Koko ajan tapahtuu kaikenlaista, josta tekee mieli kirjoittaa. Luentojen valmistelu ja muu kirjoittaminen tuntuu vievän ajan niin, että ei ehdi kommentoida kaikkia niitä asioita, joista haluaisi jotakin sanoa. Kaikki pohdiskelua vaativat asiat eivät suinkaan ole ajankohtaisia, vaan sellaisia, joita on pohdittu tuhansien vuosien ajan. Esimerkiksi onnellisuuteen liittyvä pohdinta ulottuu ties kuinka kauas. Seuraavassa kuitenkin muutamia asioita, joista tunnen tarvetta kirjoittaa.
- Varakkaille suunnattu lisävero. Tällainen vero on järkevä jo tasa-arvon nimissä. Kun tällaista ehdotettiin, jotkut – yleensä hyvin toimeentulevat ihmiset – tyrmäsivät sen hyödyllisyyden. Sillä saadaan vain 20 tai 30 miljoonaa euroa valtion kassaan. Samalla kuitenkin pidetään luonnollisena, että jostakin muualta vähennetään 20 miljoonaan tai saadaan lisätulona saman verran. Kun monet säästöt kuitenkin kohdistusvat kipeimmin pienituloisiin, on oikein ja kohtuullista, että hyvin toimeentulevat antavat vähän suuremman panoksen yhteisen hyvinvoinnin säilyttämiseen. – Ihmisillä on pelottava kyky oikeuttaa omat etuoikeutensa. Nehän on hankittu lahjakkuudella ja kovalla työllä. Aivan käsittämättömän suuria tuloja voidaan perustella sillä, että ne “kuuluvat” johtajille. Ne, jotka maksavat, perustelevat niitä sillä, että muuten hyviä johtajia ei saada tai että he eivät muuten sitoudu. Onko ahneus todella niin suurta, että työhön ei sitouduta ilman kohtuuttomia etuja ja palkkoita? Kuitenkin työntekijöiden odotetaan sitoutuvan ilman palkkioitakin.
- Yksinäisyys masennuksen riskitekijänä. Omien tutkimusteni mukaan yksinäisyyttä kokevien onnellisuus oli selvästi matalampi kuin niiden, joilla tätä kokemusta ei ole. Kaikki yksin asuvat eivät tietenkään koe yksinäisyyttä, mutta usein yksinäisyyttä kokevat ne, jotka asuvat yksin. Kun samalla valtakunnan virallinen linja korostaa yksityisyyttä, siitä seuraa se, että esimerkiksi vanhuksia ja mielenterveysasiakkaita pakotetaan asumaan yksin. Yksityisyydestä on tullut ikään kuin hyve, vaikka se ei tietenkään sellainen ole. Yksityisyyttä korostavat vahvat, hyväosaiset, aktiiviset ja omaehtoiset ihmiset. “Täytyy olla oikeus vetäytyä yksityisyyteen” nämä vahvat ihmiset korostavat. On hyvä muistaa, että tällainen etuoikeus kuuluu länsimaisen yksilökeskeisen kulttuurin etuoikeuksiin. Sellaista oikeutta ei juuri tunneta muissa kulttuureissa. Yksilökeskeinen kulttuuri pakottaa ihmiset kyselemään, mitä minä muilta ihmisiltä saan ja voinko toteuttaa itseäni sillä tavalla kuin haluaisin. Nämä ovat yhteisöllisissä kulttuureissa omituisia kysymyksiä. Yksinäisyyttä olisi vähemmän, jos olisimme vähemmän vauraita ja yksilökeskeisiä! Kehityksen suuntaa on vaikea muuttaa, koska olemme oppineet arvostamaan itsenäisyyttä ja yksityisyyttä. Siitä vain maksetaan kallista hintaa.
