Noin kuukausi sitten monissa lehdissä oli esillä Ronald Inglehartin työryhmän tutkimus, jonka mukaan suomalaisten onnellisuus näytti pudonneen siitä, mitä se oli ollut aikaisempien tutkimusten mukaan. Sitä ennen puolitusinaa tutkimusta kertoi, että Suomi oli onnellisuutta kuvaavien luetteloiden kärkipäässä. Tässä uudessa tutkimuksessa Suomi sai järjestyssijan 25. Kirjoitusten pettymystä on vaikea ymmärtää, sillä ei ole pitkä siitä, kun olimme mielestämme yksi maailman melankolisimmista kansoista. Tuossa Inglehartin tutkimuksessa on kuitenkin se ongelma, että kaikkien maiden tiedot eivät ole uusia. Suomesta tiedot ovat vuodelta 2005 ja monista maista vuodelta 1999. Kyseessä on lähes koko maailman World Values aineisto, jossa otokset ovat olleet yleensä noin tuhannen suuruisia. Tutkimusta ajankohtien erilaisuus ei merkittävästi haitannut, koska tavoitteena oli verrata ihmisten keskimääräistä onnellisuutta ja tyytyväisyyttä muihin valtiota kuvaaviin tekijöihin.
Onnellisuuden tason vertailuun tutkimus ei ole paras mahdollinen, mutta siihen soveltuu hyvin tuore Eurobarometri vuodelta 2007. Olen oheiseen taulukkoon laittanut muutamien maiden keskiarvoja muunnettuna 0-100 -asteikolle, jotka ovat havainnollisempia kuin alkuperäiset luvut. Lukujen suhteet eivät tästä muunnoksesta muutu miksikään. Jos kaikki kansalaiset ovat täysin tyytyväisiä tai onnellisia, silloin keskiarvo on 100 ja jos kaikki ovat tyytymättömiä tai onnettomia, silloin keskiarvo on 0. Jos puolet väestöstä ovat onnettomia ja puolet onnellisia, keskiarvo on 50.
Taulukko 1. Onnellisuuden ja tyytyväisyyden keskiarvoja 0-100 -asteikolla yhdessätoista maassa World Values -kyselyn ja Eurobarometrin mukaan.
|
World Values |
Eurobarometri 2007 |
|
|
Onnellisuus |
Tyytyväisyys |
Onnellisuus |
Islanti (1999) |
84 |
78 |
– |
Tanska (1999) |
80 |
80 |
82 |
Kolumbia (2005) |
79 |
81 |
– |
Irlanti (1999) |
79 |
80 |
80 |
Ruotsi (2006) |
80 |
75 |
77 |
Iso-Britannia (2006) |
81 |
73 |
77 |
Suomi (2005) |
74 |
76 |
73 |
Brasilia (2006) |
75 |
74 |
– |
Saksa (2006) |
70 |
71 |
71 |
Ranska (2006) |
75 |
66 |
73 |
Italia (2005) |
69 |
65 |
66 |
Ensimmäinen asia, joka näistä luvuista voidaan nopeasti todeta, on niiden korkea taso. Onnellisuus ei juuri laske 50 alapuolelle. Venäjällä (2006) onnellisuuden keskiarvo oli 59 ja Moldovassa (2006) 51. Moldovan alapuolella olivat enää vain Armenia ja Zimbave, joiden keskiarvot saattavat olla 50:n alapuolella (raportti ei näille anna lukuja). Onnellisuuden ja tyytyväisyyden arviot ovat Islannissa, Tanskassa ja Kolumbiassa niin korkealla, että kovin paljon ylöspäin ei enää voida päästä. Olisihan kummallista, jos ei kyselyä tehtäessä joidenkin ihmisten onnellisuuteen vaikuttaisi vaikkapa jokin menetys tai masennus tai muu vakava sairaus.
Suomi on tuoreen Eurobarometrin mukaan Euroopassa kahdeksas onnellisuuden keskiarvoja verrattaessa. Edellä mainittujen maiden lisäksi Luxemburg, Hollanti ja Belgia menevät Suomen ohi. Euroopan maista lisäksi Islanti, Sveitsi ja Norja ovat Suomea korkeammalla, joten Suomen todennäköinen sijoitus on 11. Muista maanosista Suomen edelle ilmeisesti sijoittuvat Puerto Rico, Kolumbia, Kanada, El Salvador, Uusi Seelanti, Yhdysvallat, Guatemala ja Meksiko. Suomen sijoitus tässä kansojen välisessä kilpailussa on noin 20.
Jos suomalaisten onnellisuuden tasossa on tapahtunut jotakin vajoamista, se voidaan päätellä vuoden 2006 Eurobarometrista, jossa Suomi oli kolmantena Tanskan ja Sveitsin jälkeen. Norja, Ruotsi, Belgia ja Luxemburg olivat silloin Suomen takana. Suomalaisten onnellisuuden keskiarvo oli 80. Tuolla keskiarvolla Suomi olisi noin puolen tusinan onnellisimman maan joukossa. Onko suomalaisille tapahtunut jotakin vuoden aikana vai voidaanko muutos laskea sattuman aiheuttamaksi? Tilastollisessa mielessä ero on varmasti merkitsevä, mutta silti on vaikea kuvitella mitään järkevää selitystä sille, miksi todellista muutosta olisi tapahtunut.
