Mikä kansalaisia erityisesti ärsyttää?

Kansalaisia ärsyttää poliitikkojen ja heidän valitsemiensa johtajien haluttomuus ja kyvyttömyys myöntää, että jossakin heidän johtamassaan toiminnassa tai hankkeessa on jotakin vikaa. Viimeksi törmäsimme siihen, kun huumeriippuvaisten äidit kertoivat hoitoon liittyvistä ongelmista. Nuo kuvaukset vaikuttivat totuudenmukaisilta ja uskottavilta. Tampereen kaupungin sosiaalipalvelupäällikkö käyttäytyi niin kuin ei olisi kuullutkaan kritiikkiä. Hoitoon pääsyn hän kuvasi helpoksi.

Katselin hiljattain keskustelua, jossa valitettiin sitä, että ammattikorkeakouluissa on liian vähän ohjattua opetusta. Kritiikin mukaan opiskelijat jäävät liian yksin eivätkä läheskään kaikki ole opetussuunnitelmien mukaisesti ”itseohjautuvia” ja omatoimisia. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ei myöntänyt mitään. Meillä on hyvä opetussuunnitelma, hän vain toisti. Suunnitelmat ovat aina paperilla hyviä, mutta käytäntö on eri asia.

Sama pätee myös SOTE-keskusteluun. SOTEsta vastaava ministeri Annika Saarikko ei tietääkseni ole myöntänyt kritiikkiä oikeutetuksi. Onko tällainen tiukka kiistäminen tarpeen? Se romuttaa suunnittelun uskottavuutta, sillä kun kyseessä on monimutkainen asia, siinä on aina sijaa kritiikille ja muutoksille. Onhan se jo nähty.

Onko ministerin oma asema joka tilanteessa niin perin pohjin uhattuna vai miksi kritiikkiin pitää suhtautua niin torjuvasti? Voisivatko toiminnasta ja suunnitelmista vastaavat ministerit ja johtajat suhtautua myönteisemmin kritiikkiin ja todeta, että otamme kritiikin huomioon ja koetamme parantaa tämän asian toteuttamista. Eihän mikään ihmisten kehittämä toiminta ole täydellistä. Aina on varaa parantaa.

Nettiviikko 51/2018

Uusimpia kirjoituksia

Osa kirjoituksista on julkaistu Aamulehdessä, osaa en ole lähettänyt mihinkään. Olen vain laittanut paperille ajatuksiani. Ns. taksiuudistuksesta on parikin juttua, koska se jatkuvasti ärsyttää (”Ketä taksiuudistus hyödyttää?”). Lisäksi mukaan on tullut ongelmia KELAn ankaran kilpailutuksen toimesta. ”Mikä kansalaisia erityisesti ärsyttää” kuvaa ministerien ja johtavien virkamiesten ylimielistä suhtautumista kritiikkiin. ”Pelkäävätkö teknologian edustajat oikeasti humanisteja?” kuvaa sitä ikävää kuilua, joka taas näyttää syvenevän humanististen tieteiden ja tekniikan välillä. ”Milloin kilpaillut markkinat toimivat?” pohtii markkinoita korostavat talouden hyviä ja huonoja puolia. ”Mihin me SOTEa tarvitsemme?” on yhdessä Martin kanssa kirjoitettu pohdinta SOTEn taustalla olevasta muutosideologiasta. ”Professori ei moralisoi yrityksiä” pohtii yritysten moraalia. Kyse on hyvin ristiriitaisesta asiasta. Toisaalta yritykset laativat hienoja arvoja ja periaatteita, mutta käytäntö on usein aivan muuta. ” Osaammeko tehdä valintoja?” kuvaa valintojen vaikeutta silloin, kun valinnat ovat aidosti vaikeita. Emme ole niin rationaalisia kuin kuvittelemme.

