Mikä kansalaisia erityisesti ärsyttää?

Kansalaisia ärsyttää poliitikkojen ja heidän valitsemiensa johtajien haluttomuus ja kyvyttömyys myöntää, että jossakin heidän johtamassaan toiminnassa tai hankkeessa on jotakin vikaa. Viimeksi törmäsimme siihen, kun huumeriippuvaisten äidit kertoivat hoitoon liittyvistä ongelmista. Nuo kuvaukset vaikuttivat totuudenmukaisilta ja uskottavilta. Tampereen kaupungin sosiaalipalvelupäällikkö käyttäytyi niin kuin ei olisi kuullutkaan kritiikkiä. Hoitoon pääsyn hän kuvasi helpoksi.

Katselin hiljattain keskustelua, jossa valitettiin sitä, että ammattikorkeakouluissa on liian vähän ohjattua opetusta. Kritiikin mukaan opiskelijat jäävät liian yksin eivätkä läheskään kaikki ole opetussuunnitelmien mukaisesti ”itseohjautuvia” ja omatoimisia. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ei myöntänyt mitään. Meillä on hyvä opetussuunnitelma, hän vain toisti. Suunnitelmat ovat aina paperilla hyviä, mutta käytäntö on eri asia.

Sama pätee myös SOTE-keskusteluun. SOTEsta vastaava ministeri Annika Saarikko ei tietääkseni ole myöntänyt kritiikkiä oikeutetuksi. Onko tällainen tiukka kiistäminen tarpeen? Se romuttaa suunnittelun uskottavuutta, sillä kun kyseessä on monimutkainen asia, siinä on aina sijaa kritiikille ja muutoksille. Onhan se jo nähty.

Onko ministerin oma asema joka tilanteessa niin perin pohjin uhattuna vai miksi kritiikkiin pitää suhtautua niin torjuvasti? Voisivatko toiminnasta ja suunnitelmista vastaavat ministerit ja johtajat suhtautua myönteisemmin kritiikkiin ja todeta, että otamme kritiikin huomioon ja koetamme parantaa tämän asian toteuttamista. Eihän mikään ihmisten kehittämä toiminta ole täydellistä. Aina on varaa parantaa.

Suomen talous on umpikujassa

Tavallinen kansalainen joutuu aivan pyörälle päästään yrittäessään muodostaa käsityksen siitä, millaiset toimenpiteet voisivat hyödyttää Suomen taloutta. Kun yksi asiantuntija esittää näkemyksensä, toinen tyrmää sen välittömästi. Seuraavassa muutamia esimerkkejä asioista, joista ei tahdo saada otetta.

Ostovoimasta puhutaan paljon. Tavalla tai toisella kansalaisten ostovoimaa tulisi lisätä. Se tapahtuu joko korottamalla palkkoja tai alentamalla veroja. Palkkoja on kuitenkin vaikea korottaa, koska mitään todellista jaettavaa ei ole. Verojen alentaminen taas merkitsee lisää lainanottoa, sillä muuten budjettiin jää suuria aukkoja. Lisäksi on syytä muistaa, että ostamme jo nyt aivan liikaa tavaroita, haaskaamme ja saastutamme. Kenties pienempi ostovoima olisi hyväksi luonnolle ja saisi ihmiset kuluttamaan vähemmän. Onhan lopulta aivan järjetöntä vaihtaa jatkuvasti esimerkiksi matkapuhelin vain sen vuoksi, että siinä on jokin uusi toiminto tai että se on paremman näköinen.

Moni asiantuntija kannattaa työurien pidentämistä. Se kuulostaa järkevältä, koska ihmiset ovat terveempiä ja elävät pidempään. Miksi he eivät saisi hyödyntää pitkää kokemustaan työelämässä? On arvioitu, että yhteiskunta saisi näin merkittäviä säästöjä eläkkeissä. Kuitenkin tiedämme, että yli 50-vuotiaiden on vaikea saada työtä ja usein juuri vanhimmista työntekijöistä halutaan päästä eroon. Lisäksi työpaikat vähenevät. Työ siirtyy halvan työvoiman maihin ja automaatio ja itsepalvelu lisääntyvät. Monia palveluammatteja ei enää ole ja esimerkiksi kaupan alalla väheneminen jatkuu. Oikeastaan työuria pitäisi lyhentää eikä pidentää, jotta mahdollisimman moni saisi työtä. Työurien lyhentäminen voi tietenkin tapahtua myös päivittäisiä työtunteja vähentämällä. Ilmeisesti joidenkin hyvin koulutettujen ihmisten tulisi tehdä työtä nykyistä pidempään. Muista ei ole väliä eivätkä he jaksaisikaan 65- tai 68-vuotiaiksi. Useimmissa merkittävissä utopioissa – myös kommunismissa – yksilön tekemän työn radikaalia vähentämistä on pidetty hyvänä tavoitteena.

