Tiivistelmä teoksesta Richard Wilkinson & Kate Pickett (2010). The Spirit Level. Why Equality Is Better for Everyone. Lontoo: Penguin.
Huolimatta kaikesta materiaalisesta ja teknisestä kehityksestä länsimaisissa kulttuureissa elävät ihmiset kärsivät ahdistuksesta, masennuksesta ja monista muista ongelmista. He ovat epävarmoja omasta asemastaan ja taidoistaan ja kokevat usein yksinäisyyttä ja erillisyyttä. Joudumme taistelemaan psykologisia demoneja vastaan, vaikka meidän pitäisi taistella köyhyyttä ja materialismia vastaan. Maapallo ei kestä länsimaista kulutusta. Moni ajattelee, että jotakin pitäisi tehdä, mutta koska kukaan ei näytä välittävän, minunkaan ei tarvitse välittää. Ihmisistä on tullut yhä itsekkäämpiä, ahneempia ja vastuuttomampia. Aidosta yhteisöllisyydestä ei ole tietoakaan. Ihmiset eivät luota poliitikkoihin.
Syytökset kohdistuvat milloin vanhempiin, kouluihin, kansainvälisiin yrityksiin, ideologioihin ja ihmisen luontaiseen itsekkyyteen, mutta Wilkinsonin ja Pickettin mukaan taloudellisen tasa-arvon puute on yksi ongelmia synnyttävä ja vahvistava tekijä. Ihmisten ja yhteiskuntien rikkinäisyys johtuu eriarvoisuuden lisääntymisestä.
Yhteiskuntien vaurastuminen ei ole johtanut odotettuihin tuloksiin. Vaurastumisen myötä moni asia on paremmin kuin ennen, mutta vähitellen myös ongelmat ovat kärjistyneet. Hyvä esimerkki on lihavuus. Ennen rikkaat olivat lihavia ja köyhät laihoja. Nyt tilanne on päinvastainen. Hyvin koulutetut, varakkaat ihmiset pitävät parempaa huolta itsestään kuin heikosti koulutetut ja vähätuloiset.
Valtioiden kansantulon ja eliniän välinen yhteys riippuu aluksi vaurastumisesta, sillä Nicaraguan, Bulgarian, Egyptin, Turkin ja Venäjän kansalaisten elinikä on selvästi pitempi kuin Sambian, Mozambikin, Liberian ja Nigerian. Ero on yli 25 vuotta. Silloin olemme päässeet noin 70 vuoteen. Kun vertaamme niitä maita, joiden kansantulo henkeä kohden on noin 10 000 dollaria, niihin, joissa tulo on lähes 40 000 dollaria, voimme yllättäen todeta, että eliniän odotteessa on vain muutaman vuoden ero, jos sitäkään. Edelliseen ryhmään kuuluvat Costa Rica, Uruguay, Mexico ja Kroatia sekä jälkimmäiseen mm. pohjoismaat, Yhdysvallat, Sveitsi, Kanada ja Itävalta. Nelinkertaiset tulot eivät siis kohota elinikää oikeastaan yhtään.
Kansakuntien onnellisuuden ja vaurauden kuvaaja muistuttaa edellistä. Hyvin köyhissä maissa kansalaisten onnellisuuden taso on tutkimusten mukaan selvästi matalampi kuin vauraissa maissa. Kuitenkin monien köyhien maiden onnellisuuden taso on lähes sama kuin rikkaiden maiden. Varsinkin Etelä-Amerikan valtioiden onnellisuus on suunnilleen samaa tasoa kuin vauraiden länsimaiden. Vauraudella on yhteyttä kansalaisten hyvinvointiin ja onnellisuuteen, mutta näyttää siltä, että elinikään ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa on tultu eräänlaiselle tasanteelle, josta ei ole päästy eteenpäin. Tätä kuvastaa sekin, että 30 – 50 vuoden tyytyväisyyden ja onnellisuuden seurannoissa muutokset ovat olleet erittäin pieniä, vaikka elintaso on merkittävästi kohonnut.
Onko tultu eliniän ja onnellisuuden suhteen niin korkealle kuin on mahdollista? Eliniän osalta näin ei yleensä uskota, sillä jatkuvasti näkee jopa tiedemiesten kirjoituksia, joiden mukaan keskimääräinen elinikä tulee nousemaan 10 – 20 vuotta seuraavien vuosikymmenien aikana. Kuitenkin esimerkiksi alkoholin ja ylipainon aiheuttamat terveysongelmat ovat monissa maissa lisääntyneet. Ihmisen onnellisuudessa saattaa todella olla eräänlainen katto, jota on vaikea läpäistä. Kuolema on ihmisen osa ja vaikka sairauksia voidaan hoitaa yhä paremmin, niiltäkään ei voi välttyä. Erot, hylkäykset, torjunnat ja menetykset ovat aina olleet osa ihmiselämää. Niitä ei voida kokonaan poistaa.