- Käyttäytymiseen vaikuttaminen. Kun joku meille läheinen ihminen tekee jotakin sellaista – vaikkapa unohtaa jotakin tärkeätä –, mistä emme lainkaan pidä, on suuri houkutus sanoa suorat sanat. “Miksi sinä aina unohdat, mitä sanon. Etkö lainkaan kuuntele!” Joskus vieläkin pahempaa. Mikä on tällaisten voimakkaiden ilmausten motiivina? Voimakkuus varmaankin heijastaa omaa ärtymystä, mutta yksi tavoite voi olla syyllisyyden herättäminen. Kun syyllisyys herää, silloin viestin ajatellaan menevän perille. Tietenkin myös toisen tarkkaavaisuus – ja ärtymys – herää, kun reaktio on voimakas. Mahtaako voimakas reaktio auttaa muistamista? Ehkä hiukan, mutta kustannukset voivat olla aika suuria, sillä tällä tavoin voidaan saada riitä aikaan. – Rationalistit korostavat Bertrand Russellin esikuvan mukaan, että ihminen voi rationaalisesti ilman voimakasta syyllisyytta tai peräti synnintuntoa korjata virheensä (=pahat tekonsa). “Unohdit hääpäivän ja lähdit kavereitten kanssa pelaamaan. Olisi hyvä, jos muistaisit ensi vuonna.” “Kiitos muistutuksesta. Muistan sen ensi vuonna.” “Löit minua aivan liian lujaa nyrkillä. Tiedäthän, että se sattuu.” “Löinkö liian lujaa? Tiedän, että se sattuu. Lyön varovaisemmin seuraavalla kerralla.” – Tämä on tietenkin aivan absurdia. Russell itsekään ei tällä tavoin elämässään toiminut. Tunteet ovat se moottori, joka saa meidät tekemään asioita, hyviä ja pahoja asioita. Ilman syyllisyyden kokemista hyvä elämä on mahdotonta. Paheksumme niitä ihmisiä, jotka tekevät pahoja tekoja kokematta syyllisyyttä.
-
Vierailu eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa. Vierailin 21.3 tässä valiokunnassa. Tarkoituksena oli puhua suomalaisten onnellisuudesta ja hyvinvoinnista. Toki siitä puhuttiinkin. Pidin noin 20 mittaisen alustuksen, jonka pohjalta käytiin keskustelua. Kysymykset olivat asiallisia. Voiko onnellisuutta mitata ja miten sitä voidaan edistää? Miten varsinkin syrjäytyneiden tilannetta voitaisiin kohentaa. Laadin tiivistelmän suomalaisen kulttuurin hyvistä ja huonoista trendeistä sekä ohjelman, jonka mukaan mielestäni pitäisi edetä. Laitan sen tähän oheen nähtäväksi. En tiedä, mitä siitä ajateltiin ja kiinnostiko se valiokunnan jäseniä.
Myönteiset trendit
- naisten tasa-arvo suhteessa miehiin
- oikeudenmukaisuuden lisääntyminen (poikkeuksena tulot)
- ahdistavan yhteisöllisyyden, erityisesti auktoriteettikeskeisyyden, väheneminen (yksilökeskeisyydessä on myös paljon hyvää).
- fyysisen turvallisuuden lisääntyminen (ei aina subjektiivisesti)
- suvaitsevaisuuden lisääntyminen
- kielteisen suomalaisuuskuvan väheneminen
- universaalin empatian lisääntyminen
- poliittisten ristiriitojen väheneminen
Kielteiset trendit
- minäkeskeisyys, turha vertailu ja kaivelu
- rooliristiriidat, identiteettikriisit
- tuloerojen kasvu
- passivoivan ja väkivaltaisen viihteen lisääntyminen
- elämänrytmin nopeutuminen
- poikien ja miesten syrjäytyminen
- medikalisaatio, vastuun katoaminen
- menestyshakuisuus ja maksimointitaipumus lisääntyy
- oppilaiden ja opettajien tyytymättömyys kouluun
- halujen hillinnän vaikeutuminen
- kaupungistuminen (maalaispojan mielestä!)
- korostunut individualismi ja yhteisöllisyyden heikkeneminen (yksityisyys, yksinäisyys, syrjäytyminen, kilpailu)
- kilpailutus vaikeuttaa vapaaehtoistyötä
Hyvinvointiohjelma
- Köyhyyden ennaltaehkäisy ja köyhyysloukkujen poistaminen.
- Kohtuulliset tuloerot (oma ihanteeni on Platonin hyväksymät nelinkertaiset tuloerot).
- Alkoholin liikakäytön rajoittaminen.
- Yhteisöllisyyttä vaikeuttavan “yksityisyysihanteen” kriittinen tarkastelu.
- Medikalisaation hillitseminen.
- Kilpailun rajoittaminen kaikilla elämänalueilla.
- Terveiden elämäntapojen edistäminen.
- Viihteellisen väkivallan myynnin rajoittaminen.
- Avioliiton suosiminen verohelpotuksin.
- Kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisy ja nopea puuttuminen niihin.
- Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistäminen.
- Yksinhuoltajien aseman ja toimeentulon helpottaminen.
