Nettiviikko 20 on tällä kertaa hyvinkin tarkkaan numeroitu. Tällä kertaa Markkua mietityttävät mm. Ahvenanmaan itsenäisyys, mopoilu, naispoliisien työhyvinvointi ja tietenkin nuo yliopistomaailman iankaikkiset ongelmat.
- Aamulehdessä oli hiljattain uutinen, että Ahvenanmaalla on itsenäisyysliike nimeltä Ålands framtid . Toivotan tälle liikkeelle menestystä. Mahtaako tuo liike huolia suomalaisia kannattajajäseniä? Olisin valmis liittymään, sillä kannatan lämpimästi Ahvenanmaan itsenäisyyttä. En ole koskaan tajunnut, miksi Suomi on niin kovasti pitänyt kiinni Ahvenanmaasta, jossa suomalaisilla ei edes ole minkäänlaisia kansalaisoikeuksia.
- Keskustelimme poikani Martin kanssa pari päivää sitten mopoilijoista. Tästä on näköjään tullut 15-16 -vuotiaiden etuoikeus. He päristelevät pitkin kujia ja katuja eri tavoin temppuillen. Ennen lähinnä vanhat ukot ajelivat mopoilla, koska heillä ei ollut varaa ostaa autoja ja koska maalla matkat ovat usein pitkiä. Ajamisessa oli silloin jotakin järkeä, nyt ei enää hippusenkaan vertaa. Juuri tuonikäisten poikien pitäisi käyttää polkupyörää jo kuntonsakin vuoksi. Lisäksi mopo on kaikkea muuta kuin turvallinen tapa liikkua. Monet pojat sortuvat virittelemään mopojaan aivan liian ärhäkkäiksi. Älkää hyvät vanhemmat ostako pojillenne mopoja leikkikaluiksi!
- Katselin televisiosta ohjelmaa, jossa käsiteltiin naispoliisien ongelmia maskuliinisessa ympäristössä. Kuulosti tosi pahalta. Kun poliisit ovat Suomessa varsin hyvässä maineessa, heidän pitäisi ehdottomasti kitkeä naispoliiseihin kohdistuva ahdistelu keskuudestaan. Jotkut miehet ottavat erikoisia oikeuksia ikään kuin ronskin meiningin varjolla. Tätä tapahtuu muillakin miesvaltaisilla työpaikoilla.
-
Olen moneen kertaan pohdiskellut eläkeikää lähestyvän professorin oikeudella yliopistomaailmaan liittyviä kysymyksiä. Yliopiston ongelmat nähdään kovin eri tavalla. Minä näen ne tällä tavalla:
- Suomeen on perustettu liian monta yliopistoa ja korkeakoulua. Perustaminen oli aluepolitiikkaa ja sillä oli myös hyvät puolensa. On aivan mahdollista, että korkeakoululaitos ei olisi saanut läheskään yhtä paljon resursseja, jos lukumäärää ei olisi koko ajan kasvatettu.
- On vaikea ymmärtää, miksi yliopistojen alueelliset yksiköt eri puolilla Suomea vahvistuvat. Tietenkin kaupungit mieluusti ottavat näitä ja jopa maksavat huomattavan osan kustannuksista, mutta kokonaisuuden kannalta se ei ole järkevää. Nämä tuskin ovat parhaita paikkoja huippututkimukselle.
- Yliopistojen perusmäärärahojen vähentäminen on aiheuttanut monissa yliopistoissa vaikeuksia. Kun samalla opiskelijamäärät ja suoritukset ovat merkittävästi lisääntyneet, “tehokkuus” kasvaa vain kursseja vähentämällä ja kursseille osallistujien määrää suurentamalla sekä tutkimustyön osuutta vähentämällä.
- Opetusministerit ovat ottaneet oudon kriittisen otteen yliopistolaitokseen. Rahoitusta on laitettu ammattikorkeakouluihin yliopistojen kustannuksella. Naiivit puheet huippuyliopistoista pikemminkin vaikeuttavat kuin edistävät yliopistojen työtä. Ruoskaa on käytetty enemmän kuin porkkanaa.
- Projektityyppisen rahoituksen lisääminen vaikeuttaa suunnittelua ja johtaa jatkuvaan projektitehtailuun. Yliopistojen laitoksille pitäisi osoittaa riittävästi resursseja niin, että myös tutkimusta avustavaa työvoimaa voitaisiin palkata. Kummallisinta on se, että yliopistoille tulee tiukkoja kehotuksia pätkätöiden rajoittamisesta, mutta pätkärahalla on pakko palkata ihmisiä pätkätöihin.
- Johtamisen on annettu valua yliopistoissa alennustilaan. Johtaminen tuottaa laitos- ja tiedekuntatasolla niin vähän etuja, että johtamistehtäviä kannattaa kaikin keinoin välttää. Käytännössä vain tutkimustyö on meriittiä ja sitä johtamistehtävät vaikeuttavat.
- “Kannustava” palkkausjärjestelmä johtaa muutamassa vuodessa merkittäviin ongelmiin. Aluksi palkat voivat keskimäärin hiukan nousta, mutta sen jälkeen kun kilpailu alkaa toden teolla purra, taistelu kovenee. Palkat ovat salaisia ja perustuvat monimutkaiseen ja paljon työtä teettävään systeemiin.
- Ongelmana on myös opiskelijoiden vaikeus yhdistää opiskelua ja työtä. Lainaa ei enää oteta, mistä seuraa se, että valtaosa opiskelijoista on vähintään puolipäivätyössä. Opiskelu kärsiin ja tutkintojen suorittaminen lykkääntyy. Valtiovalta on kuvitellut, että asia voidaan ratkaista asettamalle opiskelun kestolle määräaikoja.
- Teollisuuden ja virastojen suunnasta tuleva räksytys ei niinkään haittaa, mutta on sikäli outoa, että juuri nämä eivät palkkaa tohtoreita, vaan usein maisteri ohittaa tohtorin. Ehkä he sitkeästi odottavat huippuyliopiston satoa.