Kirjoittajien mukaan sosiaalisilla ongelmilla on vain vähän tai ei lainkaan yhteyttä ihmisten keskimääräisiin tuloihin. Tämä tulos saadaan, kun otetaan tarkasteltavaksi ne maat, joissa tulot vaihtelevat 20 000 ja 40 000 dollarin välillä. Mutta kun katsotaan tuloeroja näiden maiden sisällä, saadaan vahvoja yhteyksiä psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Suuri eriarvoisuus on merkittävä riskitekijä näissä ongelmissa.
Wilkinson ja Pickett tarkastelevat teoksessaan 23 vauraan maan tilannetta sekä Yhdysvaltain osavaltioita. Kun Japanissa ja Suomessa vuonna 2006 rikkaimman viidenneksen tulot olivat noin 3,5 kertaa suuremmat kuin köyhimmän viidenneksen, vastaava kerroin oli Singaporessa lähes 10, Yhdysvalloissa 8,5 ja Britanniassa 7. Kirjoittajat tarkastelevat mm. seuraavien asioiden yhteyttä taloudellisen tasa-arvon indekseihin:
- luottamus
- mielisairaudet
- eliniän odote ja lapsikuolleisuus
- liikalihavuus
- lasten koulusuoritukset
- teini-ikäisten synnyttämät lapset
- tapot
- vankilassa olevien määrät
- sosiaalinen liikkuvuus
Kun tutkijat muodostivat terveyttä ja sosiaalisia ongelmia kuvaavan indeksin, sen yhteys taloudellisen eriarvoisuuden indeksiin oli erittäin selkeä. Tasa-arvoisissa maissa (Japani, pohjoismaat, Belgia, Hollanti) yhteiskunnan ongelmia kuvaava indeksi sai paljon parempia arvoja kuin niissä maissa, joissa ihmisten taloudellisessa tilanteessa oli suuria eroja (Yhdysvallat, Portugali, Britannia, Uusi-Seelanti, Kreikka). Kansantulolla henkeä kohden ei ollut yhteyttä ongelmia kuvaavaan indeksiin. Aivan vastaava tulos saatiin verrattaessa Yhdysvaltain osavaltioita. Unicefin raportista vuodelta 2007 löytyy lasten hyvinvointia kuvaava indeksi, jossa parhaita ovat Ruotsi, Hollanti, Suomi, Sveitsi ja Tanska. Huonoimmat arvot saivat Britannia, Uusi-Seelanti, Israel, Yhdysvallat ja Australia. Maitten järjestys oli vahvassa yhteydessä taloudelliseen tasa-arvoon. Japani oli kiinnostava poikkeus, sillä se on hyvin tasa-arvoinen, mutta lasten tilanne ei ole erityisen hyvä. Vaurauden taso ei ollut tähänkään indeksiin yhteydessä.
Vaikka rikkaissa maissa on runsaasti terveydenhoidon ja korjaavan toiminnan resursseja, nämä eivät ole erityisen tehokkaita, koska niiden avulla ei eriarvoisuuden kielteisiä vaikutuksia kyetä poistamaan. Yhdysvalloissa käytetään paljon enemmän rahaa terveydenhoitoon kuin Kreikassa, mutta kreikkalaiset elävät keskimäärin pidempään. Kun yhteiskunnan luovat ongelmia, mikään hoito ei enää riitä.
Eriarvoisuus kertoo siitä, että sosiaaliset etäisyydet ja luokkaerot ovat suuria. Eriarvoisuus vaikeuttaa sosiaalista nousua. Vanhempien taustan erot vaikuttavat enemmän tulevaan asemaan kuin lahjakkuuserot.
Yhdysvalloissa korostetaan jokaisen mahdollisuuksia päästä eteenpäin, mutta todellisuudessa tilanne on juuri päinvastainen. Sosiaalinen nousu on Yhdysvalloissa vähäisempää kuin Euroopassa. Varallisuuserot näkyvät sekä fyysisessä että psyykkisessä hyvinvoinnissa. Rikkaiden verojen alentamisesta ovat kärsineet eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.
