Länsimainen kulttuuri on vasta hiljattain alkanut käyttää sanaa identiteetti, jonka Erik H. Erikson vakiinnutti psykologian sanastoon. Monet minuutta kuvaavat sanat ovat uusia länsimaisissa kielissä. Sillä niitä ei tarvita yhteisöllisissä kulttuureissa. Kun aika menee ihmissuhteiden vaalimiseen ja yhteisön eheyden säilyttämiseen, minuus jää taka-alalle, mikä näkyy yhä vielä selvästi verrattaessa kollektiivisia ja individualistisia kulttuureita.
Vuonna 1987 ilmestyi Roy Baumeisterin artikkeli Why self become a problem? (”Miksi minuudesta tuli ongelma?”). Mark Learyn kirjassa Curse of the Self (”Minän kirous”) minuus ei enää ole ongelma vaan kirous. Heidi Waymentin ja Jack Bayerin toimittamassa kirjassa Quiet Ego (”Hiljainen minä”) ongelman tai kirouksen lääkkeeksi tarjotaan minuuden hiljentämistä ja kesyttämistä.
Minuuden kirousta on kuvattu sanoilla tyhjä minä, kyllästetty minä, monta minä, heijastava minä, mahdollinen minä, egoistinen minä, narsistinen minä, totalitaarinen minä, paradoksaalinen minä, puolustautuva minä, jakautuva minä sekä herkkä minä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Näiden kuvausten mukaan länsimaisen ihmisen minuus on kuin hemmoteltu ja ylisuojeltu lapsi, joka vaatii huomiota, oikuttelee ja haluaa olla kaiken keskipisteenä. Lapsen tavoin hän vaihtaa nopeasti kiinnostuksiaan, tunteitaan ja mielitekojaan. Hän on sekä enkeli että paholainen. Tällaista pahankurista kakaraa me hellimme sisällämme.
Kun traditionaalisissa, kollektiivisissa kulttuureissa kärsitään vallankäytön ongelmista, länsimainen ihminen kärsii minuuden ongelmista. Melkein kaikki ne ongelmat, joista me nyt puhumme, liittyvät minuutemme tuottamiin houkutuksiin ja ristiriitoihin: masennus, itsetuhoisuus, syömishäiriöt, paniikkihäiriöt, sosiaalinen ahdistus, nuorten identiteettiongelmat, vieraantuminen, eksistentiaalinen ahdistus, stressi, uupumus.
Vanhat kollektiiviset kulttuurit tuntevat lähinnä vain manian ja melankolian. Niissä ei ole stressin käsitettä, joka myös on sanana uusi. Eksistentiaalista ahdistusta on kyllä koettu, minkä huomaa lukiessaan Saarnaajan kirjaa.
Länsimaisen ihmisen minuuteen kietoutuvat ongelmat johtuvat ensinnäkin siitä, että hänellä on vahva minä, joka haluaa päättää, tietää, hallita, johtaa ja valita, mutta koska hän ei ole yksin, hän joutuu taistelemaan asemastaan muiden kanssa. Kompromissien tekeminen on usein vaikeata. Kun yhteisön hierarkia on selkeä, tällaista taistelua ei juuri synny. Korkeintaan syntyy valtataisteluja. Kärsimme vertailun piinasta. Olemme hyvin herkkiä arvioinneille, ja joudumme koko ajan taistelemaan asemastamme. Paradoksaalisesti mitä enemmän tasa-arvoa, sitä enemmän omasta asemasta pitää kamppailla.
Toiseksi minuudesta on tullut äänekäs arvioija tai jopa tuomari. Tämä sisäinen arvioija vaatii itsensä toteuttamista, tuloksia ja menestystä. On pärjättävä niin kuin muutkin – mielellään vielä paremmin. Vaatimukset eivät ole moraalisia, kuten ennen, sillä ne liittyvät nyt menestykseen. Koska tulevaisuudelta on lupa odottaa paljon, odotusten ja todellisuuden kuilu laajenee helposti suureksi.
Kolmanneksi kulttuurissamme on piirteitä, jotka tuottavat epävarmuutta. Joka suunnalta tulee kehotuksia lisätä tehokkuutta, hankkia taitoja, suostua muutoksiin ja pysyä ajan hermolla. Tämä on turvallisuushakuiselle ihmiselle rasittavaa. Länsimainen kulttuuri vannoo kilpailun nimeen – siinä on suuri kontrasti kollektiiviseen kulttuuriin. On kuin jokin näkymätön orjapiiskuri pakottaisi jatkuvaan muutokseen. Paikallaan ei saa pysyä.
Minuuden kirouksesta puhuminen on kuitenkin kohtuutonta, sillä se on johtanut myös moniin hyviin asioihin. Jos ihmisen sisällä on jotakin arvokasta, sitä pitää myös vaalia. Samaan aikaan, kun minuus on kehittynyt, myös ihmisarvo on vahvistunut. Niin kauan kuin ihminen oli orjan kaltainen olento niille, jotka olivat vallassa, hänen ruumiistaankaan, saati sielustaan, ei tarvinnut välittää.
Baumeister, R.F. (1987). How the self became a problem: A psychological review of historical research. Journal of Personality and Social Psychology, 52, 163–176.
Leary, M.A. (2004). The curse of self. Self-awareness, egotism, and the quality of human life. Oxford: Oxford University Press.
Wayment, H.A. & Bauer, J.J. (2008). Transcending self-interest. Psychological explorations of the quiet ego. Washington, DC: American Psychological Association.