Pohdintaa hyvästä ja pahasta

Ihmiset selviytyvät hyvin arkisista asioistaan. Käyvät työssä, pitävät huolta perheestään ja puuhaavat kaikenlaista. Kaikki tuntuu olevan hyvin. Kysyttäessä he sanovat olevansa tyytyväisiä elämäänsä. He ovat optimistisia ja luottavat siihen, että tulevaisuus tuo pikemminkin hyviä kuin huonoja asioita.

Kuitenkin samaan aikaan on paljon havaintoja siitä, kuinka hauraita ja haavoittuvia ihmiset ovat. Tapahtuu jotakin sellaista, joka saa ihmisen särkymään. Eräässä hengellisessä laulussa lauletaan ”Olen särkynyt saviruukku. Pala palalta murtui pois. Vain ihmettelin ja itkin. En millään murtunut ois.” Tämä on osuva kuvaus ihmiselämästä. Saviruukut menevät herkästi rikki, sillä jo yllättävän pieni kolaus saa ne hajoamaan. Sama pätee myös ihmisiin. Särkyminen on usein sekä itselle että ympärillä oleville arvoitus. Arvoitus on toki sekin, miten paljon jotkut ruukut kestävät. Jopa hauraalta näyttävä ruukku kestää useita iskuja ja pikemminkin vahvistuu jokaisen iskun jäljiltä.

Psykologit ja filosofit ovat esittäneet täysin vastakkaisia tulkintoja ihmisenä olemisesta. Näistä yleisempi on ollut käsitys, jonka yhden version luin hiljattain. Israelilainen psykologian professori Dov Shmotkin kuvasi elämää tähän tapaan: Me elämme maailmassa, jossa on monenlaisia uhkia ja vaaroja, joista koetamme selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme kuitenkin selviytyjiä ja kukoistajia uhkista ja vaaroista huolimatta.

”Terrorin hallinnan teoria” kuvaa elämän paljon ankarampana. Sosiaalipsykologian professori Jeff Greenberg on työtovereineen laatinut teorian, jossa lähtökohtana on kuolevaisuudesta koettu kauhu, jopa terrori, jota ihminen koettaa kaikin tavoin torjua mielestään, koska sen tunnistaminen johtaisi lamaantumiseen. Sen vuoksi kulttuurit tarjoavat erilaisia suojakeinoja, joista tärkeimpiä ovat uskonnot ja ideologiat. Yhteinen usko yhdistää ja antaa sitä tunnustavalle oman roolin ja tehtävän Suuren Kertomuksen osana ja palvelijana.

Myös terapeutti Albert Ellisin näkemys oli pessimistinen. Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan irrationaalisia, joskin siinä on aste-eroja. Jotkut tulevat hyvin toimeen järjettömien ajatustensa kanssa, mutta toiset ahdistavat niillä itseään. Niistä pahimpia on pitäisi, täytyisi ajattelu. Pitäisi olla parempi, olisi pitänyt tehdä silloin paremmin. Olen huono ihminen, jos en toimi niin kuin minun odotetaan toimivan. Tästä järjettömyydestä haittaa pääasiassa itselle, mutta on tietenkin myös sellaista järjettömyyttä, josta on haittaa muille. Sellaiseksi Ellis katsoi uskonnot. Niille ei mitään mahda, mutta terapia auttaa niitä, jotka kärsivät täydellisyyden tavoittelusta.

Ellis halusi irrottautua Sigmund Freudin näkemyksistä. Hän piti psykoanalyyttistä terapiaa toivottaman hitaana ja tehottomana. Ihmisen irrationaalisuutta vastaan oli syytä hyökätä suoraan ja kertoa heille, millaisia heidän harhansa olivat. Freud oli vielä enemmän pessimisti ihmisen suhteen. Hänen näkemystään ihmisestä kuvannee parhaiten arkinen ilmaus ”ihan pihalla”. Ihminen ei tajua omia ongelmiaan ja pyrkii peittelemään niitä. Tämä yritys johtaa neurooseihin. Freudin kerrotaan sanoneen, että ”luomisen tarkoitus ei ollut ihmisen onnellisuus”.

