Markun uusin kirja, Hyvinvoinnin käsikirja, on juuri ilmestynyt Kirjapajan kustantamana. Sitä saa nyt ostettua vaikkapa Akateemisesta, Suomalaisesta tai AdLibriksestä, sekä toki suoraan meiltä kirjakaupasta.
Tähän uuteen, Hyvinvoinnin käsikirjalle pyhitettyyn sivuosioon olemme ensialkuun lisänneet kirjasta ulosjätetyn lähdeluettelon luvuittain asiasta kiinnostuneille kirjan lukijoille sekä kuvat kirjan etu- ja takakannesta.
Kirjan julkaisun myötä Markku on myös kirjoittanut pitkän nettiviikon, joka käsittelee niin kirjaa, onnellisuutta, yliopistojen pääsykoevalintamenetelmiä kuin tulospalkkioitakin. Nettiviikon voit lukea kokonaisuudessaan seuraavasta.
1. Kirjani Hyvinvoinnin käsikirja on ilmestynyt Kirjapajan kustantamana. Tuossa kirjassa olen käynyt läpi niitä eri keinoja, joilla mielialaa voidaan kohottaa ja hyvinvointia edistää. Kirjassa on lukuja mm. psykoterapioista, vaihtoehtohoidoista, luovista toiminnoista, työstä ja liikunnasta ja luonnollisesti onnellisuutta edistävistä ohjelmista. Kirja nojautuu viimeisimpiin tutkimuksiin, mutta on yleistajuinen esitys. Kustantaja piti tarkasti huolta siitä, että en sortunut liian tieteelliseen esitystapaan.
Viime aikoina vaihtoehtohoitoja tai uskomushoitoja, kuten niitä myös on tapana nimittää, on arvioitu aika kriittisesti. Siihen on usein syytäkin, sillä usein noiden hoitojen kannattajat lupaavat liikaa. Varsinkin fyysisten sairauksien hoidossa vaihtoehtohoitoihin tulee suhtautua kriittisesti. Tilanne on aika tavalla toisenlainen, kun kyse on mielialasta ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Mielialavaikutuksia tuskin syntyy ilman uskoa siihen, että hoidosta on hyötyä. Myös psykoterapioissa uskomuksilla on suuri merkitys, sillä pelkästä tekniikasta ei koskaan ole kyse.
Koska Hyvinvoinnin käsikirjaa jouduttiin lyhentämään, laitan kotisivulleni materiaalia, joka täydentää kirjassa julkaistua materiaalia.
2. Onnellisuuden tutkija joutuu välillä hämmästelemään suomalaisten tilasta annettuja arvioita. Hiljattain Anna-Liisa Palmu-Joronen kirjoitti Kotiliedessä (7/2009), että “suomalaiset pysyvät onnettomana kansana niin kauan kuin meillä ihmiselämän tarkoitus on vain hyödyllisyys ja suorittaminen”. Vaikka minäkin arvostelen kilpailua ja tulosajattelua, niin ajattelin silti lähettää Kotilieteen oheisen vastineen:
Aina silloin tällöin onnellisuuden ja hyvinvoinnin tutkija joutuu ihmettelemään väitteitä Suomen kansan onnettomasta tilasta. Tällaisen arvion esitti Anna-Liisa Palmu-Joronen, joka kirjoitti Kotiliedessä (7/2009), että “suomalaiset pysyvät onnettomana kansana niin kauan kuin meillä ihmiselämän tarkoitus on vain hyödyllisyys ja suorittaminen”. Onnellisuudesta tehdään jatkuvasti kansainvälisiä tutkimuksia, joiden mukaan Suomi on aivan kärkipäässä. Suomi on viime vuosina ollut jopa toisena koko maailmassa Tanskan jälkeen. Eri tutkimukset antavat hiukan erilaisia tuloksia, mutta myös omien tutkimusteni perusteella uskallan sanoa, että suomalaiset ovat onnellista kansaa. Näihin tutkimuksiin ei ole pakko luottaa, mutta jos tuloksia epäilee, on joko ajateltava, että vastaajat ehdoin tahdoin valehtelevat tai sitten he eivät lainkaan ymmärrä omaa tilaansa. Kumpikin väite on mielestäni rohkea ja vaatii perusteluja. Tuon otteen jatkokin vaatii kritiikkiä, sillä tuo sana “meillä” ei voine tarkoittaa tavallisia suomalaisia, jotka tutkimusten mukaan arvostavat kovasti ihmissuhteita ja muitakin hyvän elämän kannalta tärkeitä asioita. Tuskin nekään, joka pyörittävät talouselämää allekirjoittavat väitteen, että ihmiselämän tarkoitus on vain hyödyllisyys ja suorittaminen. Suurin ongelma on se, että tekomme eivät vastaa hyviä tarkoituksiamme. Sorrumme kovin helposti itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun. Edellä sanottu ei tarkoita sitä, että kaikilla suomalaisilla menisi hyvin. Tutkimusten mukaan elämän on kuitenkin oltava todella vaikeaa, jotta ihminen kokisi itsensä onnettomaksi. Siihen eivät yleensä riitä erot, sairaudet tai työttömyys. Vasta todella suuret menetykset ja vastoinkäymiset murtavat ihmisen ja tekevät hänestä onnettoman. Silloin onkin syytä puhua masennuksesta. Haluaisin siis päinvastoin ihmetellä tavallisten suomalaisten uskomatonta selviytymiskykyä silloinkin, kun elämä koettelee. Samalla toivon, että lama-ajan ei anneta syventää yhteiskunnallista eriarvoisuutta, vaan olemme valmiita laman kielteisten vaikutusten tasaamiseen.
