Asiasana: Yksilökeskeinen kulttuuri

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Universalismi ja tribalismi – kaksi tulkintaa reiluudesta

Tapio Wallenius esitti Kanavan numerossa 8/2025 kysymyksiä, jotka ahdistavat monia länsimaisia ihmisiä. Universaalit ihmisoikeudet eivät näytä kiinnostavan Euroopan ulkopuolisia kansoja. Koemme avuttomuutta, sillä uskomme vahvasti universaaleihin ihmisoikeuksiin.

Koska kaikkialla on samanarvoisia ihmisiä, ei ole oikein, että tätä periaatetta rikotaan suosimalla sukulaisia ja ystäviä. Vaikka tunne vaatisi läheisten suosimista, järjen on pidettävä huolta siitä, että näin ei käy. Järjen tulee voittaa, sillä kaikkien tasapuolinen kohtelu on oikein.

Filosofi Stephen Asma torjuu tämän tulkinnan kirjassaan Against Fairness, sillä kyseessä on kaksi järkevää näkemystä reiluudesta. Hän viittaa Darwiniin, jonka mukaan moraali rakentuu heimojen jäsenten keskinäiseen luottamukseen ja yhteistoimintaan. Koska tämä oli ihmisen selviytymisen edellytys, voiko sitä moraalin näkökulmasta pitää pahana ja torjuttavana?

Tutkimus on osoittanut, että empatiaa ja auttamista tuottavat samanlaisuus, tuttuus, läheisyys ja läheisyyteen liittyvät myönteiset kokemukset. Kokeellisissa tutkimuksissa myönteisesti arvioidun henkilön kipu tuottaa empatiaa toisin kuin epäreiluksi koetun henkilön kipu.

Liberaalin länsimaisen ihmisen suhtautuminen heimoihin on torjuvaa, sillä heimoajattelu aiheuttaa paljon ristiriitoja, jopa sotia. Länsimaissa pidetään reiluna sitä, että jokainen tulee tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti kohdelluksi. Heimokeskeisyys, tribalismi, on myös paljon ongelmia aiheuttaneen polarisaation perussyy.

Kuitenkin ihailemme heimojen yhteisöllisyyttä. Samalla kun länsimainen kulttuuri kehittyy yhä yksilökeskeisemmäksi, kaipaamme yhteisöllisyyttä. Tosin olemme siitä rakentaneet ideaalimallin, joka ei vastaa todellisuutta.

Asman mukaan yhteisölliset heimokulttuurit eivät tunnista länsimaista reiluutta. Niissä on reilua puolustaa heimoa, sukua, perhettä ja ystäviä. Ei siis ole ihme, jos länsimaisen määritelmän mukaisen korruption kitkeminen on vaikeaa. Vallan ja vaurauden jakaminen sukulaisille ja ystäville on moraalista. Jos näin ei toimi, pettää yhden tärkeimmistä hyveistä: solidaarisuuden ja uskollisuuden. Asman mielestä meillä on aina enemmän velvollisuuksia niitä kohtaan, jotka ovat tärkeitä ja läheisiä. Tämä on yhtä lailla arvo kuin neutraali tasapuolisuuskin.

Vaikka länsimaissa voi joutua oikeuteen sukulaisen tai ystävän suosimisesta, useimmissa kulttuureissa on mahdollista edetä vain sukulaisten ja ystävien avulla. Ilman hyviä suhteita on vaikea saada hyvää työpaikkaa tai päästä johtaviin tehtäviin. Todellisuudessa perheen, sukulaisten, ystävien ja samanmielisten suosimista on länsimaissa paljon enemmän kuin haluamme myöntää.

Reiluus on kuitenkin nykyaikaisen yhteiskunnan toimivuuden ehto, sillä joudumme jatkuvasti tekemisiin vieraitten ihmisten kanssa. Jos noissa tapaamisissa jokainen olisi itsekäs, yhteiskunta romahtaisi. Kun menemme asioimaan virastoon tai kauppaan, odotamme reiluutta. Miten paljon länsimainen kulttuuri kestää läheisten ihmisten suosimista? On olemassa kynnyksiä, joita ei pidä ylittää, jos haluamme elää oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Asma kuitenkin haastaa länsimaisen reiluuden idean ja kysyy:

Mitä on sellainen ystävyys, joka ei koskaan johda suosimiseen? Sellainen ei ole aitoa ystävyyttä. Voiko koko ihmiskunta muodostaa yhden suuren heimon? Liberaalin länsimaisen tulkinnan mukaan ihmiskunta on oppinut ymmärtämään vastuun kaikista maapallon ihmisistä. Eettinen velvollisuus on suhtautua puolueettomasti kaikkiin, olivatpa he sukulaisia tai ystäviä tai vieraita. Kun kuulumme ihmiskunnan suureen heimoon, huolehdimme tasa-arvoisesti kaikista ihmisistä.