Eksistentiaalifilosofit varoittavat eksistentiaalisesta ahdistuksesta, jonka arkinen työ ja aherrus yleensä peittävät, mutta etenkin kriisien kohdatessa se herkästi puhkeaa esiin. Silloin ihminen kysyy, miksi näin on käynyt? Miksi tämä tapahtui juuri minulle? Eikö elämä olekaan oikeudenmukaista? Jos vastauksia ei tunnu löytyvän, silloin ahdistus valtaa koko persoonan ja voi muuttua masennukseksi.

Viime vuosikymmenten aikana psykologian piirissä on ilmennyt aivan toisenlaisia tulkintoja. Niillä toki on ollut omat edeltäjänsä, mutta nyt saamme kuulla, että kaikki voivat olla onnellisia, koska meidät on sellaisiksi tarkoitettu. Jo Jean Jacques  Rousseau uskoi, että ihminen on luonnostaan hyvä ja onnellinen, mutta ympäristö ei anna sille mahdollisuuksia. Tämä ei vielä 1700-luvulla saanut paljonkaan vastakaikua, mutta nyt tuo idea on otettu auliisti vastaan. Myös humanistisen psykologian edustajat, kuten Abraham Maslow ja Carl Rogers olivat vakuuttuneita ihmisten luontaisesta hyvyydestä, vaikka tunnistivat ympäristön paineet ja ihmiselämän vaikeudet.

Nyt tarjolla on runsaasti onnellisuuden ja hyvän elämän oppaita, joissa lähtökohtana on ihmisen luontainen onnellisuus. Se helposti piiloutuu, mutta voidaan tunnistaa, löytää ja vapauttaa lujan uskon ja tahdon avulla. Siinä ei enää ympäristö ole esteenä, koska ihmisen ajattelu nujertaa sen. Kirjasta Being Happy saamme hyviä uutisia: ”Every day in every way I am getting better and better and better.” “However much beauty and magic you have enjoyed up until now, you can choose to have more from today. It is choice time, every day.”

Uskontojen piirissä tällaiset tulkinnat torjutaan. Kristinuskossa ihminen on syntymästä lähtien synnin alainen olento, idän uskonnoissa muistutetaan ihmiselämään kuuluvasta kärsimyksestä. Islam tunnustaa kivun ja kärsimyksen, mutta uskova voi saada rauhan alistumalla Allahin tahtoon. Kaikissa suurissa uskonnoissa ihmisen itsekkyys vaikeuttaa hyvän elämän saavuttamista. Uskonnoista annetaan usein liian pessimistinen kuva, sillä kaikissa uskonnoissa on keinoja, joiden avulla voidaan saavuttaa rauha, pelastus tai valaistus – vaikkakin ihmisenä olemisen rajat tulevat aina vastaan. Luottamus ja alistuminen Jumalan tahtoon, jumaluuteen tai kohtaloon on olennaista, sillä ihmisen on pakko tunnustaa vajavaisuutensa ja pienuutensa. Kaikissa uskonnoissa on painotuksia, joissa joko ihmisen pahuus tai hyvyys korostuu.

Biologiassa ja psykologiassa on aina viime vuosikymmeniin asti korostettu ihmisen luontaista itsekkyyttä. Sitä on perusteltu evoluution avulla. Ihmisen geenit ovat itsekkäitä, mikä on auttanut häntä ja hänen sukulaisiaan selviytymään olemassaolon taistelussa. Vieraiden ihmisten selviytymisestä ei välitetä, ellei siitä ole jotakin hyötyä. Tätä näkemystä on onneksi alettu tasapainottaa tulkinnoilla, joiden mukaan itsekkyyden ohella ihmisessä on yhteistoiminnan ja jopa empatian geenejä, jotka ovat suuresti helpottaneet elämää.

Itsekkyyttä korostavat joutuvat pohtimaan, miksi ihmiset ovat näinkin hyvin selviytyneet. Jos ihminen on itsekäs, kuinka mitään hyvää voi olla? Riittääkö selitykseksi se, että ihmisellä on rationaalista itsekkyyttä eli hän osaa pitää välittömän itsekkyytensä kurissa saadakseen tulevia etuja? Riittääkö tällainen laskelmointi selittämään sen, että ihmiset eivät jatkuvasti ole toistensa kurkussa tai että valtaosa ihmisistä on tyytyväisiä elämäänsä?

