joka suuntaa ihmisen turvallisuuden, läheisyyden ja seksuaalisuuden tarpeita. Länsimaisessa kulttuurissa romanttinen rakkaus on sokea, hallitsematon, voimakas tunnetila, jonka kohteena on juuri minulle tarkoitettu ainoa oikea ihminen.
Hyvin monista eri asioista. Yksi tärkeä teema on rakkauden merkitys ihmisen hyvinvointia edistävänä asiana.
Edellytyksenä on altistuminen romanttisen rakkauden idealle, maailman katselu romantiikan silmin, sopivan kohteen ilmaantuminen, seksuaalinen vetovoima, myönteinen ensivaikutelma, “sielujen sympatian” tunnistaminen ja salaisuuksien vaihtaminen. Tilanteet sinänsä voivat olla aivan ainutkertaisia ja niissä hyvin pienetkin asiat voivat olla tärkeitä.
Rakkaus on tunne, mutta se on myös suhde, tahtomista, tekoja, ajatuksia, haluja, arvostuksia ja periaatteita. Sitä on mahdoton tyhjentää yhdellä sanalla tai käsitteellä.
Ilman muuta kykenevät. Aina voidaan keksiä itsekkäitä motiiveja myönteisille asioille, mutta ihmisluontoon kuuluu sekä kyky etsiä omaa etua että kyky toimia toisen parhaaksi. Ei haittaa, että nämä usein sekoittuvat toisiinsa.
Robert Sternberg erottaa osuvasti rakkaudessa intohimon, läheisyyden ja sitoutumisen. Näitä yhdistelemällä voidaan kuvata rakkauden eri muotoja. Romanttisen rakkauden tieteelliset selitykset ovat helposti latteita. Niissä voidaan painottaa kulttuuria ja biologiaa eri suhteissa. Ilman muuta paineet tulevat molemmista suunnista. Olennaista on kokemus, että me kaksi kuulumme yhteen ja olemme toisillemme äärettömän tärkeitä; oikeastaan muita ei meidän lisäksi olekaan. Toisen ehdoton hyväksyntä on jotakin käsittämätöntä ja hyvin palkitsevaa.
Rakkauden ilmaiseminen, rakkauden tekojen tärkeys.
Kyllä se tuottaa. Tutkimusteni mukaan rakastuneet ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia.
Joissakin kulttuureissa romanttisen rakkauden idea on suorastaan omituinen. Jos jotakin romanttisen rakkauden kaltaista noissa kulttuureissa ilmeneekin, sitä ei katsota hyvällä silmällä eikä pidetä oikeana perustana avioliitolle. Rakkaus tietenkin eri muodoissaan on universaali asia, samoin seksuaalinen vetovoima, mutta maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eri syistä eivät ole kokeneet romanttista rakkautta. Monet muutkin asiat antavat ihmisen elämään iloa ja onnellisuutta.
Kuulostaa aika epätoivoiselta. “Kun toimin tietyllä tavalla, tuo ihminen rakastuu minuun.” Varmaan tällaista on yritetty, mutta luultavasti yleensä huonolla menestyksellä. Kiinnostusta ja myönteistä asennetta voi ilman muuta synnyttää jollakin tietoisella teolla. Rakkaudessa on kysymys vuorovaikutuksesta, jossa molempien osapuolien panos on tärkeä.