Onnellisuus

Onnellisuuksien oivaltaja -kirjani on herätti keväällä paljon huomiota. Toivottavasti kirja vastaa lukijoiden ja kustantajan odotuksia. Onnellisuus on jatkuvasti ajankohtainen. Sovin juuri haastattelun onnellisuudesta. Monia järkytti se, että Suomi todettiin maailman onnellisimmaksi maaksi. Tämä on järisyttävää! Kuinka sellainen on mahdollista? Miten meistä on tullut maailman onnellisin maa?

Ulkoisten tekijöiden tärkeyttä ovat korostaneet monet poliittiset liikkeet, kuten kommunismi ja sosialismi – ja myös kapitalismi. Tämä ulkoisten tekijöiden korostaminen näkyy vahvasti myös vuosittain tehtävissä Global Happiness -raporteissa. Onnellisuus on päätelty muun muassa eliniän pituuden, korruption vähäisyyden, kansantulon ja sosiaalisen tuen perusteella. On paradoksaalista, että tutkijoiden laatimat onnellisuuden kaavat jättävät vain 10 % ympäristölle ja kuitenkin onnellisiksi on kuvattu maat, kuten Suomi, jossa juuri ulkoiset asiat toteutuvat parhaiten. Lue lisää

Osaammeko tehdä valintoja?

Me haluaisimme tehdä päätöksiä harkitusti, mutta usein siihen ei ole mahdollisuuksia. Silloin on käytettävä nopeita, intuitiivisia ratkaisuja.  Niitä käytetään varsinkin silloin, kun päätös on tehtävä nopeasti, kun tietoa on jo liikaa eikä asia ole kovin tärkeä. Jos asia lisäksi on outo, mitä muuta voi tehdäkään kuin käyttää intuitiota.

Länsimainen kulttuuri korostaa valintojen merkitystä, mutta tekee niistä yhä vaativampia. Kaupoissa tuotteiden määrä voi olla järkyttävän suuri, niitä voi olla jopa satoja, joskus tuhansia. Meitä kiehtoo ajatus saada valita, vaikka olemme siihen huonosti valmistautuneita. SOTE on hyvä esimerkki. Voi olla, että ”valinnanvapauden” puolustajat aidosti ajattelevat, että ihmiset tekevät rationaalisia ratkaisuja. Se on kaunis ajatus, mutta todellisuudessa me joudumme toimimaan aivan intuitiivisesti. Emme pysty arvioimaan hoidon laatua, koska se vaatii suurta asiantuntemusta.

Kun sain eräältä pätevältä erikoislääkäriltä hyvin tylyn kohtelun, hänen pätevyytensä häipyi kuin tuhka tuuleen. Intuitiivinen päätökseni oli, että tuon lääkärin puheille en mene, vaikka hän olisi Suomen paras. Näin tulemme toimimaan myös SOTEn valintojen suhteen. Vetävät mainoslauseet, hymyilevät hoitajat ja lääkärit ja miellyttävä miljöö vetävät puoleensa. Ja tietenkin myös hoitoyksikön läheisyys.

On itsestään selvää, että tällaiset intuitiiviset ratkaisut voivat olla vääriä. Tuotteen ulkoinen kauneus – olipa kyse autosta, tietokoneista tai hoitoyksiköstä – ei tietenkään kerro mitään tuotteen laadusta. Onneksi monet tuotteet ovat likimain yhtä hyviä. Sillä tavoin selviämme valintojen runsaudesta. Lainsäädäntö ja valvonta ovat suureksi avuksi, sillä niiden avulla säästymme pahoilta virheiltä.

Pyrkimys tehdä täydellisiä valintoja vie aivan kohtuuttomasti aikaa eikä välttämättä johda toivottuun tulokseen. Tutkijat nimittävät tätä pyrkimystä maksimointitaipumukseksi. Sen on osoitettu liittyvän keskimääräistä heikompaan hyvinvointiin. Tämän taipumuksen omaavat ottavat epäonnistuneelta tuntuvan valinnan hyvin raskaasti ja katuvat valintaansa. Parhaiten selviää valintojen viidakossa, kun valitsee nopeasti, eikä sen jälkeen vertaile valintaansa mihinkään.

