Milloin kilpaillut markkinat toimivat?

Länsimaisen yhteiskunnan toimivuuden kannalta olisi syytä tietää, milloin yritysten välinen kilpailu tuottaa hyviä tuloksia ja milloin siihen tulee epäterveitä piirteitä. Pahin tilanne on monopoli, mutta myös esimerkiksi kahden suuren yrityksen välinen ”kilpailu” voi johtaa ongelmiin, kuten sovittuun työnjakoon ja kartelliin. Tällaista tapahtuu erityisesti silloin, kun liiketoiminta vaatii paljon resursseja.

Toinen ongelma liittyy tilanteiseen, jolloin markkinoilla on paljon yrityksiä, mutta niiden ei tarvitse välittää asiakassuhteista. Paras esimerkki ovat nopeita lainoja (”pikavippejä”) tarjoavat yritykset. Toimijoita on paljon, mutta kilpailua ei ole. Kaikki ottavat sumeilematta suuria voittoja. Joko asiakkaat eivät tule takaisin tai sitten heidän on pakko jatkaa suhdetta.

Kolmas ongelma kuvaa tilanteita, joissa on paljon yrittäjiä, mutta tuotteiden hinta-laatu -suhdetta on vaikea arvioida. Silloin järkevä valinta on lähes mahdotonta. Pankkien ja vakuutuslaitosten toiminnassa on tällaisia piirteitä. Myös taksitoiminnan ”vapauttaminen” on johtanut melkoiseen sekasotkuun isommilla paikkakunnilla. Luonnontuotteiden laadusta ja hinnasta kenelläkään ei voi olla sellaista tietoa, että valinnat olisivat rationaalisia.

Neljänneksi liiketoiminnan luonne on voinut johtaa siihen, että todellista kilpailua ei ole. Apteekkien toimintaa on syytä valvoa tarkasti hintoja myöten. Lisäksi lääkkeiden myynti vaatii paljon resursseja ja koulutettua henkilökuntaa. Asiakkaiden valintoja puolestaan vaikeuttaa tuotteiden kirjavuus. Kilpailua on syytä yhteiskunnan toimesta rajoittaa.

Näistä esimerkeistä huomataan, että kilpailun hyödyllisyys vaihtelee suuresti liiketoiminnan luonteen mukaan. Jos toiminta ei vaadi suurta alkupääomaa (taksitoiminta) on mahdollista, että riittävän vapaan kilpailun salliminen hyödyttää ainakin osaa tuotteiden ja palvelujen käyttäjistä. Juuri tässä esimerkissä jää epäselväksi se, oliko kyse vapaan kilpailun periaatteen suosimisesta vai pyrkimyksestä saada aikaan jotakin hyvää kansalaisten näkökulmasta. Kukapa vastustaa sitä, että saa jonkin tuotteen halvemmalla tai nopeammin kuin ennen. Kuitenkin myös taksiyrittäjien hyvinvointi on tärkeä asia. Aika näyttää, johtaako vapaampi järjestelmä heidän kannaltaan hyviin vai huonoihin seurauksiin. Jos tarjonta merkittävästi lisääntyy, monien tulot laskevat. Palvelun tai tuotteiden käyttäjän etu ei saa yksin olla ratkaiseva. On mukava saada leipää ja maitoa halvalla, mutta se on johtanut siihen, että tuottajien aineellinen tilanne on Suomessa selvästi heikentynyt.