Kaikki tämä kuulostaa aluksi hienolta, mutta lopulta ontolta. Idealistit ajattelevat, että tasa-arvon periaatteiden hyväksyminen tuottaa konkreettista tasa-arvon etiikkaa. Entä jos en sitä hyväksy? Muilla ihmisillä ei ole luonnollisia oikeuksia aikaani, kiintymyksiini, resursseihini ja velvollisuuksiini. Asetan perheeni ja ystäväni muiden edelle. Juuri kukaan ei käytännössä toimi idealistisen mallin mukaisesti, vaikka siihen uskoisi.

Asman mukaan kummallakin reiluuden idealla on oikeutuksensa, kunhan ne osataan sovittaa tilanteiden vaatimusten mukaan. Siinä tarvitaan paljon käytännöllistä viisautta. Järki (älykkyys) ei riitä, sillä viisaudessa ovat tunteet vahvasti mukana.

Tällainen sovitteluratkaisu on hyvin vaikeata, sillä kulttuurissa vallitsevaa moraalin vastainen toiminta johtaa vaikeuksiin. Asma ei esitä toimivia esimerkkejä sovittelusta. Useimmat länsimaiset ihmiset ajattelevat, että tällaista heimokeskeistä reiluuden tulkintaa tulee pikemminkin vähentää kuin lisätä.

Asman mukaan läheisten suosiminen edistää onnellisuutta. Ihmisen onnen lähteistä tärkeimpiä ovat läheiset ihmissuhteet, eikä suinkaan vauraus, omistaminen, mielihyvä ja menestys. Vahvat sosiaaliset siteet ovat hyvinvoinnin perusta. Tämä pitää tutkimusten mukaan paikkansa.

Asma tuntuu ihannoivan heimokulttuureita, vaikka universalistisissa kulttuureissa ihmiset ovat onnellisimpia kuin heimokulttuureissa. Kuitenkin onnellisuus on pikemminkin hiukan noussut kuin laskenut viime vuosikymmeninä. Kiinassa, Intiassa tai Afrikassa ihmiset eivät ole yhtä onnellisia kuin Euroopassa, saati Pohjoismaissa. Sukukeskeisyys ja läheisten suosiminen ei tuota yhtä paljon onnellisuutta kuin reiluutta ja tasa-arvoa korostava yhteiskunta. Kehitys länsimaissa ei tietenkään ole ollut pelkästään positiivista. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet.

Heimo- ja perhekeskeiset kulttuurit maksavat paljon korruptiosta, vapauden puutteesta ja vallan vääristymistä. Läheiset ihmissuhteet eivät riitä nostamaan onnellisuutta tasa-arvoa korostavien maiden tasolle. Ihmissuhteet ovat vaikeita myös heimokeskeisissä kulttuureissa. Ne ovat annettuja ja niistä on pidettävä kiinni. Länsimaissa on paljon helpompi valita ne ihmiset, joiden kanssa haluaa elää. Länsimaisten ihmisten avoimuus ja laaja verkostoituminen paikkaavat ihmissuhteiden niukkuutta. Turvallisuus ja luottamus vieraisiin ovat samoin länsimaiden vahvuuksia.

Vaikka emme hyväksyisi Stephen Asman näkemystä, kyseessä on hyvä muistutus siitä, että ylimielisyyteen ei ole varaa. Reiluus ei ole niin yksioikoista kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Etenkään riistäjiksi koettujen yhteiskuntien tarjoamaa reiluuden mallia on vaikea hyväksyä. Myös Tapio Walleniuksen varoitukset on syytä ottaa varteen.

Olen edellä pyrkinyt kuvaamaan Stephen Asman näkemyksiä neutraalisti. Olen ne edellä esittänyt kursiivilla. Asma, Stephen T. (2013). Against fairness. Chicago: University of Chicago Press.

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

23. Miksi empatia on lisääntynyt?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Eikö ole ihmeellistä, että samalla kun yhteisöllisyys on heikentynyt, meistä on tullut empaattisempia? Tämän voi kiistää tämän hetken kauheuksien vuoksi, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että parin sadan vuoden aikana meistä on tullut empaattisempia. Luin pari vuotta sitten kuvauksen eräästä 1700-luvun taistelusta. (Saattoi olla Pultavan taistelu.) Nuo entisajan taistelut olivat kauheita, sillä jopa puolet sotilaista saattoi menehtyä. Kirjan kirjoittaja kuvasi, kuinka aateliset sodanjohtajat joivat yhdessä maljoja hyvän taistelun ja hävinneiden kunniaksi. Samalla kentällä valitti tuskissaan satoja, kenties tuhansia haavoittuneita, joista kukaan ei välittänyt.

