Ketä taksiuudistus hyödyttää?

Voisiko ministeri Berner tai hänen esikuntansa kertoa, mitä olemme hyötyneet “taksiuudistuksesta”. Ketkä ovat hyötyneet? Tavallinen käyttäjä arvostaa selkeyttä, ennustettavuutta ja luotettavuutta. On outoa, että matka hotelliin rautatieasemalta maksaa keskipäivällä mennessä 9,80 ja parin tunnin päästä palatessa 16,00 euroa. Kuljettaja sanoi perusteluksi, että kyseessä on tila-auto. Emme me tavalliset, melko satunnaiset käyttäjät, tällaisia perusteluja halua. Yötaksat ovat erikseen, mutta päivällä hinnan on oltava sama.

Olemme luottaneet takseihin, mutta nyt meitä varoitetaan, että pikkujoulun aikana pitää olla tarkkana, ettei joudu huijatuksi. Emme siis enää voi luottaa takseihin samalla tavalla kuin ennen. Huijareita ei ole aikaisemmin tarvinnut varoa, kun tilasi taksin.
Nyt kehotetaan kysymään hintaa etukäteen. Mistä voi tietää matkan hinnan etukäteen, ellei kulje jatkuvasti taksilla samaan kohteeseen? Kuka kehtaa ja ehtii kierrellä taksien joukossa kysymässä hintoja? Useimmiten on kiire johonkin kohteeseen, joten ensimmäinen taksi on pakko ottaa. Kelan kautta varattavan taksin käyttäjä ei tiedä, ketä pahoista sotkuista pitäisi syyttää eikä hänen tarvitse sitä tietääkään, kunhan vain toiminta on inhimillistä ja ottaa asiakkaan tarpeet huomioon. Näin ei näytä tapahtuvan.

Myös omaa autoa ajavat yrittäjät joutuvat kärsimään ja monet ovat jo etenkin maaseudulla lopettaneet. Kuljettajat joutuvat vähitellen siirtymään suurten ketjujen palvelukseen. Muun työn ohella ajavat voivat hankkia hiukan lisäansioita. Ehkä uudistus hyödyttää heitä vakinaisten taksien kustannuksella.

Ikävintä on se, että periaatteen vuoksi kilpailua edistävät ministerit ja heidän virkamiehensä eivät halua tunnustaa, että kilpailutus suosii vahvoja, varakkaita, hyvin koulutettuja, nuoria ja kilpailun hallitsevia. Kilpailussa pärjäävät vahvojen käyttäjien lisäksi myös vahvat toimijat, kuten kaupungit ja suuret yritykset. Tavallinen, kilpailun kiemuroita heikosti tunteva maksaa jo lähes kaikesta enemmän kuin henkilö, joka osaa nämä taidot. Onko tämä reilua?

Lopulta järjestelmässä vallitsevien ongelmien syntipukiksi joutuvat nämä itse itsensä syrjäyttävät ihmiset, jotka eivät hallitse internetin käyttöä tai eivät luotettavuutta epäillen kiertele kyselemässä hintoja. Jos he asuvat maalla, heillä ei edes ole siihen mahdollisuuksia.

Osaammeko tehdä valintoja?

Me haluaisimme tehdä päätöksiä harkitusti, mutta usein siihen ei ole mahdollisuuksia. Silloin on käytettävä nopeita, intuitiivisia ratkaisuja.  Niitä käytetään varsinkin silloin, kun päätös on tehtävä nopeasti, kun tietoa on jo liikaa eikä asia ole kovin tärkeä. Jos asia lisäksi on outo, mitä muuta voi tehdäkään kuin käyttää intuitiota.

Länsimainen kulttuuri korostaa valintojen merkitystä, mutta tekee niistä yhä vaativampia. Kaupoissa tuotteiden määrä voi olla järkyttävän suuri, niitä voi olla jopa satoja, joskus tuhansia. Meitä kiehtoo ajatus saada valita, vaikka olemme siihen huonosti valmistautuneita. SOTE on hyvä esimerkki. Voi olla, että ”valinnanvapauden” puolustajat aidosti ajattelevat, että ihmiset tekevät rationaalisia ratkaisuja. Se on kaunis ajatus, mutta todellisuudessa me joudumme toimimaan aivan intuitiivisesti. Emme pysty arvioimaan hoidon laatua, koska se vaatii suurta asiantuntemusta.