Voisi odottaa, että elintason nousu toisi mukanaan elämän helpottumista. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset kertovat päinvastaista. Yliopistoissa opiskelevien ahdistuneisuutta on tutkittu vuodesta 1952 lähtien. Tulosten suunta on selkeä: ahdistus on tasaisesti lisääntynyt. Sama tulos on saatu myös depression osalta. Sen määrän on arvioitu lisääntyneen kymmenkertaiseksi sadan vuoden aikana. Diagnoosien lisääntymistä selittää diagnostisen kynnyksen aleneminen, mutta ahdistuneisuuden lisääntymistä kyselyissä ei tällä tavoin voida selittää.
Huolimatta itseluottamusta ja itsearvostusta korostavista puheista muutos on myös tällä alueella yllättävä. Psykologi Jean Twengen mukaan 1950-luvulla vain 12 % vastasi myöntävästi väitteeseen “Olen tärkeä henkilö”. Yli 30 vuotta myöhemmin myöntävästi vastasi 80 %. Tämän kokemuksen luulisi suojaavan ahdistusta ja masennusta vastaan. Kenties kyseessä on oman epävarmuuden peittäminen tai jopa egoistinen oman itsensä korottaminen. On käynyt ilmi, että narsismiin taipuvat, itseään korostavat ihmiset käyttävät muita hyväkseen ja turvautuvat väkivaltaan, jos eivät saa tahtoaan perille.
Sosiaaliseen vertailuun ja arviointiin liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Ihmiset pelkäävät kielteisiä arvioita ja joutuvat jatkuvasti olemaan varuillaan. Sosiaalisen stressin kokemista on tutkittu paljon laboratorio-olosuhteissa. Niissä on mahdollista mitata stressihormoni kortisolin määriä. Sally Dickerson ja Margaret Kemeny löysivät 208 tällaista tutkimusta. Juuri sosiaalisen arvioinnin uhka tuotti kaikkein suurimmat muutokset kortisolin määrässä. Näissä tilanteissa joku arvioi suorituksia. Sosiaalinen asema ja arvo koetaan siinä määrin hauraaksi, että sen eteen täytyy jatkuvasti tehdä työtä. Pahinta oli se, että arviointi kohdistui tehtävään, jossa oli vaikea suoriutua hyvin joko sen tähden, että tehtävät olivat kovin vaikeita tai että aikaa oli liian vähän. Kortisoli kohosi jyrkästi myös silloin, kun suorituksesta annettu arvio oli kielteinen aivan riippumatta siitä, mitä koehenkilö teki.
Samalla tavalla voi tapahtua myös elävässä elämässä, mutta silloin vaikutukset ovat toistuvia ja pitkäaikaisia. Stressiä lisäävät vaikeat lapsuuden traumat, matala sosiaalinen asema ja läheisten ystävien puuttuminen. Tällaiset asiat heikentävät luottamusta muihin ihmisiin, joka on hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeä asia.
Hyvä sosiaalinen asema ja menestyminen päinvastoin lisää rohkeutta ottaa vastaan haasteita ja antaa mahdollisuuden kykyjen kehittämiseen ja hyödyntämiseen. Menestystä voi osoittaa myös hankinnoilla, vaatteilla ja esiintymisellä. Jos taas jatkuvasti kokee epäonnistumisia, se synnyttää herkästi katkeruutta ja nöyryytyksen kokemusta. “Miksi minulle ei ole annettu samoja mahdollisuuksia kuin noille rikkaille?” Häpeän kokeminen on yleisempää kuin hyvässä asemassa olevat tajuavat.
Miksi arviointiuhka koetaan niin ahdistavana? Wilkinsonin ja Pickettin mukaan syynä on vakaiden yhteisön murtuminen. Vakaat ihmissuhteet ovat korvautuneet jatkuvasti muuttuvilla ihmisillä, joiden suhteen oma asema on aina epäselvä. Joudumme aina ikään kuin uudestaan löytämään itsemme ja identiteettimme. Meistä on tullut hyvin minätietoisia, ulkonäköä pohtivia, epävarmoja jatkuvan muutoksen keskellä. Yritämme jatkuvasti antaa hyvän vaikutelman saadaksemme oudot ihmiset puolellemme. “Mitä mieltä minusta ollaan? Teinkö hyvän vaikutuksen?” Kysymys on sitä paitsi aiheellinen, sillä vaikutelmat syntyvät muutamassa sekunnissa. Turvaudumme yhä enemmän materian ja kuluttamisen apuun pyrkiessämme hyvin vaikutelman antamiseen.
Kaikilla ihmisillä on syvään juurtunut tarve kokea hyväksyntää. Myönteinen palaute saa mielen virkistymään ja vahvistaa oman arvon tunnetta. Sen sijaan kritiikki pahoittaa mielen ja katkeroittaa. Pahimmillaan se johtaa joko vetäytymiseen tai aggressioihin.
