Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Nettiviikko 51/2008

Joulun tehdessä kiireistä tuloaan Markku pysähtyy kuitenkin pohdiskelemaan muutamia teemoja vuoden toiseksi viimeiselle viikolle 51. Markkua on jäänyt mietityttämään viime aikoina muun muassa se, kuinka Aamulehden Asiat-liitteessä pohdiskeltiin kirjailijoiden pyrkimystä paljastaa ihmisyyden pahuus sen hyvyyden sijaan. Markku näkee, että sama koskee myös lähihistorian psykologiaa ja psykologian lähitieteitä. Toisaalta onnellisuus kuitenkin on alkanut myös kiinnostaa!

Myös Jorma Ollilan ehdotus pääomaverotuksen alentamisesta ja siitä, kuinka valtio pyrkii maksamaan väärinkohdelluille kansalaisilleen mahdollisimman pieniä korvauksia on jäänyt harmittamaan. Myös suurvaltapolitiikka jälleen kerran saa Markun miettimään valtioiden motiiveja suhteessa pienempiin naapureihinsa.

  1. Aamulehden Asiat-liitteessä ihmeteltiin sitä, miten synkkiä kirjailijoiden aiheet ovat. Myönteisiä kuvauksia ei juuri ole. Kirjailijat kokevat tehtäväkseen paljastaa ihmisten kovuuden ja julmuuden. He ilmeisesti kokevat itsensä taiteen pettureiksi, jos kirjoittavat kertomuksen, joka päättyy onnellisesti. Taustalla lienee Tolstoin ajatus, jonka mukaan kaikki onnelliset perheet ovat samanlaisia, mutta jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Onnellisuus on tylsää, toistavaa ja mitään sanomatonta. Onnettomista perheistä sen sijaan riittää loputtomiin kirjoittamista. Samakin kirjailija voi huoletta kirjoittaa vaikka 50 romaania. Näin monet ovat tehneetkin.

  2. Sama suunta on näkynyt myös psykologiassa ja psykologian lähitieteissä. Onnelliset perheet tai ihmiset eivät juuri ole kiinnostaneet. Ihmisen julmuuden, rikkinäisyyden ja avuttomuuden tutkiminen on paljon kiinnostavampaa kuin tyytyväisten ja iloisten ihmisten tutkiminen. Hehän ovat suorastaan ällöttäviä ja todennäköisesti elävät itsepetoksen vallassa. Ajan myötä hekin tulevat huomaamaan, mistä elämässä on kysymys. He eivät elä realiteeteissa, mutta sellainen ei voi jatkua kovin kauan. Elämä pitää siitä huolen. Silloin hymy hyytyy.

  3. Onnellisuus ja yleensä elämän myönteiset puolet ovat kuitenkin alkaneet kiinostaa monia tutkijoita. Kuulun itse tähän ryhmään, joskin kiinnostukseni alkoi jo 1960-luvun lopussa. Miksi näin kävi, sitä olen itsekin usein ihmetellyt. Oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli aika vaikeaa. Siinäkö juuri oli halu tutkia ihmisten tyytyväisyyttä elämään ja heidän vahvuuksiaan? Minun on ollut helppo liittyä ”positiivisten psykologien” joukkoon. Erityisesti minua kiehtoo se, miten ihmiset selviytyvät aivan käsittämättömän suurista vaikeuksista. Joitakin noista selviytyjistä voidaan nimittää jopa kukoistajiksi, joka tarkoittaa, että he tuntevat syvää kohtalonyhteyttä kärsiviä ihmisiä kohtaan ja haluavat heitä kaikin tavoin auttaa. Nämä ihmiset antavat toivoa elämään, jossa todellakin on yllin kyllin välinpitämättömyyttä, kovuutta ja julmuutta, jopa suoranaista pahuutta.

  4. Tällaista kovuutta näin Jorma Ollilan ehdotuksessa, jonka mukaan pääomaverotusta pitää alentaa. Perusteluna kaiketi se, että yrittäjien tulot putoavat laman vuoksi. Oikeudenmukaisuus päinvastoin vaatii, että pääomaverotusta korotetaan. Ei voi olla oikein, että palkkatuloja verotetaan paljon ankarammin kuin pääomatuloja. Pääomatuloilla elävät on velvotettava maksamaan tuloistaan myös kunnallisveroa. Eihän heillä muuten ole mitään oikeutta käyttää kuntien tarjoamia palveluita. Voi olla, että he eivät isommin niintä käytäkään, mutta ainakin heidän lapsensa yleensä käyvät kuntien ylläpitämiä kouluja. Ihmisten kykyä hyväksyä oikeutettuna mitä vain kuvastaa se, että oikeudenmukaisuuden kokemus vahvistuu sitä mukaa, kun tulot kasvavat. Ilmeisesti ei ole niin korkeita tuloja, joita niiden saaja ei pitäisi oikeutettuna.

  5. Pahalta tuntuu myös se, että sekä valtion että kuntien palveluksessa on lakimiehiä ja virkailijoita, joiden tehtävä on pitää huolta siitä, että kansalaisten korvaukset ja avustukset ovat mahdollisimman pieniä. Samastuvatko nuo virkailijat niin vahvasti valtioon, että koettavat kaikin tavoin pienentää kansalaisten oikeutettuja korvauksia? Kurjinta on se, että kun tällaista tapahtuu, niin aina löytyy joku ministeri, pääjohtaja tai päällikkö, joka puolustaa kaikkea tätä ”maan tapana” tai ”yleisesti hyväksyttynä käytäntönä”.

  6. Kirkon ulkomaanavun Tekoja-lehdessä 4/2008 toiminnanjohtaja Antti Pietikäinen kuinka vaurailta valtioilta on äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi pyydetty 50 miljardia dollaria vuodessa, mutta mitään ei tapahdu. Luku vaikuttaa suurelta, mutta kun sitä verrataan niihin rahoihin, joita käyetään finanssikriisin ratkomiseen, oikeat mittasuhteet paljastuvat. Yhdysvalloissa on löydetty 1800 miljardia ja Euroopassa 1500 miljardia dollaria.

  7. Suurvaltojen politiikkaa on vaikea ymmärtää. Mitä Venäjä voittaa panettelemalla Martti Ahtisaarta? Kaiketi tuo kritiikki on vain osoitus ylemmyyden tunnosta ja tarkoitettu vain omia kansalaisia varten. Suomessa se herättää yhä lisääntyvää arvostelua Venäjää kohtaan. Mutta eihän suuren maan tarvitse välittää pienistä! Jos jonkun maan sisällä 90% haluaa itsenäisyyttä, asia on itsestään selvä. Minulle riittää 60 prosentin enemmistö.

    Sama näkyy myös Yhdysvaltain suhtautumisessa Kuubaan. Siellä kannetaan kovasti huolta Kuuban ihmisoikeuksista, mutta vallankumouksen perimmäinen syy oli juuri amerikkalaisissa, jotka riistivät Kuubaa ja tukivat diktaattori Batistaa. Nyt ainoa järkevä linja olisi purkaa saarto ja aloittaa yhteistyö ja kauppa. Jos Yhdysvallat haluaa muuttaa Kuubaa kohti demokratiaa, se olisi paras keino. Lisäksi Yhdysvallat voisi ottaa oppia Kuuban terveydenhoidosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!