Voiko tiede sanoa jotakin ihmisen olemuksesta? Jotakin tiede voi sanoa, mutta se tuskin tyydyttää niitä, jotka haluavat joko-tahi -vastauksen. Psykologit kysyvät, mitä ihmiset ajattelevat näistä asioista ja he voivat havainnoida, mitä ihmiset tekevät. Tieteen avulla voidaan esittää tutkimustietoa siitä, mihin suuntaan ihmisen olemus kallistuu. Onko hyvyyttä enemmän kuin pahuutta?

Onni on oikea asenne

Tällainen otsake oli Aamulehdessä 18.9.2005. Löysin siihen liittyvän kirjoituksen siivotessani papereitani. Heti otsakkeen alla oli teksti:

”Hyväonniseksi itsensä kokeva ihminen tarkastelee maailmaa avoimin silmin ja on kaiken aikaa valmis tarttumaan tilaisuuteen. Epäonnisen ihmisen tulevaisuudenkuva on synkkä ja iloton, eikä hän erota mahdollisuuksia, joita hänen ympäristönsä hänelle tyrkyttää.”

Artikkelissa lainataan Richard Wisemania, jonka mukaan ”hyvä onni ei valitse meitä. Me valitsemme ja luomme oman onnemme – tai epäonnemme”.

Tuossa kirjoituksessa annettiin neljä ohjetta:

  • Maksimoi onnea tuovien mahdollisuuksien määrä.
  • Kuuntele sisintäsi, luota intuitioosi
  • Odota onnekkaita tapahtumia
  • Käännä selkäsi epäonnelle

Kamalia ohjeita. Tulin ärtyneeksi, sillä olen melkein kaikesta eri mieltä. Tietenkin hyvä onni valitsee meidät, emmekä me sitä. Epäonninen ihminen on eri asia kuin onneton. Myös onnellisella voi olla elämässään epäonnea. Voi olla, että hän kestää sen muita paremmin, mutta sekään ei ole varmaa. Erään tutkimustuloksen mukaan vastoinkäymiset olivat optimisteille vaikeita ja juuri optimisteina onnelliset tässä kirjoituksessa kuvataan. Kirjoitus pitää siltä osin paikkansa, että onnelliset ja onnettomat todella eroavat toisistaan monen asian suhteen.

Mielestäni on raakaa sanoa, että onnelliseksi voi tulla tuosta vain. Onnellisuus on varsin pysyvä persoonallisuuden piirre, jota on suunnilleen yhtä vaikea muuttaa kuin introverttia ekstrovertiksi tai kovaluonteista hyväntahtoiseksi. Jos muutos olisi niin helppoa, miksi masennus on monille niin vaikea asia? Tuossa Aamulehden kirjoituksessa ei tarkoiteta ihmisiä, joilla on hiukan onnellisuudessa parantamisen varaa, vaan siinä puhutaan synkistä ja ilottomista ihmisistä.

Nuo neljä ohjetta ovat piinallisia, koska niiden mukaan muutos tapahtuu, kun sitä haluaa. Kaikki on siis oikeasta asenteesta kiinni. Miten me osaisimme maksimoida onnea tuovien mahdollisuuksien määrän? Ei meillä ole päässämme sellaista laskukonetta, joka näin tekisi. Psykologinen tutkimus on osoittanut, että olemme monin tavoin irrationaalisia, järjettömiä päätöksissämme ja valinnoissamme. Mistä muusta ihmisen vaikeudet suurelta osin syntyvät?

Kuuntele sisintäsi, luota intuitioosi. Kyseessä on vain puolitotuus. Ei sisällämme ilman muuta ole hyviä asioita, sillä voimme kuunnella myös itsekkäitä viestejä. Silti intuitioon on pakko turvautua, koska valinnat ovat usein niin vaikeita, että rationaalinen päättely on mahdotonta. Intuitio ei kuitenkaan takaa, että valinta on oikea. Usein valinnat ovat itselle tai muille vaarallisia ja jopa tuhoisia. Diktaattorit toimivat intuitionsa varassa. Eivät he laske tarkasti, mikä on järkevää, vaan kuuntelevat sisintään – mistä sitten heidän tuhoisat ajatuksensa tulevatkin.

