Uusimmat kirjani, Positiivinen psykologia ja Tunne vai järki

Nämä kirjani ilmestyivät vuoden 2014 maalis-huhtikuussa kuukauden välein. Esittelen seuraavassa kummankin kirjan sisältöä.

Positiivinen psykologia 2014 etuPositiivinen psykologia (Edita) on vuonna 2007 ilmestyneen samannimisen kirjan tarkistettu ja laajennettu toinen painos. Positiivisen psykologian tutkimus on seitsemän vuoden aikana entisestään laajentunut. Tätä laajentumista kuvastaa myös, että tuona aikana ilmestynyt useita aihepiiriin liittyviä käsikirjoja ja oppikirjoja. Uskoisin, että tämä uusi painos on nyt ”ajan hermolla” niin kuin on tapana sanoa.

Positiivisen psykologian painopiste on – kuten jo nimikin kertoo – ihmisten myönteisten puolien ja vahvuuksien kuvaamisessa. Miten ihmiset kuitenkin selviytyvät ja jopa kukoistavat, vaikka jokaiseen elämään liittyy vastoinkäymisiä ja vaikeita asioita? Millaiset asiat auttavat ja tukevat heitä elämässä eteenpäin?

Tunne vai jarki etuTunne vai järki – polkuja viisaisiin valintoihin (Minerva) liittyy sekin jatkuvasti laajenevaan tutkimusalueeseen, jossa tarkastellaan ihmisten tekemiä valintoja ja ratkaisuja arkisissa tilanteissa. Hallussani on kymmenkunta tuoretta kirjaa, joissa kuvataan ihmisten tekemien ratkaisujen virheitä ja kummallisuuksia. Nämä kieltämättä ovat todellisia herkkupaloja, sillä niitä riittää! Ihmiset todellakin sotkevat sekä oman että muiden elämän sellaiseksi vyyhdiksi, että on oikeastaan ihme, että he edes jotenkin pärjäävät päivästä toiseen. Ovatko näitten oikkujen ja harhojen syynä tunteet vai ovatko ihmisen halut niin voimakkaita, että niitä ei kyetä hallitsemaan?

Onko ihmisen järki halujen ja tunteiden pommituksessa aivan liian avuton vai onko peräti niin, kuten professori Jonathan Haidt tulkitsee: Järjen tehtävä on selittää intuitioita parhain päin ja intuitiot puolestaan syntyvät paljolti tunteiden pohjalta. Tämä on virkistävä näkemys, sillä yleensä järki on nostettu jalustalle ja tunne on se, joka saa ihmisen kamppailemaan oman itsensä kanssa. ”Tunne villitsee ja järki pelastaa” on kuitenkin myytti, jonka viime vuosien psykologinen tutkimus on osoittanut virheelliseksi. Tunnetta ja järkeä ei voida erottaa toisistaan erillisiksi. Ne ovat kuin jäätanssipari, jotka hetkeksi irrottautuvat toisistaan, mutta sitten taas sulautuvat tiiviisti yhteen.

Tunteen ja järjen tiimoilta voi lukea myös Markun uuden kirjoituksen, “Ovatko tunne ja järki vastustajia vai kumppaneita?

Voivatko kriisit johtaa kasvuun?

Julkaistu Diakonia 4/2008

Professori Raija-Leena Punamäki on tutkinut Israelissa ja Palestiinassa lasten ja aikuisten traumaattisia kokemuksia. Noissa maissa asuvien elämä on usein hyvin ahdistavaa. Pakkomuutot, pommitukset ja kostoiskut aiheuttavat suurta aineellista tuhoa ja myös ihmishenkien menetyksiä. Hiljattain TIME-lehdessä julkaistut tutkimustulokset kertoivat, että Irakissa palvelleiden sotilaiden keskuudessa traumaperäisten oireiden määrä oli korkea. Voivatko ihmiset noissa olosuhteissa lainkaan selviytyä henkisesti terveenä?

Turvallisissa olosuhteissa elävät suomalaiset eivät hekään säästy traumaattisilta kokemuksilta ja elämän kriiseiltä. Jos omassa elämässä ei ole tapahtunut vuosikausiin mitään kovin järkyttävää, päivän lehtiä lukemalla huomaa, että väkivaltaa, onnettomuuksia ja rikoksia on aivan riittävästi. Neutraalisti kuvattuja artikkeleita lukiessa ei aina tule ajatelleeksi, mitä ihmiset ovat kokeneet ja miten paljon tapahtumiin liittyy kärsimyksiä. Saatamme närkästyä, jos esimerkiksi raiskaaja tai pahoinpitelijä saa mielestämme kovin lievän tuomion. Kuitenkin se kertoo siitä, että pidämme noita asioita hyvin vakavina ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Piiloon jää kuitenkin valtavasti ihmisten tuskaa esimerkiksi läheisten ihmisten kuolemien ja sairauksien tähden. Miten tuskallista onkaan seurata oman lapsen menehtymistä vaikeaan sairauteen.

Useimmat ihmiset, ehkä kaikki, voivat nimetä jonkin merkittävän kriisin, jonka he ovat kokeneet hyvin ahdistavana. Emme säästy kuolemilta, menetyksiltä ja varsinkaan häpeän kokemuksilta. Emme ainakaan, jos elämme riittävän vanhaksi. Häpeän ja hylkäämisen kokemukset voivat säilyä painolasteina elämän loppuun asti.

On syytä erottaa traumaattiset tapahtumat, kielteiset elämänmuutokset sekä traumaattiset olosuhteet. Edelliset ovat yleensä äkillisiä menetyksiä, joilla tietenkin voi olla pitkäaikaisia seurauksia. Traumaattisille olosuhteille on ominaista se, että samat kielteiset tekijät säilyvät pitkään, jopa vuosikausia, muuttumattomina. Kriisi-sana sopii kuvaamaan näitä molempia, joskin usein jokin ennestään vaikea elämäntilanne pahenee jonkin kielteisen muutoksen ansiosta.

Tutkimustyö keskittyi aluksi traumaattisiin elämänmuutoksiin. Maailmansotien aikana huomiota kiinnitettiin sotilaiden äkilliseen romahtamiseen. Myös lähiomaisen menetys nähtiin psyykkisten ongelmien riskitekijänä. Kuitenkin vasta 1960-luvulla empiirinen tutkimus lähti toden teolla käyntiin. Tämä oli paljolti kahden amerikkalaisen tutkijan, Thomas Holmesin ja Richard Rahen, ansiota. He laativat sosiaalista uudelleensopeutumista kuvaavan asteikon, joka laadittiin siten, että erilaisille elämänmuutoksille skaalattiin arvot niiden voimakkuuden mukaan. Muutokset suhteutettiin puolison kuolemaan, jolle annettiin arvo 100. Siihen verrattuna avioeron vaatimaksi sopeutumistyöksi saatiin 73, vankeuden 63 ja eläkkeelle jäämiselle 45. Ideana oli, että vaikka yksikin voimakas asia voi olla riski terveydelle, niiden kasautuminen vuoden aikana on hyvin stressaavaa.

Tätä ideaa tukevia tuloksia saatiinkin, mutta yhteydet eivät olleet kovin vahvoja. Menetelmässä ei eroteltu kielteisiä ja myönteisiä asioita, mikä oli virhe, sillä myönteiset elämänmuutokset eivät yleensä aiheuta stressiä, vaan pikemminkin päinvastoin lisäävät hyvinvointia. Lisäksi sopeutumisen mittari ei riittävän tarkasti erotellut muutoksia ja olosuhteita. Mukana oli joitakin sellaisiakin asioita, jotka eivät varsinaisesti olleet muutoksia (seksuaaliset ongelmat, vaikeudet pomon kanssa).

Jostakin syystä pitkäaikaiset traumaattiset olosuhteet eivät niinkään kiinnostaneet tutkijoita, vaikka niiden merkitys on usein suurempi kuin yksittäisten asioiden. Millaista onkaan elää väkivallan pelossa tai kokea alistamista ja kiusaamista? Viime vuosina on aiheellisesti kiinnitetty huomiota koulu- ja työpaikkakiusaamiseen, sillä niillä on usein hyvin vakavia seurauksia.