Kulttuurierot näkyvät siinä, miten ahdistavana kilpailu statuksesta koetaan. Missä statuserot ovat vähäisiä, myös kritiikkiä kestetään enemmän. Samalta tasolta tulevaa kritiikkiä on helpompi kestää kuin ylhäältä tulevaa. Kuninkaiden ja diktaattorien epäsuosio oli katastrofi, nyt jotakin samaa on siinä, jos joutuu uhrin tavoin alistumaan ylhäältä päin tulevaan palautteeseen. Yksilöitten eroja korostavassa kulttuurissa menestys liittyy omiin hyviin ominaisuuksiin ja epäonnistuminen tilannetekijöihin. Japanissa tulkinta on päinvastainen: onnistumisia selitetään tilannetekijöillä ja epäonnistumista persoonallisilla ominaisuuksilla. Eriarvoisuus lisää kilpailua statuksesta ja johtaa arviointien pelkoon, koska ne voivat olla aidosti vaarallisia. Myös Suomessa kaikenlainen arviointi on lisääntynyt moninkertaiseksi. Yleneminen tai palkankorotus saattaa olla yhden arvioinnin varassa. Iän ja kokemuksen perusteella tapahtuva yleneminen ei heretä samanlaista ahdistusta kuin jatkuva suoritusten arviointi.
Eriarvoisuus näkyy kriisitilanteissa. Hurrikaani Katrina osui alueelle, jossa eriarvoisuudesta johtuvat ongelmat olivat suuria. Köyhät joutuivat jäämään katastrofin keskelle, kun varakkaat kykenivät lähtemään tai asuivat jo ennestään turvallisilla alueilla. Yhteisöllisyyden puuttuminen johti ryöstelyyn ja ammuskeluun. Mitä vähemmän ihmisillä on tekemistä toistensa kanssa, sitä vähemmän he luottavat toisiinsa. Jos jokin ryhmä voidaan määrittää toisenlaiseksi vaikkapa ihonvärinsä tähden, silloin yhteistoiminta vaikeutuu merkittävästi ja samalla ryhmien välinen epäluottamus kasvaa. Empatiaa koetaan vain samanlaisiin ihmisiin. Jo valta-asema on omiaan vähentämään empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat jossakin hierarkian alemmilla portailla.
Taloudellinen tasa-arvo on yhteydessä luottamukseen. Kun 60 – 65 % pohjoismaisista ihmistä luottaa ihmisiin, luku on Portugalissa vain 10 %. Nämä prosentit saatiin World Values Survey -tutkimuksessa väitteeseen “Useimpiin ihmisiin voidaan luottaa”. Yhdysvalloissa luottavaisia oli 35 %. Sama suunta saatiin myös Yhdysvaltojen osavaltioiden vertailussa. Luottamuksen määrä vaihteli lähes 70 prosentista alle 20:een prosenttiin. Luottamuksen määrä aleni Yhdysvalloissa 44 vuoden aikana 60 prosentista alle 40 prosenttiin (1960 – 2004). Sosiaalisen pääoman käsitteen luoja Robert Putnam arvioi Yhdysvaltojen olleen varallisuuden suhteen tasa-arvoisin 1950- ja 1960-luvulla. Silloin myös osallistuminen järjestöihin ja organisaatioihin oli suurimmillaan. Siitä lähtien sosiaalinen pääoma on koko ajan vähentynyt. Vaikutus käy Putnamin mukaan kumpaankin suuntaan: eriarvoisuus heikentää sosiaalista pääomaa ja sosiaalinen pääoma vähentää eriarvoisuutta.
Wilkinsonin ja Pickettin näkemys on, että juuri eriarvoisuus heikentää luottamusta. Kun rikkauden kuilu on kovin suuri, kuilua on vaikea ylittää. Pahimmillaan kuilu johtaa köyhien suojattomiin gettoihin ja rikkaiden muurien ympäröimiin asuntoalueisiin. Kun ihmiset luottavat toisiinsa, he antavat aikaa ja rahaa muiden ihmisten auttamiseen ja tukemiseen. Luottavaiset ihmiset elävät lisäksi keskimääristä pidempään. Yhdysvalloissa luottamuksen puute näkyi Chicagon helleaallon aikana. Kun köyhien afrikan-amerikkalaisten olisi pitänyt pitää ovia ja ikkunoita jatkuvasti auki, he eivät uskaltaneet sitä tehdä, koska pelkäsivät ryöstöjä. Seurauksena oli kuumuudesta aiheutuvia kuolemia. Yhtä köyhillä latinojen alueella tällaista ei tapahtunut, koska ihmiset luottivat toisiinsa ja uskalsivat pitää ikkunoita ja ovia auki.