Monesti kilpailun korostamisessa jää huomiotta se, että kilpailun seuraukset ovat kovin erilaisia eri näkökulmista katsoen. Kun vaikkapa vanhuksille tai kehitysvammaisille tarjottavia palveluita kilpailutetaan, kaupungit ja kunnat ainakin aluksi voivat säästää huomattavia summia. Kilpailussa mukana olleet toimijat ovat usein panostaneet paljon. Osa joutuu kilpailun hävitessään luopumaan toiminnastaan. Näin näyttää käyvän pienille yrityksille ja yhdistyksille. Seurauksena on ollut ainakin alueellisia monopoleja. Lisäksi voitot ja osa verotuloistakin lähtee ulkomaille. Tämä ei ole Suomen kansantalouden kannalta edullinen asia. Työntekijät kokevat usein epävarmuutta työn jatkumisesta, kun kilpailutus on käynnissä. Vaikka työ jatkuisi suunnilleen samanlaisena, moni asia voi muuttua uuden yrityksen alaisuudessa. Usein aivan liian vähäiselle huomiolle jää tärkein ryhmä eli ne, joille palveluja järjestetään. Mielestäni jopa ihmisoikeuksia rikotaan silloin, kun kilpailutuksen jälkeen toiminta muuttuu radikaalisti. Pahimmillaan on sopeuduttava uusiin olosuhteisiin ja uuteen henkilökuntaan.

Yksioikoinen kilpailun suosiminen kaikilla elämänalueilla johtaa usein ennalta arvaamattomiin ongelmiin. Valvomattoman kilpailun seuraukset näkyvät juuri niissä maissa, joiden tilaa me kauhistelemme. Valvottu kilpailu voi kuitenkin parhaimmillaan tuottaa tuotteiden ja palvelujen käyttäjille merkittäviä etuja. Tuotteiden ja palvelujen hinnat ovat merkittävästi halventuneet ja samalla on syntynyt sellaisia uusia innovaatioita, jotka ovat edistäneet ihmisten hyvinvointia. Usein seurauksia on vaikea ennustaa. Lentomatkojen halventuminen on edistänyt kansalaisten tasa-arvoa sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta, mutta samalla lennot saastuttavat merkittävästi ja jouduttavat ilmaston lämpenemistä. Muovi vaikutti hyvältä keksinnöltä, mutta nyt siitä haluttaisiin luopua siinä määrin kuin suinkin mahdollista.

Ihmiskunta ei ole löytänyt hyviä ratkaisuja tasapainon saavuttamiseen. Valtiokeskeinen pitkän tähtäimen talouselämän suunnittelu ei ole toiminut, vaan on johtanut byrokratiaan, jähmettymiseen ja tuhlaamiseen. Taitavatkaan suunnittelijat eivät osaa ottaa huomioon tulevaisuuden tarpeita. Kapitalistinen vapaa kilpailu puolestaan johtaa tempoilevaan välittömien etujen ja voittojen tavoitteluun. Tulevaisuudessa koituvat kielteiset seuraukset jäävät usein täysin vaille huomiota. Suo siellä, vetelä täällä.

Parhaiten toimii pohjoismainen sekajärjestelmä, jossa sallitaan valvotusti kilpailua, mutta samalla pidetään huolta siitä, että kilpailun aika ajoin tuottamat ylilyönnit eivät johda ihmisten ja luonnon kannalta katastrofeihin.

Ketä taksiuudistus hyödyttää?

Voisiko ministeri Berner tai hänen esikuntansa kertoa, mitä olemme hyötyneet “taksiuudistuksesta”. Ketkä ovat hyötyneet? Tavallinen käyttäjä arvostaa selkeyttä, ennustettavuutta ja luotettavuutta. On outoa, että matka hotelliin rautatieasemalta maksaa keskipäivällä mennessä 9,80 ja parin tunnin päästä palatessa 16,00 euroa. Kuljettaja sanoi perusteluksi, että kyseessä on tila-auto. Emme me tavalliset, melko satunnaiset käyttäjät, tällaisia perusteluja halua. Yötaksat ovat erikseen, mutta päivällä hinnan on oltava sama.