Tehdyt tutkimukset antoivat vaikutelman, että traumoihin on vaikea sopeutua ja että oireet olivat aina vaikeita. Kuitenkin jo Holmesin ja Rahen mallin pohjalta tehdyt tutkimukset antoivat melko niukkoja tuloksia. Valtaosa kielteisiä elämänmuutoksia kokeneista selviytyi ainakin tyydyttävästi ja jopa hyvin.

Olen omissa tutkimuksissani arvioinut, mikä merkitys on vuoden aikana tapahtuneilla kielteisillä elämänmuutoksilla. Keskimäärin vaikutus on yllättävän pieni. Ihmiset selviytyvät hyvin läheisten kuolemasta, vaikeista sairauksista, menetyksistä ja eroista. Holmes ja Rahe olivat sikäli oikeassa, että kielteisten asioiden kasautuminen tekee sopeutumisen vaikeaksi. Olen tutkimuksissani käyttänyt hyvinvoinnin asteikkoja, joissa vaihteluväli on 0-100. Suomalaisten keskimääräinen hyvinvointi (tyytyväisyys ja onnellisuus) on noin 70 eli selvästi asteikon myönteisellä puolella (50 on neutraali kohta). Yksi merkittävä kielteinen asia pudottaa arvioita keskimäärin noin 10 pistettä, mutta vaikutus ei yleensä ole pysyvä, vaan hyvinvoinnin taso palautuu yleensä entiselle tasolle. Yksilöllinen vaihtelu on suurta sekä tapahtuman kokemisessa että siihen sopeutumisessa. Jos vuoden aikana on sattunut useita kielteisiä asioita, kuten kuolemantapauksia, menetyksiä, sairauksia ja eroja, hyvinvoinnin arviot alenevat keskimäärin asteikkoarvoon 40, joka siis jo on asteikon kielteisellä puolella.

Miten näihin tuloksiin pitää suhtautua? Onko aivan luonnollista kokea “oireita” eli tuntea surua, ahdistusta ja tuskaa, kun jotakin ikävää tapahtuu vai onko aina kyse mielenterveyden häiriöistä tai peräti sairauksista? Nämä suru- ja menetysreaktiot ovat luonnollisia ja inhimillisiä, sillä olisihan kummallista, jos ihminen suhtautuisi tyynesti siihen, että lapsi kuolee tai että puoliso hylkää tai että yritys tekee konkurssin. Tyyni suhtautuminen tällaisiin asioihin ei voi olla mikään ihanne, vaikka sellaista joskus suositellaan. Ihmisen perusolemukseen kuuluvat hänen tunteensa, jotka heijastavat vahvasti sitä, mitä hän elämässään kokee.

Vaikka kysymys ei ole häiriöistä tai sairauksista, se ei tietenkään tarkoita, etteikö näitä vaikeita asioita kokenut tarvitsisi paljon apua ja tukea. Eihän kukaan selviä ilman toista ihmistä. Silti on merkillistä, että ihmiset ovat niin erilaisia kuin ovat. Kaavamaiset “surutyön” mallit kuvaavat puutteellisesti menetysten vaikutuksia. Eräässä tutkimuksessani muutamat ihmiset sanoivat, että työttömäksi jääminen oli hyvin onnellinen asia ja siitä kertoivat myös heidän antamansa arviot. Enemmistölle työttömyys oli vaikea asia, joskin siinäkin oli suurta vaihtelua. Muutamille työttömyys oli suoranainen katastrofi, joillekin hankala asia, mutta josta he uskoivat selviytyvänsä. Keskiarvoihmistä ei oikeasti ole olemassa. Jokaisen kokemukset ovat ainutlaatuisia ja yksilöllisiä. Kokeminen liittyy aina persoonallisuuteen, elämänkohtaloihin ja ihmissuhteisiin. On varmasti eri asia – ja näin myös tutkimukset kertovat – selviytyä muutoksista turvallisissa ihmissuhteissa kuin yksin tai ahdistavissa ihmissuhteissa.