Myös naisten asema liittyy taloudelliseen tasa-arvoon. Kun muodostetaan naisten tasa-arvon indeksi, se suosii jälleen pohjoismaita, jotka ovat myös taloudellisesti tasa-arvoisia. Naisten tasa-arvo oli heikointa Italiassa, Kreikassa ja Itävallassa.
Myös kansainvälisen avun osuus on yhteydessä taloudelliseen tasa-arvoon. Yhdysvaltojen ja Portugalin osuus on vain 0,2 prosenttia, kun Norja ja Ruotsi lähestyvät prosentin osuutta. Tässä suhteessa Suomen sijoitus jättää toivomisen varaa. Emme anna yhtä paljon apua kuin muut pohjoismaat.
Mielenterveyttä ja lääkkeiden käyttöä kuvaavat luvut ovat jo pitkään olleet hälyttäviä. Isossa-Britanniassa neljäsosa lapsista kärsii masennuksesta ja myös muut ongelmat ovat yleisiä. Taustalla on usein perheen hajoamista ja kaverien taholta tulevia paineita. Aikuisia kuvaavat luvut ovat vähintään yhtä kielteisiä. Yhdysvalloissa yksi neljästä on kärsinyt kuluneen vuoden aikana jostakin mielenterveyden ongelmasta.
“On tärkätä huomata, että vaikka mielisairailla joskus on muutoksia aivojen kemiassa, kukaan ei ole osoittanut, että nämä ovat masennuksen syitä eikä masennuksen seurauksia. Ja samoin, vaikka geneettinen alttius voi olla joidenkin mielen sairauksien taustalla, se ei voi selittää sairauksien suunnatonta lisääntymistä viime vuosikymmenien aikana – geenimme eivät voi muuttua niin nopeasti.” (s. 65).
Mielen sairauksien määrä on lähes suoraviivaisessa yhteydessä taloudelliseen eriarvoisuuteen. Kärjessä on Yhdysvallat (yli 25 %) ja alhaisimmat luvut on saatu Japanissa, Saksassa, Espanjassa ja Belgiassa (10 % – 13 %). Italia on poikkeus yleisestä suunnasta, sillä Italiassa tuloerot ovat varsin suuret, mutta mielen sairauksia on vähän. Mielen sairauksien luotettava arviointi on vaikeaa, mutta suunta on kuitenkin vakuuttava. Sitä tukee myös tulos, jonka mukaan Yhdysvaltain osavaltioissa suunta on sama naisilla ja lapsilla, mutta ei miehillä. Yhdysvalloissa heikossa asemassa olevilla miehillä, jotka usein ovat afrikan-amerikkalaisia, mielenterveyden ongelmia ei esiinny niin paljon kuin heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa antaisi odottaa.
Monet kulttuurin tutkijat ovat kiinnittäneet huolta yhä vahvistuvaan materialismiin. Materialismi on kuin virus (“affluenza” tai “ylellisyyskuume”), joka altistaa stressille ja psyykkisille ongelmille. Materialismi näkyy rahan merkityksen korostamisena, loputtomana tavaroiden hankkimisena ja maineen ja aseman tavoitteluna.
Kertooko huumeiden käyttö juuri tästä asemaan liittyvästä ahdistuksesta? Kun oma asema alkaa näyttää toivottomalta, tarjolla on huumeiden avulla saatu mielihyvä ja anestesia. Huumeiden käyttö on vahvassa yhteydessä taloudelliseen eriarvoisuuteen. Pohjoismaat ja Japani ovat maita, joissa huumeita käytetään vähiten. Wilkinson ja Pickett viittaavat tutkimukseen, jossa apinoiden oli mahdollista ottaa kokaiinia oman tarpeensa mukaan. Kokaiinia ottivat eniten ne apinat, joiden asema laumassa oli heikoin. Vahvat apinat eivät tarvinneet huumetta.
Isossa-Britanniassa tehtiin jo 1960-luvulla laajoja tutkimuksia, joissa odotusten vastaisesti heikoimmassa asemassa olevilla työntekijöillä oli vakavia sairauksia ja varhaisia kuolemia paljon enemmän kuin korkeissa asemissa olevilla virkamiehillä ja johtajilla. Odotuksena oli, että juuri johtajat kärsisivät stressistä. Osa kuolemista selittyi huonoilla terveystottumuksilla, mutta eivät kaikki. Vähitellen on käynyt ilmi, että työstressi ja työn hallinta ovat ne tekijät, jotka lisäävät sairauksia ja varhaisia kuolemia. Toinen merkittävä tekijä on sosiaalinen verkosto. Yksinäiset ja ongelmista kärsivillä on suurempi alttius sairastua. Jopa flunssavirus tarttuu huonommin niihin, joilla on läheisiä ihmisiä.
