Brandpundt Plus: Hollanninkielinen haastattelu suomalaisten onnellisuudesta

Hollantilaisen KRO-NCRV -kanavan verkkolehti Brandpundt Plus julkaisi 02. pvä toukokuuta 2018 Markun kanssa englanniksi käydyn, hollanniksi käännetyn haastattelun. Pete Wun ja Hannah Vischerin “Dit kunnen we van het gelukkigste land ter wereld leren over levensvreugde” voi lukea hollanniksi heidän sivuiltaan.

Hollantia taitamattomille julkaisemme alla kysymykset ja niiden vastaukset myös englannin kielellä:

I spoke to Yukio Uchida, who wrote that the measuring of happiness should take into account cultural differences. What are the cultural elements that, would you say, defines Finnish happiness?

Though Finland is an individualistic country, industrialization began here later than in other Nordic countries. Finland was an agrarian country until the 1960’s, and carried traditional values that emphasized “home, religion, and country”. Thus happiness was either luck, providence, or the privileges of the wealthy. One of our greatest poets, Eino Leino (1878 – 1926), has played into the hearts of the older generations:

A Song of Joy

Whom joy possess, they ought their joys conceal,

Whom treasure have, they ought their treasures shield,

and be merry of the mirth of all their own

and enrich’d by these riches all alone.

 

No joy can ever suffer others’ gander.

Whom joy possess, to wilderness ought wander

and ought to live a-quiet, quiet living

and their happiness enjoyed quieted within.

Leino, Eino. ”Laulu onnesta”. In Hiihtäjän virsiä. 1900. Translated by Martti Ojanen.

Although times are changing, and Finns are reading books and articles on happiness, having past ideas remains common:

  • Happiness belongs to fairy tales, songs, and poems, and not to real life
  • Don’t talk about your personal happiness
  • Finns cannot be happy
  • Take life as it comes

Has the idea of happiness changed in the past decades?

There have been many changes. At first, happiness barely dared to take a peek from the closet; now it can open the door, and step into the daylight. In a study of mine, the majority of Finns thought that we can increase our happiness. (Those who had this opinion were happier than those who doubted it.)

However, I wonder how seriously happiness is generally being taken into account. Obviously people do read about happiness, but do these stories have any influence on their lives? Not much, I’m afraid. And perhaps there is ultimately no need, because Finns are actually happy. Lue lisää

Ratkaisevatko pelit ja välineet oppimisen ongelmat?

Kun nyt Suomen PISA-tulokset ovat heikentyneet, ratkaisuksi on tarjottu tietotekniikan käytön lisäämistä. Opetusministeri on esittänyt, että oppilaiden on saatava käyttää tunnilla matkapuhelimia ja eri kokoisia tietokoneita. Oppimisen ja opettamisen ratkaisee siis väline, eivätkä oppivat ja opettavat ihmiset. Ratkaisu muistuttaa behavioristi B.F. Skinnerin ajatuksia 1940- ja 1950-luvuilla. Hänestä luokassa tapahtuva traditionaalinen oppiminen oli tehotonta. Varsinkin luentotyyppistä opetusta hän inhosi. Skinner halusi kehittää laitteita, joiden avulla jokainen oppilas voisi edetä omien lahjojensa ja taitojensa mukaisesti. Hän valmisti opetuskoneita, jotka olivat ajan edellytysten mukaan hyvin yksinkertaisia. Ideana oli, että oppilas saisi mahdollisimman paljon myönteistä palautetta, sillä rangaistuksia tuli käyttää mahdollisimman vähän. Skinner olisi aivan varmasti innoissaan näistä uusista mahdollisuuksista.

Skinnerin opetuskoneilla ei voinut tehdä mitään muuta kuin sitä, mihin laite oli tarkoitettu. Nykyisillä koneilla sen sijaan voidaan tehdä mitä vain ja useimmiten paljon kiinnostavampia asioita kuin ne, joita pitäisi opetella. Ennen kuin villiinnymme laitteista, meidän on hyvä muistaa, mitä Henry Thoreau kirjoitti jo vuonna 1854: “Ihmisistä on tullut välineiden välineitä”. Nykyajan lapset ovat kouluun tullessaan käyttäneet kaikenlaisia laitteita. He ovat jo silloin vaativia asiakkaita. Laitteiden sovellukset ja tietokonepelit ovat vuosi vuodelta yhä kiehtovampia. Koulun tarjonnan on kilpailtava niiden kanssa. Kuka laatii matematiikan opetuksen tueksi sellaisia ohjelmia, että ne todella kiehtovat lapsia ja nuoria? Ehkä sellaisia voidaan kehittää, mutta se vaatii paljon resursseja. Niitä tulisi kehittää kaikille tasoille ja huomioida lasten erilaiset edellytykset.