- Suureellisista Suomea koskevista tavoitteista luopuminen – Suomi ei voi olla paras kaikessa. Luovuusohjelmat ovat kiusallista luettavaa.
- Suomalaisten huonon itsetunnon ym. ruikutuksen lopettaminen.
- Aktiivinen puuttuminen miesten syrjäytymiskehitykseen.
- Onko paha vahvempi kuin hyvä? Roy Baumeister työtovereineen laati artikkelin, jossa he pyrkivät todistamaan, että asia on valitettavasti näin. Heti tekee mieli sanoa, että miten ihmiskunta on voinut säilyä, jos tämä pitää paikkansa? Jos paha on voimakkaampi kuin hyvä, siloin elämän täytyy olla kurjaa. Artikkelissa ei kuitenkaan väitetä, että pahaa olisi enemmän kuin hyvää. Kenties juuri sen takia paha on niin voimakasta.
- Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä ja oikeudenkäyttö vaikuttaa Euroopasta katsoen epäoikeudenmukaiselta. Jossakin täytyy olla vikaa, koska Yhdysvalloissa on vankeja moninkertaisesti Euroopan maihin verraten. Missä vika? Yhdysvalloissa vahvistuva taloudellinen eriarvoisuus synnyttää katkeruutta ja johtaa taloudellisiin rikoksiin. Tätä katkeruutta vahvistaa kulttuurissa vallitseva myytti suurista mahdollisuuksista. Olitpa kasvanut getossa tai Appalakkian vuorilla, sinulla on mahdollisuus menestyä. Kuitenkin tutkimusten mukaan sosiaalinen nousu on Yhdysvalloissa selvästi vähäisempää kuin vaikkapa Pohjoismaissa. Afrikan-amerkikkalaiset ovat vahvasti yliedustettuina vankiloissa. Rangaistukset ovat Yhdysvalloissa aivan liian ankaria rikoksiin nähden. Kun meillä kohtuullistaan useita rikoksia tehneiden tuomioita, Yhdysvalloissa tuomiot silloin kovenevat. Aseiden helppo saatavuus lisää tappojen ja murhien määrää. Tämä kansalaisen “perusoikeus” tuottaa myös vaarallisia vahinkoja ja helpottaa itsemurhien tekemistä. Eräissä osavaltioissa voi ampumalla puolustautua, jos on kokenut tulleensa uhatuksi. Jopa surmateoista selviytyy ilman syytteitä. Euroopasta käsin katsoen yhdysvaltalainen jury-järjestelmä saa usein farssin kaltaisia piirteitä.
- Aamulehdessä valitettiin jokin aika sitten poikien syrjäytymistä. He kuulemma kehittyvä hitaammin kuin tytöt eivätkä osaa tehdä järkeviä valintoja. Tämän todisti eräs tunnettu aivotutkija! Ikäänkun tästä ei kasvatuksen ja kehityspsykologian alueella olisi puhuttu vuosikausien ajan. On se ihmeellistä tämä aivotutkimus! Sen avulla kaikki tuntuu ratkeavan. – Poikien syrjäytyminen on todellinen ongelma. Sitä aiotaan nyt presidentin toimeksiannosta ratkoa. Pelkään pahoin, että kyse on terapian kehittämisestä ja lisäämisestä. Kuitenkin ongelmien perussyy on vanhempien laiminlyönti. Vanhempia ei kuitenkaan saisi syyllistää. Miten heitä saadaan vastuuseen? Siihen tulisi syrjäytymisprojektien tarttua.
- Suomesta ja Euroopasta katsoen on vaikea ymmärtää, miten voimakkaasti eräät ryhmät (mm. “teekutsuliike”) vastustavat Obamaa. Kaikille tarkoitettu terveysvakuutus on erityisen paha asia. Usein vaikuttaa siltä, että juuri ne ihmiset, joiden tulisi kannattaa Obaman aloitteita, niitä vastustavat. Onko vastustuksessa mitään rationaalista perustaa vai onko se vain äärioikeiston tukema hanke, jonka tavoitteena on pitää verot matalalla ja jättää heikot ja sairaat ihmiset oman onnensa nojaan? Erityisen kurjaa on se, että fundamentalistisia suuntia edustavat uskovaiset ovat myös vastustamassa uudistuksia, jotka tähtäävät avun tarpeessa olevien lähimmäisten auttamiseen.