Olipa valinta kuinka mielivaltainen tahansa, se vahvistaa hallinnan kokemusta ja nostaa heti valinnan jälkeen sen arvostusta. Valinnan täytyy osoittautua todella huonoksi, jos se kaduttaa. Jos kuitenkin saman tuotteen olisi saanut välittömästi jostakin halvemmalla, se harmittaa ja johtaa valinnan katumiseen.

Mihin me SOTEa tarvitsemme?

Saimme 27.6. lukea YLEn sivustolta, että ”Suomen terveydenhuollolla on maailman paras hinta-laatusuhde, ilmenee tutkimuksesta – ’Muualla ei ole päästy tällaiseen näin edullisilla kustannuksilla.’ Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman parhaat. Suomen terveydenhuollon kustannukset ovat myös muita vertailumaita selvästi pienemmät.”

Voiko tästä vielä parantaa? Ehkä voi, mutta eikö olisi järkevää korjata erinomaisen järjestelmän puutteita kuin rakentaa uusi malli, Jonka vaikutuksista kukaan ei osaa sanoa mitään tarkkaa? Kyse on juuri sellaisesta ongelmasta jollaisia toimivat järjestelmät kohtaavat: sen sijaan, että arvioitaisiin, miten helpoiten parannetaan pieniä epäkohtia, nähdään järjestelmän täysuudistus helpommaksi. Kun korvataan yksi järjestelmä toisella käy usein niin, että vanhat epäkohdat korjataan, mutta samalla syntyy ennalta arvaamaton määrä uusia.

Koska kysymys on myös politiikasta ja mielipiteistä, silloin oikeassa oleminen on tärkeämpää kuin toimivuus. On hienompaa tehdä kokonaisvaltainen uudistus kuin paikkailla vanhaa ja toimivaa järjestelmää. Kuten viime viikkojen ja kuukausien tapahtumat – mietintöluonnoksen jatkuva myöhästyminen, maakuntavaalien siirtyminen, sinisten mukanaolo hallituksessa – ovat osoittaneet, terveydenhuoltokysymykset voivat pahimmillaan olla luonteeltaan täysin poliittisia. Oikeassa oleminen ja hallituksen uskottavuuden ylläpitäminen ovat olleet yhtä paljon hallituksen toiminnan keskiössä kuin terveydenhuollon parantaminen.

Monille on varmaan syntynyt sama käsitys kuin meillekin, että kyse ei niinkään ole terveydenhoidosta, vaan maakuntahallinnon luomisesta ja terveydenhoidon avaamisesta yksityisille toimijoille. Jos hyvänen aika on kyse siitä, että lääkärille ei päästä tarpeeksi nopeasti, silloin on palkattava lisää lääkäreitä ja hoitajia sekä otettava teknologia avuksi. Mihin silloin tarvitaan aivan uutta järjestelmää?

On totta, että pienten kuntien rahkeet eivät tahdo riittää palvelujen järjestämiseen. Siinä maakunnista voi olla aidosti apua. Samalla unohtuu, että maakunnissa valtaa käyttävät suurimmat kaupungit. Ovatko ne halukkaita ylläpitämään kalliita palveluja reuna-alueilla? Tuskinpa vain. Palveluja ”parannetaan” niitä voimakkaasti keskittämällä. Kenties hoitoon pääsy nopeutuu, mutta etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa matkat palvelukeskuksiin pitenevät.

Usko palvelujen keskittämisen, yksityistämisen ja uuden tekniikan tuomiin etuihin on vahvaa. Toivotaan, että kansalaisten tärkein toive eli lääkäriin pääsy aidosti helpottuu.

Nettiviikko 12/2018

Tämän viikon nettiviikko käsittelee onnellisuutta, teini-iän ongelmia, peruskoulun kehityshanketta, SOTEa ja veroja.

