Nettiviikko 09/2009

Viikon 09 nettiviikossa Markku käsittelee pääsääntöisesti suomalaista sosiopolitiikkaa. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista:

Olen jo pitkään suhtautunut politiikkaan hyvin kriittisesti. Tämä asenne harmittaa, sillä onhan kyse yhteisten asioiden hoitamisesta. Miksi vaikutelma on niin huono? Viime aikoina on saanut ihmetellä yhtä jos toista. Kuningaspuolue kokoomus haluaa rajoittaa presidentin valtaa ja eduskunnan valtaa korostaneet sosialidemokraatit haluavat säilyttää presidentin vallan. Tietenkin mielipiteet voivat muuttua, mutta kyllä tämä vaikuttaa omituiselta. Laskelmoinnista ilmeisesti on kyse.

Keskustelu eläkeiän nostamisesta ei sekään lisää politiikan uskottavuutta. Eivätkö keskusta ja kokoomus todella osanneet ennakoida sitä reaktiota, joka pääministerin ilmoituksesta seurasi? Etenkin kokoomusta ihmettelen, sillä kokoomus saa varautua selvään kannatuksen laskuun, jos sen edustajat pitävät kiinni päätöksestä. Jossakin keskustelussa aivan oikein todettiin, että suuret hallituspuolueet ovat ampuneet itseään jalkaan eikä vain jalkaan, vaan myös päähän. Jos ratkaisusta tulee tosi, se tulee olemaan vuosikymmenten ajan periaatteellinen, sillä todellinen eläkeikä nousee vain hitaasti. Kun samaan aikaan valtiolla, kunnilla ja yrityksillä on ankaria tehokkuusohjelmia, ne syövät kaiken hyödyn eläkeiän alentamiselta. (Näin näyttää galluppien mukaan käyneen.)

Aamulehdessä 8.3. oli lyhyt aseiden hallussapitoon liittyvä kirjoitukseni. Siinä ihmettelin, mihin Suomessa tarvitaan 200 000 pistoolia. Muka rosvojako varten? Tavallinen kansalainen ei tarvitse tällaisia aseita. Sain kaksi välitöntä palautetta. Toisen mukaan kirjoitus oli erinomainen, toisessa palautteessa todettiin, että jo isoisällä ja isällä on ollut pistooli ja sellainen on myös minulla laatikossa valmiina, koska juuri rosvoja varten niitä tarvitaan. Koska kyseessä oli sähköposti, kysyin samantien oliko hän tosissaan. Nopea vastaus kuului: kyllä. Pari päivää kirjoitukseni jälkeen eräs psykologi korosti ampumisen jännittävyyttä. Pistooliammunta antaa samanlaisia potkuja elämään kuin ns. extremelajit. Samalla voidaan purkaa paineita. Tämä psykologi ei vielä tiedä, että paineiden purkamisen myytti aggressiivisilla teoilla on myytti. Tutkimus ei anna sille tukea. Aamulehdessä ollut kirjoitus on nähtävänä kirjoitussivustollani.

Olen Helsingin sanomien verkkolehdessä vastaillut kysymyksiin onnellisuudesta. Nuo kysymykset ovat olleet todella vaikeita vastata. Kysymykset ovat kosketelleet onnen olemusta sekä onnellisuuden lisäämistä. Vaikka monissa onnellisuuskirjoissa on rohkeasti annettu ohjeita siitä, miten onnellisuuteen päästään kiinni, onnellisuutta ei ole rohjettu määritellä. Tämä on oikeastaan nurinkurista, sillä pitäisihän tietää, mitä se on, jotta sitä voitaisiin lisätä. Yksi ongelma varmasti on siinä, että onnellisuus sekoittuu usein välittömään mielihyvään, joka taas voi pitkällä tähtäimellä aiheuttaa onnellisuuden alenemista.

Olen viime aikoina melkein joka luennolla puhunut jotakin ystävällisyyden merkityksestä. Englannin kielessä on sana civility, jota ei ole helppo kääntää suomeksi. Kertooko se siitä, että emme oikein arvosta tuon sanan määrittämiä asioita? Käänsin sen sydämen sivistykseksi, johon sisältyy esimerkiksi kohteliaisuutta, avuliaisuutta, ystävällisyyttä, itsehillintää, vastuuntuntoa ja vastuuntuntoa. Uskon, että edistämällä civility-asioita, edistämme sekä omaa että yhteistä onneamme. Tällaista osoitti Paunun linja-auton kuljettaja vuorolla, joka 6.3. lähti Lempäälästä 11:40. Pyysin vaihtolipun, koska jatkoin keskustorilta pari pysäkinväliä. Koska en ole sellaista ennen pyytänyt, toimin virheellisesti, mutta kuljettaja ei hermostunut. Keskustorilla hän huusi “hei kaveri” tarkoittaen minua. Melkein säikähdin, mistä on kysymys, mutta hän vain ystävällisesti neuvoi, mistä bussini lähtee.

Aamulehdessä oli hiljattain juttu, jossa opettajien toivottiin puuttuvan hanakammin lasten ongelmiin. Heidän pitäisi tunnistaa, ketkä tarvitsevat apua ja ohjata sitten hoitoon. Vastuun sysääminen kouluille menee nykyään aivan liian pitkälle. Kouluilta odotetaan hyviä oppimistuloksia, jossa Suomen koulut ovat onnistuneet, mutta se ei riitä, vaan opettajien pitäisi olla sekä kasvattajia että terapeutteja. Kyllä vanhempien pitää ottaa kokonaisvaltaisesti vastuuta omista lapsistaan. Heidän pitää tunnistaa lastensa ongelmat. Nykyajan vanhemmat ovat hyvin koulutettuja; heidän pitäisi tietää sen verran kasvatuksesta ja psykologiasta, että osaavat arvioida, milloin lapsella on ongelmia.

Olen taas seurannut hiihtokilpailuja samalla toivoen, että uutta doping-sotkua ei enää tule. Hiihtolajit ovat kuitenkin kehittyneet tavalla, jota on vaikea sulattaa. Luistelutyyliä on vaikea nimittää hiihdoksi ja mäenlaskun v-tyyli on monella tavalla ongelmallinen. Yhteislähtökisat antavat kyllä jännitystä viiden viimeisen minuutin ajaksi, mutta samalla menetetään se jännitys, joka väliaikojen seuraamisessa oli tarjolla. Mäenlaskun seuraaminen on ärsyttävää, sillä selostajat käyttävät puolet ajasta tuulen suunnan kuvaamiseen. Kieltämättä tuuliolosuhteilla on suuri vaikutus tuloksiin. Näin ei ollut silloin, kun sukset pidettiin yhdessä. Kaikenlainen välinekeinottelu on lisäksi johtanut aivan liian pitkiin hyppyihin. Yhdistetyn seuraaminen on kieltämättä parantunut sen jälkeen, kun kilpailijat lähetettiin ladulle mäkitulosten mukaan. Myös pikahiihdot ovat mukavia seurata, mutta ne pitäisi ehdottomasti hiihtää perinteisellä tyylillä, sillä nyt röyhkeydellä ja jopa taklaamisella näyttää olevan iso merkitys. Luisteluun on vain harvoin kunnolla tilaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *