Moniin asioihin tekee mieli ottaa kantaa. Niitä on maailmanparantajalla ihan liikaa. Seuraavat asiat ovat kuitenkin päällimmäisiä.
Nettiviikossaan Markku käsittelee mm. euroa, SOTEa, myötätuntoa ja palkkaeroja:
- Euro. Tuoreessa kirjassaan nobelisti Jospeh Stiglitz ottaa vahvasti kantaa euroon ja pitää euron synnyttämistä katastrofina Euroopan taloudelle. Se on vienyt sen jouston, jotta Euroopan taloudet kipeästi kaipaavat, koska ne olivat kaikkea muuta kuin yhtenäisiä. Talouden ja kulttuurin erot olivat ja ovat niin suuria, että yhteinen valuutta on mahdoton projekti. Kun maiden joukossa on sekä surkeassa jamassa olevia että hyvin pärjääviä, lopulta kaikki pärjäävät huonosti, koska huonoimpia talouksia on pakko tukea. Samalla kaikkien maiden talouksia on pakko kiristää. Euro vaatisi myös yhtenäisen progressiivisen verotuksen, mikä näyttää mahdottomalta. Suomessa professori Vesa Kanniainen on tuonut esiin samanlaisia näkemyksiä. Radiohaastattelussa hän kertoi, että esitellessään eurokriittisiä näkemyksiä suuressa valiokunnassa hänen ei annettu puhua loppuun. – Euro oli suurta idealismia, joka väkisin toteutettuna on johtanut kielteisiin seurauksiin.
- SOTE. Koko järjestelmä tuntuu hajoavan ennen kuin se saadaan todella käyntiin. Vaarana on, että SOTE täytyy saada päätökseen kävi kuinka kävi. Luovuttaminen olisi suuri arvovaltatappio. Siihen on ladattu aivan liian monia eri suuntiin käyviä tavoitteita. Keskusta halusi mahdollisimman monta maakuntaa, kokoomus bisnestä suosivan valinnanvapauden. Kun tähän halutaan liittää säästötavoitteita, tuloksia on mahdotonta ennakoida. Jos yksityisen sektorin annetaan vahvistua, se merkitsee suurten yritysten lopullista voittoa. Lisäksi yritykset valuvat ulkomaiseen omistukseen. Se merkitsee, että niiden on tuotettava voittoa omistajilleen ja että veroja Suomeen maksetaan mahdollisimman vähän. Tätäkö persussuomalaiset ja keskusta todella haluavat? Jo nyt pienten terveys- ja sosiaalipalveluyritysten on lähes mahdotonta pärjätä yksin. Niillä ei ole kilpailutuksen vaatimia lakimiehiä ja ekonomisteja. Jos hyvät palvelut taataan kaikille, se nostaa kustannuksia, jos taas halutaan säästöjä, se merkitsee katastrofia syrjäseutujen palveluille.
- Myötätunto. Kuuntelin joulun alla ohjelmaa, jossa johtajille suositeltiin myötätuntokoulutusta. Kuulostaa hyvältä, mutta … Hiljattain niin suositun tunneälyn opettaminen on jäänyt taka-alalle. Se on ollut johtamisen ja hyvän vuorovaikutuksen taikasana viime vuosina. Näitä ohjelmia ja kursseja tarvitsevat erityisesti johtajat ja esimiehet. Myötätuntoiset esimiehet eivät kiusaa, vaan edistävät työyhteisön hyvinvointia ja edelleen parantavat tuloksia. Kaikki esimiehet on siis lähetettävä myötätuntokursseille! Ne ovat tietenkin hyviä kenelle tahansa. Olisihan hienoa, jos myötätuntoisuus lisääntyisi työpaikkojen ohella myös kotona ja kouluissa. – Miten paljon kouluttajia tarvitaan? Paljon. Miten pitkiä nuo kurssit olisivat? Vaatiiko myötätunnossa edistyminen viikkojen koulutuksen vai syntyykö tarvittava tiedostus ja oivallus muutamassa tunnissa? Jos muutama tunti riittää, kyse on suorastaan kääntymyksestä tai kvanttimuutoksesta. – Yhtä tärkeää on pohtia kulttuurissa vallitsevaa myötätunnon tilaa. Koska siinä nähdään paljon kehittämisvaraa, se ei joko kuulu alun perin ihmisluontoon tai sitten kulttuuri, erityisesti kodit, koulut ja media, eivät sitä edistä tai jopa heikentävät sitä. Eikö olisi paljon tehokkaampaa kasvattaa lapset myötätuntoisiksi ja vahvistaa tätä hienoa ominaisuutta kouluissa? – Myötätunnon vastavoimia kuvastaa (25.10.16) Helsingin Sanomien kirjoitus, jossa kiusaamista haluttiin vähentää opettamalla kaikille lapsille jämäkkyyttä. En usko, että jämäkkyyden opettaminen on omiaan edistämään myötätuntoa, vaan pikemminkin kannustaa omien etujen etsimiseen. – Tunneälyä ja myötätuntoisuutta tarvitaan, mutta onko niiden opettaminen taistelua tuulimyllyjä vastaan?