Traumoista saatuja tutkimustuloksia voidaan katsoa myös positiivisesta näkökulmasta, jolloin käy nopeasti ilmi, että selviytyminen on odotettua parempaa ja kehittyy joskus jopa kukoistamiseksi. Viktor Frankl puhui ja kirjoitti keskitysleirikokemusten jälkeen elämän mielekkyydestä ja rakkaudesta. Vaikka kriisit aiheuttavat surua ja tuskaa, ne johtavat myös myönteisiin arvioihin. Tutkimusten mukan näin kokee 60-70% kriisejä tai traumoja kokeneista. He löytävät itsestään yllättäviä vahvuuksia, kokevat oppineensa elämästä, ymmärtävät, mikä lopulta on tärkeää ja osaavat arvostaa sitä tukea, mitä onneksi ovat saaneet.

Sana kukoistaminen ei tarkoita jotakin ihmeellistä uutta olemusta, vaan kykyä jakaa kokemuksistaan, olla katkeroitumatta ja käpertymättä ja valmiutta auttaa muita samanlaisissa tilanteissa olevia. Monien vaikeita kriisejä ja traumoja kokeneiden elämässä tapahtuu ns. kvanttimuutos, jolloin myös arvot muuttuvat siten, että itsekkyyden koetaan vähenevän ja armon ja rakkauden kokemukset lisääntyvät. Monet tutkijat puhuvat trauman jälkeisestä kasvusta kuvatessaan näitä myönteisiä muutoksia. On voitu osoittaa, että uskonnollisuudella on ollut selviytymistä ja kukoistamista edistävä vaikutus. Uskonto antaa usein mielettömiltä ja epäoikeudenmukaisilta tuntuville asioille selityksen, jonka varassa elämää on mahdollista jatkaa eteenpäin.

Miten kriiseistä ja traumoista päästään eteenpäin? Vastuu on sekä ihmisellä itsellään että meillä kaikilla yhteisesti. Kriisin keskellä olevalle on uskaliasta antaa ohjeita, mutta tällaisia ne voisivat olla:

  1. Varo tuhoisia pakokeinoja (alkoholi, vetäytyminen kuoreensa)
  2. Hakeudu muiden ihmisten seuraan
  3. Puhu vaikeista asioistasi – mutta älä vatvo niitä loputtomiin.

Kaikille yhteisesti on tarjolla vain yksi ohje: Tue kriisin tai trauman kokenutta ihmistä ja koeta suhtautua häneen luontevasti. Kuuntele ja tee hänen kanssaan arkisia asioita. Terapeutiksi ei tarvitse ryhtyä.

Lopuksi on vielä syytä korostaa sitä, että vaikka kriisi- ja traumareaktiot ovat luonnollisia, se ei tarkoita, että ne eivät olisi raskaita ja että ne eivät joskus kestäisi jopa vuosikausia – joskus jopa elämän loppuun asti kannettavana taakkana. Pahinta on sellainen kokemus, joka on hyvin epäoikeudenmukainen ja ihmisarvoa loukkaava. Tästä esimerkkinä on raiskaus, josta aiheellisesti on vaadittu ankaria rangaistuksia. Myös oman lapsen kuolema tuntuu suurelta vääryydeltä. Varsinkin jälkimmäisessä kriisissä monia on auttanut uskontoon perustuva tulkinta, jonka mukaan elämä jatkuu vielä jossakin muodossa, jossa jälleennäkeminen on mahdollista.

Ihminen ei olisi selviytynyt läpi vuosituhansien, jos hänellä ei olisi kyky nähdä vaikeissakin asioissa jotakin myönteistä ja jos hän kaikesta huolimatta ei jaksaisi uskoa elämään. Sopeutumisella on kuitenkin rajansa. Kaikkeen ihminen ei sopeudu eikä hänen pidäkään sopeutua. On vaikeita asioita, joita on vain kestettävä ja raahauduttava päivästä toiseen paremman toivossa. Emme voi kuvitella elämää ilman valoa ja varjoa, onnea ja tuskaa.

Lähteet:

  • Ojanen, M. (2008). Positiivinen psykologia. Helsinki: Edita.
  • Punamäki, Raija-Leena (2008). Voiko traumasta tulla mitään hyvää? Psyykkinen kestävyys ja inhimillisen kasvu kidutuksen uhreilla. 81-92. Teoksessa R.-L. Punamäki, P. Nieminen & M. Kiviaho (toim.). Mieli ja terveys: ilon ja muutoksen psykologiaa. Tampere: Psykologian laitos.