Kun sain eräältä pätevältä erikoislääkäriltä hyvin tylyn kohtelun, hänen pätevyytensä häipyi kuin tuhka tuuleen. Intuitiivinen päätökseni oli, että tuon lääkärin puheille en mene, vaikka hän olisi Suomen paras. Näin tulemme toimimaan myös SOTEn valintojen suhteen. Vetävät mainoslauseet, hymyilevät hoitajat ja lääkärit ja miellyttävä miljöö vetävät puoleensa. Ja tietenkin myös hoitoyksikön läheisyys.

On itsestään selvää, että tällaiset intuitiiviset ratkaisut voivat olla vääriä. Tuotteen ulkoinen kauneus – olipa kyse autosta, tietokoneista tai hoitoyksiköstä – ei tietenkään kerro mitään tuotteen laadusta. Onneksi monet tuotteet ovat likimain yhtä hyviä. Sillä tavoin selviämme valintojen runsaudesta. Lainsäädäntö ja valvonta ovat suureksi avuksi, sillä niiden avulla säästymme pahoilta virheiltä.

Pyrkimys tehdä täydellisiä valintoja vie aivan kohtuuttomasti aikaa eikä välttämättä johda toivottuun tulokseen. Tutkijat nimittävät tätä pyrkimystä maksimointitaipumukseksi. Sen on osoitettu liittyvän keskimääräistä heikompaan hyvinvointiin. Tämän taipumuksen omaavat ottavat epäonnistuneelta tuntuvan valinnan hyvin raskaasti ja katuvat valintaansa. Parhaiten selviää valintojen viidakossa, kun valitsee nopeasti, eikä sen jälkeen vertaile valintaansa mihinkään.

Olipa valinta kuinka mielivaltainen tahansa, se vahvistaa hallinnan kokemusta ja nostaa heti valinnan jälkeen sen arvostusta. Valinnan täytyy osoittautua todella huonoksi, jos se kaduttaa. Jos kuitenkin saman tuotteen olisi saanut välittömästi jostakin halvemmalla, se harmittaa ja johtaa valinnan katumiseen.

Pelkäävätkö teknologian edustajat oikeasti humanisteja?

Yrittäjä Jaakko Raukola ilmoitti painokkaasti pelkonsa: Teknologia ”ei saa jäädä humanististen alojen jalkoihin” (LVS, 22.8.). Voin vakuuttaa, että moni humanisti pelkää tieteidensä jäävän teknologiaa edustavien tieteiden jalkoihin. Ja pahasti. Humanistit saavat rahoituksensa pääasiassa Suomen Akatemialta, teknologialla on ties kuinka monta rahoituskanavaa. Jo uuden yliopiston hallituksen muodostaminen kertoi, että teknologialla tulee olemaan resurssien jaossa etusija. Jos vaikkapa suomen kielen tutkija haluaa tutkia verbien taivutuksia ja biotieteiden edustaja muovin korvaamista puusta tehdyillä tuotteilla, kumman on helpompi saada rahoitusta?

Yliopistojen yhdistämisen järkevyyttä on enää turha kysellä, mutta jos näkemykset ovat puolin ja toisin pelokkaita, tulevaisuus ei tule olemaan helppoa. Yhdistämisen tärkein peruste valtion näkökulmasta on ollut säästöjen saaminen, vaikka sitä voidaan kaunistella ties minkälaisilla synergioilla ja innovaatioilla. Jos yhdistämisen halutaan tuottavan aitoa yhteistyötä ja yhteishenkeä, pelkojen lietsomisesta tulisi pian päästä eroon.

MeNaiset: Ihmissuhteiden konmarittaminen voi kuulostaa tylyltä – mutta milloin siitä on oikeasti apua?

MeNaiset käsitteli 4.4.2018 ystävyyssuhteiden ylläpitämistä ja karsimista artikkelissa “Ihmissuhteiden konmarittaminen voi kuulostaa tylyltä – mutta milloin siitä on oikeasti apua?“. MeNaiset heräsi siihen, kuinka monet julkisuuden henkilöt olivat yhtä aikaa kertoneet vähentäneensä ystävyyssuhteiden määrää ja karsineensa ihmissuhteita.