Minuuden tiedostamisen myötä myös tavallisen ihmisen arvo on noussut niissä maissa, joissa eletään yksilökeskeisissä, demokraattisissa kulttuureissa. Minuus on tuonut mukanaan universalistisen näkemyksen vahvistumisen: ihmiset ovat kaikkialla yhtä arvokkaita, vaikka heidän sosiaaliset ja taloudelliset asemansa olisivat erilaisia.

Empatia on niin arvokas asia, että sitä ei ole koskaan liikaa. Miten sitä voidaan kehittää?

Lue lisää
Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

6. Miksi onnellisuus on nykyisin suosittu aihe?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Sitä olen usein ihmetellyt. Minulla ei ole siihen tyydyttävää vastausta. Pohdinta heijastanee länsimaisen kulttuurin yksilökeskeisyyttä ja siihen liittyvää halua pohtia omaa tilaa. Tällainen pohdiskelu on koko ajan lisääntynyt. Traditionaalisissa yhteisöllisissä kulttuureissa ei kysytä: ”Mitä minä saan?” tai ”Voinko toteuttaa itseäni?”, vaan ”Olenko tehnyt velvollisuuteni?” ja ”Kuinka me yhdessä pärjäämme?” Maailmansodat olivat omiaan vähentämään onnellisuuden pohdintaa niillä, jotka olivat ne kokeneet. Jälleenrakentaminen vaati niin paljon huomiota ja voimavaroja, että oma onnellisuus jäi taka-alalle.

Kenties olemme tarvehierarkiassa jo niin ylhäällä, että omien kokemusten arviointi on luonnollista. Niin kauan kuin ravinto ja turvallisuus ovat elämän keskipisteitä, onnellisuuden pohdinta jää taka-alalle. Kun elämä helpottuu, on luonnollista pohtia omaan minuuteen liittyviä kysymyksiä.

Onnellisuudesta on tullut myös bisnestä, joka pyrkii ruokkimaan oman onnen pohdintaa ja luomaan tyytymättömyyttä omaan itseen. Meille vakuutetaan, että vaikka elämämme sujuu hyvin, voisimme silti olla nykyistä onnellisempia. Tämä heijastaa länsimaisen ihmisen uskoa siihen, että elämä voi olla aina vain parempaa.

Kun nyt tämä usko on saanut kolauksia, vähentääkö se kiinnostusta onnellisuuteen vai johtaako se entistä itsekeskeisempään elämään?

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

2. Miksi syömishäiriöt ovat lisääntyneet?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Prinsessa Dianan ja monien muiden julkisuuden henkilöiden ansiosta media kiinnostui syömishäiriöistä. Syömishäiriöt ovat lisääntyneet länsimaissa tasaisesti niin, että jo vuonna 1978 todettiin, että kyseessä oli uusi sairaus. Kulttuuri on muuttanut suhtautumisen kehoon laihuutta suosivaksi, mikä vaati jatkuvaa syömisen tarkkailua. Koska ennen ruoasta oli pulaa ja kauneusihanteet olivat erilaisia, laihuus kertoi sairaudesta tai köyhyydestä. Nykyisin näistä ongelmista kärsivät erityisesti aktiivisesti ulkonäköään, syömistään ja painoaan seuraavat keski- ja yläluokan nuoret naiset.

Yksilökeskeinen kulttuuri edistää sisäänpäin kääntymistä. Minuuden tunto on vahvistunut, samoin autonomian korostaminen. Se johtaa siihen, että oma keho ja mieli ovat syntipukkeja silloin, kun elämä ei suju odotusten mukaisesti.

Kun kulttuurissa on pulaa ruoasta ja lihavuutta pidetään varallisuuden ja menestyksen merkkinä, syömishäiriöt ovat harvinaisia. Syömishäiriöissä yhdistyvät monet biologiset, psykologiset ja sosiologiset tekijät. Länsimaissa pikemminkin laihuus kuin lihavuus liittyy kauneuteen, joskin standardit ovat vaihdelleet huomattavasti myös lyhyinä ajanjaksoina (langanlaiha Twiggy – ja Marilyn Monroe rehevimmillään).

Kulttuurin vaikutukset eivät yksin riitä selittämään syömishäiriöitä, sillä enemmistö nuorista naisista välttyy näiltä ongelmilta. Persoonallinen herkkyys sekä taipumus kielteisiin tulkintoihin pahentavat tätä ongelmaa. Se voi näkyä esimerkiksi siinä, että pienetkin epäonnistumiset nähdään katastrofeina. Lankeaminen leivokseen voi saada aikaan rajun paastoamispuuskan. Lopulta kyse on geneettisistä taipumuksista, jotka näkyvät erityisesti syömishäiriöille altistavina persoonallisuuden piirteinä.

Esimerkiksi anoreksia on erittäin vakava sairaus. Omissa tutkimuksissani olen todennut, että onnellisuuden arviot ovat anoreksiaa sairastavilla keskimäärin hyvin matalia. Arviot onnellisuudesta ovat samaa tasoa kuin masentuneilla.