Olemme luottaneet takseihin, mutta nyt meitä varoitetaan, että pikkujoulun aikana pitää olla tarkkana, ettei joudu huijatuksi. Emme siis enää voi luottaa takseihin samalla tavalla kuin ennen. Huijareita ei ole aikaisemmin tarvinnut varoa, kun tilasi taksin.
Nyt kehotetaan kysymään hintaa etukäteen. Mistä voi tietää matkan hinnan etukäteen, ellei kulje jatkuvasti taksilla samaan kohteeseen? Kuka kehtaa ja ehtii kierrellä taksien joukossa kysymässä hintoja? Useimmiten on kiire johonkin kohteeseen, joten ensimmäinen taksi on pakko ottaa. Kelan kautta varattavan taksin käyttäjä ei tiedä, ketä pahoista sotkuista pitäisi syyttää eikä hänen tarvitse sitä tietääkään, kunhan vain toiminta on inhimillistä ja ottaa asiakkaan tarpeet huomioon. Näin ei näytä tapahtuvan.

Myös omaa autoa ajavat yrittäjät joutuvat kärsimään ja monet ovat jo etenkin maaseudulla lopettaneet. Kuljettajat joutuvat vähitellen siirtymään suurten ketjujen palvelukseen. Muun työn ohella ajavat voivat hankkia hiukan lisäansioita. Ehkä uudistus hyödyttää heitä vakinaisten taksien kustannuksella.

Ikävintä on se, että periaatteen vuoksi kilpailua edistävät ministerit ja heidän virkamiehensä eivät halua tunnustaa, että kilpailutus suosii vahvoja, varakkaita, hyvin koulutettuja, nuoria ja kilpailun hallitsevia. Kilpailussa pärjäävät vahvojen käyttäjien lisäksi myös vahvat toimijat, kuten kaupungit ja suuret yritykset. Tavallinen, kilpailun kiemuroita heikosti tunteva maksaa jo lähes kaikesta enemmän kuin henkilö, joka osaa nämä taidot. Onko tämä reilua?

Lopulta järjestelmässä vallitsevien ongelmien syntipukiksi joutuvat nämä itse itsensä syrjäyttävät ihmiset, jotka eivät hallitse internetin käyttöä tai eivät luotettavuutta epäillen kiertele kyselemässä hintoja. Jos he asuvat maalla, heillä ei edes ole siihen mahdollisuuksia.

Kysymyksiä SOTEsta

Sain tilaisuuden haastatella SOTEsta kahta keskeistä SOTE-uudistuksesta vastaavaa ministeriä. Kysyin, eikö heitä häiritse se, että huomattava osa Suomen terveydenhoidosta siirtyy kansainväliseen omistukseen? Voitot ja mahdollisesti verotkin siirtyvät muille maille. ”Ei lainkaan”, vastasi toinen ministeri muitta mutkitta. Jatkoin kyselyä. Eikö yksityisten yritysten entistä suurempi osuus terveyden hoidosta ole myös riskitekijä? ”Ei, sillä kilpailun avulla saadaan tehokkuutta jähmeään julkiseen palveluun”, vastasi toinen. Silloin heräsin. Tämä ei ole keksitty uni, vaan näin viime yönä todella tapahtui.

Myös näin valveilla haluan esittää samat kysymykset etenkin Suomen keskustalle. Markkinavetoisen kilpailun avaamiseen liittyy melkoisia riskejä. Hyvä esimerkki on Yhdysvaltain Obamacare. Puheessaan vuonna 2009 presidentti Obama syytti vakuutusyhtiöitä ”kirsikoiden poimimisesta” eli terveiden hoitamista aidosti sairaiden kustannuksella. Vaativia leikkauksia vältetään tekosyiden avulla ja siirretään julkisen terveydenhoidon piiriin. Obaman mukaan ”yritykset tekevät näin, koska se parantaa voittoja”. ”Kuten vakuutusyhtiössä työskennellyt todisti kongressille, yhtiöt eivät vain rohkaise käyttämään keinoja, joilla vaikeasti sairaat pudotetaan; heitä palkitaan siitä.”

Suomessa tilanne on erilainen, sillä kaikki terveysalan yritykset toimivat eettisesti oikein. Me suomalaiset olemme aivan toisenlaisia kuin amerikkalaiset. Me pystymme valvomaan yrityksiämme niin hyvin, että mitään tällaista ei pääse tapahtumaan. Toivottavasti valvonta toimii. Joka tapauksessa ulkomaisten yritysten omistajat odottavat, että voitot ovat vähintään kymmenen prosenttia.