Markkua pyydettiin artikkeliin selittämään ilmiön taustoja:

Onnellisuustutkija, psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen ymmärtää tilanteen.

– Meistä on tullut itsenäisiä ja omaehtoisia. Helposti ajatellaan, että voi tehdä omat valintansa eikä tarvitse erityisesti välittää muista ihmisistä ja heidän tunteistaan.

Tietoinen ihmissuhteiden karsiminen kuulostaa Ojasesta nykyaikaan liittyvältä itsekeskeisyydeltä, jota länsimainen kulttuuri toisaalta myös tukee.

MeNaisten artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan tässä osoitteessa.

Mitä SOTE maksaa ja kuka maksaa?

SOTEen liittyy etenkin kustannuspuolella asioita, joista ei ole saatu mitään tietoa. Kansalaisille SOTEa perustellaan kahdella tavalla. SOTEessa lääkäriin pääsee helpommin ja nopeammin ja yhteiskunnan kustannukset vähenevät tai ainakin niiden nousu taittuu. Toiminta tehostuu, koska yritykset tekevät nykyistä suuremman osuuden ja koska yritykset tekevät kaiken paremmin ja edullisemmin. Mallia ei varmaankaan oteta Yhdysvalloista, jossa terveydenhoito on erittäin kallista.

Todellisuudessa lääkärille pääsyn helpottaminen vaatii lisää lääkäreitä ja lisää rahaa ellei lääkärien palkkoja ja palkkioita alenneta. Ehkäpä koulutusmäärien radikaali lisääminen tähtää tähän.

Yhteiskunnan kustannukset lisääntyvät kahdella tavalla, jos ja kun yritysten osuus palveluista kasvaa. Valtio – siis me kansalaiset – maksamme satoja miljoonia ulkomaisille ja kotimaisille sijoittajille voittoina ja verojärjestelyinä. Tämä on poissa yhteisestä rahapussista. Toiseksi SOTE siirtää varakkaiden itse maksamia palveluita yhteiskunnan maksettavaksi. Tuskin tämäkään on pieni summa. Jos kansalaisten maksama kustannusten osuus SOTEssa nousee korkeaksi, on paljon ihmisiä, jotka eivät pysty osuuttaan maksamaan. Nämä uuden järjestelmän lisäkustannukset tulisi arvioida ja ilmoittaa ne päättäjille ja kansalaisille.

SOTE on paljastunut lujaksi uskoksi markkinatalouden kykyyn ratkaista ongelmia. Mitä suurempi osa palveluista saadaan liikeyritysten haltuun, sitä paremmin ja edullisemmin kaikki sujuu.

Kun lääkäriin pääsyy helpottuu, myös tarpeettomien käyntien määrä lisääntyy. Näin käy aina siellä, missä palveluja on paljon tarjolla. Tämäkin on syytä uskaltaa sanoa, sillä se lisää kustannuksia.

Toinen iso asia liittyy sekin rahaan, mutta on myös psykologiaa. Kyse on valinnan vapaudesta, jota kokoomus erityisesti ajaa. Onko kokoomuksessa huomattu, millaisesta tutkimuksesta taloustieteen Nobel-palkinto tuli? Richard Thaler tutki ihmisten taloudellisia ratkaisuja ja osoitti, että niissä on rationaalisuuden kannalta paljon toivomisen varaa. Ihmisten valinnat eivät ole loogisia ja rationaalisia. Jotkut arkiset valinnat ovat helppoja, mutta SOTEn valinnat eivät kuulu niihin.

Kaksi asiaa tekee valinnan vaikeaksi. Kun vaihtoehtoja on paljon – mitä juuri SOTEssa mainostetaan – syntyy valinta-ahdistusta ja valinnan jälkeistä katumusta. Vaihtoehtoja ei tarvitse olla paljon, kun valinta vaikeutuu. Tämä näkyy jo monilla muillakin elämänalueilla. Yksi raivostuttava asia on se, että sama tuote maksaa milloin mitäkin. Se tekee palvelujen tai tuotteiden käyttäjän olon epävarmaksi.