Evoluutiopsykologit ovat spekuloineet, että uhkaavissa olosuhteissa voima, rohkeus ja riskinotto johtavat hyvään asemaan ja maksimoivat seksuaalisia mahdollisuuksia, mutta nämä ominaisuudet eivät takaa pitkää ikää. Nämä ovat myös nykyaikana riskitekijöitä. Tietyt osakulttuurit suosivat näitä ominaisuuksia. Usein kyse on alueista, joilla on paljon taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Turvalliset olosuhteet ja sosiaalinen pääoma sen sijaan edistävät terveyttä ja pitkäikäisyyttä.
Terveydenhoidon kustannuksilla ei ole yhteyttä eliniän pituuteen vauraissa länsimaissa. Yhdysvalloissa käytetään 2-3 kertaa enemmän rahaa henkilöä kohden, mutta elinikä on yksi matalimmista 23 maan joukossa. Korkealaatuinen tekniikka ei ulotu kaikkialle, jos kansalaiset ovat taloudellisesti eriarvoisia. Sekä maiden että Yhdysvaltain osavaltioiden tarkastelu antaa saman tuloksen: tasa-arvo pidentää elinikää ja vähentää lapsikuolleisuutta. Kun taloudellinen eriarvoisuus on suurta, köyhimpien ja rikkaimpien eliniän ero voi olla lähes 10 vuotta. Yhdysvalloissa on saatu vielä tätäkin suurempia eroja. Tasa-arvo ei hyödytä vain köyhiä, vaan myös rikkaita, joiden elinikä on korkea juuri tasa-arvoisissa maissa.
Eriarvoisuus näkyy lisääntyneenä stressinä. Se ei kohdistu yksinomaan heikossa asemassa oleviin, vaan varakkaat joutuvat kilpailemaan asemastaan ja varomaan kontakteja “huligaaneihin ja työtä vieroksuviin”. Stressin ansiosta immuunijärjestelmä heikkenee ja koko keho joutuu olemaan varotilassa. Energiavarastot supistuvat, verisuonet kutistuvat ja kovettuvat. Sydän ja keuhkot joutuvat työskentelemään kovemmin, kun keho on hälytystilassa. Verenpaine nousee ja stressihormonien arvot kohoavat. Kyse on hiukan samasta kuin mitä miehet rintamilla joutuvat kokemaan odottaessaan päivästä ja viikosta toiseen vihollisen hyökkäystä. Ihmiskehoa ei ole tarkoitettu olemaan jatkuvassa valmius- ja hälytystilassa. Aivot eivät tässä tilassa toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Lopulta vaarana on lamaantuminen ja masennustila.
Ylipainoisuus oli ennen vaurauden etuoikeus, nyt se on varattomien ongelma. “Nykyaika juonittelee tehdäkseen meistä lihavia.” (s. 91). Rasvainen, sokeria sisältävä ruoka on kaikkein halvinta ja sitä on kaikkialla tarjolla. Ylipainoisten osuus liittyy vahvasti eriarvoisuuteen. Yhteys on naisilla voimakkaampi kuin miehillä. Ääripäitä edustavat Yhdysvallat ja Japani. Suomen tilanne ei ole niin hyvä kuin se voisi tasa-arvon puolesta olla. Eläinkokeissa on käynyt ilmi, että ne syövät stressattuina enemmän sokeria ja rasvaa. Länsimaisessa kulttuurissa vallitsee tulkinta, jonka mukaan oman kehon hallinta kertoo myös kyvystä hallita omaa elämää ja vaativia tehtäviä. Paradoksaalisesti subjektiivinen käsitys omasta asemasta on vahvemmin yhteydessä ylipainoon kuin tulot ja koulutus.
Vanhempien hyvä koulutus ja taloudellinen asema on vahvassa yhteydessä lasten koulusuorituksiin. Koulutetut vanhemmat tarjoavat myönteisen mallin, ohjaavat ja valvovat lapsiaan, ovat kiinnostuneita, ostavat kirjoja ja muita koulusuorituksia parantavia laitteita ja välineitä. Tärkein tekijä on koulutuksen ja sitkeyden arvostaminen. Kun vanhemmilla on paljon omia ongelmia, he eivät jaksa kiinnostua lapsista ja antavat heidän liian varhain päättää asioistaan. Lapset saavat tehdä, mitä haluavat. Fatalistinen asenne vahvistuu. Taloudellisen eriarvoisuuden ja lasten koulusuoritusten (PISA) yhteys on voimakas. Tällä alueella Suomen koulut ja lapset ovat menestyneet erityisen hyvin. Vaikka Suomessakin vanhempien tausta vaikuttaa koulusuorituksiin, vaikutus on selvästi pienempi kuin esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tasa-arvoisissa maissa lasten ja perheiden asemaa on monin tavoin helpotettu lainsäädännön avulla.