Onko terveyskeskuksille annettu riittävästi tukea hoidon saatavuuden parantamiseen? Mielestäni ei, sillä pikemminkin niitä on kuormitettu yhä uusilla velvoitteilla ja vaatimuksilla. Kaikenlaiseen hoitoprosessin kirjaamiseen menee kohtuuttomasti aikaa. Tulevien maakuntien tulisi panostaa terveyskeskusten toiminnan parantamiseen eikä luottaa siihen, että kilpailu hoitaa uudistukset niin hyvin, että muuta ei tarvita. Kilpailussa nyt markkinoilla olevilla yrityksillä on huomattava etulyöntiasema julkisiin palveluihin verrattuna. Onneksi perustuslakivaliokunta puuttui tiukasti yltiökilpailuttamiseen. Kuuntelin hiljattain alustuksen, jossa keskeisesti SOTEn kehittämisestä vastaava henkilö totesi, että moni julkisen palvelun yksikkö tulee menemään konkurssiin.

Miksi Suomen keskusta on vastoin vanhaa hyvää alkiolaista traditiota siirtynyt näin vahvasti kilpailun ja markkinaideologian kannattajaksi?

Vasemmiston hiljaisuus hämmästyttää

Nykyisen oikeistolaisen markkinoita ja kilpailua korostavan politiikan luulisi herättävän rajua kritiikkiä, mutta kritiikki on ollut kovin vaisua. Johtuuko se siitä, että laajalevikkinen media on markkinavoimien käsissä?

Oikeistolaista politiikkaa kuvaa luja luottamus markkinoihin. Valtion puuttuminen yksilöiden elämään ja talouteen tuottaa byrokratiaan, edistää holhoamista ja lisää kustannuksia. Korkea verotus ja ilmaiset etuudet ruokkivat ja rankaisevat ahkeria. Ihmisen onni ja menestys on itsestä kiinni. Valtion tehtävä on antaa tilaa menestyville ihmisille ja yrityksille.

Tuore esimerkki on rautateiden avaaminen kilpailulle. Kilpailutuksen luvataan lisäävän palvelujen tarjontaa, halventavan hintoja ja lisäävän työllisyyttä. Tämä on paljon luvattu. Kukaan ei tiedä, kuinka lopulta käy. Yhtä hyvin ulkomaiset yritykset valtaavat alaa, monopolit vahvistuvat, palvelut keskittyvät suuriin kaupunkeihin, palvelut kallistuvat etenkin syrjäseuduilla ja työllisyys heikkenee. Kilpailutus suosii vahvoja, sillä kaikille alueille siirtyvä kilpailutus vaatii niin paljon resursseja, että siihen kaikki eivät pysty.

Vasemmistoon kuuluvat ovat ennen uskoneet, että markkinat toimivat yritysten ehdoilla. Markkinat eivät väliltä yksilöistä. Taloudellinen eriarvoisuus vahvistuu. Sen vuoksi tarvitaan valtion puuttumista talouden vääristymien ja kansalaisten suojelua kovalta, armottomalta kilpailulta. Eikö näin enää ajatella?

Valtion hallinnassa olevien yritysten myyminen on täydellisesti epäonnistunut, mikä kuvastaa markkinapolitiikan epäonnistumista. Vain ammattiyhdistysliike kykenee enää hillitsemään kokoomuksen ja keskustan yltiökapitalistista linjaa.

 

Nettiviikko 13/2017

1. Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ravisteli ja piristi maailmantaloutta, arvioi talouden nobelisti Bengt Holmström. Yhdysvaltain nykyisen hallinnon talouspolitiikan linjauksista ei vielä ole selvyyttä, mutta jo Trumpin valinta presidentiksi on piristänyt maailmantaloutta, arvioi talouden nobelisti Bengt Holmström.

Markkinat reagoivat Trumpin valintaan pörssikurssien nousulla, mikä oli monelle yllätys, arvioi Holmström TV1:n Ykkösaamussa 25.3.

