Miska Paulorinne kirjoitti Aamulehden yleisönosastossa 18.4. atomienergian lisäämistä vastaan otsikolla “Ydinvoima on järjetöntä”. Varmaan on totta, ettei tätäkään energiamuotoa voida rajattomasti lisätä. En kuitenkaan voi yhtyä tuon kirjoituksen johtopäätökseen, jonka mukaan “omavaraisuuteen päästään kuitenkin vain, jos teollisuus ja jokainen suomalainen suostuu nyt kuluttamaan vähemmän ja lisäämään tukea uusiutuville energialähteille.” Näin ei tule tapahtumaan, vaan kulutamme vuosi vuodelta enemmän energiaa, jos jotakin radikaalia ei tehdä. Ihmiset eivät muuta tottumuksiaan ilman porkkanaa ja keppiä. On itsepetosta vedota ihmisten asenteisiin tai hyvään tahtoon, sillä useimmiten asenteet muuttuvat vasta kun olosuhteet muuttuvat. Mitä vauraampi suomalaisesta yhteiskunnasta tulee, sitä enemmän kulutamme energiaa.
Keinoja on tarjolla, mutta hallitukset eivät niitä rohkene käyttää, sillä aina astutaan jokin merkittävän ryhmän varpaille. Tavallisen ihmisen energian kuluttamista ei voida muuttaa kuin pakolla. Pakoksi luen myös huomattavat aineelliset kannustukset. Kuka rohkenee kajota radikaalisti yksityisautoiluun? Tai asuntojen lämmitykseen? Jos saisin päättää, laatisin ohjelman, jonka perusteella Suomessa liikkuisi kymmenen vuoden kuluttua vain pieniä, erittäin vähän kuluttuavia yksityisautoja. Subventoisin julkisia liikennevälineitä ja tekisin lentämisestä kallista. Suosisin etätyöskentelyä enkä asettaisi sille esteitä kuten nykyisin tehdään. Yksityisasuntojen lämmitykseen on erittäin vaikea vaikuttaa, mutta joitakin keinoja on tarjolla. Valtion on tuettava sellaisia lämmitysjärjestelmiä, jotka säästävät energiaa. Energian hinta vaikuttaa käyttöön, mutta merkittävästi vasta silloin, kun hinta nousee rajusti. Teollisuus sentään laskee kustannuksiaan, mutta varakkaat länsimaiset ihmiset ovat valmiita maksamaan paljon mukavuudestaan. Vain rajoitukset ja tuntuvat subventiot vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja niitä on vaikea ottaa käyttöön yksilön vapauksia korostavassa yhteiskunnassa.
Ihmisten hyvän tahdon varaan on turha laskea yksilökeskeisessä kulttuurissa. Tällaisen yhteiskunnan olemme yhdessä halunneet. Vapautta arvostavaa ihmistä on vaikea saada tekemään jotakin yhteisen edun nimissä. Ihmisen näköala tulevaisuuteen on aina hyvin henkilökohtainen ja optimistinen; sitä ei haluta turmella kaukaisilla ja ikävillä asioilla. Muutosten rakenteelliset esteet ovat myös suuria. Valtiovalta toisaalta haluaa vähentää energian kulutusta, toisaalta se saa paljon tuloja verottamalla kulutusta. Eri intressiryhmien vaatimuksia on vaikea sovittaa yhteen. Puhe asenteiden muutoksista antaa vaikutelman kuin jotakin oltaisiin tekemässä, vaikka todellisuudessa tämä puhe on omiaan lykkäämään vaativien ratkaisujen tekemistä.