Jos lähtee odottamaan onnekkaita tapahtumia, niitä tuskin tulee automaattisesti, etenkin jos asettaa vaatimukset korkealle. Niitä ei kukaan tuo tarjottimella. Elämä on aina kumpaakin, onnekasta ja onnetonta, mutta on totta, että tapahtumia voi tulkita eri tavoin. Siinä persoonallisuuserot näkyvät. Mieluusti kääntäisimme selkämme epäonnelle, mutta silloin olemme erityisen suojattomia. Epäonni kolauttaa meitä silloin takaraivoon.

Kyse ei siis ole siitä, että asenteet, uskomukset ja tulkintatyylit eivät olisi tärkeitä, vaan siitä, että ne ovat usein sitkeitä. Niistä on tullut osa persoonallisuuttamme. Onnellisuuden etuna on se, että se kuulostaa (melkein) kaikista hyvältä asialta. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen ihminen. Monet muut asenteet ovat juuri niitä, joista haluamme pitää kiinni. Konservatiivia tai liberaalia on vaikea saada vakuuttumaan, että heidän pitäisi muuttua.

On totta, että onnellisuuteen liittyy yleensä myönteisiä asenteita, optimismia, toiveikkuutta ja hallinnan kokemusta, mutta kyse ei ole syy- ja seuraussuhteesta, vaan korrelaatiosta, saman asian sanomisesta eri sanoin. Yhteys on niin luonnollinen, että tajuamme sen, kun mietimme, voiko masennukseen liittyä toiveikkuutta, optimismia ja elämän hallinnan kokemusta? Kyllä se olisi aika erikoista masennusta.

Jos haluaa olla nykyistä onnellisempi, mitä sitten pitää tehdä? Pitää unohtaa oma onnellisuutensa ja tehdä asioita, jotka ovat itsessään arvokkaita ja joista on varmasti iloa sekä lähellä että kaukana oleville ihmisille. Me tarvitsemme ystävällisyyttä, anteliaisuutta, kiitollisuutta, kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Tee jotakin tällaista, niin voit kunnioittaa itseäsi. Se on tärkeämpi ominaisuus kuin onnellisuus.

Suomi on jälleen maailman onnellisin maa

Tämä suomalaisille mieluisa havainto perustuu vuosittaisen World Happiness-raportin tietoihin. Siinä kuvataan 146 maan hyvinvointia ja onnellisuutta vuodelta 2021. Tärkein tieto perustuu kansalaisten vastauksiin Cantrilin portaikolla, jossa luku 10 kuvaa parasta mahdollista elämää ja 0 huonointa mahdollista. Jokaisesta maasta on tehty noin 1000 henkilön otos. Suomen keskiarvo tällä portaikolla oli 7,8. Seuraavana oli Tanska (7,6), joka aikaisemmin oli monta vuotta valtioiden vertailussa ykkösenä.

Suomi oli nyt viidettä kertaa ykkösenä ja muut Pohjoismaat olivat entiseen tapaan kymmenen parhaan joukossa. Muut onnellisuuden kärkimaat olivat Sveitsi, Alankomaat, Luxenburg, Israel ja Uusi-Seelanti. Luettelossa viimeisenä olivat Afganistan, Libanon, Zimbawe, Ruanda ja Botswana. Tässä maiden vertailussa näkyy, että onnellisuutta selittää vahvasti yhteiskunnallinen tilanne. Siitä kertoo myös se, että hiljattain julkaistussa fragility-indeksissä Suomi oli paras. Tämä indeksi kuvaa valtion ”rikkinäisyyttä”. Suomi oli hallinnon ja kansalaisten oikeuksien näkökulmasta vähiten rikkinäinen maa.