Suuri talouteen liittyvä ongelma on saavutettujen etujen koskemattomuus. Niihin ei saa kajota. Samaan aikaan kun puhutaan säästämisestä ja valtion lainanoton vähentämisestä, eduskunta säätää yhä uusia etuuksia kansalaisille. Monet näistä ovat hyviä, mutta koska rahaa ei ole, ainoa keino rahoittaa uusia palveluita on ottaa lisää lainaa. Verojahan ei voida korottaa, koska silloin ostovoima heikkenee. Tällainen on järjetöntä taloudenpitoa, mutta jakamalla etuuksia voi edistää uudelleen valituksi tulemista. Järkevä kansalainen mitoittaisi kulutuksensa tulojensa mukaisiksi. Suomen valtio ei kuitenkaan näin tee. Mikään hallitus ei näytä olevan toista parempi. On syytä epäillä, että jokainen oppositio päästyään hallitukseen toimii aivan samalla tavalla.

Myös energiapolitiikka pursuaa ristiriitaisia näkemyksiä. Joidenkin mielestä ydinvoima on ainoa järkevä vaihtoehto, toisten mielestä se on kaikkein huonoin. Puuta on milloin suosittu, milloin sen käytön on katsottu tuhoavan luontoa tai tuottavan saastuttavia hiukkasia. Öljyn saatavuus on tehtyjen ennusteiden mukaan jo päättynyt tai ainakin loppumaisillaan. Kaasua riittänee vielä joksikin aikaa ja uutena vaihtoehtona on liuskekivien hyödyntäminen. Tuulivoimaa koskevat arviot ovat milloin täysin kielteisiä, milloin hyvin myönteisiä. Rakennuksista tehdään niin tiiviitä, että hometalojen korjaamista riittää seuraaviksi vuosikymmeniksi.

Jo monen vuoden ajan poliitikot ovat olleet uskovinaan siihen, että talous alkaa kohta kohentua. Mitään todellista talouden paranemista ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Nousukautta pitäisi olla useita vuosia eikä se suinkaan takaa, että työllisyys samalla merkittävästi kohentuisi. Samalla kun puhutaan työurien pidentämisestä, valtio, kunnat ja varsinkin yritykset koettavat kaikin keinoin vähentää työntekijöiden määrää. Tämä kehitys tulee jatkumaan, koska se on paras keino lisätä tuottavuutta. Kasvun ja kulutuksen kriitikko puolestaan voisi sanoa, että tämä “taantuma” on erinomainen asia. Luonto saa hiukan lisää hengähdysaikaa ennen lopullista tuhoa.

Tarjolla on siis vain ratkaisuja, joissa toivottu hyvä tuottaa aina myös kielteisiä seurauksia. Todennäköinen seuraus tästä kaaoksesta on se, että kansalaisten kielteisyys politiikkaa kohtaan lisääntyy eikä vaaleissa äänestämistä pidetä hyödyllisenä. Kompromissit eivät enää toimi.

Markku Ojanen
Psykologian professori (emeritus)
Lempäälä

Suomalainen rikos ja rangaistus

Rangaistuskäytäntöjä hallitsee Suomessa kaksi periaatetta. Ensimmäisen mukaan vankien määrä on pidettävä mahdollisimman pienenä, koska se tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Ajatellaan, että vankilatuomio pikemminkin lisää kuin vähentää rikollisia taipumuksia. Rangaistusten ankaruudella on vain vähän, jos ollenkaan vaikutusta rikollisuuden määrään.

Näiden periaatteiden soveltaminen johtaa lieviin rangaistuksiin ja vankilatuomioiden välttämiseen. Tässä liberaalissa mallissa on paljon myönteistä. Tavoitteena on määrittää sellainen optimitaso, jossa vankeuden tuottamat yksilölliset ja yhteiskunnalliset haitat sekä rikoksen sovittamisen idea ja kansan oikeustaju sovitetaan yhteen. Kansalaiset vaativat yleensä paljon ankarampia tuomioita kuin liberaalia tulkintaa edustavat asiantuntijat.

Ankarien rangaistuksien vaatiminen on kiusallista liberaalin oikeuskäytännön kannalta. Rangaistuksia ei voida säätää niin lieviksi kuin haluttaisiin. Ihanteena olisi, että ketään ei tarvitsisi sulkea vankilaan. Korkeintaan kaikkein julmimmat rikokset edellyttävät vankilatuomiota. Ovathan rikolliset eräiden tiedemiesten mukaan geeniensä ja kasvatuksensa uhreja, joten heidän asettamisensa vastuuseen teoistaan on väärin.

Tavalliset kansalaiset eivät välitä siitä, ehkäiseekö vankilatuomio rikollisuutta ja tuleeko se kalliiksi. Kyse on rikoksen sovittamisen ideasta, joka saa erilaisia muotoja eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Yhdysvallissa rangaistukset ovat kansalaisten vaatimuksesta erittäin ankaria ja vankien määrä on Suomeen ja muihin Euroopan maihin verrattuna moninkertainen. Poliitikot kuuntelevat Yhdysvalloissa paljon herkemmin kansalaisia kuin Euroopassa. Ei tule valituksi mihinkään, jos ei kuuntele. Vetoaminen ylivertaiseen asiantuntemukseen herättää siellä vain närkästystä.

Uskon, että suomalaisten enemmistö on sitä mieltä, että tuomiot ovat Yhdysvalloissa aivan liian ankaria ja että suomalainen malli on parempi kuin amerikkalainen. Silti voimme kysyä, miten järkeviä nuo alussa mainitut liberaalit periaatteet ovat. Suomalainen järjestelmä on tuottanut joitakin erikoisuuksia. Seuraavassa muutamia, joita kansalaiset jatkuvasti arvostelevat:

  1. Ehdolliset tuomiot. Tavalliset kansalaiset ja usein myös ehdollisen tuomion saaneet ovat sitä mieltä, että kyse oli vapauttavasta tuomiosta, koska siitä ei seuraa mitään oikeata rangaistusta. Korkeintaan asianajajien palkkioita, mutta nekin maksaa mieluusti, koska todellinen rangaistus vältettiin.
  2. Ensikertalaisten vankeustuomioiden puolittaminen. Jos kerran jokin vankeusaika on määrätty, miksi se ei pidä paikkaansa? Todellinen vankeus on vain puolet siitä, mistä lakituvassa puhutaan. Kritiikki kohdistuu erityisesti siihen, että tämä pätee myös vakaviin rikoksiin ja rikosten uusimiseen muutaman vuoden kuluttua.
  3. Vakavissakin pahoinpitelyissä, raiskauksista puhumattakaan, rikoksen tekijät selviytyvät liian usein sakoilla. Jos vankilaa ei käytetä rangaistuksena, sakkojen tulisi olla niin suuria, että ne kirpaisevat vuosien ajan. On oikein, että väkivaltaan syyllistynyt joutuu taloudellisesti ahtaalle.
  4. Liikenne on oma saarekkeensa, jossa nuo liberaalit periaatteet eivät päde. Koska liikennerikkomuksesta määrätyt sakot ovat kansainvälisesti katsoen erittäin ankaria ja liittyvät rikkomusten suuruuteen, sen täytyy merkitä sitä, että tällä alueella uskotaan rangaistusten ennalta ehkäisevään vaikutukseen. Näin silti, että kiinnijäämisen todennäköisyys on erittäin pieni. Kuitenkin useita kertoja juopuneina kiinni jääneitä kohdellaan kansalaisten mielestä lievästi. Kansalaiset takavarikoisivat auton jo kolmannen kerran jälkeen. Myös niiltä, jotka antavat auton juopuneelle.
  5. Yhdyskuntapalvelu ei saa paljon kannatusta. Vankilapäivän korvaaminen yhdellä työtunnilla tuntuu kovin lievältä rangaistukselta. Kansalaisia ei kiinnosta se, että tämän rangaistuksen jälkeen uusintarikollisuus on vähäisempää kuin vankilatuomion jälkeen. Kansalaiset odottavat, että tuomiot olisivat mahdollisimman yhdenmukaisia ilman, että ns. lieventäviä tekijöitä otetaan huomioon.
  6. Kaupoissa tehtyjen varkauksien jääminen vaille seuraamuksia oli virheratkaisu. On totta, että monet eivät pysty maksamaan sakkoja, mutta jokin seuraus näilläkin varkauksilla pitää olla. Varkaudet ovat kauppojen ilmoitusten mukaan viime vuonna merkittävästi lisääntyneet.
  7. Kansalaisten mielestä yhteiskunnan maksaman asianajajan saa liian helposti. Ainakin osittainen kustannusten maksaminen olisi paikallaan silloinkin, kun yhteiskunta tarjoaa apua oikeudenkäyntikuluihin.

