Markku Ojasen omakustanne Selviytyjiä & kukoistaja – Tutkimus sotaorpojen elämästä ja hyvinvoinnista (2013) on juuri tullut painosta. Mitä tämä 200-sivuinen omakustanne sisältää?
- Miten sotaorvot kokevat terveytensä ja hyvinvointinsa
- Ensimmäisen Suomessa tehdyn tutkimuksen tuloksia
- Ensimmäisen laajan Euroopassa tehdyn tutkimuksen
- Sotaorpojen omia kuvauksia elämästään
- Tutkimukseen perustuvia konkreettisia havaintoja
- Yleistä tietoa traumojen ja vaikeuksien kokemisesta
Sotaorpouden kokeneena halusin tutkia, miten sotaorvot ovat elämässään selviytyneet. Onko isän menetys jättänyt sotaorpoihin elämänikäisia haavoja tai arpia, vai olemmeko voittaneet puutteelliset lähtökohtamme ja pärjänneet elämässä siinä kuin muutkin?
Kirjan nimiösivu, “Lukijalle”-luku ja sisällysluettelo
”Onnellisuusprofessorina” minua kiinnosti erityisesti sotaorpojen kokema hyvinvointi ja onnellisuus, kun sodasta oli kulunut lähes 70 vuotta.
Kaatuneitten omaisten liitto on tukenut kirjan julkaisemista sekä tietojen keräysvaiheessa että painatusvaiheessa. Tämä tuki ei aivan riitä painatuskuluihin. Koska en ole halunnut ottaa tutkimustyöstä tai kirjoittamisesta palkkiota, tämän mahdollisimman edullisesti painetun kirjan hinta on yhteistilauksissa edullisimmillaan vain 5 euroa kappale (erikseen 10 euroa). Painosmäärä on 600 kappaletta. Toivon, että yhdistykset ottavat runsaasti kirjoja myyntiin, jotta saan Kaatunetten omaisten tuen ylittävät taitto- ja painatuskulut katetuksi.
Koska kirja on näin edullinen, toivon monen sotaorvon ostavan kirjoja jaettavaksi myös lapsille ja lapsenlapsille sekä ystäville. Toivon, että yhdistykset hoitavat kirjojen myynnin.
Yhteystiedot tilauksille:
Markku Ojanen
Professori (emeritus)
Murrontie 8, 37560 Lempäälä
Puh. 03-3677111
Sähköposti: psmaoj(at)uta(piste)fi