Monissa oppiaineissa mahdollisuudet ovat parempia kuin matematiikassa. Tietokoneet ovat jo laajasti käytössä opetuksen tukena ja käyttöä voidaan entisestään tehostaa. Lukutaito sen sijaan kehittyy vain lukemalla, vaikka laitteilla varmasti voidaan helpottaa lukemisen alkuvaiheita. Silti olisi outoa, jos lukutaito säilyisi hyvänä, kun muistetaan, miten paljon nykyisin käytetään kuvallista ilmaisua. Vanhan ajan koulukirjoissa oli vain muutamia kuvia ja nekin olivat pieniä ja huonolaatuisia. Liikkuvat kuvat kiehtovat jo aivan pientä lasta. Lapsi voi katsella televisiota heti, kun pystyy istumaan lattialla. Ehkä maailmasta tulee vähitellen niin kuvallinen, että lukutaidon merkitys vähenee. Yhä taidokkaampi kuvallinen esitys ja siihen liittyvä puhe korvaavat lukemisen. Tätä kehitystä tosin jarruttavat lyhyiden tekstien kirjoittaminen ja lukeminen. Tosin myös niissä pyritään yhä tiiviimpään ilmaisuun, mikä ei ole omiaan kehittämään kielellistä ilmaisua, kuvallista kylläkin.

Oppimisen kannalta olennaisia asioita ovat sitkeys ja kärsivällisyys – jota tarvitaan muuallakin kuin peleissä -, luetun ymmärtäminen ja oman sisällön tuottaminen. Jos ja kun pelien avulla saadaan kiinnostus viriämään, entä siirtyminen pelittömään maailmaan? Siirtyykö kynnys sinne, vai onko elämä tulevaisuudessa joka suhteessa pelien kaltaista?

Kiehtovissa peleissä on jo nyt omat vaaransa. Peliriippuvuus lisääntyy jatkuvasti. Onko eettisesti oikein, että koulut käyttävät tätä pelaamisherkkyyttä hyväkseen? Pyhittääkö hyvä tarkoitus keinot? Tulevaisuudenkuva on aika erikoinen: lapset ja nuoret pelaavat kotona, kavereitten luona, koulumatkoilla ja koulussa.

Suuri haaste tulee olemaan sellaisten oppimisohjelmien kehittäminen, joissa vaaditaan aitoa yhteistyötä. Uudet laitteet ovat Skinnerin unelman mukaisia, sillä niissä jokainen käyttää omaa laitettaan eikä hänen tarvitse välittää muista. Liikkuipa busseissa, junissa tai kadulla, suuri osa ihmisistä käyttää laitteita yksin. Ei ole harvinaista, että yhdessä liikkuva joukko ihmisiä käyttää saman pöydän ympärillä kukin omaa laitettaan. Viestejä lähetellään sekä lähelle että kauas, mutta tämä ei vielä ole sellaista yhteistoimintaa, jota koulussa ja varsinkin elämässä tarvitaan. Vuorovaikutustaidot eivät tällä tavoin kehity. Oksitosiinia eli “rakkaushormonia” erittyy vain, kun ollaan lähekkäin.

Kuvitellaanpa, mitä tämä merkitsee oppimisen kannalta – voiko enää opetuksesta puhuakaan – kun jokaisella oppilaalla on tunneilla kaksi tai kolme laitetta? Onko jokaisella yhteys ohjelmaan, joka tarjoaa tehtäviä ratkaistavaksi? Tekeekö jokainen itsenäisesti tehtäviä vai tuleeko ohjelman olla monien tietokonepelien tavoin yhteistoiminnallista? Jos kyse on vain tietojen etsimisestä tai yksin pelaamisesta, mihin traditionaalisia luokkia tarvitaan? Miksi oppilaat tulevat tunnille istumaan vierekkäin? Skinnerin suosituksen mukaisesti omaehtoinen oppiminen sopii mainiosti ainakin puolelle koululuokasta. Kaikille se ei kuitenkaan sovellu. Onko tulevaisuuden opettaja vain laitteiden käytön opastaja? Erityinen ohjelmien haaste liittyy niiden vaativuuteen. Miten niistä tehdään sellaisia, että ne sopivat mahdollisimman monille?

Länsimaisen kulttuurin yhä vahvistuva yksilökeskeisyys vaikeuttaa kaikenlaista yhteistyötä olipa kyse laitteisiin perustuvasta tai muunlaisesta opetuksesta. Luokattomat lukiot ovat omiaan vahvistamaan yksilökeskeistä, omaehtoista opiskelua. Vaikka yhteisöllisyyden tärkeydestä puhutaan, sellaista ei enää todellisuudessa haluta, sillä mihin vahvat, omaehtoiset, itseään hallitsevat ihmiset tarvitsevat yhteisöllisyyttä? Yksilöt eivät sopeudu aitoon yhteisöllisyyteen.

Keskustelussa on korostunut laitteiden merkitys oppimishalun eli motivaation edistäjänä. On ajateltu, että laitteet saavat oppilaat, varsinkin pojat, innolla mukaan. Opetuksen sisällöstä ja menetelmistä ei sen jälkeen kannata huolehtia, kunhan vain laitteet ovat käytössä ja niihin uppoudutaan. Henry Thoreaun näkemys on silloin toteutunut.

Kritiikkini ei tarkoita, etteikö ohjelmia voida laatia monia oppiaineita varten. Niitä tullaan laatimaan ja ne kiinnostavat oppilaita. Motivaatio tuskin siirtyy muuhun oppimiseen, joka niiden jälkeen tuntuu entistä tylsemmältä. Pelit tuottavat ulkoisesti ohjautuvaa motivaatiota, mikä on omiaan syömään sisäiseen motivaatioon perustuvaa aitoa oppimishalua. Mihin on kadonnut halu oppia uutta ja hankkia itsenäisesti tietoa? Periaatteessa tietoa niin paljon tarjolla, että traditionaalisia kouluja ei enää tarvita.