Erinomainen tulos on herättänyt ihmettelyä sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella. Olen joutunut vastaamaan eri maista tulleisiin kyselyihin tämän menestyksen vuoksi. Aloitan vastaukseni aina sillä, että Suomi on vauras, turvallinen ja demokraattinen hyvinvointivaltio. Kun kuitenkin muilla Pohjoismailla on paljon vahvuuksia, mitä ovat ne Suomea koskevat asiat, jotka nostavat Suomen ykköseksi? Norja hukkuu öljytuloihin, Ruotsilla on paljon menestyviä kansainvälisiä yrityksiä ja tanskalaisilla on ”hygge”, myönteinen, huoleton yhdessäolo. Myös Islanti pärjää erinomaisesti monilla mittareilla.

Lue lisää

IS: ”Olen kiitollinen rakastavista vanhemmista, sisaruksista ja ystävistä”

Useiden tutkimusten mukaan kiitollisuuden tunne tekee ihmisestä onnellisemman.

Tämän vahvistaa myös psykologian emeritusprofessori, onnellisuusprofessoriksikin tituleerattu Markku Ojanen. Hän ei kuitenkaan halua sitoa asiaa pelkästään yksilön omaan onnellisuuden­tunteeseen, vaan laajempaan sosiaaliseen kokemukseen.

Iltalehden oikein sopivasti itsenäisyyspäiväksi ilmestyneen, Markun kanssa tehdyn artikkelin kiitollisuudesta voi lukea tästä osoitteesta. Hyvää itsenäisyyspäivää 2020!

Miksi ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä?

Laajat tutkimukset kertovat, että ihmiset kuvaavat itsensä lähes kaikkialla pikemminkin tyytyväisiksi ja onnellisiksi kuin tyytymättömiksi ja onnettomiksi. Poikkeuksia on, mutta silloin kyse on hyvin vaikeista koko kansaa koskevista asioista. Silloin kansalaiset elävät sorron ja köyhyyden alaisina. Myös valtioiden sisällä voi olla sellaisia alueita tai toimintalohkoja, jolloin suurin osa ihmisistä, joskus kaikki, ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Kukapa olisi onnellinen ankarissa vankiloissa tai keskitysleireissä.

Ihmisten perusonnellisuutta voidaan selittää evoluutiolla. Ne ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä, pärjäävät hyvin elämässä ja saavat enemmän lapsia. Alakuloinen ja vetäytyvä ihminen ei ole houkutteleva työtoveri tai kumppani. Tyytyväisyys on pitkän valikoitumisen tulosta. Tulkintaa rasittaa havainto, että kaikkialla on aika paljon ihmisiä, jotka ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Miksi valikoituminen on jäänyt puolitiehen? Uskonnollinen ihminen voi puolestaan ajatella, että vaikka ihminen joutui pois paratiisista, Jumala on luonut ihmisen, jonka elämä on vähintään siedettävää, usein jopa onnellista.

Entä jos kyse ei olekaan suoraan tyytyväisyydestä tai onnellisuudesta vaan sitä kannattavista tekijöistä? Evoluutio ei ehkä olekaan suosinut juuri onnellisuutta vaan hyväntahtoisuutta, toiveikkuutta, optimismia, hallinnan tunnetta ja erityisesti mielekkyyden kokemusta. Jos elää olosuhteissa, jotka suosivat näitä ominaisuuksia, on onnellinen ja onneton silloin, kun näistä ei ole paljon jäljellä.

Tätä tulkintaa täydentää kaksi tyytyväisyyttä edistävää tekijää. Kun katsotaan tarkemmin ihmisten elämäntilanteita, tyytymättömyyden ja pahan olon syyksi paljastuu vaikeus tyydyttää tarpeita. Perustarpeiden tyydytys on kaikille välttämätöntä, mutta sen lisäksi ihminen kaipaa lähelleen muita ihmisiä ja heidän arvostustaan sekä mahdollisuuksia saada jotakin hyödyllistä aikaan. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, mutta mitä paremmin tarpeet tyydyttyvät, sitä tyytyväisempiä ihmiset ovat.