Ex-ministeri Rehulan mukaan valinta tosin koskee vain 10 prosenttia väestöstä. Muut eivät valitse, koska eivät ymmärrä, miten ja mitä valitaan. Valinta on vaikea myös tuolle 10 prosentille. Kuulunko itse siihen joukkoon? Tuskin, sillä en tiedä lääketieteellisen hoidon laadusta juuri mitään. Valintani ratkaisee vain se, kuinka minua SOTEn yksiköissä kohdellaan, siis paijataan. Siihen liittyy myös hoitoon pääsyn nopeus, vaikka vaivani olisi vähäinen.

En usko, että suurten ja pienten yksiköiden tuloksia voidaan järkevästi verrata. Isoista kirurgisista operaatioista voidaan saada tietoa, mutta kun sairauksien kirjo on suuri, vertailu on vaikeaa. Jos eroja saadaan näkyviin, haluavatko kaikki parhaaseen yksikköön tai sairaalaan? Tuskin näin sentään käy, sillä myös palvelujen etäisyydet vaikuttavat eivätkä kaikki lue vertailujen tuloksia.

Kaikki viittaa siihen, että olemme matkalla kohti tuntematonta ja entistä kalliimpaa järjestelmää. Erikoista on se, että Suomessa on kansainvälisten vertailujen mukaan jo nyt varsin hyvin toimiva, kustannustehokas järjestelmä.

Kysymyksiä SOTEsta

Sain tilaisuuden haastatella SOTEsta kahta keskeistä SOTE-uudistuksesta vastaavaa ministeriä. Kysyin, eikö heitä häiritse se, että huomattava osa Suomen terveydenhoidosta siirtyy kansainväliseen omistukseen? Voitot ja mahdollisesti verotkin siirtyvät muille maille. ”Ei lainkaan”, vastasi toinen ministeri muitta mutkitta. Jatkoin kyselyä. Eikö yksityisten yritysten entistä suurempi osuus terveyden hoidosta ole myös riskitekijä? ”Ei, sillä kilpailun avulla saadaan tehokkuutta jähmeään julkiseen palveluun”, vastasi toinen. Silloin heräsin. Tämä ei ole keksitty uni, vaan näin viime yönä todella tapahtui.

Myös näin valveilla haluan esittää samat kysymykset etenkin Suomen keskustalle. Markkinavetoisen kilpailun avaamiseen liittyy melkoisia riskejä. Hyvä esimerkki on Yhdysvaltain Obamacare. Puheessaan vuonna 2009 presidentti Obama syytti vakuutusyhtiöitä ”kirsikoiden poimimisesta” eli terveiden hoitamista aidosti sairaiden kustannuksella. Vaativia leikkauksia vältetään tekosyiden avulla ja siirretään julkisen terveydenhoidon piiriin. Obaman mukaan ”yritykset tekevät näin, koska se parantaa voittoja”. ”Kuten vakuutusyhtiössä työskennellyt todisti kongressille, yhtiöt eivät vain rohkaise käyttämään keinoja, joilla vaikeasti sairaat pudotetaan; heitä palkitaan siitä.”

Suomessa tilanne on erilainen, sillä kaikki terveysalan yritykset toimivat eettisesti oikein. Me suomalaiset olemme aivan toisenlaisia kuin amerikkalaiset. Me pystymme valvomaan yrityksiämme niin hyvin, että mitään tällaista ei pääse tapahtumaan. Toivottavasti valvonta toimii. Joka tapauksessa ulkomaisten yritysten omistajat odottavat, että voitot ovat vähintään kymmenen prosenttia.

Onko terveyskeskuksille annettu riittävästi tukea hoidon saatavuuden parantamiseen? Mielestäni ei, sillä pikemminkin niitä on kuormitettu yhä uusilla velvoitteilla ja vaatimuksilla. Kaikenlaiseen hoitoprosessin kirjaamiseen menee kohtuuttomasti aikaa. Tulevien maakuntien tulisi panostaa terveyskeskusten toiminnan parantamiseen eikä luottaa siihen, että kilpailu hoitaa uudistukset niin hyvin, että muuta ei tarvita. Kilpailussa nyt markkinoilla olevilla yrityksillä on huomattava etulyöntiasema julkisiin palveluihin verrattuna. Onneksi perustuslakivaliokunta puuttui tiukasti yltiökilpailuttamiseen. Kuuntelin hiljattain alustuksen, jossa keskeisesti SOTEn kehittämisestä vastaava henkilö totesi, että moni julkisen palvelun yksikkö tulee menemään konkurssiin.