Kauhajoen koulusurman vaikutukset lukiolaisten hyvinvointiin

Tuula Kuittinen & Markku Ojanen

TIIVISTELMÄ JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Traumaattisten tapahtumien vaikutuksia on hankala tutkia, koska ne tulevat yllättäen. Niihin on vaikea kohdistaa sellaista tutkimusta, jossa myös tapahtumaa edeltävä tilanne olisi luotettavasti kartoitettu. Tällainen mahdollisuus aukeni Tuula Kuittisen tehtyä Kauhajoella perusteellisen kartoituksen lukiolaisten hyvinvoinnista ja itsehallinnasta talvella 2008 pro gradu -työtään varten. Koulusurma tapahtui saman vuoden syyskuussa. Päätimme toistaa kyselyn saman vuoden joulukuussa. Tavoitteena oli arvioida, oliko tuo järkyttävä tapahtuma jättänyt jälkiä lukiolaisten hyvinvointiin. Vaikka lukiolaisten yhteydet ammattikorkeakoulun opiskelijoihin olivat satunnaisia, surmatyö tapahtui vain vajaan kilometrin päässä lukiosta, jossa opiskelijat istuivat kahden tunnin ajan karanteenissa. Tapahtuma oli Kauhajoella kaikkia ihmisiä koskettava traumaattinen kokemus. Sen voi odottaa näkyvän lukiolaisten arvioissa vielä kolmen kuukauden kuluttua.

Tutkimuksessa oli mukana kummallakin tutkimuskerralla koko lukiolaisten ryhmä, joten vertailua oli mahdollista tehdä. Vastaukset annettiin nimettömänä. Tutkimuksessa kysyttiin sekä oireita että hyvinvoinnin kokemista. Kummastakin saadut tulokset olivat ensimmäisessä tutkimusvaiheessa myönteisiä, sillä lukiolaisten vastaukset painottuivat myönteiseen suuntaan. Noin 10 prosentilla arviot olivat kriittisellä alueella eli masennus- tai ahdistusarvot olivat riskirajan yläpuolella. Väsymyksen, uupumuksen ja stressin kokeminen olivat sen sijaan yleisiä, sillä yli puolet koki niitä. Kokonaisuutena kuva lukiolaisten hyvinvoinnista oli kuitenkin myönteinen eikä poikkea muiden tutkimusten antamista tuloksista. Nuoret luottivat itseensä, olivat optimistisia ja heidän mielialansa oli hyvä. Ne lukiolaiset, jotka vastaustensa perusteella osoittivat itsekontrollia eli heidän elämänsä oli monin eri tavoin järjestyksessä, olivat hyvinvoivia ja tyytyväisiä elämäänsä.

Seurantavaiheessa muutokset olivat ensimmäiseen kyselyyn nähden vähäisiä. Muutosten suunta oli kielteinen, mutta vain ahdistuneisuudessa muutos oli tilastollisesti merkitsevä. Ahdistuneisuus oli hiukan lisääntynyt. Esimerkiksi optimismissa ja mielialassa muutokset olivat merkityksettömiä. Lukiolaisilta kysyttiin seurannassa (ei siis alkumittauksessa) myös turvallisuuden kokemusta, joka koettiin yhtä korkeaksi kuin yleensä tämän ikäisillä nuorilla. Turvallisuuden kokeminen sai kaikkein myönteisimmät arviot seurannassa. Pojat kokivat tyttöjä enemmän turvallisuutta.

Tulokset kuvastavat nuorten ja yleensäkin ihmisten luonnollista kykyä jatkaa elämää kuten ennenkin. Kun trauma koskettaa kaikkein läheisimpiä ihmisiä, sen vaikutukset näkyvät vielä kuukausien ja vuosienkin kuluttua. Ajan myötä useimmat traumoja kokeneet alkavat toipua, joskin voimakas trauma aina jättää kielteiset jälkensä persoonallisuuteen ja hyvinvointiin.

JOHDANTO

Tämä tutkimuksen tarkoituksena on arvioida Kauhajoen ampumatragedian mahdollisia vaikutuksia Kauhajoen lukion opiskelijoiden itsekontrolliin ja hyvinvointiin. Tutkimuksessa toistetaan Kuittisen (2009) pro gradu –tutkielmassa tehdyn kyselyn keskeiset osat. Alkuperäinen tutkimusaineisto kerättiin kolmessa lukiossa Etelä-Pohjanmaalla helmi- ja maaliskuussa 2008. Aiemmassa tutkimuksessa oli mukana kolme eri kokoista lukiota, joista keskisuurena lukiona oli Kauhajoen lukio.  Vain seitsemän kuukautta ennen Kauhajoella 23.9.2008 tapahtunutta koulusurmaa kerätty aineisto antoi mahdollisuuden vertailun tekemiseen.

Ampumatragedian tapahtuessa Kauhajoen lukiolla oli koeviikko. Koeaika oli 8.50-11.50. Kun tieto tapahtumasta tuli, koetta valvovat opettajat ja osa opiskelijoista oli luokissa. Kokeesta poistuneet opiskelijat sekä osa opettajista, mukaan lukien vt. rehtori, olivat syömässä viereisen yhteiskoulun ruokasalissa. Tiedon yhteiskoululle toi sinne saapunut poliisi. Opettajia ja opiskelijoita kehotettiin jättämään ruuat kesken ja palaamaan välittömästi luokkiinsa. Lukiolle juostuaan vt. rehtori kuulutti keskusradion kautta tapahtuneesta ja opiskelijat määrättiin opettajien johdolla pysymään luokissaan, kunnes toisin ilmoitetaan. Karanteeni kesti noin kaksi tuntia, jona aikana opiskelijat saivat tietoja tapahtumista puhelimiinsa sukulaisiltaan ja ystäviltään sekä internetin kautta jokaisessa luokassa olevilta tietokoneilta.

