Helsingin Sanomat julkaisi 27.05. artikkelin “Suomalaisten asema maailman onnellisimpana kansana on osin ”onnellisuuspakon” syytä”. Jutussa perataan Tilastokeskuksen juuri julkaisemaa elinolotutkimusta:
Suomalaisten hyvinvoinnista piirtyy Tilastokeskuksen tuoreen elinolotutkimuksen perusteella positiivinen kuva. Kuitenkin lähes miljoona suomalaista tuntee yksinäisyyttä, ja tukea tarvitsevista tulisi pitää yhteisen onnen takia huolta, onnellisuusprofessori sanoo.
Markkua pyydettiin kommentoimaan tuloksia:
Elämään tyytyväisyyden taso on ”järkyttävän korkea”, sanoo psykologian emeritusprofessori, onnellisuustutkija Markku Ojanen. Paradoksi on, että sitten, kun ihmisiltä kysytään ongelmista, niitä tulee ”komea luettelo”.
Ojanen sanoo pohtineensa asiaa paljon ja tulleensa kriittisemmäksi ilmoitettua tyytyväisyyttä kohtaan. Harva uskaltaa kertoa kysyttäessä, että ”pirun huonosti menee”.
”Jonkun verran mukana on onnellisuus- ja tyytyväisyyspakkoa, että on vaikea tunnustaa itselleenkään, ettei ole niin onnellinen. En voi kiistää, ettemmekö olisi plussan puolella, mutta mukaan tulee vähän hyvänmiehen- ja naisenlisää.”
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien nettisivulla.