Kulttuurin ja odotusten vaikutuksesta kertoo Intiassa tehty tutkimus, jossa noin 300 alimman ja 300 ylimmän kastin 11 – 12 -vuotiasta poikaa teki yhdessä sokkelotehtäviä yhdessä. Ensin he tekivät niin, että eivät tienneet toistensa kastia. Kummankin ryhmän suoritukset olivat yhtä hyviä. Kun sitten toisessa vaiheessa kastista oltiin tietoisia, alimman kastien poikien suoritukset olivat tilastollisesti merkitsevästi huonompia kuin ylimmän kastin poikien. Heidän suoritustasonsa laski, kun he olivat tietoisia siitä, että mukana oli hyväosaisia poikia. Tällä havainnolla oli ilmeisen lamaannuttava vaikutus. Yhdysvalloissa on havaittu, että afrikan-amerikkalaisten tulokset heikkenevät, jos niihin liittyy vertailun ja arvioinnin korostamista.
UNICEFin johdolla tehdyssä tutkimuksessa saatiin tulos, jonka mukaan tasa-arvoisissa maissa on enemmän kiinnostusta työläisammatteihin kuin eriarvoisuudesta kärsivissä maissa, joissa lapset haaveilevat hyvistä ammateista. Suunta on siis päinvastainen kuin voisi odottaa. Tarjolla on kaksi selitystä. Tasa-arvoisissa maissa käsillä tehtävää työtä arvostetaan enemmän kuin epätasa-arvoisissa ja myös odotukset ovat realistisia.
Erän tulkinnan mukaan lapset kypsyvät ja aikuistuvat nopeammin turvattomissa olosuhteissa. Heidän on pakko vastata itsestään varhain, koska muuten on vaikea selvitä. He eivät opi luottamaan muihin ihmisiin, vaan ovat jatkuvasti varautuneita. Heillä on varhain lyhytaikaisia seksuaalisia suhteita, jotka eivät johda kestävään suhteeseen. Isän puute jouduttaa erityisesti tyttöjen kypsymistä ja aikaista kotoa lähtemistä. Kun tyttö kasvaa isättömänä, todennäköisyys varhaiseen raskauteen ja äitiyteen lisääntyy.
Jo 1800-luvun lopussa alettiin ymmärtää, että epäoikeudenmukaisuus ja köyhyys ruokkivat rikollisuutta. Kun lailliset keinot ovat tukossa, silloin on houkutus turvautua laittomiin. Rikollisuus saa kahdenlaisia muotoja: sen avulla hankitaan, mitä itsellä ei ole tai puretaan kaunoja väkivallalla ja rikkomisella. Kun tuntee itsensä osattomaksi, ei tarvitse välittää itsestään eikä muista.
Etenkin väkivaltarikollisuus liittyy vahvasti ikään. Tällaisen rikollisuuden määrä nousee rajusti 14 ikävuoden jälkeen ja saavuttaa huippunsa 20 – 24 ikäisenä. Sen jälkeen väkivallan määrä laskee tasaisesti. Väkivallan ja iän suhde on länsimaissa hyvin samanlainen. Tässä ilmiössä on varmaankin biologiaa kulttuurin ohella mukana, mutta eri maita verrattaessa käy ilmi, että rikollisuuden määrässä on suurta vaihtelua. Väkivaltarikollisuuden määrä on Yhdysvalloissa moninkertainen Englantiin verraten. Tätä voi selittää vain kulttuuriin liittyvillä tekijöillä. Samaan aikaan naisten tilastoitu väkivaltarikollisuus on erittäin vähäistä.
Kun väkivaltaan syyllistyneitä poikia ja nuoria miehiä haastatellaan, sieltä tulee esiin katkeruutta, nöyryytyksiä ja häpeää, mutta myös uhmaa, uhkarohkeutta ja jatkuvaa uhan kokemusta. Heitä kuvaa Roy Baumeisterin käsite “uhattu egoismi” hyvin. He haluavat antaa kovan vaikutuksen ja joutuvat jatkuvasti puolustamaan asemaansa. Pienetkin loukkaukset on maksettava korkojen kanssa. Kasvojen menetys on pahinta, mitä näille nuorille voi tapahtua. He tekevät melkein mitä tahansa välttääkseen tämän kohtalon.