Ampumatragedia tapahtui Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen yksikössä, jossa sijaitsee pelkästään restonomikoulutus. Samoissa rakennuksissa on koulutuskeskus Sedu:n Kauhajoen toimipiste, jossa sijaitsee palvelualojen koulutus. Oppilaitosten  etäisyys lukiosta on n. 900 m. Surmat tapahtuivat restonomikoulutuksen toisen vuosikurssin ryhmässä, jossa ei opiskellut yhtäkään Kauhajoella peruskoulun tai lukion käynyttä opiskelijaa. Kauhajoen lukion opiskelijoiden yhteydet surman tekijään, uhreihin ja pelastuneisiin ovat satunnaisia. Sen sijaan palvelualojen oppilaitoksessa opiskelee lukiolaisten ystäviä ja sukulaisia, joita on myös paikkakunnan ammattiauttajien joukossa.

MENETELMÄT

Osallistujat ja tutkimuksen kulku

Aineisto kerättiin Kauhajoen lukion toisen ja kolmannen luokan opiskelijoilta joulukuussa 2008, vajaa 3 kk ampumatragedian jälkeen. Tutkimusjoukko oli sama, joille oli tehty vastaava kysely laajempana helmikuussa 2008 (Kuittinen, 2009).

Opiskelijat täyttivät kyselylomakkeet omien opettajiensa valvonnassa. Kyselyyn vastasivat kaikki 2-3 luokkien opiskelijat, jotka olivat kyselyn toteuttamisen ajankohtana läsnä oppitunneilla. Vastausten lukumäärät helmikuun ja joulukuun kyselyissä ja vastaajien jakaantuminen sukupuolen mukaan käy ilmi taulukosta 1.

Taulukko 1.

Kyselyyn vastanneet ajankohdan ja sukupuolen mukaan

Tytöt Pojat Yhteensä
N % N % N %
helmikuu 82 55,3 66 44,7 148 100
joulukuu 78 56,9 59 43,1 137 100

Kyselyyn vastasi helmikuussa 148 opiskelijaa, joista tyttöjä oli 82 (55,3%) ja poikia 66 (44,7%). Joulukuussa toteutetussa uusintatutkimuksessa vastaajia oli kaikkiaan 144. Vastauslomakkeita jouduttiin kuitenkin hylkäämään 7 kpl, koska niissä oli joko jätetty jokin osio kokonaan vastaamatta tai vastattu  jossain osiossa pelkkiä ääriarvoja. Hyväksyttyjä vastauslomakkeita oli yhteensä 137, joista tyttöjä 78 (56,9%) ja poikia 59 (43,1%).

Helmikuussa vastaajista  77 (52,0%)  kävi lukiota ensimmäistä vuotta ja  71 (48,0%) toista vuotta. Joulukuussa lukuvuoden vaihduttua vastaajista 65 (47,2%) kävi lukiota toista vuotta ja 72 (52,6%) kolmatta vuotta. Vastaajien jakaantuminen luokka-asteen mukaan helmikuussa ja joulukuussa käy ilmi taulukosta 2.

Taulukko 2.

Kyselyyn vastanneet ajankohdan ja luokka-asteen mukaan

1-2 lk 2-3 lk Yhteensä
N % N % N %
helmikuu 77 52,0 71 48,0 148 100
joulukuu 65 47,2 72 52,6 137 100

Mittarit

Tutkimuksessa käytetty kyselylomake on kokonaisuudessaan liitteessä 1. Taustatietoina kysyttiin vastaajien sukupuoli ja luokka-aste. Tähän tutkimukseen otettiin mukaan osa Kuittisen (2009) tutkimuksessa käytetyistä muuttujista sekä lisättiin yksi muuttuja.

Oireita kyseltiin SCL-90 –oirekyselyllä, jossa on yhdeksän eri summamuuttujaa. Niistä mukaan valittiin kolme: somatisaatio, masennus ja ahdistuneisuus. Muut oirekyselyn summamuuttujat ovat obsessiivis-kompulsiivisuus, interpersoonallinen herkkyys, vihamielisyys, foobinen ahdistus, paranoidiset ajatukset sekä psykoottisuus. Holi, Sammallahti ja Aalberg (1998) ovat tehneet validiteettitutkimuksen SCL-90 oirekyselyn suomenkielisestä versiosta ja todenneet kyselyn validiteetin hyväksi.