Beidel, D.C., Bulik, C.M. & Stanley, M.A. (2010). Abnormal psychology. Boston: Prentice Hall.

Horwitz, A.V. (2002). Creating mental illness. Chicago: University of Chicago Press.

Miksi / Uutiset Markku Ojanen Jätä kommentti

1. Miksi minuudesta tuli ongelma?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Länsimainen kulttuuri on vasta hiljattain alkanut käyttää sanaa identiteetti, jonka Erik H. Erikson vakiinnutti psykologian sanastoon. Monet minuutta kuvaavat sanat ovat uusia länsimaisissa kielissä. Sillä niitä ei tarvita yhteisöllisissä kulttuureissa. Kun aika menee ihmissuhteiden vaalimiseen ja yhteisön eheyden säilyttämiseen, minuus jää taka-alalle, mikä näkyy yhä vielä selvästi verrattaessa kollektiivisia ja individualistisia kulttuureita.

Vuonna 1987 ilmestyi Roy Baumeisterin artikkeli Why self become a problem? (”Miksi minuudesta tuli ongelma?”). Mark Learyn kirjassa Curse of the Self (”Minän kirous”) minuus ei enää ole ongelma vaan kirous. Heidi Waymentin ja Jack Bayerin toimittamassa kirjassa Quiet Ego (”Hiljainen minä”) ongelman tai kirouksen lääkkeeksi tarjotaan minuuden hiljentämistä ja kesyttämistä.

Minuuden kirousta on kuvattu sanoilla tyhjä minä, kyllästetty minä, monta minä, heijastava minä, mahdollinen minä, egoistinen minä, narsistinen minä, totalitaarinen minä, paradoksaalinen minä, puolustautuva minä, jakautuva minä sekä herkkä minä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Näiden kuvausten mukaan länsimaisen ihmisen minuus on kuin hemmoteltu ja ylisuojeltu lapsi, joka vaatii huomiota, oikuttelee ja haluaa olla kaiken keskipisteenä. Lapsen tavoin hän vaihtaa nopeasti kiinnostuksiaan, tunteitaan ja mielitekojaan. Hän on sekä enkeli että paholainen. Tällaista pahankurista kakaraa me hellimme sisällämme.

Lue lisää
Onnellisuus / Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Miksi ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä?

Laajat tutkimukset kertovat, että ihmiset kuvaavat itsensä lähes kaikkialla pikemminkin tyytyväisiksi ja onnellisiksi kuin tyytymättömiksi ja onnettomiksi. Poikkeuksia on, mutta silloin kyse on hyvin vaikeista koko kansaa koskevista asioista. Silloin kansalaiset elävät sorron ja köyhyyden alaisina. Myös valtioiden sisällä voi olla sellaisia alueita tai toimintalohkoja, jolloin suurin osa ihmisistä, joskus kaikki, ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Kukapa olisi onnellinen ankarissa vankiloissa tai keskitysleireissä.

Ihmisten perusonnellisuutta voidaan selittää evoluutiolla. Ne ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä, pärjäävät hyvin elämässä ja saavat enemmän lapsia. Alakuloinen ja vetäytyvä ihminen ei ole houkutteleva työtoveri tai kumppani. Tyytyväisyys on pitkän valikoitumisen tulosta. Tulkintaa rasittaa havainto, että kaikkialla on aika paljon ihmisiä, jotka ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Miksi valikoituminen on jäänyt puolitiehen? Uskonnollinen ihminen voi puolestaan ajatella, että vaikka ihminen joutui pois paratiisista, Jumala on luonut ihmisen, jonka elämä on vähintään siedettävää, usein jopa onnellista.

Entä jos kyse ei olekaan suoraan tyytyväisyydestä tai onnellisuudesta vaan sitä kannattavista tekijöistä? Evoluutio ei ehkä olekaan suosinut juuri onnellisuutta vaan hyväntahtoisuutta, toiveikkuutta, optimismia, hallinnan tunnetta ja erityisesti mielekkyyden kokemusta. Jos elää olosuhteissa, jotka suosivat näitä ominaisuuksia, on onnellinen ja onneton silloin, kun näistä ei ole paljon jäljellä.

Tätä tulkintaa täydentää kaksi tyytyväisyyttä edistävää tekijää. Kun katsotaan tarkemmin ihmisten elämäntilanteita, tyytymättömyyden ja pahan olon syyksi paljastuu vaikeus tyydyttää tarpeita. Perustarpeiden tyydytys on kaikille välttämätöntä, mutta sen lisäksi ihminen kaipaa lähelleen muita ihmisiä ja heidän arvostustaan sekä mahdollisuuksia saada jotakin hyödyllistä aikaan. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, mutta mitä paremmin tarpeet tyydyttyvät, sitä tyytyväisempiä ihmiset ovat.

