Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Nettiviikko 24/2015

  1. Sokos on ottanut käyttöön itsepalvelukassoja. Nuoret näköjään käyttävät niitä innokkaasti huomaamatta sitä, että he samalla tekevät ikäisistään työttömiä. Jos itsepalvelukassat lisääntyvät merkittävästi, samalla häviää kymmeniätuhansia työpaikkoja. Koko itsepalveluidea perustuu meidän naiivien asiakkaiden työn käyttämiseen. Tällä tavalla yritykset voivat vähentää työvoimaa ja lisätä voittoja. Kun normaalia asiakaspalvelua vaikeutetaan riittävästi, käy niin kuin pankeissa. Asiat on hoidettava netissä, oli tarvittavia taitoja tai ei.
  2. Suomessa on jo pitkään valitettu sitä, että vaikkapa rakentamiseen tai yrityksen perustamiseen tarvittavia lupia on haettava monilta luukuilta. Tässä pitää saada aikaan sellainen muutos, että virkailijat liikuttelevat papereita ja hoitavat asiat valmiiksi. Luvan hakijan on saatava lupa yhdeltä luukulta.
  3. Melkoinen byrokratian kukkanen on se, että aluehallinto vaatii hoito- ja hoivakodeilta yhä suurempia neliömääriä. Hoidon taso ei todellakaan ole kiinni siitä, onko neliöitä 12 vai 15 käytettävissä. Lisäneliöt olisivat aivan varmasti mukava asia näissä kodeissa asuville, mutta kuka maksaa muutokset, jotka tulevat erittäin kalliiksi? Missä ovat ne rahat, joita tällaisiin lisäyksiin voidaan käyttää? Usein asukkaan joutuvat itse maksamaan muutokset. Kukaan ei vastusta sitä, että uusia koteja rakennettaessa tiloja parannetaan, mutta vanhoissa yksilöissä tämä tulee kohtuuttoman kalliiksi asukkaille ja kunnille.
  4. (Ennen vaaleja kirjoitettu) Puolueiden ratkaisut nollakasvun muuttamiseksi kasvuun ovat yhä kovin toivorikkaita. Kaikki ehdottavat viennin lisäämistä ja työllisyyden parantamista. Useimmat puolueet vaativat myös kulujen karsintaa, joka onnistuessaan tietenkin lisää työttömyyttä. Kun samaan aikaan työtä tehostetaan ja tuotantoa automatisoidaan, sekin on omiaan lisäämään työttömyyttä. Rakenneuudistuksista puhuvat kaikki, mutta mitä niillä tarkoitetaan jää epäselväksi. Tuskin nekään työllisyyttä lisäävät. Oma ratkaisuni on työn jakaminen kaikin käytettävissä olevin keinoin, kuitenkin niin, että pakkoa ei tulisi käyttää. Verotuksen progressiota voitaisiin myös lisätä, jotta hyvinvointivaltion perusta voitaisiin säilyttää. Pääomaverot on saatettava samalle tasolle kuin valtionverotus.
  5. (Vaalien jälkeen) Hallitukselle plussaa siitä, että jotakin pyritään tekemään. Miinusta siitä, että leikkaukset taas kerran sattuvat niihin, joiden tulot ovat jo ennestään pieniä. Tasapuolisuuden nimissä verotusta olisi pitänyt korottaa ylimmissä tuloluokissa. Ei verotuksessa ole mitään sellaista kynnystä, jonka jälkeen yrityshalu romahtaisi. Yhdysvaltojen nousukauden aikana sotien jälkeen verotuksen progressio oli erittäin ankaraa. Progressio on siellä melko tasaisesti vähentynyt. Samaan aikaan on lyönyt läpi ideologia, jonka mukaan korkea verotus tappaa yrityshalun. Raja taitaa liikkua jo 25 prosentissa. Lisäksi on hyvä muistaa, että ilman riittävää progressiota hyvinvointivaltio ei ole mahdollinen. Verotuksen progressiivisuus ei ole alentanut Pohjoismaiden onnellisuutta, vaan pikemminkin se on ollut onnellisuuden edellytys.
  6. Tällaisen jutun lähetin Lempäälän-Vesilahden sanomiin:

    Ketunmäen leikkikentän kiven poistaminen
    Näen leikkikentän työhuoneeni ikkunasta. Torstaina 4.6. sieltä poistettiin kivi. Ihmettelin sitä, sillä totta kai kivet kuuluvat hyvään leikkikenttään. Harmittelin kauniin kiven poistoa ja soitin leikkikentistä vastaavalle henkilölle. Häneltä sain kuulla, että sen korkeus ylitti normin, jonka mukaan leikkikentällä ei saa olla yli 60 cm:n suuruisia kiviä. Normi taitaa tulla ihan EU:sta saakka. Mikäpä siinä sitten auttoi, kun kerran normit näin vaativat. Vastuulliset henkilöt voivat joutua syytteeseen, jos jotakin ikävää tapahtuu. Kannattaako valittaa, kun lasten onnettomuudet ovat tilastojen mukaan vähentyneet? Kaikki kivat laitteet on nyt poistettu turvallisuuden nimissä leikkikentiltä niin, että oikeastaan mitään kivaa ei enää ole jäljellä. Onko tämä enää järkevää? Kuinka tarkasti lapsia voidaan suojella? Lapsena kiipesin katoille, puihin ja korkeille kallioille, vaikka olin aika arka lapsi. Sitä pidettiin luonnollisena. Samalla oppi varomaan ja fyysinen taitavuus lisääntyi. Epäilen, että hyvät tilastotulokset johtuvat paljolti siitä, että lapset eivät enää ole ulkona. Kaikki jännä on nyt sisällä, kun se ennen oli ulkona. Tämä on nyt suuri huolen aihe, mutta eiväthän lapset osaa tehdä ulkona mitään eikä heillä ole mitään jännää tarjolla – paitsi jalkapallo ja jääkiekko, joissa kyllä saa tulla vammoja. Kuka niistä on vastuussa? Miksi kunta on vastuussa kivistä, mutta ei jääkiekkokaukalosta? Kun lisäksi muutaman metrin päässä leikkikentästä metsässä on vielä korkeampia kiviä, kuka niiden vaaroista on vastuussa, jos alue kuuluu kunnalle? Pitäisikö nekin poistaa? Siinäpä sitä hommaa riittää.