Miksi Suomen keskusta on vastoin vanhaa hyvää alkiolaista traditiota siirtynyt näin vahvasti kilpailun ja markkinaideologian kannattajaksi?

Vasemmiston hiljaisuus hämmästyttää

Nykyisen oikeistolaisen markkinoita ja kilpailua korostavan politiikan luulisi herättävän rajua kritiikkiä, mutta kritiikki on ollut kovin vaisua. Johtuuko se siitä, että laajalevikkinen media on markkinavoimien käsissä?

Oikeistolaista politiikkaa kuvaa luja luottamus markkinoihin. Valtion puuttuminen yksilöiden elämään ja talouteen tuottaa byrokratiaan, edistää holhoamista ja lisää kustannuksia. Korkea verotus ja ilmaiset etuudet ruokkivat ja rankaisevat ahkeria. Ihmisen onni ja menestys on itsestä kiinni. Valtion tehtävä on antaa tilaa menestyville ihmisille ja yrityksille.

Tuore esimerkki on rautateiden avaaminen kilpailulle. Kilpailutuksen luvataan lisäävän palvelujen tarjontaa, halventavan hintoja ja lisäävän työllisyyttä. Tämä on paljon luvattu. Kukaan ei tiedä, kuinka lopulta käy. Yhtä hyvin ulkomaiset yritykset valtaavat alaa, monopolit vahvistuvat, palvelut keskittyvät suuriin kaupunkeihin, palvelut kallistuvat etenkin syrjäseuduilla ja työllisyys heikkenee. Kilpailutus suosii vahvoja, sillä kaikille alueille siirtyvä kilpailutus vaatii niin paljon resursseja, että siihen kaikki eivät pysty.

Vasemmistoon kuuluvat ovat ennen uskoneet, että markkinat toimivat yritysten ehdoilla. Markkinat eivät väliltä yksilöistä. Taloudellinen eriarvoisuus vahvistuu. Sen vuoksi tarvitaan valtion puuttumista talouden vääristymien ja kansalaisten suojelua kovalta, armottomalta kilpailulta. Eikö näin enää ajatella?

Valtion hallinnassa olevien yritysten myyminen on täydellisesti epäonnistunut, mikä kuvastaa markkinapolitiikan epäonnistumista. Vain ammattiyhdistysliike kykenee enää hillitsemään kokoomuksen ja keskustan yltiökapitalistista linjaa.

 

SOTE: Kenen valinnanvapaus?

SOTE-ministeri Rehula sanoi eräässä keskustelussa ohimennen, että luultavasti 90 % pysyy julkisen terveydenhoidon puolella eikä vaihda yksityisille yrittäjille. Melkoinen vaivannäkö 10 prosentin vuoksi! Vaihtajat ovat vaativia, hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka uskovat tietävänsä millainen on hyvä valinta.

Psykologinen tutkimus on jo aikoja sitten osoittanut, että vaikka me periaatteessa arvostamme valintojen runsautta, emme kuitenkaan ole rationaalisia valitsijoita. Valinnat perustuvat usein mielivaltaisiin, satunnaisiin tekijöihin. Lisäksi me koemme valinta-ahdistusta ja valinnan jälkeistä katumusta. Kaikenlaisten valintojen määrä lisääntyy koko ajan. Onneksi osaamme selittää valintamme parhain päin. Teimme erinomaisen valinnan.

Suuri osa SOTEn valinnanvapauden edistäjistä ja kannattajista on joutunut vedätyksen uhriksi. Kyse on bisneksen valinnanvapaudesta, liiketoiminnan mahdollisuuksien lisääntymisestä. SOTE on hieno uutinen suurille kansainvälisille yrityksille, jotka nyt ottavat valinnanvapauden haltuunsa. Ne ovat monin tavoin etulyöntiasemassa, sillä julkisella sektorilla ei ole kokemusta tuotteiden markkinoinnista. Kymmenen vuoden kuluessa jäljellä on vain muutama suuri yritys. Kovin vähän on puhuttu siitä, että voitot menevät Suomen ulkopuolelle. Summat eivät ole ihan pieniä. Suosikaamme siis julkista terveydenhoitoa ja kotimaisia yrityksiä!