Itsekontrollia mitattiin Tangneyn, Baumeisterin ja Boonen tutkimuksessaan (2004) käyttämälle SCS-kyselyllä. Aikaisempien itsekontrollin mittareiden puutteellisuuksien takia tutkijat näkivät tarpeelliseksi kehittää uudistetun mittarin, joka sopii itsekontrollin määritelmään sisäisten ja ulkoisten impulssien hallintakykynä. SCS (Self-Control Scale) koostuu 36 väittämästä, joita arvioidaan asteikolla 1-5 (1 ei lainkaan, 2 melko vähän, 3 jossain määrin, 4 melko paljon, 5 erittäin paljon). Tutkijat käyttivät SCS:stä myös lyhyttä 13 väittämän versiota, jonka korrelaatio pitkään versioon oli korkea. Tässä tutkimuksessa on käytetty pitkää 36 väittämän versiota. SCS- kyselyä ei ole aiemmin käytetty Suomessa kuin Kuittisen (2009) pro gradu tutkielmassa, jota varten se suomennettiin. Kysely on nähtävissä liitteessä 1 (kysymykset 38-73). SCS muodostaa itsekontrolli –summamuuttujan. Tutkimuksessa käytettiin siis neljää eri summamuuttujaa, jotka ovat itsekontrolli sekä SCL-90 oirekyselystä valitut kolme em. summamuuttujaa.

Hyvinvointia mitattiin Ojasen kehittämillä 0-100 –asteikoilla, joista otettiin mukaan ahdistuneisuus, elämän hallinta, itseluottamus, mieliala, optimistisuus ja turvallisuus. Ahdistuneisuutta ja mielialaa (Ojasen asteikolla 100 = erittäin ahdistunut; 0 = erittäin huono mieliala) mitattiin siis kahdella eri mittarilla. Turvallisuusasteikko on tämän tutkimuksen ainut mittari, joka ei ole mukana Kuittisen (2009) pro gradu –tutkimuksessa. Sen osalta vertailuaineistona käytetään aiempaa suomalaista aineistoa.

TULOKSET

Vastaajien itsekontrolli ja hyvinvointi

Vastaajien itsekontrollin keskiarvo oli tässä tutkimuksessa 121,7. Poikien itsekontrolli (122,4) oli edelleen hieman korkeampi kuin tyttöjen (121,4), joskin ero oli kaventunut helmikuun mittauksesta. Tyttöjen itsekontrolli oli laskenut helmikuusta tasan 2 pistettä ja poikien 3,2 pistettä. Keskihajonnat olivat  tytöillä 15,6 ja pojilla 12,9, mikä oli lähes sama kuin helmikuun mittauksessa. Tyttöjen keskihajonta oli joulukuussa hieman suurempi kuin helmikuussa. Helmikuun ja joulukuun tulosten vertailu käy ilmi taulukosta 3.

Taulukko 3.

Tulosten vertailu helmikuun ja joulukuun mittauksessa.

Helmikuu Joulukuu
N = 148 N = 137
ka kh ka kh
Itsekontrolli 124,2 13,7 121,7 14,4
Tytöt 123,4 14,5 121,4 15,6
Pojat 125,3 12,8 122,1 12,9
Ahdistuneisuus 33,6 17,2 37,6 20,6
Tytöt 36,5 16,5 42,0 20,9
Pojat 29,9 17,6 31,8 18,8
Elämänhallinta 75,7 17,5 73,8 17,8
Tytöt 74,2 17,9 72,9 19,9
Pojat 77,4 17,1 75,0 14,7
Itseluottamus 71,2 16,6 69,3 18,6
Tytöt 69,1 14,8 67,5 20,2
Pojat 73,7 18,3 71,7 16,1
Mieliala 69,5 17,8 68,6 17,9
Tytöt 68,3 18,0 68,5 18,1
Pojat 70,9 17,6 68,7 17,8
Optimismi 66,4 17,4 65,7 17,7
Tytöt 67,4 15,8 66,1 18,4
Pojat 65,1 19,3 65,3 16,7
Turvallisuus 79,4 17,3
Tytöt 77,0 19,5
Pojat 82,6 13,6
Somatisaatio (12-60)* 19,0 5,7 19,6 6,5
Tytöt 20,1 6,1 21,5 7,4
Pojat 17,8 4,9 17,1 3,9
Masentuneisuus (13-65)* 22,3 8,6 24,4 9,9
Tytöt 23,6 8,7 26,2 10,8
Pojat 20,7 8,3 22,0 8,0
Ahdistuneisuus (10-50)* 14,9 4,7 16,2 6,2
Tytöt 15,7 5,3 17,5 7,2
Pojat 14,0 3,8 14,4 4,0
* Suluissa vaihteluvälit (SCL-90)

Tutkimuksessa hyvinvointimittareina käytettyjen Ojasen asteikkojen ahdistuneisuus, elämänhallinta, itseluottamus, mieliala, optimismi ja turvallisuus keskiarvojen mukaan koettu hyvinvointi oli hyvä. Sekä tyttöjen että poikien antamat arvot olivat laskeneet jonkin verran helmikuussa annetuista arvoista. Poikkeuksen muodostivat tyttöjen mieliala sekä poikien optimismi, jotka olivat pysyneet samoina. Suurin lasku helmikuun ja joulukuun mittausten välillä oli tyttöjen ahdistuneisuudessa mitattuna 0-100 –asteikolla. Tyttöjen ahdistuneisuus oli lisääntynyt 5,5 pistettä (ja poikien 1,9 pistettä). Keskihajonnat olivat kahdessa mittauksessa samansuuntaisia, joskin tyttöjen keskihajonta ahdistuneisuuden ja itseluottamuksen osalta oli kasvanut.