Kolmas tyytyväisyyttä edistävä tekijä on psykologisten suojien kehittyminen. Näitä moni tutkija nimittää harhoiksi tai illuusioiksi. Tärkein niistä on kyky nähdä itsensä muita parempana, jos siihen suinkin mahdollista. Lukuisat kyselyt osoittavat, että olemme keskimääräistä älykkäämpiä, vastuullisempia, ahkerampia ja etenkin muita moraalisempia. Meillä on siis aihetta arvostaa itseämme. Osaamme sopivasti vähätellä puutteitamme ja tuoda esiin vahvuuksiamme. Tämäkin on asia, jossa ihmiset ovat erilaisia. Joillakin tällaiset suojat ovat hyvin vahvoja, jopa niin vahvoja, että ne herättävät muissa ärtymystä. Toiset taas näkevät omat vajavuutensa ja puutteensa tarpeettoman selvästi. Tämä kokemus liittyy usein masennukseen.

Neljäs onnellisuutta edistävä tekijä on yksilökeskeisen kulttuurin kehittyminen. Suurin muutos on tapahtunut noin kahdensadan vuoden aikana. Käytännössä se merkitsi tavallisen ihmisen arvokkuuden ja oikeuksien vahvistumista. Yksittäisellä ihmisellä ei ennen ollut paljonkaan arvoa ellei hän ollut rikas tai aatelinen. Kehityksen syistä on monia tulkintoja. Näissä tulkinnoissa uskomukset ja ideologiat vaikuttavat paljon. Selittäviksi tekijöiksi on tarjottu ilmastoa, antiikin perintöä, kristinuskoa, tiedettä, tekniikkaa, valistusta ja niin edelleen. Paljolti arvoitukseksi jäävällä tavalla monet asiat kypsyivät ja yhdistyivät niin, että on päädytty länsimaiseen, yksilön oikeuksia kunnioittavaan yhteiskuntaan. Näissä yhteiskunnissa ihmiset eivät enää ole samalla tavalla mielivallan ja tautien alaisia kuin ennen.

Edellä on jo tullut esiin monia sellaisia tekijöitä, jotka vähentävät onnellisuutta. Tärkein tekijä voi olla juuri vaikeus tyydyttää perustarpeita. Turvattomissa, väkivaltaisissa ja ravitsemuksen suhteen puutteellisissa oloissa ihmiset ovat onnettomia. Myös uusia onnellisuuden uhkia on olemassa. Niistä on syytä mainita seuraavat kolme.

Kuolemantietoisuus. Kuolema on ihmiselle niin ahdistava, että Solomon, Greenerg ja Pyszczynski nimittävät teoriaansa “terrorin hallinnan teoriaksi”. Kuolemantietoisuus kuuluu ihmiseksi kehittymiseen. Eläin ei ole tietoinen kuolevaisuudestaan. Tietoisuus kuolemasta on voinut kehittyä jo varhain, kenties 50 000 vuotta sitten.

Ihminen joutuu maksaman tietoisuuden kehittymisestä, sillä sen seurauksena hän ymmärtää oman haavoittuvuutensa. Hänen elämänsä on lyhyt ja päättyy unohdukseen muutamissa vuosikymmenissä. Tämä tuottaa ahdistusta, joka tosin jää tiedostamatta, sillä ihminen on kehittänyt suojia myös tätä ahdistusta vastaan. Tarjolla on suuria kertomuksia, jotka antavat ihmisille toivoa elämän jatkuvuudesta. Ihminen pystyttää “ikuisia” monumentteja, uskoo elämän jatkuvan lapsissaan ja tuottaa uskontoja ja ideologioita, jotka lupaavat elämän jatkuvuutta joko itselle tai tuleville sukupolville. Yhteiset kertomukset antavat mielekkyyttä elämään.

Toisenlaiset kertomukset ahdistavat, sillä eri lailla uskova koettelee omaa uskoa jo pelkällä olemassaolollaan. Jopa niin, että uskovaista pelottaa ateisti ja ateisti karttaa uskovaista. Eri tavoin ajattelevasta tulee helposti omien ongelmien syntipukki. Haluamme maailman olevan selkeä, koska se tuntuu silloin turvalliselta. Oman maailmankuvan arvostelua on vaikea kestää. Maailman epätäydellisyys ja kaoottisuus täytyy selittää. Selityksen tarjoaa milloin evoluutio, milloin uskonto. Ihmisen on saatava vastauksia suuriin kysymyksiinsä. Suurten kertomusten myötä arvokkuus ja itsearvostus vahvistuvat. Juuri tämä vahva itsearvostus suojaa eksistentiaalista ahdistusta vastaan.