Vähitellen Suomessa on omaksuttu Yhdysvaltain äärikonservatiivien näkemys, jonka mukaan yhteiskunnan tuottamat palvelut eivät voi olla hyviä. Vain yksityinen yrittäjyys hoitaa asiat niin kuin ihmiset haluavat. SOTE on samalla kova potku sairaanhoitopiireille, kaupungeille ja kunnille, jotka niin kehnosti ovat hoitaneet palvelujen tarjonnan. Samalla sivuutetaan, että terveydenhoito on Suomessa kustannuksiltaan hyvin tehokasta.

Jos yhä tavoitteena on jokaisen halukkaan pääsy hoitoon samana päivänä, se tulee nostamaan merkittävästi kustannuksia. Jos tavoitellaan säästöjä, silloin on toimittava niin kuin nytkin – ehkä vielä tiukemmin – eli lähdettävä siitä, että kaikkien ei tarvitse päästä samana tai edes seuraavana päivänä lääkäriin.

Parempi vaihtoehto olisi ollut vahvistaa yhteiskunnan suoraan rahoittamaa hoitojärjestelmää ja täydentää sitä yritysten avulla. Tarpeellisia uudistuksia voidaan tehdä myös julkisella sektorilla, kun siihen ohjataan ja kannustetaan. Monia hyviä aloitteita on jo tehty eri puolilla Suomea.

Markku Ojanen
Lempäälä

SOTE: Mitä me osaamme valita?

SOTE-suunnittelun yhteydessä valinnan mahdollisuus on toisaalta kuvattu ihmisen perusoikeutena ja velvollisuutena ja toisaalta suurten yritysten etuja palvelevana hämäyksenä, koska ihmisillä ei ole kykyä tehdä valintoja. Kumpi näistä kahdesta on lähempänä totuutta?

Kun menen vaimoni pyynnöstä ostamaan keksejä suureen liikkeeseen, tunnen itseni avuttomaksi. Katseltuani kymmenien, jopa satojen keksipakettien rivejä tartun kuin hukkuva korteen, kun näen jonkun tutun merkin. Sen minä otan. Kunhan vain siinä on suklaata.

Ostaessani leikkeleitä, minulla ei ole aavistustakaan niiden terveellisyydestä. Minulla on oikeastaan vain yksi ohjenuora: ostan kotimaista. Saatan muistaa jonkin tuotteen, jota sitten ostan uudestaan.

Mitä tulee erilaisiin laitteisiin, kuten kommunikaatiovälineisiin, kannettaviin tietokoneisiin, televisioihin tai autoihin, olen myyjien armoilla. Minulle voi myydä ihan mitä vain. En osaa tehdä järkeviä valintoja – jos niitä on mahdollista tehdäkään. No, autojen pitää olla pitkälle miehelle tarpeeksi tilavia ja mieluusti kulutus saisi olla vähäistä, siinä kaikki.

Kun kyse on villin lännen elokuvista, tiedän, mitä minulta puuttuu ja minkä vielä voisin hankkia. Olen yleensä katsonut elokuvan arvioinnin ainakin viidestä oppaasta ja perehtynyt siihen, mitä muita elokuvia ohjaaja on ohjannut. Silloin tuntuu, että osaan valita.

Entä poliittisen puolueen valinta? Kun katsoo, miten ihmiset ovat äänestäneet vaikkapa Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ensimmäinen ajatus on, että valinnat perustuvat epämääräisiin mielikuviin ja tulkintoihin. Suuri osa ihmisistä äänestää omien etujensa vastaisesti. Huomaan, että omiin valintoihini vaikuttaa paljon ehdokkaan miellyttävyys, mikä on hyvin subjektiivinen asia. Olemme varmoja, että muut ihmiset tekevät vääriä valintoja.

Mihin hoitavan SOTE-yksikön valinta perustuu potilaan näkökulmasta? Mihin rationaalisen valinnan tulisi perustua? Ensisijaisena tulisi olla hoidon laatu. Eri yksikköjen uskottava vertailu on erittäin vaikeaa. Jos laatutietoja tulee, ne ovat helposti pinnallisia ja niiden ymmärtäminen vaatii perehtyneisyyttä. Potilaan näkökulmasta laadun osatekijät ovat (1) nopea ja helppo hoitoon pääsy, (2) jatkuvuus ja turvallisuuden kokemus, (3) miellyttävät työntekijät ja (4) koettu paraneminen. Kustannukset voivat olla laadussa mukana, jos etäisyys on pitkä ja jostakin hoidon osasta joutuu maksamaan ylimääräistä.