Onnellisuus

Onnellisuuksien oivaltaja -kirjani on herättänyt paljon huomiota. Onhan se mukavaa. Toivottavasti kirja vastaa lukijoiden ja kustantajan odotuksia. Onnellisuus on kahdestakin syystä ajankohtainen. Ensinnäkin tällä viikolla (20.3) on kansainvälinen onnellisuuden päivä ja toiseksi Suomi julistettiin maailman onnellisimmaksi maaksi. Tämä on järisyttävää! Kuinka sellainen on mahdollista? Miten meistä on tullut maailman onnellisin maa?

Ulkoisten tekijöiden tärkeyttä ovat korostaneet monet poliittiset liikkeet, kuten kommunismi ja sosialismi – ja myös kapitalismi. On mielenkiintoista, että tämä ulkoisten tekijöiden korostaminen näkyy vahvasti myös vuosittain tehtävissä Global Happiness -raporteissa. Onnellisuus on päätelty muun muassa eliniän pituuden, korruption vähäisyyden, kansantulon ja sosiaalisen tuen perusteella. On paradoksaalista, että tutkijoiden laatimat onnellisuuden kaavat jättävät vain 10 % ympäristölle ja kuitenkin onnellisiksi on kuvattu maat, kuten Suomi, jossa juuri ulkoiset asiat toteutuvat parhaiten.

Ihmettelen, miksi tuossa raportissa puhutaan onnellisuudesta, joka on subjektiivinen kokemus. Sitä ei kysytty, vaan onnellisuus pääteltiin noista hyvinvointia kuvaavista luvuista. Hyvinvointi ja onnellisuus liittyvät yhteen, mutta kyse ei ole samasta asiasta. Pitkän eliniän odotus voi lisätä turvallisuutta ja edelleen onnellisuutta, mutta toisaalta tiedetään, että ikä ei ole yhteydessä onnellisuuteen. Korruption vähäisyys ja hyvä hallinto ovat omiaan edistämään onnellisuutta, mutta koska Keski- ja Etelä-Amerikan maiden joukossa on muutamia onnellisia maita, tämäkään hyvä asia ei ole onnellisuuden tae. Tietenkin monien hyvien asioiden kasautuminen nostaa kansakunnan onnellisuutta, mutta miksi Saksa ja Ranska pärjäävät onnellisuudessa odotettua huonommin, vaikka ne ovat hyvinvoinnin indekseillä korkealla?

Lue lisää

Mitä SOTE maksaa ja kuka maksaa?

SOTEen liittyy etenkin kustannuspuolella asioita, joista ei ole saatu mitään tietoa. Kansalaisille SOTEa perustellaan kahdella tavalla. SOTEessa lääkäriin pääsee helpommin ja nopeammin ja yhteiskunnan kustannukset vähenevät tai ainakin niiden nousu taittuu. Toiminta tehostuu, koska yritykset tekevät nykyistä suuremman osuuden ja koska yritykset tekevät kaiken paremmin ja edullisemmin. Mallia ei varmaankaan oteta Yhdysvalloista, jossa terveydenhoito on erittäin kallista.

Todellisuudessa lääkärille pääsyn helpottaminen vaatii lisää lääkäreitä ja lisää rahaa ellei lääkärien palkkoja ja palkkioita alenneta. Ehkäpä koulutusmäärien radikaali lisääminen tähtää tähän.

Yhteiskunnan kustannukset lisääntyvät kahdella tavalla, jos ja kun yritysten osuus palveluista kasvaa. Valtio – siis me kansalaiset – maksamme satoja miljoonia ulkomaisille ja kotimaisille sijoittajille voittoina ja verojärjestelyinä. Tämä on poissa yhteisestä rahapussista. Toiseksi SOTE siirtää varakkaiden itse maksamia palveluita yhteiskunnan maksettavaksi. Tuskin tämäkään on pieni summa. Jos kansalaisten maksama kustannusten osuus SOTEssa nousee korkeaksi, on paljon ihmisiä, jotka eivät pysty osuuttaan maksamaan. Nämä uuden järjestelmän lisäkustannukset tulisi arvioida ja ilmoittaa ne päättäjille ja kansalaisille.