Tutkimuksessa käytettiin SCL-90 –oirekyselystä summamuuttujia somatisaatio, masentuneisuus ja ahdistuneisuus, joiden summapistemäärät olivat poikien somatisaatiota lukuun ottamatta joulukuun mittauksessa hieman suuremmat kuin helmikuun mittauksessa. Oireiden osalta keskihajonnat olivat samansuuntaiset tai hieman suuremmat joulukuussa kuin helmikuussa.

Mittauskertojen erojen tilastollinen testaus tehtiin t-testillä. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä ainoastaan ahdistuneisuudessa mitattuna 0-100 asteikolla. Levenen testissä ahdistuneisuuden p-arvo on .016 ( < .05), joten varianssit ovat eri suuruiset. T-testissä t:n arvo on -1.76 ja p:n arvo .079. Keskiarvojen ero on -3.98. Joulukuussa 2008 tutkitut kauhajokiset lukiolaiset olivat ahdistuneempia kuin helmikuussa. SCL-90 oirekyselyllä mitattuna ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden arvot t-testillä ovat tilastollisesti suuntaa antavia. Ahdistuneisuuden p-arvo Levenen testissä on .061, joten varianssit ovat saman suuruiset. T-testissä t:n arvo on 11.94 ja p:n arvo .054. Masentuneisuuden p-arvo Levenen testissä on .135, joten varianssit ovat saman suuruiset. T-testissä t:n arvo on .052.

Holi (2003) on laatinut suomalaiset normiarvot SCL-90 oirekyselylle. Ne on ilmaistu sen mukaisesti kuin oirekyselyn arvot lasketaan kliinisessä käytössä. Laskentatavassa vähennetään jokaiseen väittämään annetusta pisteistä 1 (n-1) ja lasketaan sitten summamuuttujille keskiarvot. Jokaiselle summamuuttujalle on määritelty kliininen raja-arvo. Taulukossa 4 on verrattu tämän tutkimuksen tuloksia Holin tutkimuksessaan laatimaan suomalaiseen normiaineistoon sekä Kuittisen (2009) pro gradu –tutkielman kolmesta lukiosta kerättyyn aineistoon.

Tässä tutkimuksessa saadut keskiarvot vastaavat melko hyvin normaaliväestön normiarvoja ja ovat samansuuntaiset kuin Kuittisen (2009) tutkimuksessa. Kriittiset rajat kliinisessä käytössä ovat: somatisaatio > 1,67, obsessiiviskompulsiivisuus > 1,82, interpersoonallinen herkkyys > 1,74, masentuneisuus > 1,73 ja ahdistuneisuus > 1,53. Joidenkin koehenkilöiden osalta raja-arvot tässä tutkimuksessa ylittyvät, joskin tutkittujen keskiarvot ja keskihajonnat ovat samansuuntaiset kuin Holin (2003) normiarvot normaaliväestöstä ja huomattavasti alemmat kuin Holin normiarvot psykiatrisista potilaista.

Taulukko 10.

Oirekyselyssä saadut keskiarvot ja niiden vertailu Holin (2003) aineistoon.

Kuittinen 2009 Holi  2003
Normaaliväestö Psykiatriset potilaat
N = 137 N = 546 N = 337 N = 249
ka kh ka kh ka kh ka kh
Somatisaatio 0,61 0,51 0,66 0,54 0,67 0,55 1,39 0,77
Masentuneisuus 0,79 0,72 0,81 0,68 0,73 0,55 2,17 0,87
Ahdistuneisuus 0,55 0,55 0,56 0,52 0,53 0,49 1,59 0,8

LÄHTEET

Holi, M. M. (2003). Assessment of psychiatric symptoms using the SCL-90.  Academic Dissertation, Helsinki University.

Holi, M. M., Sammallahti, P. R., Aalberg, V. A. (1998). A Finnish validation study of the SCL-90. Acta Psychiatrica Scandinavica, 97, 42-46.

Kuittinen, T. (2009). Itsekontrolli ja hyvinvointi. Pro gradu –tutkielma. Tampereen yliopisto.

Tangney, J. P., Baumeister, R. F., Boone, A. L. (2004). High Self-Control Predicts Good Adjustment, Less Pathology, Better Grades, and Interpersonal Success. Journal of Personality, 72, 271-322.

Tutkimuksen lomakkeita voi tiedustella Markku Ojaselta.

Nettiviikko 5/2013

Olin Maarit Tastulan haastateltavana 28.12. Seitsemäs taivas -ohjelmassa. Itselleni jäi myönteinen kuva, sillä Tastula on taitava haastattelija. Hän näkee paljon vaivaa ottaessaan selvää haastateltavasta. Omia esiintymisiä ei tee mieli katsella, sillä aina tulee mieleen asioita, joita olisi voinut sanoa paremmin. Positiivista palautetta on kuitenkin tullut. Juuri eilen eräs henkilö sanoi katselleensa kolme kertaa tuon ohjelman sen takia, että hän piti mielipiteistäni.

