Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Nettiviikko 34/2009

Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä kesä! Tämäkertaisessa nettiviikossa Markku pohdiskelee kesän antimia, älykkyystestaukseen liittyviä pitkäikäisiä harhakäsityksiä, suomalaisen politiikan mainetta ja tulevaisuuden innovaatioita.

  1. Marjasadosta tulee hyvä ainakin vadelman ja mustikan osalta. Pitkästä aikaa saimme myös mustikkaa ja vadelmia on hakatuilla aukeilla aivan mielettömästi elleivät sateet pilaa satoa.
  2. Täytettyäni 65 vuotta sain lahjaksi luontoa kuvaavan kirjan ja puukon. Molemmat olivat upeasti tehtyjä. Hyvää puukkoa olen kaivannut, sillä nykyiset ovat aika kehnoja. Sekä kirja että puukko vastaa hyvin harrastuksiani. Kirjoja ei voi olla koskaan liikaa ja metsässä tarvitaan välillä puukkoakin. Tosin liikun metsässä ja pusikoissa yleensä vähän järeämpien aseiden kanssa. Harvennuksissa ja polttopuiden tekemisessä tarvitaan kirvestä, sahaa ja vesuria. Nykyisin on myös tarjolla hyvin tehokkaita saksia, joilla katkeaa jopa viisisenttinen puu.
  3. Lueskelin pari tuntia sitten teosta Correcting Fallacies About Educational and Psychological Testing . Kirja osoittaa, kuinka sitkeästi jotkut testauskeen liittyvä harhakäsitykset elävät. Nämä putkahtavat aika ajoin myös Suomessa esiin. Tosin Suomessa testeihin usein luotetaan liikaa toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa poliitikot ovat usein ottaneet ne silmätikukseen.

    Yhden väitteen mukaan älykkyystestit eivät voi toimia, koska älykkyydestä ei ole yksiselitteistä määritelmää. Mistään psykologisesta ominaisuudesta ei voida laatia sellaista määritelmää, että sen kaikki voisivat hyväksyä. Määritelmän puuttuminen ei tee testien käyttöä tyhjäksi, sillä tarjolla on sadoittain tutkimuksia, jotka osoittavat, että älykkyys on oikeastaan ns. g-tekijäksi nimetty ominaisuus. Tämä on kaikkien järkevien testien yhteinen nimittäjä. G-tekijä löytyy aivan erilaisten älykkyystestien avulla. Ne voivat olla kielellisiä tai ei-kielellisiä, ne voivat olla nopeustestejä tai niitä voidaan täyttää kaikessa rauhassa. Tämä g-tekijä on paras koulumenestyksen ja usein myös työmenestyksen ennustaja.

    Hyvin toimivat testit eivät perustu mihinkään ”keskiluokan ideologiaan”, sillä ne voidaan tehdä sellaisiksi, että kysymys on puhtaasta päättelystä, jossa kielen osuus on mahdollisimman vähäinen. Älykkyyskäsitteen laajentaminen ei ole onnistunut, sillä joko uudet osatekijät mittaavat g-tekijää tai sitten kyse on erityislahjakkuuksista. Nämä lahjakkuudet ovat tietenkin tärkeitä, mutta niitä on tarpeetonta viedä älyykkyyskäsitteen alle.

    Älykkyyden varsin suuri pysyvyys on haluttu kiistää, mutta näin pitkäaikaiset seurantutkimukset ovat osoittaneet. Tämä ei tarkoita, etteikö esimerkiksi ravinto tai sairaus voisi vaikuttaa älykkyystuloksiin, mutta nykyinen tietämys viittaa siihen, että geneettisillä tekijöillä on suuri merkitys. Tätä pidetään tasa-arvon kannalta vaarallisena asiana, sillä jokaisen lapsen pitäisi päästä samalle tasolle. Samalla unohtuu se, miten pelottavia seurauksia olisi sellaisella tulkinnalla – jos se pitäisi paikkansa – jonka mukaan älykkyyden kehittyminen olisi vain ympäristöstä kiinni. Silloin vanhemmat ja koulu olisivat täysin vastuussa siitä, miten älykkääksi lapsi tulee. Kuka haluaisi ottaa tällaisen vastuun?