SOTE on paljastunut lujaksi uskoksi markkinatalouden kykyyn ratkaista ongelmia. Mitä suurempi osa palveluista saadaan liikeyritysten haltuun, sitä paremmin ja edullisemmin kaikki sujuu.

Kun lääkäriin pääsyy helpottuu, myös tarpeettomien käyntien määrä lisääntyy. Näin käy aina siellä, missä palveluja on paljon tarjolla. Tämäkin on syytä uskaltaa sanoa, sillä se lisää kustannuksia.

Toinen iso asia liittyy sekin rahaan, mutta on myös psykologiaa. Kyse on valinnan vapaudesta, jota kokoomus erityisesti ajaa. Onko kokoomuksessa huomattu, millaisesta tutkimuksesta taloustieteen Nobel-palkinto tuli? Richard Thaler tutki ihmisten taloudellisia ratkaisuja ja osoitti, että niissä on rationaalisuuden kannalta paljon toivomisen varaa. Ihmisten valinnat eivät ole loogisia ja rationaalisia. Jotkut arkiset valinnat ovat helppoja, mutta SOTEn valinnat eivät kuulu niihin.

Kaksi asiaa tekee valinnan vaikeaksi. Kun vaihtoehtoja on paljon – mitä juuri SOTEssa mainostetaan – syntyy valinta-ahdistusta ja valinnan jälkeistä katumusta. Vaihtoehtoja ei tarvitse olla paljon, kun valinta vaikeutuu. Tämä näkyy jo monilla muillakin elämänalueilla. Yksi raivostuttava asia on se, että sama tuote maksaa milloin mitäkin. Se tekee palvelujen tai tuotteiden käyttäjän olon epävarmaksi.

Ex-ministeri Rehulan mukaan valinta tosin koskee vain 10 prosenttia väestöstä. Muut eivät valitse, koska eivät ymmärrä, miten ja mitä valitaan. Valinta on vaikea myös tuolle 10 prosentille. Kuulunko itse siihen joukkoon? Tuskin, sillä en tiedä lääketieteellisen hoidon laadusta juuri mitään. Valintani ratkaisee vain se, kuinka minua SOTEn yksiköissä kohdellaan, siis paijataan. Siihen liittyy myös hoitoon pääsyn nopeus, vaikka vaivani olisi vähäinen.

En usko, että suurten ja pienten yksiköiden tuloksia voidaan järkevästi verrata. Isoista kirurgisista operaatioista voidaan saada tietoa, mutta kun sairauksien kirjo on suuri, vertailu on vaikeaa. Jos eroja saadaan näkyviin, haluavatko kaikki parhaaseen yksikköön tai sairaalaan? Tuskin näin sentään käy, sillä myös palvelujen etäisyydet vaikuttavat eivätkä kaikki lue vertailujen tuloksia.

Kaikki viittaa siihen, että olemme matkalla kohti tuntematonta ja entistä kalliimpaa järjestelmää. Erikoista on se, että Suomessa on kansainvälisten vertailujen mukaan jo nyt varsin hyvin toimiva, kustannustehokas järjestelmä.

Uusia mielipidekirjoituksia taloudesta ja politiikasta

Markulta on tullut kaksi uutta mielipidekirjoitusta.

Ensimmäinen teksteistä, “Vasemmiston hiljaisuus hämmästyttää“, käsittelee oikeistolaisen politiikan ja talouden vastustuksen nykyisen puuttumisen outoutta.

Toinen teksti, “Kysymyksiä SOTEsta” , sai alkunsa hieman yllättäen Markun näkemästä unesta, ja on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä.