Sain tilaisuuden arvioida muutamia uusia kirjoja Tieteen päivillä 10.1. tiedekirjaraadin jäsenenä. Innostuin kirjoittamaan arvioita aika laajasti, niin laajasti, että sellaisten esittelyyn ei olisi ollut aikaa tilaisuudessa, jossa neljä henkilöä esitti tunnin aikana arvioita viidestä kirjasta. Nämä laajat arviot kirjoista löytyvät täältä. Raadissa piti antaa myös arvosana yhdestä viiteen. Annoin viitosen, eli täydet pisteet, Valomerkistä ja muista nelosen. Arvioitavat kirjat olivat

  • Annamari Vänskä: Muodikas lapsuus
  • Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia
  • Pirkko Muikku-Werner: Ilkeilyn kahdet kasvot
  • Jussi Laitinen: Valomerkki
  • Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Viimeistelen parhaillaan kahta onnellisuuskirjaa, joista toinen, Onnellisuuden esteet tulee keväällä Minervan kustantamana, toinen Onnellisuuden käsikirja Perussanomalta. Kummassakin kirjassa näkyy lisääntyvä kriittisyyteni onnellisuuden ohjeita kohtaan. Suurin osa ohjeista menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä tietenkin pätee kaikkeen muuhunkin hyvinvointia koskevaan tietoon. Tarjolla on paljon asiallisia lehtiä, jotka ovat täynnä ohjeita terveydestä ja ihmissuhteista. Niitäkään ohjeita ei noudateta. Lue lisää

Koulutuksen taso ei ole laskenut

Julkaistu Aamulehdessä 13.10.2008

Sampo Terhon kirjoitus ylikouluttautumisesta (AL 9.10.) sisältää asiallisen kritiikin ohella sellaisia heittoja, joihin on syytä puuttua. Kirjoituksessa annetaan ymmärtää, että sekä lukioissa että yliopistoissa tutkintojen taso on laskenut. Tällaisia kirjoituksia näkee aina silloin tällöin. En tiedä, mihin nämä kirjoittajat perustavat näkemyksensä. Suomen koulut ovat saaneet paljon julkisuutta hienojen PISA-tulosten johdosta. Tosin nyt on jo alettu kirjoittaa, että parempi olisi, jos tulokset olisivat huonompia ja kouluissa kiinnitettäisiin enemmän huomiota oppilaiden hyvinvointiin ja sosiaalisiin taitoihin. Omien poikieni lukio-opintoja seuratessani en voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että vaatimukset ovat nyt paljon suurempia kuin 50 vuotta sitten. Aikaisempien ylioppilaskirjoitusten tehtäviä käytetään rutiininomaisesti opetuksessa jo lukion toiselta luokalta lähtien.

Myös yliopistojen opetus on varmasti laadukkaampaa ja tulokset ovat parempia kuin yliopistouraa aloitellessani. Parhaiten tunnen oman laitokseni eli psykologian laitoksen tilanteen, mutta uskon, että samaa pätee muuallakin. Psykologian pro gradu -tutkielmat ja väitöskirjat ovat nyt selvästi parempia kuin vaikka 20 vuotta sitten. Väitöskirjatyöt perustuvat useimmiten kansainvälisissä tiedelehdissä julkaistuihin artikkeleihin, jotka käyvät ennen julkaisuaan läpi tiukan asiantuntijaseulan. Esimerkiksi neljästä artikkelista ja yhteenvedosta koostuvaa väitöskirjaa on sen eri vaiheissa arvioinut yli kymmenen asiantuntijaa. Nykyään jopa pro gradu -töitä ohjataan niin, että nillä on mahdollisuus tavoitella julkaisukynnystä alan tiedelehdissä. Parhaiten tämän huomaa, kun vertaa omaa pro graduaan ja väitöskirjaansa viime vuosina tehtyihin. Puheet liukuhihnaopetuksesta halventavat opettajia: “Kaikki tutkielmat kannattaa hyväksyä”. Tällainen heitto kuulostaa ikävältä. Ajat ovat muuttuneet siten, että nyt työstä pyritään saamaan niin hyvä, että se on mahdollista hyväksyä. Ennen opiskelijat olivat paljon enemmän yksin työnsä kanssa. Suosittelen Sampo Terholle käyntiä psykologian laitokselle tai mille tahansa Tampereen yliopiston laitokselle. Opetusta on paljon enemmän kuin ennen, opettajen taso on korkea ja yliopistojen välillä on ollut runsaasti opetus- ja tutkimusyhteistyötä jo ennen näitä uusia yhdistämishankkeita, joiden uskotaan lisäävän tehokkuutta.

Terho osuu siinä oikeaan, että opetusministeriö on jatkuvasti kannustanut aloituspaikkojen lisäämiseen, mistä seuraa, että opettaja-oppilas -suhde helposti heikkenee. Tilannetta auttaisi, jos opiskelupaikkoja vähennettäisiin ilman, että myös resursseja vähennetään. Yliopistot on sidottu pirulliseen noidankehään: jotta voisi saada hiukan lisää rahaa, täytyy tuottaa lisää tutkintoja. Jos opetusministeriön yliopistoille asettamia tutkintomääriä ei saavuteta, resurssit vähenevät. Sopimuksen ylittävistä tutkinnoista yliopisto ei juuri hyödy. Tämä on sellaista peliä, joka on johtanut monenlaisiin ongelmiin. Valmistumisaikoja on vaadittu lyhennettäviksi, mutta se ei onnistu, koska suomalaiset opiskelijat ovat puolipäiväopiskelijoita. Suurin osa heistä on työssä opiskelun aikana. Tälle asialle yliopistoissa ei voida mitään toisin kuin opetusministeriössä kuvitellaan. Lisäksi opiskelijat eivät suorita vain yhtä maisterin tutkintoa, vaan usein samanaikaisesti kahta, koska järjestelmä antaa siihen mahdollisuuden.