- Palkkaerot. Olen samaa mieltä Matti Kuuselan kanssa siinä, että kymmenkertaiset palkkaerot riittäisivät (AL 2.11.16). Jopa tuo Platonin nelinkertainen olisi ihan O.K. Trendi on kuitenkin toisenlainen. Johtajien palkat nousevat jatkuvasti suhteessa alaisten palkkoihin. Sille ei näköjään mitään voi. Mutta hyvä on välillä muistuttaa, että se ei ole oikeudenmukaista. – Mikä on se mekanismi, joka nostaa juuri johtajien palkkoja samalla kun muut palkat eivät juuri nouse? Tarjolla on monia selityksiä. Yksi on se, että johtokunnissa on samoja ihmisiä, jotka vastavuoroisesti nostavat toistensa palkkoja. Toinen selitys vetoaa siihen, että hyvistä johtajista on niin kova kilpailu, että palkat väkisin nousevat. Kolmanneksi kyse ei olekaan rahasta rahana, vaan kaikkein tärkeimmästä arvostuksen mittarista. Mitä korkeampi palkka, sitä arvostetumpana voi itseään pitää ja muut ovat samaa mieltä. Vihdoin kyse voi olla markkinakapitalismin vahvistumisesta. Suuria palkkaeroja on alettu pitää luonnollisena. Epäoikeudenmukaisen korkeaa palkkaa ja muita etuja ei tarvitse hävetä, vaan ne voi huoletta tulkita oman taitavuuden seurauksena.
- Nykyinen hallitus on sopinut, että veroja ei koroteta. Samalla velanoton vähentämiseksi juuri heikommin pärjääviltä leikataan suhteessa eniten. Tämä ei ole oikein. Verotuksen progressiota on varaa kohottaa juuri oikeudenmukaisuuden vuoksi. Kehtaako hyvin toimeentuleva todella väittää, että hänen motivaationsa laskee tai että hän haluaa muuttaa ulkomaille, koska verotus on niin korkea? Eikö oikeuden ja tasa-arvon vaatimus lainkaan kosketa hyvin toimeentulevia? Uskon, että moni heistä olisi valmis korkeampaan verotukseen, mutta koska heidän edustajansa uskovat säilyttävänsä asemansa vastustamalla verojen korotuksia, näitä ei panna toimeksi. Yhdysvalloissa parhaan nousun aikana sodan jälkeen progressio oli korkeimmillaan.
- Lopuksi positiivinen asia. Suomessa ilmestyy jatkuvasti hyviä tiedekirjoja. Olin Helsingissä tieteen päivillä 12.1. kirjaraadissa arvioimassa tuoreita tietokirjoja. Mukana olivat Kimmo Rentolan Stalin ja Suomen kohtalo, Ilkka Hanskin Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa, Tiina Sarjan Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen, Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle ja Mai Allon Yhdessä ilmakehässä. Tieteen huipulle ydinturman jäljiltä. Näistä viimeksi mainittu oli mielestäni paras, kun huomioidaan sekä tieteellisyys että luettavuus. Kyseessä jännittävä kertomus suomalaisen huippututkimuksen kehityksestä. Tätä prosessi edisti myös Iiro Viinanen ja jopa laman aikana! Suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantama kirja on myös ulkonäöltään tyylikäs. Sen sijaan Tajuaako kukaan -kirjan kansi on suorastaan luotaantyöntävä, mikä on vahinko, sillä kyseessä on hyvä yleistajuisen kirjoittamisen opas.
- Trump astuu tällä viikolla valtaan. Jo nyt tilanne on pelottava. Aikooko Trump todella romuttaa Obaman terveydenhoitouudistuksen? Yhdysvallat on silloin ainoa demokraattinen maa, jossa köyhiä kyykytetään kalliilla terveydenhoidolla. Juuri häntä äänestäneet yhteiskunnan tukea kipeimmin tarvitsisivat. Trump on luvannut täyttää Guantanamon uudestaan, rakentaa muurin Meksikon rajalle, alentaa rikkaiden verotusta, kiristää uudestaan suhteita Kuubaan ja Iraniin, helpottaa aseiden saatavuutta. Venäjän pakotteiden poistamista tullaan harkitsemaan. Ja niin edelleen. Ja Aamulehden yleisönosastossa joku Putkonen (liekö perussuomalaisten Putkonen) kirjoittaa, että vihdoinkin päästään Obamasta ja saadaan Trump tilalle. Tämä on vitsinäkin huono.