3. Kävellessäni jokin aika sitten Tampereella törmäsin mainokseen, jossa luki suurin kirjaimin SÄÄDYTÖN, ROHKEA, IRSTAS. Kyseessä oli SubTV:n sarja Gossip girl. Entisaikaan irstas oli erityisen paha sana. Jos joku ihminen oli irstas, sen pahemmin ei häntä juuri voitu kuvatakaan. Nyt tällä sanalla mainostetaan jotakin ohjelmaa. Valtio kantaa kyllä kovasti huolta ihmisten ruumiista, mutta hänen sielustaan ei kukaan välitä mitään. Koko ajan säädetään lakeja, joilla turvataan ihmistä tulipalon, myrkkyjen ja aseiden varalta, mutta sanavapauden nimissä ihmisen sielulle voidaan tehdä ihan mitä vain.
4. Johdon kannustamisesta kirjoitin Aamulehteen 21.4. lyhyen jutun (Aamulehdessä 21.4.2009 julkaistu Kannustavatko tulospalkkiot?, joka löytyy Yhteiskunta-aiheiden alta). Minun on vaikea käsittää ideaa, jonka mukaan yritysten johtajat intoutuisivat optioiden tai muiden kannusteiden avulla lisäämään merkittävästi työpanosta, josta he jo muutenkin saavat suuria kuukausipalkkoja. Näiden yritysjohtajien sielunmaailma on kovin erilainen meikäläiseen verrattuna. En usko, että mitkään bonukset kirvoittaisivat minusta jotakin enemmän kuin mitä joka tapauksessa haluan tehdä. Mistä ihmeestä he kaivavat tuon lisäpanostuksen? Tekevätkö he tietoisesti vain osan siitä, mitä voisivat, jos eivät saa bonuksia?
5. Aamulehdessä hiljattain eräs kirjoittaja pohti yliopistojen valintamenetelmiä. Hän protestoi monivalintatehtäviä ja suositti soveltuvuuskokeita. Hänen mielestään esseevastaukset sentään voisivat tulla kysymykseen, mutta monivalintatehtävät ovat kehnoja. Soveltuvuuskokeet ovat halpoja muihin menetelmiin verraten, joten niitä pitää käyttää. Valinnassa tärkeintä on mitata hakijan motivaatiota ko. alalle.
Tarjolla on seuraavia vaihtoehtoja:
- Ylioppilastutkinto ja lukion todistus
- Pääsykoekirjojen lukeminen
- Aineistotehtävien suorittaminen
- Lahjakkuustestien käyttö
- Soveltuvuuskokeet
Todistusvalinta on ilman muuta halvin vaihtoehto. Vaihtoehto suosii tuoreita ylioppilaita, mutta sitä arvosteltu siitä, että etenkin poikien motivaatio puhkeaa kukkaan vasta myöhemmin. Ylioppilastutkinto ja lukion todistukset kuitenkin ovat ihan hyvä otos henkilön suorituskyvystä.
Pääsykoekirjojen lukeminen vaatii ehkä eniten “motivaatiota”, jolla siis tarkoitetaan tässä lähinnä pänttäämisen sitkeyttä. Tämän yhteys työssä pärjäämiseen ei välttämättä ole kovin vahva. Toisin kuin luullaan, monivalintakysymykset ovat usein luotettavampia kuin esseevastaukset, joita on vaikea arvioida objektiivisesti. Tutkimusten mukaan näiden menetelmien tulokset vastaavat hyvin toisiaan. Menetelmä suosii niitä, jotka yrittävät useita kertoja.
Aineistotehtävät ovat hyviä silloin, kun olemassa jokin sellainen taito, jota tarvitaan opiskelussa ja ammatissa. Esimerkiksi kieleen ja kirjallisuuteen liittyvät alat edellyttävät kykyä arvioida tekstejä. Menetelmä lähestyy myös lahjakkuustestejä. Tämä menetelmä ei edellytä kirjojen pänttäämistä, joten myös uudet hakijat voivat pärjätä näissä tehtävissä.
Monenlaisia älykkyys- ja lahjakkuustestejä on olemassa. Ne ovat periaatteessa luotettavia, mutta eivät tietenkään kerro juuri mitään hakijan innokkuudesta jollekin alalle. Matemaattisia aineita on mahdoton ajatella ilman tämän alueen lahjakkuutta. Sama pätee taideaineisiin. Yleinen älykkyys on ilman muuta tekijä, joka ennakoi hyviä opintosuorituksia.
Soveltuvuustestit ovat selvästi kalliimpia muihin menetelmiin nähden. Niissä on kaksi heikkoutta. Ei ole helppo määrittää, millaisia ihmisiä jossakin ammatissa tarvitaan. Helposti suositaan joitakin persoonallisuuden piirteitä ilman hyviä perusteita. Lisäksi näiden menetelmien pätevyydestä kuvitellaan liikaa. Pätevyys riippuu monista tekijöistä. Usein soveltuvuustesteissä käytetään menetelmiä, joilla ei ole tieteellistä pätevyyttä.
Mitään yhtä ja oikeaa menetelmää ei ole, vaan eri opintoaloille soveltuvat erilaiset menetelmät. Suosisin kuitenkin todistusvalintaa siellä, missä suinkin mahdollista. Tämä nopeuttaisi opiskeluun hakeutumista.