Tietoisuus kuolevaisuudesta haastaa maailmankuvan ja oman arvokkuuden. Kuoleman lähellä oma mitättömyys korostuu. Kokemus vaatii suojien vahvistamista, mikä usein tarkoittaa kerääntymistä yhteisten kertomusten ja lippujen alle. Turvattomuutta kokeva hakeutuu samanlaisten ihmisten pariin ja ottaa etäisyyttä eri tavalla ajatteleviin. Tutkimuksissa oman ideologian tai uskon arvostelu johtaa sen tärkeyden ja merkityksen korostamiseen. Samalla kriittisyys muita maailmankuvia kohtaan lisääntyy. Tutkimuksissa tietoisuutta kuolemasta luodaan kuolleiden ihmisten kuvilla tai elämän päättymistä kuvaavien symbolien avulla.

Kun kuoleman terrorin suojat murtuvat, ahdistus oman elämän päättymisestä lisääntyy ja sen myötä tyytyväisyys elämään vähenee. Uskomusten ohella raha ja tavara ovat suojatekijöitä. On yllättävää, että myös materiaaliset tekijät voivat kuolettaa kuolemantietoisuuden. Sen sijaan uskomukset, erityisesti uskonnot, voivat olla niin vahvoja suojia, että kuolema hyväksytään ja otetaan vastaan iloiten pääsynä paratiisiin.

Aina Saarnaajan kirjan kirjoittajasta lähtien – kenties jo ennen sitäkin – on ollut eksistentiaalisen ahdistuksen kokemuksia. Heitä on esiintynyt etenkin vaikeina aikoina, kuten katovuosien, epidemioiden ja sotien yhteydessä. Nyt korona on voinut lisätä tällaisia tuntemuksia, mutta jos ja kun korona voitetaan, suojat palautuvat ennalleen.

Elämän monimutkaisuus ja vaativuus. Jokaiseen elämänmuotoon liittyy omat haasteensa ja ongelmansa, ja varmasti keräilijä- ja metsästäjäkulttuureilla oli omansa. Kuitenkin monissa varhaisissa kulttuureissa ihmiselämä oli yksinkertaista ja vaatimukset olivat selkeitä. Jokaisella yhteisön jäsenellä oli oma roolinsa ja tehtävänsä. Niistä suoriutuminen ei edellytti jotakin kapeata taitoa ja sen lisäksi sitkeyttä.

Nykyajan ihminen ei tahdo saada otetta siitä, mitä häneltä odotetaan. Jotta hän pärjäisi hyvin, hänellä täytyy olla oikean laatuinen persoonallisuus ja kosolti monenlaisia taitoja. Olen hakupapereita selatessani ihaillut ja ihmetellyt niiden koulutusten ja kurssien määrää, joita hakijoilla voi olla. Millä ajalla he ovat kaiken tuon ehtineet hankkia? Ajattelen esimerkkinä organisaatioiden ja yritysten johtajilta vaadittavia taitoja. Hakuilmoituksiin laitetaan vähintään puolisen tusinaa asioita, joita kaikkia pitäisi hallita. Työntekijöiltä ei vaadita noin paljon, mutta heidänkin on hallittava varsinaisen työnsä lisäksi nykyajan laitteita, osattava olla asiakkaiden ja työtoverien kanssa ja oltava aktiivinen ja aloitteellinen. Vaikka tehtävä olisi rajatumpi, usein se vaatii suurta tarkkuutta ja nopeutta.

Tämän kaiken seurauksena olemme ottaneet käyttöön aivan uusia sanoja, kuten stressi, uupumus, tunneäly, tunnetaidot ja monia muita elämän vaativuuden eri puolia kuvaavia sanoja. Syntyy vaikutelma, että etenkin työelämässä ylitetään sellaisia vaativuuden tasoja, jotka ovat omiaan tuottamaan itseen liittyviä epäilyjä ja ahdistuksia. Stressattu ja uupunut työntekijä tuskin on onnellinen.

Hyvä tulos ja se, että tekee parhaansa, ei enää riitä, vaan täytyy tähdätä korkealle. Koska jokainen haluaa tehdä parhaansa, tämä pyrkimys voi vähitellen ”jalostua” täydellisyyden tavoitteluksi. Eri medioissa on ollut paljon kuvauksia hoitotyötä tekevistä ihmisistä, joilla on suuri halu tehdä työnsä hyvin, mutta vaatimukset tekevät sen käytännössä mahdottomaksi.

Onnellisuushakuisuus. Vaikka käytän tässä sanaa onnellisuus, kyse ei välttämättä ole siitä, että haluttaisiin kokea enemmän onnellisuutta. Onhan onnellisuuden määrittelykin aika vaikeata. Kyse on laajemmin siitä, että omassa elämässä ja minuudessa on jotakin parantamisen varaa. Tuntuu, että jotakin puuttuu ja että asiat voisivat olla paremmin. Ulkoinen olemukseni voisi olla nykyistä parempi, minulla voisi olla parempi työ ja paremmat ihmissuhteet.