    Aika ajoin testejä halutaan korvata muilla menetelmillä, koska ihmisten kuvaaminen pistelukuina tuntuu pelottavalta. Mitään muita yhtä toimivia menetelmiä ei juuri ole tarjolla varsinkaan koulutuksen alueella. Noiden menetelmien validiteetti on aina huonompi kuin testien. Varsinkin ihmisten tekemissä arvioissa subjektiivisuus tulee vahvasti esiin. Lisäksi houkutuksena on pyrkiä vaikuttamaan niihin, jotka noita arvioita tekevät.

  4. Myös todellisia harmin aiheita on tarjolla. Yksi niistä on se, että suomalaisten poliitikkojen ansiosta Suomen maine lahjomattona maana rapisee. Nämä kaikenlaiseen konstailuun syyllistyneet poliitikot kehtaavat vielä kirkkain silmin ihmetellä, miksi heitä niin vainotaan ja miksi politiikka näyttäytyy niin likaisena pelinä. Poliitikkojen ei pitäisi ottaa minkäänlaisia lahjoituksia yrityksiltä elleivät he sitten suoraan ilmoita, että minä aion ajaa juuri yrityksen X etuja. Sama pätee myös ammattiliiton tai -yhdistyksen antamaan rahoitukseen. Hyväksyn, että saadessaan rahaa liitolta, ehdokas julkisesti sitoutuu tämän liiton asioiden edistämiseen. Silloin toisten liittojen jäsenet tietävät, että tuo ehdokas ei aja meidän asioitamme. On pöyristyttävää, että kansanedustaja vuosia täyttäessään maksattaa laskun jollakin yrityksellä. Joko kyseinen edustaja tekeytyy tietämättömäksi asiasta tai sitten hänellä on typeriä avustajia, jotka tekevät hänen puolestaan likaisen työn.
  5. Foreign Policy -lehden numerossa May/June 2009 huippututkijat ja gurut pohdiskelivat tulevia innovaatioita. Jotkut noista jutuista olivat niin pelottavia, että laitoin jopa tällaisen vastineen tietäen, että tällaista purkausta ei varmasti julkaista.

    Alvin Toffler seems to believe in science. If his belief is something like Martin van Creveld writes about anger management, we need a lot more religion and less science. What van Creveld writes is immoral and frightening. As we see daily, science has no morals. Science has produced both good and bad solutions depending on the morals of the scientists or the appliers of science.  Technology, based on science, has made possible guns, and the large-scale destruction of nature. Economists can and have offered solutions detrimental to the common good. Aren’t they scientists, too? What we need is not more science but more human beings who pursue virtues and solutions for greed, hate and never-ending materialism. That is a cause for politicians and believers alike. They must choose between good and bad solutions. I hope they listen Howard Gardner and Barry Schwartz and not Martin van Creveld and Alvin Toffler.

    Varsinkin Martin van Creveldin, joka on israelilainen sotahistorian tutkija, ajatuksia on vaikea sulattaa. Onko hän vakavissaan, vai onko kyse ironiasta? Ihmisen elämää tullaan hänen mukaansa kontrolloimaan aivoihin sijoitettavilla elektronisilla laitteilla. Tosin hän lopuksi kysyy retorisesti: Olemmeko valmiita maksamaan sen vaatiman hinnan?

    Alvin Tofflerin mukaan vuoteen 2050 mennessä ihmisten pitäisi olla valmiita ratkaisemaan kaikki keskeiset ongelmat. Samalla määritellaan uudelleen, kuinka ihmiset käyttävät mielikuvitusta, tekevät työtä ja ajattelevat. Tuon ajan ihmiset hämmästelevät nykyajan parhaiden ja viisaimpien suhteellista tyhmyyttä ja naiviutta, hän kirjoittaa. Hän epäilee myös uskontojen rajoittavan tieteen kehitystä. Se voi pitää paikkansa, jos tieteen piiristä nousee näin uskomattomia tieteisuskon ideoita.

    Näiden kirjoitusten rinnalla usein samoissakin lehdissä on kauhukuvia siitä, mitä yhä kehittyvä tekniikka saa aikaan. Ihmisen luomat tiede ja tekniikka tuhoavat luonnon ja ja muokkaavat maailaman mahdottomaksi elää. Kumpaa tulevaisuudenkuvaa pitäisi uskoa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!