Lisäksi voitte myös käydä tutustumassa “Vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettaminen” -aloitteeseen kansalaisaloite.fi-palvelussa. Asiaan voi tutustua lisää Ei myytävänä! -sivustolla. Tärkeän aloitteen ovat tehneet Vammaisfoorumi ry ja Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta.

Kysymyksiä SOTEsta

Sain tilaisuuden haastatella SOTEsta kahta keskeistä SOTE-uudistuksesta vastaavaa ministeriä. Kysyin, eikö heitä häiritse se, että huomattava osa Suomen terveydenhoidosta siirtyy kansainväliseen omistukseen? Voitot ja mahdollisesti verotkin siirtyvät muille maille. ”Ei lainkaan”, vastasi toinen ministeri muitta mutkitta. Jatkoin kyselyä. Eikö yksityisten yritysten entistä suurempi osuus terveyden hoidosta ole myös riskitekijä? ”Ei, sillä kilpailun avulla saadaan tehokkuutta jähmeään julkiseen palveluun”, vastasi toinen. Silloin heräsin. Tämä ei ole keksitty uni, vaan näin viime yönä todella tapahtui.

Myös näin valveilla haluan esittää samat kysymykset etenkin Suomen keskustalle. Markkinavetoisen kilpailun avaamiseen liittyy melkoisia riskejä. Hyvä esimerkki on Yhdysvaltain Obamacare. Puheessaan vuonna 2009 presidentti Obama syytti vakuutusyhtiöitä ”kirsikoiden poimimisesta” eli terveiden hoitamista aidosti sairaiden kustannuksella. Vaativia leikkauksia vältetään tekosyiden avulla ja siirretään julkisen terveydenhoidon piiriin. Obaman mukaan ”yritykset tekevät näin, koska se parantaa voittoja”. ”Kuten vakuutusyhtiössä työskennellyt todisti kongressille, yhtiöt eivät vain rohkaise käyttämään keinoja, joilla vaikeasti sairaat pudotetaan; heitä palkitaan siitä.”

Suomessa tilanne on erilainen, sillä kaikki terveysalan yritykset toimivat eettisesti oikein. Me suomalaiset olemme aivan toisenlaisia kuin amerikkalaiset. Me pystymme valvomaan yrityksiämme niin hyvin, että mitään tällaista ei pääse tapahtumaan. Toivottavasti valvonta toimii. Joka tapauksessa ulkomaisten yritysten omistajat odottavat, että voitot ovat vähintään kymmenen prosenttia.

Onko terveyskeskuksille annettu riittävästi tukea hoidon saatavuuden parantamiseen? Mielestäni ei, sillä pikemminkin niitä on kuormitettu yhä uusilla velvoitteilla ja vaatimuksilla. Kaikenlaiseen hoitoprosessin kirjaamiseen menee kohtuuttomasti aikaa. Tulevien maakuntien tulisi panostaa terveyskeskusten toiminnan parantamiseen eikä luottaa siihen, että kilpailu hoitaa uudistukset niin hyvin, että muuta ei tarvita. Kilpailussa nyt markkinoilla olevilla yrityksillä on huomattava etulyöntiasema julkisiin palveluihin verrattuna. Onneksi perustuslakivaliokunta puuttui tiukasti yltiökilpailuttamiseen. Kuuntelin hiljattain alustuksen, jossa keskeisesti SOTEn kehittämisestä vastaava henkilö totesi, että moni julkisen palvelun yksikkö tulee menemään konkurssiin.

Miksi Suomen keskusta on vastoin vanhaa hyvää alkiolaista traditiota siirtynyt näin vahvasti kilpailun ja markkinaideologian kannattajaksi?

Kolme uutta mielipidekirjoitusta SOTE:n tiimoilta

Markku on kirjoittanut kolme uutta mielipidekirjoitusta enemmän tai vähemmän Sote- ja maakuntauudistuksen tiimoilta.

Ensimmäinen niistä, “Kenen valinnanvapaus?“, käsittelee SOTEa ja suomalaisen sosiopolitiikan tuulten puhaltamista kohti amerikkalaista ajattelun mallia, jossa yhteinen ja yleinen ei voi olla yhtä hyvää kuin yksityinen.