– Osittain nousu johtui siitä että hän käytännössä lupasi elvyttää, leikata veroja ja lisätä valtion kulutusta tietyillä aloilla, kuten infrastruktuurissa, ja nämä olivat hyviä uutisia. Hän lupasi dereguloida taloutta (vapauttaa säännöstelyä) ja eri aloja, ja nämä ovat positiivisia uutisia, ja se selittää osan ilmiöstä.

– Toinen tekijä on se, että hän jotenkin vain ravisteli tätä aika apaattista tilaa, missä maailmantalous on ollut, sanoo Holmström.

Tämä on talousmiehen tukinta, sillä en näe Trumpin politiikassa mitään myönteistä. Eikö talousmiehiä enää kosketa politiikka, joka lisää eriarvoisuutta ja huonontaa jo ennestään heikkojen asemaa? Puhumattakaan siitä, että Trump on valheiden avulla saavuttanut asemansa.

Lue lisää

Nettiviikko 1/2014

Ajan virrassa monta asiaa mene ohi, kun ei päivittäin tai edes viikoittain ehdi kirjoittaa omia kuulumisiaan. Muutamaan asiaan – mm. kilpailuttamiseen, kuntaliitoksiin ja valtionvelan ottoon – haluan nyt kuitenkin tarttua:

  1. Olen sitkeästi puuhannut kirjahankkeiden parissa. Sotaorpojen hyvinvointia kuvaava kirja Selviytyjiä ja kukoistajia valmistui vuoden vaihteessa ja parhaillaan työstän Minervalle kirjaa Tunne ja järki. Editalle hion Positiivisen psykologian uudistettua toista painosta. Nämä kaksi ilmestyvät kevään aikana. Tunteen ja järjen yhteen sovittaminen on osoittautunut vaativaksi tehtäväksi. Usein ajatellaan, että järjen tulisi voittaa, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Järki voi palvella itsekkyyttä ja pahuutta. Tunne puolestaan synnyttää empatian ja sympatian kokemuksia ja kehottaa auttamaan avun tarpeessa olevaa.
  2. Mediassa on pilkallisesti arvioitu pääministerin kehotuksia positiivisuuteen. Samalla tavalla suhtauduttiin myös Himasen raporttiin. Mielestäni tämä positiivisuuden kritiikki kuvastaa käsitystä median kyynisyydestä. Asiat nyt vaan menevät huonompaan ja huonompaan suuntaan. Muuta tulkintaa ei voi olla olipa hallitus mikä tahansa. Toinen asia sitten on se, että näillä positiivisuuskehotuksilla ole paljonkaan merkitystä. Median vaikutus on niin vahva. Oman tutkimukseni mukaan vielä nousukaudenkin aikana ajateltiin, että maailma – ja Suomi mukaan lukien – menee huonoon suuntaan. Onneksi ihmiset ovat omassa elämässään optimistisia ja toiveikkaita. Lue lisää

Nettiviikko 23/2008

Tämänkertaisessa Nettiviikossaan Markku ruotii viime aikoina näkyvästi mediassa esillä olleita seikkoja, esimerkiksi suomalaista politiikkaa tällä hetkellä kuohuttavaa poliitikkojen kontrollointiin liittyvää skandaalia. Hän pohdiskelee myös nykykapitalismille tunnusomaista kilpailuttamista ja sen seurauksia/seuraamuksia. Viimeiseksi Markkua mietityttää myös viime aikoina lehdissä (mm. Iltalehdessä) esilletulleet koulukiusaamistapaukset.