Suositan kaikille niille, jotka puhuvat tason laskusta käyntiä yliopistojen laitoksille. Laitamme pro graduja ja väitöskirjoja kahteen pinoon. Toiseen laitamme vanhoja töitä ja toiseen viime vuosina valmistuneita. Näitä voi sitten kaikessa rauhassa vertailla. Uskon, että johtopäätös on sama kuin minkä yllä esitin.

Markku Ojanen
Psykologian professori (emeritus)

Nettiviikko 35/2008

Tässä toinen myöhässä julkaistu Markun nettiviikko. Luonnollisesti pahoittelemme julkaisussa tapahtunutta viivästystä, koska kaikille (myös Markulle) on tietenkin mukavampaa lukea mietteitä nimenomaan ajankohtaisista asioista, joihin hän usein pureutuu.

Tässä viikolle 35 tarkoitetussa nettiviikossa hän käsittelee muun muassa sitä, miltä eläkkeelle siirtyminen on tuntunut, lehtikirjoittelun hyviä ja huonoja puolia sekä onnellisuutta. Voitte lukea nettiviikon kokonaisuudessaan painamalla alta, seuraava nettiviikko julkaistaan kuten kuuluukin eli ajallaan.

Nettiviikkoon liittyy myös sivuille lisätty Markun artikkeli Onnellisuusolympialaisten tarkistetut tulokset, jossa Markku käsittelee Ronald Inglehartin työryhmän tutkimusta, jossa Suomen sijoitus kansakuntien onnellisuuden vertailussa oli yllättäen niinkin alhainen kuin 25.
Lue lisää

Elämme ylenpalttisen runsauden aikaa

Julkaistu 14.08.2008 Lempäälän-Vesilahden sanomissa

Eräs vanhenpainyhdistyksen puheenjohtaja kirjoitti 31.7. tässä lehdessä hyvän kirjoituksen kodin ja koulun yhteistyöstä. Juttuun oli kuitenkin lipsahtanut pari sanaa, joihin haluan ystävällisessä hengessä tarttua. Kirjoituksesta löytyvät sanat ”näin niukkoina aikoina”. Näillä sanoilla viitataan siihen, että vanhempainyhdistykset joutuvat paikkaamaan niukkuudesta kärsivän Lempäälän kunnan tai kenties koko suomalaisen yhteiskunnan puutteita. Yli 60-vuotiaana sanon, että emme elä mitään niukkuuden aikaa, vaan aivan käsittämättömän runsauden ja tuhlailun aikaa. Aloittaessani koulutieni sekä kansa- että oppikoulussa luokassa oli yli 40 lasta ja kaikesta oli pulaa. Minulla oli yksi kaupasta ostettu puinen lelu emmekä edes tuon ajan mittapuun mukaan olleet köyhiä. Mistään mukavuuksista ei ollut tietoakaan. Sähkövalo sentään oli ja radio.

Tätä nykyistä Suomen vaurautta todisti myös hiljattain Aamulehdessä ollut artikkeli, jossa Suomen talouden tila kuvattiin erittäin hyväksi. Työttömyys on vähentynyt, valtion velkoja lyhennetään ja palkat nousevat. Vain energian hinnan nousu hiukan sumentaa tulevaisuuden näköaloja.

Jos kouluilla on liian vähän rahaa, kyse on siitä, mihin rahaa halutaan laittaa. Yhdessähän nämä asiat ratkaistaan. Ottajia on vaikka miten paljon. Terveydenhuolto, lasten, nuorten ja perheiden palvelut, sosiaalitoimi ja kulttuurin eri sektorit haluavat kaikki osansa. Monien mielestä vanhusten asumista ja hoitoa tulisi aivan erityisesti kehittää. Vaatimustasomme ovat jatkuvasti nousseet niin, etei mikään tahdo riittää. Olen käynyt koulua sellaisissa röttelöissä, että nykyajan vanhemmat saisivat halvauksen. Millaista on mahtanut olla 80 tai 100 vuotta sitten? Näen tämän ”niukkuuden” keskellä myös suoranaista tuhlausta. Vaikka kynät ovat pieni asia, niitä näyttää kertyvän vuoden aikana lapsille kymmenittäin. Jatkuva tietokoneiden uusiminen vie varmasti budjetista suuren summan.

Kokoomusta kannattaessaan kirjoittaja varmaan vaatii puoluettaan lisäämään koulujen rahoitusta, mutta hän voi saada vastaansa niitä, jotka haluavat panostaa terveydenhoitoon tai kenties liiketoiminnan edellytysten tukemiseen. Yksi keino olisi nostaa veroäyriä, mistä kokoomus tuskin on kovin innoissaan. Suuri osa suomalaisista haluaa vähentää verotusta ja samaan aikaan kuitenkin pitäisi saada lisää yhteiskunnan palveluja. Tämä ei ole aivan helppo yhtälö. Minun listani kärjessä ennen koulujen tarpeita on ihmisten perusturvan saattaminen asialliselle tasolla. Onhan suorastaan järkyttävää, että edelleen on ihmisiä, jotka ovat asunnottomia tai jotka joutuvat hakemaan ruokaa avustuspisteistä. Tämä pitäisi saada kuntoon kaiken ylellisyyden keskellä. Vaikka sitten veroja korottamalla.