Toisessa jutussa, “Mitä me osaamme valita?“, käsitellään asiaa siitä näkökulmasta, kuinka hyviä valitsemaan me lopulta olemmekaan – ja kuka valinnan lopulta tekee.

Kolmas kirjoitus, “Miten suhtaudumme muutokseen?“, käsittelee epäsuoremmin mahdollisuuksiamme muuttua tai olla muuttumatta alati muuttuvassa maailmassa.

Muita Markun julkaistuja (ja myös lehtien julkaisematta jättämiä) mielipidekirjoituksia voi lukea mielipidekirjoitus-osastossa.

SOTE: Kenen valinnanvapaus?

SOTE-ministeri Rehula sanoi eräässä keskustelussa ohimennen, että luultavasti 90 % pysyy julkisen terveydenhoidon puolella eikä vaihda yksityisille yrittäjille. Melkoinen vaivannäkö 10 prosentin vuoksi! Vaihtajat ovat vaativia, hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka uskovat tietävänsä millainen on hyvä valinta.

Psykologinen tutkimus on jo aikoja sitten osoittanut, että vaikka me periaatteessa arvostamme valintojen runsautta, emme kuitenkaan ole rationaalisia valitsijoita. Valinnat perustuvat usein mielivaltaisiin, satunnaisiin tekijöihin. Lisäksi me koemme valinta-ahdistusta ja valinnan jälkeistä katumusta. Kaikenlaisten valintojen määrä lisääntyy koko ajan. Onneksi osaamme selittää valintamme parhain päin. Teimme erinomaisen valinnan.

Suuri osa SOTEn valinnanvapauden edistäjistä ja kannattajista on joutunut vedätyksen uhriksi. Kyse on bisneksen valinnanvapaudesta, liiketoiminnan mahdollisuuksien lisääntymisestä. SOTE on hieno uutinen suurille kansainvälisille yrityksille, jotka nyt ottavat valinnanvapauden haltuunsa. Ne ovat monin tavoin etulyöntiasemassa, sillä julkisella sektorilla ei ole kokemusta tuotteiden markkinoinnista. Kymmenen vuoden kuluessa jäljellä on vain muutama suuri yritys. Kovin vähän on puhuttu siitä, että voitot menevät Suomen ulkopuolelle. Summat eivät ole ihan pieniä. Suosikaamme siis julkista terveydenhoitoa ja kotimaisia yrityksiä!

Vähitellen Suomessa on omaksuttu Yhdysvaltain äärikonservatiivien näkemys, jonka mukaan yhteiskunnan tuottamat palvelut eivät voi olla hyviä. Vain yksityinen yrittäjyys hoitaa asiat niin kuin ihmiset haluavat. SOTE on samalla kova potku sairaanhoitopiireille, kaupungeille ja kunnille, jotka niin kehnosti ovat hoitaneet palvelujen tarjonnan. Samalla sivuutetaan, että terveydenhoito on Suomessa kustannuksiltaan hyvin tehokasta.

Jos yhä tavoitteena on jokaisen halukkaan pääsy hoitoon samana päivänä, se tulee nostamaan merkittävästi kustannuksia. Jos tavoitellaan säästöjä, silloin on toimittava niin kuin nytkin – ehkä vielä tiukemmin – eli lähdettävä siitä, että kaikkien ei tarvitse päästä samana tai edes seuraavana päivänä lääkäriin.

Parempi vaihtoehto olisi ollut vahvistaa yhteiskunnan suoraan rahoittamaa hoitojärjestelmää ja täydentää sitä yritysten avulla. Tarpeellisia uudistuksia voidaan tehdä myös julkisella sektorilla, kun siihen ohjataan ja kannustetaan. Monia hyviä aloitteita on jo tehty eri puolilla Suomea.

Markku Ojanen
Lempäälä