Tässä nettiviikko viikolle 11:
1. Aamulehden bisnes-liitteessä oli tammikuussa kuvaus Word Dive -yrityksestä, joka preppaa abiturientteja kielissä. Kyseessä on jutun mukaan tekoälyn sovellus. Joka neljäs abiturientti jo sitä käyttää ja odotus on, että kohta 40 % käyttää. Vähintään eximia on luvattu lopputulos! Osa saa vielä rahansa takaisin, koska ei ole saanut eximiaa, mutta tulokset paranevat koko ajan. Miksi lukiossa istutaan vähintään kolme vuotta, kun tämä kurssi on näin pätevä? Eikö kaikkien pitäisi osallistua tällaisille kursseille heti lukion alusta pitäen?
Maksut eivät olleet kalliita. Miksi kaikki eivät niitä käytä? Onko osallistuminen sittenkin rahasta tai jostakin muusta kiinni? Jotkut preppauskurssit ovat hirmuisen kalliita ja siten asettavat opiskelijat eriarvoiseen asemaan. Yliopistojen ja korkeakoulujen näkökulmasta nämä kurssit ovat kiusallisia. Toisaalta on tietenkin hyvä, että hakijoiden tiedot ja taidot paranevat, mutta jos haetaan lahjakkuutta jollekin alalle, tällainen lyhyen kurssin avulla saatu huipputulos ei kerro totuutta. Vielä suurempi ongelma on eräiden kurssien kalleus. Kaikilla ei ole niihin varaa.
2. Kuultuani hyvän alustuksen hyvästä hallinnosta (Kauko Heuru, eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja) epäilen yhä enemmän julkisen hallinnon ja yrityshallinnon yhdistämistä. Niiden lakien säätelemät hallinnolliset periaatteet ovat monessa kohdin erilaisia. Kumpia periaatteita noudatetaan? Julkisella puolella korostetaan avoimuutta – joka tosin ei aina toteudu – mutta yrityksissä se ei ole mikään itsestään selvä periaate. Kaikkea, mitä on mahdollista salata, salataan.
Ajatus, että valtio tai maakunnat korvaavat täysimääräisesti yrityksille SOTE-järjestelmän kulut ja sen jälkeen yritys saa ottaa niin paljon voittoa kuin vain hyväksi näkee, tuntuu oudolta. Kaikki eivät siinä samalla tavalla onnistu, mutta jokin yritys voi tehdä vaikka 10 % tai 20 % voittoa, jos keksii oikeat keinot. Onko tämä oikeudenmukaista vai aivan luonnollinen asia? Voi olla, että olen ymmärtänyt koko asian väärin, mutta joka tapauksessa yritykset tulevat mukaan voittoa saadakseen. Entä järjestöt, jotka aina myös mainitaan? Saavatko he tehdä nollatulosta, vai onko se väärää kilpailua? Todellisuudessa kolmas sektori ei pärjää näissä kisoissa.
3. Moni muukin tärkeä kysymys on jäänyt vaille vastausta. Kukaan ei ole kertonut, paljonko rahaa virtaa ulos Suomesta ulkomaisille terveysalan yrityksille. Kaipa siitä jokin käsitys on, vai mennäänkö tässä torvet soiden kohti tuntematonta? Ajatellaan, että antaa kilpailun ratkaista ja kilpailuhan hoitaa kaiken hyvin.
Kun tavoitteena on sekä jonojen poistaminen että kustannusten säästö, miten nämä kaksi voidaan yhdistää? Valinnan vapaus ei voi tulla ilman lisäkustannuksia ellei se rajoitu vain suuriin kaupunkeihin. Lääkärien määrää tullaan kasvattamaan, mutta vaikutukset eivät näy heti. Hallituksen SOTE-malli on itse asiassa kova potku julkisen terveydenhoidon nilkkaan, koska yksityistäminen hoitaa hommat paremmin. Erityisesti kokoomuksen taholta kuuluu viestejä, että kohta näytetään, kuinka asiat hoidetaan. Miksi julkista terveydenhoitoa ei voida kehittää?
Onko riittävästi huomioitu se, että julkisen terveydenhuollon asiakkaat eivät muodostu kertakäynneistä, vaan moni asiakas sairastaa useita tauteja ja hoito vaatii paljon käyntejä terveyskeskuksissa. Näitä tuskin yksityiset klinikat hoitavat. Ns. ”kermankuoriminen” on ihan oikeutettu pelko, koska sellaista on todettu monissa maissa. Näihin kysymyksiin ei ole annettu kunnon vastauksia, vaan niille on jopa naurettu, kuten tapahtui YLEn kuntavaalitentissä.
4. Sitten vähän kevyempi asia. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Donald Trumpin kampanjan iskulause oli ”Amerikka suureksi” vai oliko se ”Amerikka taas suureksi”. Se kuulosti aika pelottavalta. Tällaiset suuruuspuheet, tulevat ne sitten läheltä tai kaukaa, eivät yleensä hyvää lupaa. Pitääkö nyt Tampereen lähikunnissa pelätä, kun Tampereen ratikkatoimistossa luvataan, että ”me teemme Tampereesta taas suuren”? Tampere ei sitä paitsi ole koskaan ollut suuri eikä suureksi tulekaan. Oletan, että kyse oli toimiston sisäisestä vitsistä, jolla haluttiin vahvistaa yhteishenkeä. Sellaiseksi se toki sopii, mutta kyllä se vähän hätkähdytti, kun sen luki.
5. Ruokajonot ovat häpeällinen asia hyvinvointivaltiossa. Se on ainakin osaksi johtunut siitä, että leikkaukset ovat kohdistuneet jo ennestään huono-osaisiin. Tavalla tai toisella tämä asia pitää saada kuntoon. Oma ehdotukseni on veroprogression nostaminen eli hyvätuloisten veroja pitää korottaa niin, että leipäjonoja ei tarvita. Kun esittää tällaista, saa varakkaiden suusta kuulla, että työnteko ei enää kannata, jos veroja nostetaan. Tätä näkemystä en ole koskaan ymmärtänyt. Jäähän siitä kuitenkin itselle verojen jälkeen ihan riittävästi. Hienompi vastaväite on vedota ostovoimaan. Se heikkenee, kun veroja korotetaan. Voi olla, että sitäkin tapahtuu, mutta oikeudenmukaisuus menee sen yli. Vähätuloisten ostovoima paranee, kun heidän elintasonsa kohoaa. Ystäväni Harri ehdotti, että prosenttikorotuksista pitäisi luopua. Kun kaikille annetaan samansuuruinen korotus, niin myös työllisyys paranee.