Vaikka kallistun eräin varauksin liberaalin oikeuspolitiikan puolelle, joissakin asioissa ottaisin kansalaisten oikeustajun nykyistä paremmin huomioon. En korostaisi yhtä voimakkaasti vankeinhoidon kustannuksia. Tämä puhe tuntuu jopa laman aikana omituiselta. “Ei voi laittaa vankilaan, koska se maksaa niin paljon” tuntuu kansalaisten mielestä oudolta, koska kyse on oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.

Poistaisin ehdolliset tuomiot kokonaan ja korvaisin ne muilla seuraamuksilla, kuten sakoilla ja yhdyskuntapalvelulla. Muitakin rangaistusmuotoja on kehitteillä. Niitä on syytä ottaa käyttöön. Ensikertalaisten tuomiot voitaisiin jo alun alkaen määrittää lievemmiksi ilman tätä outoa puolittamisen ideaa. Hyvin vakavat väkivaltarikokset eivät edellytä tällaisia lievennyksiä.

Pahoinpitelyihin on ilmeisesti alettu kiinnittää enemmän huomiota, sillä tuomiot ovat jonkin verran koventuneet. Ainakin näin on vakuutettu. Uhreille määrättyjen korvausten tulisi olla nykyistä suurempia. Jos pahoinpitelijä ei pysty maksamaan, valtion tulisi maksaa uhreille riittävän suuria korvauksia.

Tulojen mukaiset päiväsakot ovat pääpiirteissään järkeviä, mutta voivat olla kohtuuttomia “rikokseen” nähden. Keskituloisten kukkarossa nopeusrajoitusten ylinopeudesta johtuvat sakot tuntuvat kipeästi.

Yhdyskuntapalvelu toimii siitä tehtyjen arvioiden mukaan hyvin. Siihen ei siis kannata kajota, vaikka kansa purnaakin. Kansalaiset muuttavat asenteitaan, kun asia heille kunnolla perustellaan ja kun heidän näkemyksiinsä suhtaudutaan vakavasti eikä niitä tyrmätä suvaitsemattomina tai ennakkoluuloisina.

Lopuksi otan esille asian, joka on yksi kaikkein tärkeimpiä oikeuspolitiikkaan liittyviä asioita. Onko rangaistusten ankaruudella ennalta ehkäisevää vaikutusta? Liberaalit asiantuntijat korostavat, että ankaruudella ei ole juuri mitään vaikutusta rikoksien määrään. Usein esimerkkinä käytetään Yhdysvalloissa murhista annettuja rangaistuksia. Murhien määrä ei ole yhteydessä siihen, onko osavaltioissa kuolemanrangaistus vai pitkä vankilatuomio.

Kyseessä on aika poikkeuksellinen rikosryhmä. Kun kyse on impulsiivisista väkivaltarikoksista, tuomion ankaruudella ei varmaankaan ole merkitystä. Entä muunlaiset rikokset? Tim Harford puolustaa teoksessaan The logic of life ihmisten rationaalisuutta. Liberaalin tulkinnan ikävä – ja paradoksaalinen – puoli on se, että sen kannattajat eivät usko ihmisen kykyyn päättää rationaalisesti asioistaan. Heitä pitää holhota. Sen vuoksi kansalaisten oikeustajukin voidaan sivuuttaa.