Nettiviikko 51/2007

Vuoden viimeinen nettiviikko sisältää tällä kertaa vain pelkkiä hyviä uutisia! Tässä Markun mietteet kokonaisuudessaan:

Kirjani Positiivinen psykologia (2007) on ilmestynyt Editan kustantamana.

Uppsalan kaupunki on tunnustanut tyhmyytensä kiellettyään aluksi suomen kielen käytön työpaikoilla.

Oli hienoa lukea niistä kahdesta pojasta, joista toinen pelasti miehen hukkumasta kanootilla ja toinen veti junaradalla maanneen miehen turvaan junan alta. Positiivisuutta parhaimmillaan!

Tero Pitkämäki valittiin vuoden parhaaksi urheilijaksi. Kilpaurheilussa on paljon kielteisiä puolia, mutta eniten niitä tuntuu olevan autourheilussa. Jo yksin lajin vaarallisuus tekee sen puistattavaksi.

Myös Euroopan unionista tulee hyviä uutisia. Autojen päästöjä aiotaan tiukentaa entisestään. Toivottavasti mikään maa ei pane kampoihin.

Olin eilen Marketta-puolisoni kanssa Uspenskin katedraalissa kuuntelemassa Lumen valon joulukonserttia. Konsertti oli todella upea. Leuka pakkasi välillä väpättämään sitä kuunnellessa.

Iloitsen joulusta. Saan viettää sitä perheeni kanssa; nautin joulun musiikista ja hyvistä ruuista; kuusesta kynttilöineen ja ennen kaikkea joulun sanoma koskettaa. Nautin pienten lahjojen ostamisesta. Haluan ne aina itse paketoida, sillä se on kuin piste i:n päälle.

Toivotamme lopuksi teille kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Positiivinen psykologia (2007)

Positiivinen psykologia. 2007. Helsinki: Edita.
ISBN 978-951-37-5025-1

Onnellisuuden ja hyvän elämän etsiminen on aina kiinnostanut ihmistä. Nyky-yhteiskunnassa on paljon sellaista, mikä alentaa ihmisten hyvinvointia ja mielekkyyden kokemista. Arkielämäämme liittyy monia myönteisen muutoksen esteitä.

Positiivinen psykologia on uusi ja laajeneva psykologian suuntaus. Se osoittaa, miten vahvuuksien kehittäminen johtaa parempaan tulokseen kuin heikkoudet muutoksen lähtökohtana. Positiivinen psykologia kuvaa ihmisten hyvinvointia, elämän mielekkyyttä ja myönteistä ihmisten huomioon ottamista. Tutkimustuloksista on saatavissa tietoa, jonka avulla positiivinen muutos on mahdollinen.

Teos lähestyy ihmistä hyveiden kautta: se rohkaisee vahvuuksien tukemiseen ja uusien hyveiden löytämiseen. Kirja korostaa positiivisten tunteiden, ihmissuhteiden, rohkeuden ja toivon merkitystä elämässä.

MARKKU OJANEN on Tampereen yliopiston psykologian professori. Hän on tunnettu positiivisen psykologian, onnellisuuden ja siihen vaikuttavien tekijöiden tutkija.

Onnen etsijät (2004)

Onnen etsijät. 2004. Helsinki: Aikamedia. 212s.
ISBN 951-606-715-8

Kirjailija, tutkija, professori Markku Ojanen pohtii onnellisuuden salaisuutta. Osuviin aforismeihin perustuvissa mietelmissään Ojanen käy läpi ihmiselämän kirjoa niin yksilön kuin perheenkin kannalta. Salaisuus ei niinkään ole se, että ihminen kokee onnea, vaan ennen kaikkea se, mitä onni lopulta on. Kirja liittyy yhäti vahvistuvaan positiivisen psykologian traditioon. On tärkeää, että uskalletaan puhua elämää kannattavista asioista. Psykologiassa ei ole paljon kirjoitettu rakkaudesta, toivosta, ilosta, onnellisuudesta, kiitollisuudesta tai anteeksiannosta. On aika kirjoittaa näistäkin, sillä ilman niitä ihmisen elämä olisi pelkkää tuskaa ja kurjuutta.

Markku Ojaselta on ilmestynyt lukuisia teoksia. Hän toimii Tampereen yliopiston psykologian laitoksen johtajana.