    Samalla kun kivet on tasattu, lasten vaarat kasvavat internetin tarjonnan mukana. Erilaisten laitteiden käyttämiseen käytetty aika lisääntyy, eivätkä lapset ja nuoret kohta paljon muuta teekään. Eikö valtion tai kunnan pitäisi olla tästäkin vastuussa? Ilmeisesti vanhemmat ovat vastuussa siitä, mitä lapset tekevät neljän seinän sisällä, mutta miksi heidän vastuunsa ei ulotu kivien päälle kiipeämiseen?

    Nykyajan kulttuuri on monin tavoin paradoksaalista. Toisaalta lapsia suojellaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, toisaalta heillä on joissakin asioissa enemmän vaaroja kuin koskaan aikaisemmin. Moni asia on paremmin kuin ennen, mutta samalla syntyy uusia ongelmia, joita on paljon vaikeampi höylätä kuin kiviä. Eräs amerikkalainen asiantuntija sanoikin, että elämme nyt lasten kannalta parhaimpia ja huonoimpia aikoja. En ajattele aivan näin, sillä uskon, että hyvinvointiyhteiskunnissa lapset elävät paremmin kuin koskaan ennen. Silti tekee mieli kysyä, kohdistuuko suojelu ajoittain triviaaleihin, helposti valvottaviin asioihin todella tärkeiden asioiden kustannuksella?

  1. Aamulehteen lähetin tällaisen kirjoituksen:

    Luottamus poliisiin

    Aamulehden pääkirjoituksessa 23.5 oli kovin synkkä kuvaus poliisin toimintakulttuurista. Siinä sanottiin, että ”yhteiskunta on luottanut liikaa poliisiin”. Se oli melkein kuin kehotus ”älkää luottako poliisiin”. Joka ammatissa on henkilöitä, jotka toimivat kyseenalaisesti, jopa moraalittomasti. Olisi hienoa, jos poliisien joukossa ei olisi yhtään tällaista henkilöä, mutta elämä ei ole sellaista. Nyt esillä oleva esimerkki kertoo pikemminkin siitä, kuinka otollisissa tilanteissa paljon valtaa saaneet karismaattiset henkilöt voivat käyttää tuollaisia tilanteita omaksi edukseen. Esimerkkitapauksessa syytettynä on poliisi, mutta voisi olla jonkun muunkin ammatin edustaja.

    Elämä käy ihan mahdottomaksi, jos emme luota toinen toisiimme olivatpa nämä ihmiset missä asemassa tai virassa tahansa. Elämä käy painostavaksi, lähes paranoidiseksi, jos lähtökohtana ei ole luottamus niihin henkilöihin, jotka ovat vastuussa yhteiskunnan järjestyksestä tai kansalaisten hyvinvoinnista. Sellainen epäily on tyypillistä korruptoituneille maille. Luotetaan edelleen poliiseihin ja uskotaan, että tämä tapaus on omiaan edistämään poliisin sisäistä valvontaa ja vahvistamaan moraalista ryhdikkyyttä.

  1. Luen parhaillaan Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen kirjaa Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton. Kirja sisältää hurjia kuvauksia siitä, miten valtaa on siirretty konsulteille. Tämä idea on ymmärrettävästi ollut talouselämän suosiossa. Demokraattisen päätöksenteon prosessi on mukava ohittaa konsulttien avulla. Valta tulisi antaa taloudellisen eliitin käsiin, sillä he tietävät, miten taloudellista kasvua saadaan aikaan. Sitra näyttää olevan tämän eliitin käsikassara. Samalla on syntynyt vailla mitään todellista sisältöä vailla oleva fraseologia, joka tuntuu hämäävän myös päättäjiä. Innovaatioita ja luovuutta pitää edistää, vanhan kaavat tulee rikkoa ja muutosvastarinta nujertaa. Minua ärsyttää, kun kuulen sanan ”muutosvastarinta”. Se on terve reaktio organisaation huipulta tai sivusta tuleviin myllerryksiin, jossa kaikkien muiden paitsi johdon on suostuttava äkillisiin muutoksiin. Ikävintä on se, että valtion ja kuntien työvoiman vähentämiseen tähtäävät säästöt ovat valuneet konsulteille. Konsultit ovat tehneet täsmälleen samaa työtä, mitä valtion virastojen virkailijat.
    Tähän tapaan tuossa kirjassa suomitaan konsulteille annettua valtaa. Päteviä konsultteja tarvitaan, mutta normaalia virkaan kuuluvaa työtä ei heille pidä antaa. Virkatyöhön kuuluu myös suunnittelu. Pätevistä konsulteista on hyötyä esimerkiksi koulutuksessa, työntekijöiden valinnassa ja vaikkapa suunnitteluprosessien käynnistäjinä, mutta heidän tehtävänsä on tarjota tietoa neutraalisti eikä osallistua päätöksentekoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!