Harford esittää tällaisen kysymyksen: ottaako nuori, joka tekee ryöstön kadulla, rangaistuksen huomioon? Onko hän irrationaalinen ja täysin välinpitämätön seurauksista? Yhdysvaltain osavaltiot eroavat huomattavasti nuorten rangaistusten suhteen. Joissakin aikuiseksi tullaan rikoslain mukaan 17-vuotiaana, toisissa 18 vuoden iässä. Silloin on mahdollista verrata osavaltioittain 16- ja 17-vuotiaita ja 18- ja 19-vuotiaita. Mitä rikoksille tapahtuu, kun täysi-ikäisyys saavutetaan?

Tulokset olivat seuraavia:

  1. Jos aikuisten tuomiot olivat paljon ankarampia, rikosten määrä väheni radikaalisti.
  2. Jos taas ero oli pieni, rikosten vähenemistä ei tapahtunut.
  3. Kun nuorten tuomiot lievenivät vuosien 1978 ja 1993 välillä, väkivaltarikollisuus nousi rajusti. (Stephen Levittin tutkimus.)

Nuoret siis reagoivat rationaalisesti rangaistusten ankaruuteen, päättelee Harford. Hän käyttää tätä tutkimusta esimerkkinä siitä, että usko rikosten irrationaalisuuteen ja rangaistusten ankaruuden vähäiseen vaikutukseen on saanut liian paljon kannatusta oikeuslaitoksen piirissä.

Kysymys on myös psykologisen tutkimuksen kannalta hankala. On näkemyksiä, joiden mukaan ihmisen tahto on täysin sidottu ja myös niitä, jotka korostavat ihmisen vapautta päättää asioistaan. Joidenkin mielestä tilaisuus tekee kenestä tahansa varkaan, toisten mielestä ihminen voi oppia hillitsemään itsensä ja toimimaan omantuntonsa mukaisesti. Kuitenkin oikeudenkäyttö perustuu siihen, että ihmiset ovat vastuussa teoistaan.

Kansalaisille jää oikeudenkäytöstä usein hyvin epämääräinen kuva. Liberaali oikeuspolitiikka kaipaa tässä suhteessa korjaamista. Tiedotusta ja keskustelua tarvitaan nykyistä enemmän. Kansalaisten on saatava osallistua tähän keskusteluun. Sitä ei saa jättää kokonaan pienen asiantuntijaryhmän haltuun.

Markku Ojanen
Psykologian professori (emeritus)

Nettiviikko 43/2009

Uusin kirjani on kirjakaupoissa

Onnelisuusprofessorin paivakirja etuUusin kirjani, Onnellisuusprofessorin päiväkirja, on kustantajan ilmoituksen mukaan saapunut kirjakauppoihin 21.10. On aina jännittävä nähdä, millainen vastaanotto on. Edellinen kirjani – Hyvinvoinnin käsikirja – sai hyvän arvioinnin viimeisessä Suomen Lääkärilehden numerossa.

Terveyskirjojen viidakossa hapuilevalle (754 latausta)

Uutta teosta saa minulta sekä tietenkin kirjakaupoista: AdLibris, Suomalainen, Akateeminen, Bookplus.

Miksi Suomessa ei ole huippuyliopistoja?

Aamulehden pääkirjoituksessa ihmetetiin, miksi suomessa ei ole huippuyliopistoja. Niiden olemassaolo ei vielä kerro paljon kansakunnan hyvinvoinnista sen paremmin kuin huippumuusikkojen tai huippu-urheilijoiden määrä. Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat näissä kilpailuissa kärkimaat, mutta niiden hyvinvointia kuvaavat indeksit jättävät paljon toivomisen varaa. Yhteiskunnan ensisijainen tehtävä on huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista. Tällä hetkellä siinä on Suomessakin toivomisen varaa eikä syynä ole yksin lama. Kun kuitenkin olisi hieno asia, jos myös Suomessa olisi huippuyliopistoja, on syytä lyhyesti kuvata niitä syitä, miksi niitä ei ole.

Lue lisää

Nettiviikko 23/2008

Tämänkertaisessa Nettiviikossaan Markku ruotii viime aikoina näkyvästi mediassa esillä olleita seikkoja, esimerkiksi suomalaista politiikkaa tällä hetkellä kuohuttavaa poliitikkojen kontrollointiin liittyvää skandaalia. Hän pohdiskelee myös nykykapitalismille tunnusomaista kilpailuttamista ja sen seurauksia/seuraamuksia. Viimeiseksi Markkua mietityttää myös viime aikoina lehdissä (mm. Iltalehdessä) esilletulleet koulukiusaamistapaukset.

Lue lisää