Julkaistu Aamulehdessä 13.10.2008
Sampo Terhon kirjoitus ylikouluttautumisesta (AL 9.10.) sisältää asiallisen kritiikin ohella sellaisia heittoja, joihin on syytä puuttua. Kirjoituksessa annetaan ymmärtää, että sekä lukioissa että yliopistoissa tutkintojen taso on laskenut. Tällaisia kirjoituksia näkee aina silloin tällöin. En tiedä, mihin nämä kirjoittajat perustavat näkemyksensä. Suomen koulut ovat saaneet paljon julkisuutta hienojen PISA-tulosten johdosta. Tosin nyt on jo alettu kirjoittaa, että parempi olisi, jos tulokset olisivat huonompia ja kouluissa kiinnitettäisiin enemmän huomiota oppilaiden hyvinvointiin ja sosiaalisiin taitoihin. Omien poikieni lukio-opintoja seuratessani en voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että vaatimukset ovat nyt paljon suurempia kuin 50 vuotta sitten. Aikaisempien ylioppilaskirjoitusten tehtäviä käytetään rutiininomaisesti opetuksessa jo lukion toiselta luokalta lähtien.
Myös yliopistojen opetus on varmasti laadukkaampaa ja tulokset ovat parempia kuin yliopistouraa aloitellessani. Parhaiten tunnen oman laitokseni eli psykologian laitoksen tilanteen, mutta uskon, että samaa pätee muuallakin. Psykologian pro gradu -tutkielmat ja väitöskirjat ovat nyt selvästi parempia kuin vaikka 20 vuotta sitten. Väitöskirjatyöt perustuvat useimmiten kansainvälisissä tiedelehdissä julkaistuihin artikkeleihin, jotka käyvät ennen julkaisuaan läpi tiukan asiantuntijaseulan. Esimerkiksi neljästä artikkelista ja yhteenvedosta koostuvaa väitöskirjaa on sen eri vaiheissa arvioinut yli kymmenen asiantuntijaa. Nykyään jopa pro gradu -töitä ohjataan niin, että nillä on mahdollisuus tavoitella julkaisukynnystä alan tiedelehdissä. Parhaiten tämän huomaa, kun vertaa omaa pro graduaan ja väitöskirjaansa viime vuosina tehtyihin. Puheet liukuhihnaopetuksesta halventavat opettajia: “Kaikki tutkielmat kannattaa hyväksyä”. Tällainen heitto kuulostaa ikävältä. Ajat ovat muuttuneet siten, että nyt työstä pyritään saamaan niin hyvä, että se on mahdollista hyväksyä. Ennen opiskelijat olivat paljon enemmän yksin työnsä kanssa. Suosittelen Sampo Terholle käyntiä psykologian laitokselle tai mille tahansa Tampereen yliopiston laitokselle. Opetusta on paljon enemmän kuin ennen, opettajen taso on korkea ja yliopistojen välillä on ollut runsaasti opetus- ja tutkimusyhteistyötä jo ennen näitä uusia yhdistämishankkeita, joiden uskotaan lisäävän tehokkuutta.
Terho osuu siinä oikeaan, että opetusministeriö on jatkuvasti kannustanut aloituspaikkojen lisäämiseen, mistä seuraa, että opettaja-oppilas -suhde helposti heikkenee. Tilannetta auttaisi, jos opiskelupaikkoja vähennettäisiin ilman, että myös resursseja vähennetään. Yliopistot on sidottu pirulliseen noidankehään: jotta voisi saada hiukan lisää rahaa, täytyy tuottaa lisää tutkintoja. Jos opetusministeriön yliopistoille asettamia tutkintomääriä ei saavuteta, resurssit vähenevät. Sopimuksen ylittävistä tutkinnoista yliopisto ei juuri hyödy. Tämä on sellaista peliä, joka on johtanut monenlaisiin ongelmiin. Valmistumisaikoja on vaadittu lyhennettäviksi, mutta se ei onnistu, koska suomalaiset opiskelijat ovat puolipäiväopiskelijoita. Suurin osa heistä on työssä opiskelun aikana. Tälle asialle yliopistoissa ei voida mitään toisin kuin opetusministeriössä kuvitellaan. Lisäksi opiskelijat eivät suorita vain yhtä maisterin tutkintoa, vaan usein samanaikaisesti kahta, koska järjestelmä antaa siihen mahdollisuuden.
Suositan kaikille niille, jotka puhuvat tason laskusta käyntiä yliopistojen laitoksille. Laitamme pro graduja ja väitöskirjoja kahteen pinoon. Toiseen laitamme vanhoja töitä ja toiseen viime vuosina valmistuneita. Näitä voi sitten kaikessa rauhassa vertailla. Uskon, että johtopäätös on sama kuin minkä yllä esitin.
Markku Ojanen
Psykologian professori (emeritus)