Onnen salaisuus

Julkaistu Hyvä Hengitys 6/2004. Teksti Maarit Huovinen

Me olemme kaikki tavalla tai toisella onnenetsijöitä. Ja moni meistä on myös sen ajoittain löytänyt. Toisille onni merkitsee menestystä elämässä, toisille joulun rauhaa – ja monille pieniä, arkisia asioita. Professori Markku Ojanen tunnetaan onnen ammattilaisena. Ojanen pohtii työkseen kiinnostavia, elämään liittyviä kysymyksiä, kuten sitä miten onni koetaan.

Ojanen puhuu vahvistuvasta positiivisen psykologian traditiosta. Siinä ei ole kysymys vaikeiden asioiden kaunistelusta tai torjumisesta, vaan elämää kannattavista asioista.

– Psykologiassa ei ole puhuttu paljon rakkaudesta, toivosta, ilosta, onnellisuudesta, kiitollisuudesta tai anteeksiannosta. Me positiivisen psykologian edustajat puhumme juuri niistä. Haluamme korostaa sitä, että vaikeuksista voi oppia ja että kasvu on mahdollista vielä senkin jälkeen, kun elämä on ollut tuskallista ja kaikki tuntuu olevan hukassa, Ojanen sanoo.

– Toisin sanoen jokaisen on mahdollista löytää oma onnensa, kokea onnea ja nauttia siitä.

Onnen salaisuus on kuitenkin onni itse, se mitä onni on?  Miten onnen voi löytää – ja mitä onni on? professori Ojanen?

– Onnen löytäminen tuntuu tulevan vuosi vuodelta vaikeammaksi. Enkä ole täysin varma edes siitä, että onni löytyy etsimällä… Ajattelen kuitenkin, että useimmiten onni löytyy läheltä, arkisista asioista, pienistä yllätyksistä, Ojanen sanoo.

–  Kun esimerkiksi kerran puuhasimme poikieni kanssa kivoja juttuja ja pojat sanoivat, että “sinä olet maailman paras isä”, niin siinä se oli. Tunsin itseni yllättäen onnelliseksi, olin rakastettu ja arvostettu sellaisena kuin olen. Joku toinen voi taas löytää onnen menestyksestä: kun saa työpaikan tai jokin tutkinto valmistuu. Sen sijaan voittaminen lotossa tai arpajaisissa ei varsinaisesti anna kenellekään syvää onnen tunnetta, mutta saa meidät kyllä hyvälle tuulelle.

Hiihtoretki kuutamossa

Markku Ojanen kertoo, miten hän teki vaimonsa kanssa oman pellon ympäri kiertävän, 500 metriä pitkän ladun. Eräänä talvisena kuutamoiltana pariskunta hiihti sitä peräkkäin usean kierroksen.

– Muuta ei tarvittu, jokin katse, ei edes sanoja. Se oli yhteistä onnea, vahvaa tietoisuutta onnesta. Kaksinkertainen onni!

Ojanen sanoo, että onnea on löytää ihminen, joka on samalla aaltopituudella. Silloin onneen liittyy usein romanttinen rakkaus. Suurta onnea voi olla myös vanhempien ja lasten välillä, äiti ja lapsi -suhteessa ja isä ja lapsi -suhteessa. Tai ihmisten, eläinten ja luonnon välillä.

– Joulu on monille Suuri Onni, kun sen saa viettää läheistensä kanssa – ja jos läheisiä ei ole, vastaavasti joulu voi synnyttää suurta ahdistusta.

– Ja niinkin on, että jotkut arvostavat sosiaalisia tilanteita ja jotkut yksinolemista.

Joillekin tärkeitä ovat hengelliset kokemukset…

– Meidän onnemme voi siis olla hyvin erilaista, Markku Ojanen sanoo ja muistuttaa, että “onni” on vaikea sana.
– Oikeastaan se on yleissana, joka sisältää mm. kiitollisuuden ja sisäisen rauhan – mutta voi se myös olla jotakin riehakasta!

Muista pysähtyä!

Joskus kannattaa pysähtyä ja katsoa taaksepäin. Pitää silmät avoinna ja miettiä, mitä kaikkea on saanut.

