Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Firecreek

Julkaistu Ruudinsavu-lehdessä 4/2006 (p20) otsikolla ”Vanhusten High Noon”.

Firecreek (1968). Näyttelijät: James Stewart, Henry Fonda, Gary Lockwood, Inger Stevens, Jack Elam, James Best, Ed Begley, Dean Jagger, Jacqueline Scott, Jay C Flippen, Morgan Woodward, John Qualen. Ohjaus Vincet McEveety, käsikirjoitus Calvin Clements, kuvaus William H. Clothier, musiikki Alfred Newman, tuottaja Philip Leacock.

Firecreek on tyypillinen pikkukaupunki, joka elää omaan tahtiinsa. Johnny Cobb (JS) asuu vaimonsa ja kahden poikansa kanssa kaupungin ulkopuolella. Cobbin vaimo odottaa lasta ja pyytää miestään hakemaan avuksi paikallista ”kätilöä”. Cobb lähtee ja vie pojat mukanaan hoitoon tutun tädin luokse. Elokuva alkaa tämän tavallisen, mutta täynnä elämää olevan perheen kuvauksella. Asiat näyttävät olevan kunnossa ja perheenjäsenten välit ovat hyvät. Cobb on lisäksi kaupungin osa-aikainen sheriffi kahden dollarin kuukausipalkalla, joskin heti käy ilmi, että hän on tavallinen maanviljelijä, joka on kaikkea muuta kuin taitava revolverinkäyttäjä. James Stewart esittää tässä taas kerran vakaan juohevaa roolihahmoa, jonka hän on tehnyt kymmeniä kertoja. Tuo tuttu puhetyyli tuntui ärsyttävältä moneen kertaan kuultuna. Stewart oli tuolloin 60-vuotias ja vähän vanhakin tällaiseen osaan (jopa tällaisen 62-vuotiaan mielestä).

Kaupunkiin saapuu joukko miehiä, jotka ilmeisesti eivät ole puhtain asein liikkeellä. He ovat ilmeisesti olleet karjankasvattajien palkkalistoilla. Yksi heistä ahdistelee jokirannassa olevaa tyttöä, mitä muut nauraen seuraavat. Joukon johtaja Larkin (HF) puuttuu kuitenkin asiaan ja tyttö saa lähteä rauhassa kotiin. Larkin on haavoittunut ja vaatii hoitoa, minkä vuoksi he pysähtyvät kylässä. Miesten kesken syntyy raaka tappelu, johon kaupunkiin saapunut Cobb puuttuu. Jotkut miehistä haluaisivat antaa Cobbille opetuksen, mutta Larkin puuttuu tähänkin ja miehet lupaavat olla rauhallisia. Rauha ei kuitenkaan kestä kauan, sillä yksi miehistä näkee puoliverisen naisen lähtevän kotiinsa ja seuraa tätä. Vähitellen miehille selviää kuinka avuton kaupunki on. Tilannetta kannattaa siis käyttää hyväksi. Miesten julmuus alkaa paljastua ja seurauksena on hyvin väkivaltainen yhteenotto.

Kerrotaan, että Fonda ja Stewart pohdiskelivat, kumpi näyttelee Cobbia ja kumpi Larkinia. Fonda kuitenkin arveli, että Stewartia ei hyväksytä konnana, mutta hänelle se on mahdollista. Hän ei ole samalla tavalla amerikkalaisuuden ikoni kuin Stewart. Fonda tekee hiukan samantyylisen roolin kun Huuliharppukostajassa (myös v. 1968; kumpikohan tehtiin ensin?) ja on hyvin uskottava. Toki tästä roolista puuttuu Huuliharppukostajan kylmyys ja jäisyys. Fonda on alun tapahtumissa syrjästäkatsoja, mutta ei halua hylätä omaa joukkoaan. Toki myös Stewart on ihan mainio, mutta tuo ”home-spun” tyyli vain jo alkaa ärsyttää. Näyttelijät ovat kauttaaltaan hyviä, kuten tältä joukolta voi odottaakin. Jack Elam on aina yhtä vetävä tyyppi olipa tehtävä mikä tahansa. Myös kuvaus toimii, kuten William Clothierilta voi odottaa. Musiikki ei jäänyt mieleen, mutta varmaan se oli ihan kunniallista. Monta kertaa huomaan toivovani, että musiikkia olisi elokuvissa paljon vähemmän tai ei lainkaan.

Tälle elokuvalle on annettu ”A geriatrics’ High Noon” -nimitys, mutta tämä on liian tyly arvio. Elokuvan ongelmana on se, että siihen on ladattu vähän liikaa tunteita herättäviä aineksia. Mukana on kaikkea mahdollista lapsen syntymästä raiskauksiin ja hirttäjäisiin. ”Melodramaattinen” lienee osuva nimike juonen käänteille. Käsikirjoittaja Brian Garfieldin mielestä ”elokuva on hidas ja aika tylsä ja säädyllisen käsikirjoituksen tuhoaa vaimea (lacklustre) toteutus ja ohjaus. Mielestäni juuri käsikirjoitus elokuvassa on heikointa, koska siihen on pakattu liikaa asioita. Silti lopputulos on ihan kohtuullinen. Elokuva on mainettaan parempi. Toimintajaksot on toteutettu hyvin. Alun leppoisuuden jälkeen Firecreek on sekä kuvaukseltaan että sävyltään tumman synkeä. Elokuvan idea ei ole suinkaan uusi, vaikka mieleeni ei juuri nyt tule muita kuin Joseph Pevneyn The Plunderers vuodelta 1960. Siinä yksikätinen Jeff Chandler taistelee neljää nuorta huligaania vastaan. Elokuvassa No Name on the Bullet Audie Murphy pitää yksin kaupunkia vallassa. Nämä molemmat ovat mielestäni Firecreekiä parempia elokuvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!