Lue lisää

Kilpailuttamisen pelottavat seuraukset

Julkaistu lyhennettynä “Ihmiset eivät ole tuotteita” -nimellä Aamulehden yleisönosastossa 23.02.2007

13.2. Aamulehti kertoi, että Elämän puu -yhdistys on hävinnyt toimintansa kilpailuttamisen Medivireelle. Yhdistykset palautetaan ruotuun: niistä tulee keskustelukerhoja, koska niillä ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla suurten hoito- tai palvelualojen yritysten kanssa. Yhdistykset ovat rakentaneet toimintansa sekä laadukkaiksi että kustannuksiltaan edullisiksi, sillä juuri siten ne ovat löytäneet oman paikkansa palvelujen kentässä. Laadusta ei haluta tinkiä. Suuret yritykset pystyvät aina alittamaan yhdistysten tarjoukset. Ne voivat toimia useita vuosia vaikka tappiolla, mikä on kilpailutusidean vastaista. Tarjouksen tekijän tulee tuottaa palvelut ilman muualla tuotettua voittoa. Jos ei tätä vaadita, monikansalliset yritykset voivat suurten resurssiensa avulla päästä monopoliasemaan.

Laadun vertailu on tavattoman vaikeaa, koska se perustuu suurelta osin paperille pantuihin asioihin. Uusi yrittäjä voi paperilla ilmoittaa hienoja asioita, kun taas toimintaa jo ylläpitävä perustaa laatimansa selvitykset ja suunnitelmat siihen, mitä todella tapahtuu. Suuret yritykset voivat virkamiestyönä tuottaa vaikka kuinka hienoja suunnitelmia. Heidän tulisi kertoa, mitä he ovat jo tehneet vastaavissa yksiköissä. Tämä olisi paljon luotettavampi peruste. Toimintaa tulisi käydä katsomassa paikan päällä ja jättää paperien lukeminen vähemmälle. Lisäksi tilaajan tulisi valvoa, toteutuvatko suunnitelmissa esitetyt lupaukset.

Yhdistysten poistuminen palvelujen tuottajien joukosta johtaa seuraaviin ikäviin seurauksiin:

  1. Yhdistykset usein omistavat ne tilat, jonne kilpailun voittanut tulee toimijaksi. Yhdistyksen on yleensä mahdotonta olla vuokraamatta tilojaan uudelle yrittäjälle, vaikka sitä ei haluttaisi tehdäkään. Useimmiten on kysymys velaksi hankituista tiloista. Asiakkaiden kannalta paikan säilyminen samana on tietenkin etu, mutta entä jos yhdistys päättää myydä tilat ja muuttaa radikaalisti toimintaansa?
  2. Toiminnat ovat kilpailutuksen vuoksi jatkuvassa käymistilassa, joka on varsinkin muutosvaiheessa asiakkaille vaikea asia. Hoitosuhteet voivat katketa kuin veitsellä leikaten. Moni asia voi äkisti muuttua uuden yrittäjän tullessa toimijaksi. Yhdistyksellä on voinut olla sellaista aatteellista toimintaa, jonka vuoksi sen piiriin on hakeuduttu. Arvoperustan radikaali muutos on asiakkaiden pettämistä.
  3. Työntekijöiden asema vaarantuu muutosvaiheessa. Jos kilpailutus todella toimii niin, että uudet yrittäjät tekevät samaa työtä halvemmalla kuin nykyiset, tiedossa on runsaasti uusia pätkätöitä. Yritys voi ottaa vanhat työntekijät uusina ja säästää siinäkin rahaa. Työnantajan nopea vaihtuminen ei ole omiaan lisäämään kiinnostusta vanhusten hoitoon tai mihinkään muuhun vastaavan työhön.
  4. Yhdistykset on useimmiten perustettu uudistamaan vallitsevia hoito- tai palvelukäytäntöjä. Työtä on tehty suuren innostuksen vallassa. Tavoitteena ei ole voitto vaan mahdollisimman hyvä palvelujen laatu. Toki yrityksetkin voivat olla innovatiivisia, mutta ne eivät olisi yrityksiä, jos ne eivät tekisi voittoa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten suureksi voiton osuus määritellään?
  5. Myös vapaaehtoistyö vaikeutuu. Kuka haluaa tehdä ilmaista työtä, jotta jokin suuri yritys säästäisi palkkakustannuksissa? Toivottavasti tällaiselle työlle on yhä tilaa, mutta paljon luontevampaa on tehdä tällaista työtä voittoa tuottamattomalle aatteelliselle yhdistykselle kuin vaikkapa kansainväliselle yritykselle.
  6. Yhdistyksissä toimii säännöllisesti ihmisiä, jotka ovat todellisia alansa asiantuntijoita. He tuovat alansa uutuudet nopeasti yhdistykseen – ja useimmiten ilman palkkioita. Kieltämättä suuri yritys voi palkata asiantuntijoita, mutta tämän luulisi nostavan kustannuksia.