– Voi vaikka sanoa ääneen “Hyvänen aika, kuinka hienosti asiani sentään ovat!”, Ojanen muistuttaa.
– Silloin mieleen nousee erilaisia onnenlähteitä. Minä tulen onnelliseksi, kun huomaan, että luennoilleni ja esitelmiäni kuuntelemaan on tullut täysi sali ihmisiä.

Mutta on myös onnentuhoajia. Niitä Ojanen luettelee kolme: kontrolli, kilpailu ja vertailu.
– Inhoan tulostavoitteita, joita nykyaikana asetetaan. Sitä paitsi ainainen kiire estää ihmisiä pysähtymästä ja tiedostamasta lähellä olevaa onnea. Jos ei ole esimerkiksi aikaa lapsille, ei voi myöskään kokea lasten kanssa syntyviä yllättäviä onnenhetkiä.

– Muutkin mielennautinnot jäävät: asettuminen kuuntelemaan mielimusiikkia, kirjan lukeminen kaikessa rauhassa tai jonkin höperön harrastuksen parissa puuhaileminen – kuten villinlännenelokuvien katseleminen tai sarjakuvien lukeminen.

– Ainakin minä odotan, että pääsen eläkkeelle ja nauttimaan enemmän höperöistä harrastuksistani, mm. sadan videoleffan katsomisesta.

Kuka Markku Ojanen?

  • Markku Ojanen on syntynyt heinäkuussa 1944.
  • Hän toimii Tampereen yliopiston psykologian laitoksen johtajana. Ojanen on valmistunut yhteiskuntatieteitten maisteriksi 1969 ja hän on väitellyt tohtoriksi 1975.
  • Kiinnostuksen kohteikseen Markku Ojanen ilmoittaa kotisivuillaan (http://www.markkuojanen.com/) psykologian ja sosiaalipsykologian lisäksi filosofian, sosiologian, teologian, antropologian, historian, urheilun ja elokuvan.
  • Urheilulajeista omakohtaisesti tutuiksi ovat tulleet mm. lentopallo, tennis ja nuorempana kuulantyöntö. Nykyisin Ojanen kertoo hiihtävänsä; kesällä rullasuksilla ja talvella murtomaasuksilla.
  • Kotisivuilla on myös luettelo hänen kirjoittamistaan lukuisista kirjoista, mainittakoon esimerkiksi vuonna 2000 ilmestynyt Hyvään elämään (Uusi Tie), Ilo, onni ja hyvinvointi (Kirjapaja, Helsinki 2001) ja Elämän mieli ja merkitys (Kirjapaja, Helsinki 2002).
  • Ilonaiheikseen Ojanen mainitsee vaimonsa Marketan sekä poikansa Martin ja Riston, nuorempi poika sai keväällä rehtorin tunnustuspalkinnon ja vanhempi pääsi viime syksynä yliopistoon! Perheen tuki on Markku Ojaselle tärkeä, ilman sitä hän “ei jaksaisi kirjoja kirjoittaa”.

Onnen etsijät

Markku Ojanen on rakentanut viimeisimmän kirjansa Onnen etsijät (Aikamedia Oy, Jyväskylä 2004) aforismeja ja sananlaskuja tutkimalla. Luvut alkavat Ojasen valitsemilla, itselleen läheisiksi tuntemilla viisauksilla. Tässä niistä muutamia.

  • Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta kylläkin laajan tutkimuksen onnesta. Bill Vaughan
  • Onni on kuten uskontokin mysteeri, eikä sitä pitäisi selittää järjellä. Chesterton
  • Ei ole mitään pakenevampaa ja häviävämpää kuin ihmisen onni. Mika Waltari
  • Onnettomuuden tunne johtuu siitä, että ihmisellä on aikaa aprikoida, onko hän onnellinen vai ei. G.B. Shaw
  • On ihmisiä, jotka elävät onnellisina siitä tietämättä. Vauvenargues
  • Se on onnellinen, joka ei sure sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. Demokritos
  • Onnellisin ihminen on hän, joka tekee mahdollisimman monta ihmistä onnelliseksi. Denis Direrot.
  • Suurin onni elämässä on tulla rakastetuksi omana itsenään – tai pikemminkin siitä huolimatta. Victor Hugo