- Läheisriippuvuudesta on tullut suosittu käsite. Yhdistelmä on omituinen, sillä jos ollaan läheisiä, ollaan riippuvaisia. Suurin osa ihmisistä kaipaa läheisyyttä. Tosin länsimaiset ihmiset haluavat usein samalla olla myös riippumattomia, mikä on vaikea yhdistelmä. Riippuvuutta pelätään, sillä pelkona on, että silloin ei voi tehdä kaikkea, mitä haluaisi.
Yksilökeskeinen kulttuuri pitää riippuvuutta pahana asiana. Silloin ihminen ei voi vapaasti toteuttaa itseään, testata rajojaan ja tulla siksi, miksi hänet on tarkoitettu. Toinen ihminen rajoittaa, kahlitsee, ahdistaa ja sitoo. Kuitenkin toisen ihmisen avulla on mahdollista kehittyä, kasvaa, kypsyä ja tuntea itsensä yhä paremmin. Vasta silloin voi ”tulla siksi, miksi on tarkoitettu”. Jos läheiset ihmiset eivät meitä hio, meistä tulee itsekkäitä, primadonnia, narsisteja, jopa häikäilemättömiä ihmisiä.
Ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Toinen ei kestä minkäänlaisia vapautensa rajoituksia, toinen toivoo toisen päättävän asioistaan. Hän nauttii siitä, että hänestä pidetään huolta. Ongelmia syntyy silloin, kun kaksi itsenäisyyttä arvostavaa ihmistä haluaa läheisyyttä. Rajankäyntiä on käytävä koko ajan. ”Tulet liian lähelle – miksi et tule lähelleni?” Tällaista keskustelua käydään jatkuvasti. Kaksi riippuvutta arvostavaa ihmistä pärjää hyvin keskenään, joskin heidän on usein vaikea tehdä aloitteita. Myös kovin erilaiset ihmiset voivat kokea suhteessaan ongelmia, sillä itsenäisen ihmisen on vaikea vastata toisen riippuvuuden tarpeeseen.
Sana läheisriippuvuus kuvaa puuttellisesti niitä ongelmia, joita syntyy silloin, kun puoliso, isä, äiti tai perheenjäsen hallitsee kielteisellä tavalla muiden elämää. Tuo vaikea ihminen on läheinen ja hänen kanssaan on pakko elää. Onhan sekin riippuvuutta, mutta koska riippuvuus on myös hyvä asia, tarvitaan myös muita sanoja kuvaamaan tilannetta. Koska läheisyyden tarve on voimakas, ihmiset sietävät paljon. Myös velvollisuus saa meidät kestämään sellaistakin, mitä ei tarvitsisi kestää.
On upeata olla riippuvuussuheessa ihmiseen, joka ymmärtää minun tarpeitani ja haluaa parastani, mutta on tuskallista olla pakonomaisessa riippuvuussuhteessa ihmiseen, joka ei välitä tunteistani ja joka on itsekäs ja tekee, mitä tahtoo.
Ihmeiden aika ei ole ohi! Nordea Premium-lehdessä on artikkeli sijoittamisesta. Kyseessä on professori Matti Pohjolan haastattelu. Ohessa suluissa psykologin tyhmiä kysymyksiä.
“Vaikka velkakriisistä puhutaankin tällä hetkellä ympäri maailmaa, ei velka itsessään ole ongelma. Epäuskottavat takaisinmaksusuunnitelmat ja kovat korkokustannukset tekevät velanoton sietämättömäksi. Normaalioloissa velanotto on täysin suositeltava toimenpide. Velasta tulee ongelma vasta, jos sillä rahoitetaan julkista kulutusta.” (Eikä useimmiten näin tehdä?) “Valtion kannatta ottaa velkaa, jos se käytetään kasvua lisääviin investointeihin. Silloin velanmaksu rahoitetaan kasvulla.” (Miten se tapahtuu? Jaetaanko yrityksille rahaa, vai rahoitetaanko valtion omistamia yrityksiä? Vai perustaako valtio uusia yrityksiä?) “Toisin kuin kotitalouksien, valtioiden ei käytännössä tarvitse maksaa velkaa takaisin, ainoastaan korkoja. Jos talous kasvaa, on järkevää tasapainottaa investointien kustannuksia velan kautta.” (Onko tosiaan näin? Kreikka, Espanja, Italia, Yhdysvallat ja Suomi eivät siis koskaan maksa velkojaan? Mutta eikö ongelma ole siinä, että velkaa ei tahdo saada tai vain aivan hirveällä korolla? Onko tässä mitään järkeä?)