Koko järjestelmän kannalta nämä eivät ole kovinkaan rationaalisia perusteluja. Kovin helppo hoitoon pääsy tukkii järjestelmän ja tulee kalliiksi. Jatkuvuus ja turvallisuus merkitsevät sitä, että valintoja ei tehdäkään, vaan pysytään siinä, missä ennenkin on oltu. Lääkärin ja vastaanotossa työskentelevien ihmisen miellyttävyys on ihan mukava asia, mutta hoidon tulosten kannalta sillä on kovin vähän merkitystä. Koettu paraneminen on tärkein asia, mutta sitä on vaikea verrata mihinkään. Kenties sairaus olisi parantunut nopeammin jossakin toisessa yksikössä.

Koko Suomen hoitojärjestelmän, kenties maakunnankin, on mahdollista kerätä tietoja hoitojen tuloksellisuudesta. Ne kuvaavat keskimääräisiä potilaita ja ovat ilman muuta hyödyllisiä, mutta potilaiden tekemiin valintoihin niistä ei ole hyötyä. Yhteiskunnan näkökulmasta kustannukset ovat keskeinen arvioinnin perusta. Kysymys on arvovalinnoista. Terveyden edistämiseen ja sairauksien hoitoon voidaan panostaa paljon, jos valitsemamme poliitikot näin päättävät. Nykyinen hallitus on ottanut tavoitteeksi kustannusten säästön. Tärkeät valinnat ovat heidän sekä asiantuntijoiden käsissä. Myös terveydenhoitoalan yrityksillä tulee olemaan paljon valtaa tulevassa järjestelmässä.

Miten suhtaudumme muutokseen?

Ennen muutos oli hidasta. Mikään ei muuttunut. Tyydyttiin siihen mitä oli, eikä parempaa odotettu. Hyvä jos kaikki säilyi entisellään. Muutos oli usein pahaa. Tavallinen ihminen ymmärsi pienuutensa ja koetti jollakin tavalla parantaa omaa osaansa. Päällimmäisenä oli kokemus, että omaa elämää ei hallittu. Hyvä jos hallitsi omat tunteensa. Tällaista on usein tavattu nimittää fatalistiseksi asenteeksi.

Nyt kaikki muuttuu jatkuvasti. Sitä hoetaan ja siihen halutaan valmistaa. Muutos on hyvää. Odotamme ja haluamme elämän tuovan jotakin parempaa. Uskomme elämän hallintaan, mutta joudumme usein pettymään, sillä me emme ole muutoksen käynnistäjiä. Uskomme silti vakaasti siihen, että me voimme muuttaa itseämme. Haluaisimme päättää, millaiseen muutokseen suostumme.

Mikä on muuttunut? Olemmeko yhtä avuttomia kuin ennenkin? Pessimistien mukaan olemme yhtä avuttomia kuin ennenkin, optimistit näkevät myönteistä kehitystä tapahtuneen. Olen jossakin puolivälissä, ehkä lähempänä pessimismiä.

Myönteistä on se, että

  • Elämänpiiri on laajentunut. Se ei enää ole vain pieni kylä.
  • Voimme lähteä pois. Sitä pidetään luonnollisena.
  • Hampaita ei tarvitse purra loputtomiin. Voi antaa periksi.
  • Valinnan mahdollisuuksia on periaatteessa paljon.
  • Vanhempien asema ei sido niin kuin ennen.
  • Uskomme, että voimme vaikuttaa ja tehdä valintoja.
  • Moni asia on muuttunut hyvään suuntaan.

Kielteistä on se, että

  • Kulttuuri ei kerro, mitkä asiat ovat tärkeitä.
  • Itsensä toteuttamisen ideologia on petollinen.
  • Pysyvyyden tunteen saavuttaminen vaikeutuu.
  • Periksi antaminen helpottuu liiaksi.
  • Valinnan mahdollisuuden ovat näennäisiä.
  • Havahdumme hallinnan illuusioon.
  • Muutokset eivät ole sellaisia kuin haluaisimme.
  • Mukautuminen toisten päätöksiin vaikeutuu.
  • Muutokset ovat yllättäviä ja tulevat kaukaa.
  • Muutos on arvo sinänsä.
  • Muutoksen vastustaminen on typerää.
  • Muutoksiin suhtautuminen jakaa ihmisiä.

Mitä tavallinen ihminen selviytyy muutoksesta?

Tavallista, turvallisuushakuista ihmistä ahdistaa jatkuva huohotus muutoksen tarpeesta. Suomen, talouselämän, tekniikan, asenteiden ja ihmisten on oltava valmiita muuttumaan ja uudistumaan. Jos emme muutu, me häviämme ja menetämme kaiken sen, mitä olemme tähän mennessä saaneet. Globaali muutos on kuin hyökyaalto, jonka mukana taitavat voivat ratsastaa ikään kuin lainelaudoilla. Taitamattomat joko hukkuvat tai sitten taitavat joutuvat raahaamaan heidät mukanaan jatkuvan muutoksen paratiisiin.

Valtioilla, yrityksillä, organisaatioilla ja kunnilla on runsaasti työntekijöitä, jopa osastoja, jotka suunnittelevat ja visioivat. Paradoksaalisesti yhä vaikeammin ennustettavassa maailmassa tehdään suunnitelmia jopa 10 tai 20 vuoden päähän. Ei haittaa, vaikka seuraava vuosineljännes romuttaa nämä suunnitelmat. Osoittaakseen oikeutuksensa nämä työntekijät tuottavat uusia malleja ja vuokaavioita, joita he sitten esittelevät päättäjille. Jos he ovat taitavia ja innokkaita, ehdotukset otetaan vakavasti. Päättäjien ahdistus on oivaa maaperää visioinnille.

Myös tavallista ihmistä kehotetaan suunnittelemaan omaa elämäänsä. Aseta tavoitteita ja etene harkitusti niiden mukaan! Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty. Varmista, että hallitset keskeiset muutoksen välineet, joita ovat tietotekniikka ja oma persoonallisuus. Niiden eteen kannattaa laittaa itsensä likoon. Tärkeintä on rohkeus tuoda itseään esiin ja suostuminen arviointiin ja kilpailuun.

Jatkuvassa muutoksessa olevan kulttuurin täysiverisen kansalaisen on oltava joustava, uudistushaluinen, mukautuva, sosiaalisesti taitava ja esiintymiskykyinen. Hänen on hallittava muutospuhe kaavioineen, visioineen ja projekteineen. Hän tarttuu kuin haukka saaliiseen, kun tarjolla on jokin muutosidea, joka kaipaa täsmennystä ja toteutusta.

Muutosten keskellä ihmiset jakaantuvat neljään ryhmään: visioijat, tekijät, mukautuvat ja jurnuttavat. Visioijat saavat rauhassa tehdä työtään kenenkään häiritsemättä, kunhan aina silloin tällöin tuovat esiin uudet ehdotuksensa. Monet niistä jäävät pöytälaatikkoihin, mutta moniin tekijät tarttuvat, koska tarjolla on rahaa ja valtaa. He saavat tukea poliitikoilta, joiden on tuettava muutoksia. Muuten he eivät saa näkyvyyttä ja kannatusta. Mukautuvat teeskentelevät innostusta, koska ymmärtävät, että heidän asemansa vaikeutuu, jos he vastustavat muutoksia.

Suuri jurnuttajien joukko kokee syyllisyyttä siitä, että eivät halua olla mukana muutoksissa. Heihin suhtaudutaan holhoavasti ja alentuvasti. Heistä tulee toisen luokan kansalaisia, joilta puuttuu sekä riittäviä taitoja että halua olla mukana muutoksissa. Usein he oikeasti näkevät, että keisarilla ei ole vaatteita, mutta muutoksen hovin kulkue keisarin perässä on niin suuri ja äänekäs, että näiden lapsenomaisten ihmisten kriittinen ääni hukkuu siihen. On aivan mahdollista, että muutosagenttien suosima tietotekniikka kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Jonakin päivänä kaikki saattaa kaatua. Tuoreet kyberhyökkäykset antavat tästä ensimakua.