Eriarvoisuutta ja tappoja kuvaavat indeksi kertovat korutonta kieltä. Vähiten tappoja on Japanissa ja pohjoismaissa – paitsi ikävä kyllä Suomessa – ja eniten Yhdysvalloissa, jossa luvut ovat moninkertaisia turvallisiin maihin verrattuna. Väkivallan ja eriarvoisuuden yhteys näkyy myös Yhdysvaltojen osavaltioita verrattaessa. Tämän tuloksen on pakko kertoa jotakin hyvin olennaista Yhdysvalloissa vallitsevasta kulttuurista. Sama tulee vastaan myös köyhissä maissa: mitä rikkonaisempi ja turvattomampi kulttuuri on, sitä enemmän väkivaltaa.
Isättömyys johtaa ongelmiin, kun se liittyy köyhyyteen ja kun äiti ja lapset elävät turvattomalla alueella. Turvattomat, ahdistavat elinympäristöt synnyttävät pelon ilmapiirin ja antavat lapsille ja nuorille kielteisiä malleja. Isättömyyden merkitys näkyy vahvasti amerikkalaisissa tutkimuksissa. Raiskaajista 60 %, 72 % nuorista murhaajista ja 70 % pitkäaikaisvangeista kasvoi isättömissä kodeissa (David Popenoe). Jotkut tutkijat puhuvat ylikompensaatiosta. Isätön poika haluaa osoittaa vahvuuttaan ja miehuuttaan. Pojalta jää näkemättä, millainen hyvä suhde äidin ja isän välillä voisi olla. Pikemminkin hän näkee kaikkea sellaista, joka saa hänet väheksymään naisia.
Isättömyys on merkittävä riskitekijä vain silloin, kun se liittyy muihin riskitekijöihin. Tutkimusten mukaan rikoksiin joutuneiden elämässä on usein ollut useampia kuin viisi riskitekijää. Juuri riskitekijöiden kasautuminen johtaa ongelmien syntyyn. Lisäksi on aivan eri asia menettää isä varhaisen kuoleman vuoksi kuin silloin, kun isä on kylmästi hylännyt äidin ja lapsen.
Vuonna 2007 UNICEFin raportissa kuvattiin lasten kokemuksia konflikteista. Suomalaiset lapset antoivat kaikkein myönteisimmän kuvan elämästään. Myös muissa pohjoismaissa tilanne oli hyvä. Huonoin tilanne oli Britanniassa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa. Konflikteja kuvaava indeksi oli vahvassa yhteydessä eriarvoisuuteen.
Yhdysvalloissa osavaltioissa todettu sosiaalisen pääoman puute ja eriarvoisuus olivat kumpikin yhteydessä uskomukseen (osuus prosenteissa), että he pärjäisivät tappelussa keskimääräistä paremmin.
Eriarvoiset yhteiskunnat rankaisevat rikollisia ankarasti. Kaliforniassa istui vuonna 2004 elinkautista 360 henkilöä myymälävarkauksista. Syynä on se, että toistuva rikos johtaa aina vain ankarampiin rangaistuksiin. Jo kolmesta rikoksesta voi saada elinkautisen. Suomessa toistuvasta rikoksesta kohtuullistetaan tuomioita. Syntyy kuva, jonka mukaan hyväosaiset loukkaantuvat ja kostavat huono-osaisille sen, että nämä eivät alistu siihen armottomaan kulttuuriin, jossa he ovat voittajia.
Yhdysvalloissa vankien määrä on nelinkertainen Britanniaan verraten, ja noin 14-kertainen Japaniin, Norjaan ja Suomeen verraten. Vankimäärän vähäisyys on yhteydessä taloudelliseen tasa-arvoon. Sama suunta näkyy myös Yhdysvaltain osavaltioissa. Japanin systeemi on erikoinen, sillä suurin osa syytetyistä tunnustaa, katuu, pyytää anteeksi, sovittelee ja jättäytyy oikeuden armoille. Tuomioistuin hyväksyy katumuksen ja kohtelee syytettyä lempeästi. Japanissa uskotaan ihmisten kykyyn muuttua ja korjata tapansa. Kun muualla rikolliset ovat viattomia uhreja, Japanissa näin ei ole, vaan vangit ovat hyväksyneet tuomionsa. Vankiloissa kuri on tiukka ja päivä on täynnä työtä, harrastuksia ja koulutusta. Tilanne on aivan päinvastainen kuin Yhdysvalloissa, jonka vankiloiden kohdistuu paljon kansainvälistä kritiikkiä. Yhdysvallat ei välitä tästä kritiikistä.
Olisikohan Stanfordin yliopiston kuuluisan vankilakokeen tuloksia voitu saada Japanissa?
