Tämänkertaisessa Nettiviikossaan Markku ruotii viime aikoina näkyvästi mediassa esillä olleita seikkoja, esimerkiksi suomalaista politiikkaa tällä hetkellä kuohuttavaa poliitikkojen kontrollointiin liittyvää skandaalia. Hän pohdiskelee myös nykykapitalismille tunnusomaista kilpailuttamista ja sen seurauksia/seuraamuksia. Viimeiseksi Markkua mietityttää myös viime aikoina lehdissä (mm. Iltalehdessä) esilletulleet koulukiusaamistapaukset.
-
Kansanedustajia on valvottava
Kansalaiset ovat syystäkin närkästyneet siihen, miten kansanedustajat ovat suhtautuneet lakiin, jonka he itse ovat säätäneet. Kun he usein valittavat heikkoa arvostustaan, on pakko sanoa: he saavat sen ihan itse aikaan. Meidän tulisi ottaa mallia Yhdysvalloista, jossa kaikki keskeiset etujärjestöt – samoin myös valistuneet kansalaiset – seuraavat aktiivisesti ehdokkaittensa tekemisiä. Me olemme antaneet edustajillemme aivan liian vapaat kädet toimia. Meidän tulisi jatkuvasti valvoa heidän tekemisiään. Tarvitsemme tarkat luettelot siitä, miten kansanedustajat ovat äänestäneet. Eduskunnan sivustolla löytyy kyllä yksityiskohtaiset tiedot siitä, miten on äänestetty, mutta tavallinen kansalainen ei pysty näitä tietoja jatkuvasti seuraamaan ja kirjaamaan. Sen vuoksi tarvitaan järjestöjä, jotka pitävät kirjaa siitä, miten puolueet ja kansanedustajat ovat toimineet.
Tutkimukset osoittavat, että köyhissä perheissä elävien lasten määrä on rajusti lisääntynyt runsaan kymmenen vuoden aikana,. Sen vuoksi olisi tiedettävä, mitä puolueet ja kansanedustajat ovat tehneet tämän asian eteen. Puolueen taakse vetäytyminen ei tässä auta, vaan jokainen edustaja on tästä surkeasta kehityksestä vastuussa. Toivottavasti he ovat huomanneet, että suomalaiset eivät enää ilman muuta niele sitä, että edustajat toimivat puolueen päätösten mukaan. Tämä karkottaa erityisesti nuoria äänestäjiä, jotka eivät muutenkaan tunne puolueita omakseen.
-
Kilpailuttaminen
Eri puolilta Suomea tulee jatkuvasti tietoja omituisista päätöksistä. Tavalliselle kansalaiselle on jäänyt epäselväksi, mistä kilpailuttamista koskevassa lainsäädännössä lopulta on kysymys. Mikä on tämän lain tehtävä? Voin kuvitella kaksi tavoitetta. Kilpailuttajat haluavat tarvitsemansa tuotteet mahdollisimman halvalla, joten he pyytävät tuottajilta tarjouksia. He haluavat siis säästää kustannuksiaan. Tämä on järkevää. Niin on järkevää menetellä joka tapauksessa, oli laki voimassa tai ei. Laki menee kuitenkin selvästi pidemmälle, sillä näin on meneteltävä ellei ole selviä perusteita toimia ilman kilpailua.
Toisena tavoitteena luultavasti on pyrkimys vähentää vilpillistä toimintaa. Poliitikkoihin, päättäjiin ja virkamiehiin ei siis voida luottaa, koska he suosivat mielivaltaisesti joitakin hakijoita. Tällaista varmaan on tapahtunut ja tulee vastakin tapahtumaan, mutta laki on säädetty liian tiukaksi tilaajan kannalta. Kovin usein kokonaistaloudellisesti edullinen tarkoittaa lähes yksinomaan rahassa määriteltyjä kustannuksia. Laatutekijät ovat kovin muodollisia tai perustuvat paperille kirjoitettuihin lupauksiin siitä, miten asiat tullaan järjestämään. Tämä koskee nimenomaan palveluita, joiden vertaaminen on paljon vaikeampaa kuin tavaroiden. Ikävintä on se, että yksityiskohtaisia laatupapereita ei kukaan ehdi lukemaan kunnolla.
Ainakin toistaiseksi yksityinen kansalainen saa ostaa juuri niin kalliin tuotteen kuin hän haluaa. Hänenkin kannattaa kilpailuttaa kalliita tuotteita, mutta laki ei pakota häntä ostamaan halvinta tuotetta. Miksi ihmeessä esimerkiksi kunnan pitäisi ostaa halvimmalla tarjottu tuote? Palvelujen suhteen laadun vertailu ei tule toimimaan, sillä toki jokainen järkevä palvelun tarjoaja ottaa selvää siitä, mitä muut tarjoavat ja virittää tarjouksensa sen mukaan. Valvonta tulee olemaan vaikeata, sillä vain palvelun kannalta toisarvoiset asiat voidaan tarkasti arvioida. Pöytä on katettu suurille yrityksille, jotka voivat laatia vaikka minkälaisia suunnitelmia ja ohjelmia, joilla he pystyvät vakuuttamaan tarjouksen pyytäjät. Aatteelliset yhdistykset eivät tule tässä kilpailussa pärjäämään, vaikka juuri niillä on niitä vahvuuksia, joita vaativien palvelujen järjestämisessä tarvitaan: kokeilumieltä, vapaaehtoistoimintaa ja innostusta.
-
Koulukiusaaminen
Luin Iltalehdestä 22.5. katkeran äidin kirjoituksen, jossa hän kertoi lapsensa olevan viidettä vuotta terapiassa koulukiusaamisen vuoksi. Hän oli opettanut lapsensa kohteliaiksi ja kilteiksi. Eli juuri sellaisiksi, joiden kimppuun muut lapset varmuudella käyvät. Sama on toistumassa myös nuoremman lapsen suhteen. Hän katuu nyt kasvatustaan. Lapsille pitää opettaa kaikki mahdolliset haukkumasanat ja kiroilut, jotta hän pärjäisi muiden lasten kanssa. Hänelle on opetettava myös, millainen lyönti ja potku sattuvat pahiten. Ilman tappelemisen taitoja nykyajan koulussa ei voi pärjätä, hän valittaa. Kiltti ihminen ei kerta kaikkiaan voi selviytyä.
Olen puolustanut kiltteyttä, mutta olen itse kärsinyt koulussa ja myös poikani ovat joutuneet kiusaamisen kohteiksi. Eikö tälle todellakaan voi mitään? Haluan syyllistää kaikki ne vanhemmat, jotka eivät opeta lapsilleen kohteliaisuutta ja toisen ihmisen kunnioittamista. Syyllistän myös ne opettajat ja kuntien virkamiehet, jotka suhtautuvat asiaan välinpitämättömästi. Jos lapset saavat kiusata toisiaan ja aikuiset eivät siihen puutu, tuloksena on yhteiskunta, jossa kaikkien on paha olla.