Tulevaisuus on aivan selvä. Suuret kaupalliset yritykset ottavat haltuunsa sellaisten yhdistysten toiminnat, joiden avulla on mahdollisuus tehdä voittoa pitkällä tähtäimellä. Tapahtuu voimakasta toimintojen keskittymistä, koska suuri on kaunista tälläkin alueella. Varmaan kaupunkien on yksinkertaisempaa toimia yhden tai kahden suuren yrittäjän kanssa kuin lukuisien yhdistysten. Eräänlainen tasapaino ja toiminnan jatkuvuus saavutetaan silloin, kun kilpailua ei enää ole. Suurten yritysten kilpailu voi aluksi olla tiukkaa, mutta tämä vaihe ei kestä kauan. Vakiintumisvaiheessa on tyydyttävä siihen, mitä nämä suuret yritykset tarjoavat. Hintataso saattaa tuossa vaiheessa yllättävästi kohota.

Jos yhdistysten tuottamat toiminnat halutaan säilyttää, laatuarvioissa tulee kiinnittää huomiota myös siihen panokseen, jonka yhdistys on jo antanut. Usein yhdistys on vuosien aikana kehittänyt toimintamallin, jota suuret yritykset jäljittelevät. Tämä on asia, josta yhdistykselle tulee aina antaa runsaasti laatupisteitä. Yhdistyksissä vallitsee yleensä vahva innostuksen ja kehittämisen ilmapiiri. Kokonaisuus on tärkeämpi kuin irralliset laatupisteet. Näitä ilmapiiriin liittyviä asioita on vaikea kuvata paperilla. Toimintaa arvioitaessa tulisi aina painottaa sitä, mitä jo on tehty ja antaa vähemmän painoa suunnitelmille. Kilpailutuksen järjestäjällä tulee olla riittävän suuri harkintavalta niin, että katteettomat lupaukset voidaan torjua.

Tampereen kaupunki on kuluneiden vuosikymmenten ajan kehittänyt nykyistä palvelutuotantoaan kiinteässä ja hyvässä yhteistyössä yhdistysten kanssa. Yhdistykset ovat voimakkaasti kehittäneet monipuolisia, laadukkaita ja innovatiivisia vanhuspalveluita. Mikä arvo annetaan tälle kehitystyölle? Jos tämä kehitystyö loppuu, kuinka palvelujen tulee parin kilpailutuksen jälkeen käymään? Tiukka kilpailu rajoittaa myös suurten palveluyritysten mahdollisuuksia kehittämis- ja tutkimustoimintaan, sillä näistä on helpointa karsia kustannuksia.

Edellä sanottu ei tarkoita, etteivätkö suurten hoito- ja palvelualojen työntekijät tekisi hyvää ja laadukasta työtä, sillä suurin vaara on, että innovatiivisille yhdistyksille ei enää jää lainkaan tilaa. Niiden piirissä tehdään rohkeasti sellaisia kokeiluja, joihin suurissa, tehokkuuteen tähtäävissä organisaatioissa jää vain vähän tilaa.

Lopuksi haluan korostaa, että kilpailutukseen liittyvä puhe tuotteista on irvokasta silloin, puhutaan ihmisten auttamisesta, tukemisesta ja hoitamisesta. Ihmiset eivät ole maitotölkkejä tai kahvipaketteja, vaan kyse on kokonaisvaltaisesta hoito- ja palvelutoiminnasta lähimmäistemme hyväksi.

Markku Ojanen
psykologian professori
kolmen palveluja tarjoavan yhdistyksen hallituksen jäsen