Markku palaa jälleen miettimään arkipäiväisiä asioita: Energiankulutusta, viimeaikaisia traagisia kehitysvamma-alan tapauksia, soveltuvuustestejä, ihmisen pahuutta, yliopistojen toimintaa (olethan lukenut muitakin Markun yliopistoon liittyviä artikkeleja, kuten UPS, TURA, HOPS! tai Meillä on hanke, onko teillä?), varastamista ja kilpailuttamista.
Kelaan taas joitakin päällimmäisiä asioita. Alla kuvatut asiat ovat kovin kielteisiä, joten pari hyvää henkilökohtaista asiaa on syytä mainita. Olen juuri viimeistellyt Editalle “Positiivisen psykologian”, jonka pitäisi tulla tässä kuussa ulos. Toinen mukava asia on se, että olen yhä saanut pitää onnellisuusluentoja, mistä aidosti nautin. Olen myös tauon jälkeen voinut aloittaa lentopallon. Toivottavasti paikat kestävät.
-
Energiasta keskustellaan jatkuvasti, mutta ratkaisuja ei tahdo syntyä. Tämä hitaus ja varovaisuus on demokratian varjopuoli (ja vielä useammin hyvä asia). Diktaattorina määräisin paljon polttoainetta kuluttaville henkilöautoille oikein mojovan veron. Vähän kuluttavat/päästävät jättäisin verotta. En armahtaisi vanhojakaan autoja. Suosisin julkista liikennettä. Polttaisin jätteet lämmöksi.
-
Traagiset tapaukset ovat suotta heittäneet varjoa kehitysvamma-alalla työtä tekevien niskaan. Alan asiantuntijat ovat jo pitkään puhuneet pienten yksikköjen puolesta, mutta kuntayhtymien rattaat pyörivät hitaasti. En kuitenkaan ymmärrä, miksi organisaation koko tässä nyt yht’äkkiä olisi niin kauhean paha asia, kun fyysisen terveyden puolella koko ajan vannotaan suurten yksiköiden nimiin. Kyllä laitoksista voidaan tehdä kodinomaisia, jos vain halutaan. Kannatan pieniä yksiköitä, mutta kun valvonnasta niin kovasti puhutaan, niin juuri niitä on vaikea valvoa.
-
Edelliseen liittyen kirjoitin Helsingin sanomien vieraskynä-palstalle soveltuvuustesteistä (17.9). Hätkähdin samana aamuna autossa, kun otteita tästä kirjoituksesta luettiin aamulla radion lehtikatsauksessa. Tämän kirjoituksen pitempi version on toisaalla kotisivullani. Soveltuvuustestit eivät ole patenttiratkaisu siihen, että ihmiset yllättäen tekevät kauheita asioita. Niillä voidaan suotuisissa olosuhteissa edistää valintojen luotettavuutta, mutta silloinkin pitää varautua virheellisiin ratkaisuihin.
-
Ihmisen pahuus on asia, joka aina järkyttää. Tätä olen pohtinut kirjassani Hyvä paha ihminen. Keskustelen tästä teemasta yleisradion extra large -ohjelmassa tiistai-iltana 6.10. Mukana on myös kidutuksen uhriksi joutunut ihminen. Kidutus on silkkaa ihmisen pahuutta, jotakin sellaista, jonka laajuus ja hyväksyttävyys kauhistuttaa. Vain demokraattiset maat ovat torjuneet kidutuksen, joskin niissäkin sitä ajoittain esiintyy. Ikävä esimerkki on Yhdysvaltain ylläpitämä Guantanamon keskitysleiri. Presidentti ja puolustusministeri tukivat ilmapiiriä, joka teki siellä tapahtuneet kidutukset mahdollisiksi. Historia ja myös aivan nykyhetki osoittaa, että tietyn ilmapiirin vallitsessa ns. tavalliset ihmiset voivat toimia kiduttajina. Kun me kohtaamme äärimmäistä julmuutta ja häikäilemättömyyttä, tulkitsemme sen mieluusti poikkeavuudeksi tai persoonallisuushäiriöksi, mikä pelastaa meidät katsomasta omaan itseemme. Aivan liian usein ulkoiset paineet ja otolliset tilanteet saavat meistä esiin asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. – Pitäisikö kidutuksen sallivat maat laittaa mustalle listalle ja lopettaa kanssakäyminen ja kaupankäynti niiden kanssa? Suuri houkutus on sanoa, että kyllä pitäisi. Tähän 150 valtion joukkoon kuuluisi myös Kiina.
-
Yliopistojen toiminnassa jatkuu sama meno. Jokainen hallitus lupaa lisää rahaa, mutta lopputulos on rahoituksen supistuminen. Tuloksia vaaditaan yhä pienemmällä rahalla. Opetusministeriö ei halua tunnustaa, että suomalaiset opiskelijat eivät enää ole kokopäiväopiskelijoita. Kuitenkin juuri valtiovallan politiikka on johtanut tähän tilanteeseen. Opiskeluoikeuksien ja tutkintojen keräilyyn ei myöskään ole haluttu puuttua. Tässä asiassa yliopistotkin ovat olleet välinpitämättömiä. Jo sisään päässeet tai tutkinnon suorittaneet hakevat uudestaan jollekin toiselle alalle. Yksilön näkökulmasta tämä on ihan mukavaa, mutta kokonaisuuden kannalta se johtaa ongelmiin. Valintajärjestelmän vinoutumista ei ole tarpeen syyttää opetusministeriötä. Valintojen remontti olisi tarpeen. Todistusten ja ylioppilastutkinnon painotusta tulisi vahvasti lisätä.
-
Hiljattain saimme lukea lehdestä, kuinka paljon liikkeistä varastetaan tavaraa. Tämä on iso häpeä maassa, joka ylpeilee ihmisten rehellisyydellä ja korruption vähäisyydellä. Muutosta on vaikea saada aikaan, mutta ainakin asiasta pitää puhua. Jos ei sisäinen kontrolli toimi, tarvitaan yhä enemmän ulkoista kontrollia, kuten valvontaa ja suurempia sakkoja.
-
Kilpailuttaminen herättää minussa edelleen kielteisiä tunteita. Miksi tavallinen kansalainen saa ostaa juuri niin kalliin tuotteen kuin häntä huvittaa, mutta kuntien on ostettavat halvinta tai ainakin “kokonaistaloudellisesti edullisinta”? On tietenkin järkevää pyytää tarjouksia ja sitten katsoa, mikä vaihtoehto on hyvä, mutta miksi tästä on tehty niin hankala järjestelmä? Kilpailuttamista puoltaa tulkinta, että silloin virkamiehet eivät voi suosia kavereitaan tai lahjuksien ottaminen vaikeutuu. Paljon halvempi olisi ratkaisu, jossa valvontaa ja julkisuutta olisi lisätty. Nyt kunnat joutuvat perustamaan lisää virkoja, jotta tästä touhusta selvitään. Lisäksi valituksien määrä koko ajan lisääntyy. Toiminnoista tulee lyhytjänteisiä, sillä jonkin asian toteuttaja voi jo kolmen vuoden päästä joutua lähtemään.
Tästä on järki kaukana.