Mitä näistä luvuista pitää ajatella? Onko onnellisuuden kysyminen ihmisiltä järkevää puuhaa? Miksi Kolumbiassa ja Puerto Ricossa ollaan onnellisia? Kyseessä ovat sentään Pohjois-Eurooppaan verrattuna köyhät maat. Jos nämä luvut todella ovat mielekkäitä, onnellisuuteen on kaksi tietä: pohjoismainen hyvinvointivaltio ja etelä-amerikkalainen elämäntapa. Ennen kuin pohdin, mitä tuo elämäntapa voisi tarkoittaa, toistan eräitä Inglehartin ryhmän pohdintoja. He viittaavat aluksi Daniel Kahnemanin tutkimuksiin, joiden mukaan mukaviksi ja mielialaa kohottaviksi koetut tekemiset eivät juurikaan ole yhteydessä onnellisuuteen. Onnellisuus ei siis perustu noihin mukaviksi koettuihin asioihin; ei ainakaan niiden suhteelliseen osuuteen. Vaikuttavatko valikoiva muisti tai sosiaalinen suotavuus arvioihin? Jos näin on, muisti tekee valintoja onnellisuuden hyväksi eli poimii arviointihetkellä pikemminkin mieluisia kuin epämieluisia asioita. Sosiaalinen suotavuus taas tarkoittaa sitä, että onnellisuus on lähes kansalaisvelvollisuus eikä monikaan halua tunnustaa, että asiat eivät ole kunnossa. Toimintojen tuottama mielihyvä ei kuitenkaan ole koko totuus ihmisen elämästä, vaan onnellisuus on toki paljon muutakin, kuten mielekkyyttä ja sitoutumista. Varsinkin mielekkyyden kokemus liittyy omien tutkimustenikin mukaan vahvasti onnellisuuteen. Inglehart ym. kirjoittavat osuvan vertauksen: yhden minuutin kokemus siitä, että pieni lapsi juoksee iloisena syliin vastaa sadan minuutin lasten jälkien siivousta.
Kyselyissä käytetty asteikko ei sekään kovin paljon vaikuta tuloksiin. Onnellisuutta on noissa edellä kuvatuissa tutkimuksissa kysytty neliportaisella asteikolla (hyvin onnellinen, melko onnellinen, ei erityisen onnellinen, ei lainkaan onnellinen) ja tyytyväisyyttä elämään 10-portaisella asteikolla. Kuten taulukosta nähdään, keskiarvot ovat hyvin samantasoisia. Olen omissa tutkimuksissani käyttänyt liukuvasti koko asteikkoa nollasta sataan eli vastaaja voi valita minkä tahansa luvun nollan (erittäin onneton) ja sadan (erittäin onnellinen) välillä. Keskiarvot ovat yleensä olleet edellisiin verraten hiukan matalampia: yleensä lukuarvon 70 molemmin puolin. Oma tulkintani on se, että kun vaihtoehtoja on vähän, myönteisiä vaihtoehtoja on helpompi valita.
Onnellisuuskyselyjen luotettavuutta vahvistaa tulos, jonka mukaan kansakunnan sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin taso on vahvassa yhteydessä kansalaisten ilmoittamaan onnellisuuteen tai tyytyväisyyteen. Tämä selittää myös sen, miksi vauraat ja demokraattiset maat ovat aina vertailujen kärkipäässä. Hyvinvointivaltion kehittäminen ei ole mennyt hukkaan, vaan on ollut onnellisuuden näkökulmasta kansalaisille suuri siunaus.
Miten selitämme Etelä-Amerikan maiden korkean sijoituksen? Erot olivat suuria esimerkiksi entisiin kommunistisiin maihin verrattuna. Inglehartin tutkimusryhmä selittää onnellisuutta kuudella tekijällä, jotka ovat varallisuus, demokratia, uskonnollisuus, kansallinen ylpeys, suvaitsevaisuus ja valinnan kokeminen. Näistä kuudesta kansallisen ylpeyden kokeminen ei ollut yhteydessä onnellisuuteen. Etelä-Amerikan maissa kansalaisten onnellisuutta ilmeisesti kohottavat demokratian ja vaurauden lisääntyminen ja uskonnollisuuden tuottama turvallisuus, mutta myös aika suuri suvaitsevaisuus sekä kokemus valintoihin liittyvistä vapauksista.
Tutkimusryhmä vastaa lopuksi onnellisuuskyselyjen mieltä epäileville toteamalla, että kaikkialla ihmiset vastaavat onnellisuutta koskeviin kysymyksiin nopeasti ja luontevasti. Kyse ei ole jostakin oudosta asiasta, vaan kaikkia ihmisiä läheisesti koskettavasta asiasta.