Narsismi ja kulttuuri

Narsismissa on kyse hyvin moniulotteisesta asiasta. Ilmiö on tunnistettu jo antiikissa (Narkissos-myytti) ja tietenkin myös Raamatussa. Traditionaalinen yhteisöllinen kulttuuri ei anna mahdollisuuksia kovin korostuneelle itsekkyydelle, joten se ei samalla tavalla nouse esiin. Kun sitten ihmiset asettuivat paikoilleen ja syntyi heimokulttuureita ja lopulta valtioita, ihmisten eriarvoisuus näkyi siinä, että kuninkaat ja aateliset olivat todellisia narsisteja. He tekivät mitä tahtoivat, sillä ainoastaan muut aateliset saattoivat heitä rajoittaa.

Yksilökeskeisyyden vähitellen lisääntyessä myös narsistisen käyttäytymisen mahdollisuus kasvoi. Aluksi tilaa oli lähinnä vain miehille, vähitellen sekä miehille että naisille – ja lapsille. Nykyajan kulttuuri toisaalta kannustaa hallintaan, itsensä esiin tuomiseen ja jopa aggressiivisuuteen, mutta toisaalta kauhistellaan niitä ihmisiä, jotka näitä ohjeita toteuttavat. Mitä enemmän yksilö vahvistuu – missä tietenkin on paljon hyvää – sitä enemmän myös yksilöitten mahdollisuus ”toteuttaa itseään” lisääntyy. Ei ole sukuja tai yhteisöjä rajoja asettamassa. Työelämässäkin rajat ja rajoitukset ovat usein kovin heikkoja. Myös työyhteisöissä arvostetaan narsistisia taipumuksia. Sosiaalipsykologisten tutkimusten mukaan narsistisia taipumuksia omaavat valitaan pienryhmien vetäjiksi. Pienet perheet ja puolisot joutuvat yksin selviytymään niin tästä kuin monesta muustakin ongelmasta.

Suuri ongelma on se, että narsisti kykenee antamaan juuri sellaisen kuvan itsestään, mitä kulttuuri arvostaa. Hän saa paljon myönteistä palautetta rohkeudestaan, aktiivisuudestaan ja ”johtamiskyvystään”.

Merkittävä kulttuuriin liittyvä ongelma on myös se, että tällaisia persoonallisuuden luonnollisia äärimuotoja on alettu pitää häiriöinä. Se tarjoaa alibin, jonka taakse voi paeta silloin, kun mitään muuta keinoa ei enää ole tarjolla. Kyse on kuitenkin persoonallisuuteen liittyvästä elämänfilosofiasta, jota hallitsee itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Meissä kaikissa on tähän taipumusta, mutta useimmat oppivat sen hallitsemaan. Emmehän me tunnista monia muitakaan persoonallisuuden piirteitä. Hallitsevaa käyttäytymistä on vaikeampi tunnistaa kuin alistuvaa. Alistuvat joutuvat kärsimään, minkä he aivan varmasti huomaavat.

Minusta moraalinen näkökulma pitäisi ehdottomasti säilyttää, mikä vesittyy sairaus- tai häiriötulkinnan yhteydessä. Kyse on suoraan sanoen siitä, että jotkut ihmiset ovat häikäilemättömiä, ilkeitä ja itsekkäitä, mitä ei koskaan saisi sivuuttaa.

Miksi tarvitaan tällainen narsisminimike ikään kuin selittämään ihmisten ilkeitä ja inhottavia tekoja? Kun ihminen on aikansa ollut ilkeä ja siitä on kärsitty, sittenkö vasta siihen voidaan jotenkin puuttua, kun diagnoosi on annettu? Tavallisesti silloin ollaan myöhässä. Kun motivaatio muutokseen puuttuu, hoitokaan ei tahdo purra.

On aivan ymmärrettävää, että narsisti ei näe omaa käyttäytymistään samalla tavalla kuin muut (=tiedosta tilannettaan), koska hän on sen avulla kyennyt alistamaan muita ihmisiä. Miksi hän luopuisi tuloksia tuottavasta toiminnastaan? Jos hän ajautuu lopulta umpikujaan, silloin on aivan luonnollista tehdä tulkinta, että muut ovat häntä vastaan.

Olisi ihmeellistä, jos narsistinen kulttuuri ei tuottaisi narsisteja. Persoonallista alttiutta siihen on riittävästi olemassa.

Nettiviikko 29/2012

Koko ajan tapahtuu kaikenlaista, josta tekee mieli kirjoittaa. Luentojen valmistelu ja muu kirjoittaminen tuntuu vievän ajan niin, että ei ehdi kommentoida kaikkia niitä asioita, joista haluaisi jotakin sanoa. Kaikki pohdiskelua vaativat asiat eivät suinkaan ole ajankohtaisia, vaan sellaisia, joita on pohdittu tuhansien vuosien ajan. Esimerkiksi onnellisuuteen liittyvä pohdinta ulottuu ties kuinka kauas. Seuraavassa kuitenkin muutamia asioita, joista tunnen tarvetta kirjoittaa.

Lue lisää