Kulttuurista tulevat kehitys-, edistys- ja muutospaineet ovat kasvaneet. Edellä jo kuvasin yhtä vaatimusten lähdettä, sillä työntekijöiltä odotetaan laajasti monenlaisia taitoja. Toiseksi tarjolla on suuri määrä viihdelehtien houkuttelevia malleja. Niissä tyylikkäät, kauniit ja menestyneet ihmiset esittelevät kotejaan ja kaikenlaista muuta hyvää, jota he ovat elämässään onnistuneet hankkimaan. Tätä mallia täydentävät facebookin tarjoamat positiiviset kuvat. Näillä uusilla viestimillä kuvataan pääasiassa hienoja kokemuksia.

Vihdoin tarjolla on suuri määrä terapeutteja, ohjaajia, valmentajia, konsultteja ja guruja, jotka kertovat, miten ongelmia ratkotaan ja kuinka tullaan onnellisiksi. Annettujen ohjeiden joukossa on paljon asiallista ja järkevää, mutta myös sellaista, joka antaa ymmärtää, että onnellisuus on otettavissa tuosta vain muutaman tempun avulla. Jos nämä lupaukset ottaa vakavasti, voi ajatella, että minussa on jotakin vikaa, kun en ole noin täydellisen onnellinen.

Kulttuuri ruokkii ajatusta, että kuuluu olla onnellinen, Jos ei ole, ei ole osannut elää omaa elämäänsä oikealla tavalla. Kun joutuu tämän vaatimuksen alle, voi ajautua tekemään asioita, joista on enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Onnellisuuden vaatimus vahvistaa kokemusta, että jotakin täytyy tehdä asian parantamiseksi. Onko hakeuduttava esteettiseen kirurgiaan, vaihdettava työpaikkaa tai puolisoa, muutettava ulkomaille vai hakeuduttava terapiaan?

Mihin ollaan menossa? Jo useiden vuosikymmenten ajan onnellisuus on tutkimusten mukaan länsimaissa ollut korkealla tasolla. Mihin suuntaan onnellisuuden vaakakuppi nyt kallistuu? Säilyykö tilanne muuttumattomana? Tarjolla on paljon kriittisiä arvioita, joiden mukaan länsimaisen kulttuurin vaatimukset, kilpailu, vertailu ja onnellisuus elämän keskipisteenä tuottavat niin paljon stressiä, uupumusta, vieraantumista, ahdistusta ja masennusta, että onnellisuus väkisinkin alenee. Yllättäen näin ei ole käynyt, sillä tutkimusten mukaan onnellisuus on pysynyt hyvin samalla tasolla tai jopa aavistuksen verran parantunut.

Mikä kompensoi nämä ilmeiset onnellisuutta alentavia tekijöitä? Joko onnellisuus tyytyväisyytenä on länsimaissa vakiintunut korkealle tasolle tai sitten yksilökeskeisen kulttuurin myönteiset puolet ovat vielä vahvistuneet. Vakiintumista tukee se, että ihmisen toiveikkuus ei helposti häviä. Vaikeuksienkin keskellä ihmiset jaksavat toivoa. Myönteisten tekijöiden vahvistumista tukee se, että ihmiset voivat nykyisin enemmän kuin koskaan ennen tehdä ilman rajoituksia sellaisia asioita, jotka tuottavat heille mielihyvää. Toiseksi vauraissa, melko tasa-arvoisissa maissa tarpeiden tyydytys onnistuu paremmin kuin koskaan.

Silti onnellisuuden tason vakiintuminen on arvoituksellinen asia, kun muistetaan, miten paljon muutoksia on tapahtunut jo 50 vuoden aikana. Ilmeisesti hyvät asiat ovat vahvistuneet yhtä aikaa kielteisten asioiden kanssa. Seurauksena on ollut onnellisuuden säilyminen suunnilleen samalla tasolla. Vain hyvin radikaalit yhteiskunnalliset muutokset voivat hiukan vaikuttaa onnellisuuden tasoon. Tuskin kukan osaa sanoa, mihin suuntaan vaakakuppi kallistuu.

Lähde:

Solomon, Sheldon, Greenberg, Jeffrey L., & Pyszczynski, Thomas A. (2004). Lethal consumption: Death-denying materialism. Teoksessa Tim Kasser & Allen D. Kanner (toim.), Psychology and consumer culture. The struggle for a good life in a materialistic world, s. 127-146. Washington, DC: APA.

Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Narsismi ja kulttuuri

Narsismissa on kyse hyvin moniulotteisesta asiasta. Ilmiö on tunnistettu jo antiikissa (Narkissos-myytti) ja tietenkin myös Raamatussa. Traditionaalinen yhteisöllinen kulttuuri ei anna mahdollisuuksia kovin korostuneelle itsekkyydelle, joten se ei samalla tavalla nouse esiin. Kun sitten ihmiset asettuivat paikoilleen ja syntyi heimokulttuureita ja lopulta valtioita, ihmisten eriarvoisuus näkyi siinä, että kuninkaat ja aateliset olivat todellisia narsisteja. He tekivät mitä tahtoivat, sillä ainoastaan muut aateliset saattoivat heitä rajoittaa.

Yksilökeskeisyyden vähitellen lisääntyessä myös narsistisen käyttäytymisen mahdollisuus kasvoi. Aluksi tilaa oli lähinnä vain miehille, vähitellen sekä miehille että naisille – ja lapsille. Nykyajan kulttuuri toisaalta kannustaa hallintaan, itsensä esiin tuomiseen ja jopa aggressiivisuuteen, mutta toisaalta kauhistellaan niitä ihmisiä, jotka näitä ohjeita toteuttavat. Mitä enemmän yksilö vahvistuu – missä tietenkin on paljon hyvää – sitä enemmän myös yksilöitten mahdollisuus ”toteuttaa itseään” lisääntyy. Ei ole sukuja tai yhteisöjä rajoja asettamassa. Työelämässäkin rajat ja rajoitukset ovat usein kovin heikkoja. Myös työyhteisöissä arvostetaan narsistisia taipumuksia. Sosiaalipsykologisten tutkimusten mukaan narsistisia taipumuksia omaavat valitaan pienryhmien vetäjiksi. Pienet perheet ja puolisot joutuvat yksin selviytymään niin tästä kuin monesta muustakin ongelmasta.

Suuri ongelma on se, että narsisti kykenee antamaan juuri sellaisen kuvan itsestään, mitä kulttuuri arvostaa. Hän saa paljon myönteistä palautetta rohkeudestaan, aktiivisuudestaan ja ”johtamiskyvystään”.

Merkittävä kulttuuriin liittyvä ongelma on myös se, että tällaisia persoonallisuuden luonnollisia äärimuotoja on alettu pitää häiriöinä. Se tarjoaa alibin, jonka taakse voi paeta silloin, kun mitään muuta keinoa ei enää ole tarjolla. Kyse on kuitenkin persoonallisuuteen liittyvästä elämänfilosofiasta, jota hallitsee itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Meissä kaikissa on tähän taipumusta, mutta useimmat oppivat sen hallitsemaan. Emmehän me tunnista monia muitakaan persoonallisuuden piirteitä. Hallitsevaa käyttäytymistä on vaikeampi tunnistaa kuin alistuvaa. Alistuvat joutuvat kärsimään, minkä he aivan varmasti huomaavat.

Minusta moraalinen näkökulma pitäisi ehdottomasti säilyttää, mikä vesittyy sairaus- tai häiriötulkinnan yhteydessä. Kyse on suoraan sanoen siitä, että jotkut ihmiset ovat häikäilemättömiä, ilkeitä ja itsekkäitä, mitä ei koskaan saisi sivuuttaa.

Miksi tarvitaan tällainen narsisminimike ikään kuin selittämään ihmisten ilkeitä ja inhottavia tekoja? Kun ihminen on aikansa ollut ilkeä ja siitä on kärsitty, sittenkö vasta siihen voidaan jotenkin puuttua, kun diagnoosi on annettu? Tavallisesti silloin ollaan myöhässä. Kun motivaatio muutokseen puuttuu, hoitokaan ei tahdo purra.

On aivan ymmärrettävää, että narsisti ei näe omaa käyttäytymistään samalla tavalla kuin muut (=tiedosta tilannettaan), koska hän on sen avulla kyennyt alistamaan muita ihmisiä. Miksi hän luopuisi tuloksia tuottavasta toiminnastaan? Jos hän ajautuu lopulta umpikujaan, silloin on aivan luonnollista tehdä tulkinta, että muut ovat häntä vastaan.

Olisi ihmeellistä, jos narsistinen kulttuuri ei tuottaisi narsisteja. Persoonallista alttiutta siihen on riittävästi olemassa.

Nettiviikot Martti Jätä kommentti

Nettiviikko 29/2012

Koko ajan tapahtuu kaikenlaista, josta tekee mieli kirjoittaa. Luentojen valmistelu ja muu kirjoittaminen tuntuu vievän ajan niin, että ei ehdi kommentoida kaikkia niitä asioita, joista haluaisi jotakin sanoa. Kaikki pohdiskelua vaativat asiat eivät suinkaan ole ajankohtaisia, vaan sellaisia, joita on pohdittu tuhansien vuosien ajan. Esimerkiksi onnellisuuteen liittyvä pohdinta ulottuu ties kuinka kauas. Seuraavassa kuitenkin muutamia asioita, joista tunnen tarvetta kirjoittaa.

Lue lisää