Kolmas tyytyväisyyttä edistävä tekijä on psykologisten suojien kehittyminen. Näitä moni tutkija nimittää harhoiksi tai illuusioiksi. Tärkein niistä on kyky nähdä itsensä muita parempana, jos siihen suinkin mahdollista. Lukuisat kyselyt osoittavat, että olemme keskimääräistä älykkäämpiä, vastuullisempia, ahkerampia ja etenkin muita moraalisempia. Meillä on siis aihetta arvostaa itseämme. Osaamme sopivasti vähätellä puutteitamme ja tuoda esiin vahvuuksiamme. Tämäkin on asia, jossa ihmiset ovat erilaisia. Joillakin tällaiset suojat ovat hyvin vahvoja, jopa niin vahvoja, että ne herättävät muissa ärtymystä. Toiset taas näkevät omat vajavuutensa ja puutteensa tarpeettoman selvästi. Tämä kokemus liittyy usein masennukseen.

Neljäs onnellisuutta edistävä tekijä on yksilökeskeisen kulttuurin kehittyminen. Suurin muutos on tapahtunut noin kahdensadan vuoden aikana. Käytännössä se merkitsi tavallisen ihmisen arvokkuuden ja oikeuksien vahvistumista. Yksittäisellä ihmisellä ei ennen ollut paljonkaan arvoa ellei hän ollut rikas tai aatelinen. Kehityksen syistä on monia tulkintoja. Näissä tulkinnoissa uskomukset ja ideologiat vaikuttavat paljon. Selittäviksi tekijöiksi on tarjottu ilmastoa, antiikin perintöä, kristinuskoa, tiedettä, tekniikkaa, valistusta ja niin edelleen. Paljolti arvoitukseksi jäävällä tavalla monet asiat kypsyivät ja yhdistyivät niin, että on päädytty länsimaiseen, yksilön oikeuksia kunnioittavaan yhteiskuntaan. Näissä yhteiskunnissa ihmiset eivät enää ole samalla tavalla mielivallan ja tautien alaisia kuin ennen.

Edellä on jo tullut esiin monia sellaisia tekijöitä, jotka vähentävät onnellisuutta. Tärkein tekijä voi olla juuri vaikeus tyydyttää perustarpeita. Turvattomissa, väkivaltaisissa ja ravitsemuksen suhteen puutteellisissa oloissa ihmiset ovat onnettomia. Myös uusia onnellisuuden uhkia on olemassa. Niistä on syytä mainita seuraavat kolme.

Kuolemantietoisuus. Kuolema on ihmiselle niin ahdistava, että Solomon, Greenerg ja Pyszczynski nimittävät teoriaansa “terrorin hallinnan teoriaksi”. Kuolemantietoisuus kuuluu ihmiseksi kehittymiseen. Eläin ei ole tietoinen kuolevaisuudestaan. Tietoisuus kuolemasta on voinut kehittyä jo varhain, kenties 50 000 vuotta sitten.

Ihminen joutuu maksaman tietoisuuden kehittymisestä, sillä sen seurauksena hän ymmärtää oman haavoittuvuutensa. Hänen elämänsä on lyhyt ja päättyy unohdukseen muutamissa vuosikymmenissä. Tämä tuottaa ahdistusta, joka tosin jää tiedostamatta, sillä ihminen on kehittänyt suojia myös tätä ahdistusta vastaan. Tarjolla on suuria kertomuksia, jotka antavat ihmisille toivoa elämän jatkuvuudesta. Ihminen pystyttää “ikuisia” monumentteja, uskoo elämän jatkuvan lapsissaan ja tuottaa uskontoja ja ideologioita, jotka lupaavat elämän jatkuvuutta joko itselle tai tuleville sukupolville. Yhteiset kertomukset antavat mielekkyyttä elämään.

Toisenlaiset kertomukset ahdistavat, sillä eri lailla uskova koettelee omaa uskoa jo pelkällä olemassaolollaan. Jopa niin, että uskovaista pelottaa ateisti ja ateisti karttaa uskovaista. Eri tavoin ajattelevasta tulee helposti omien ongelmien syntipukki. Haluamme maailman olevan selkeä, koska se tuntuu silloin turvalliselta. Oman maailmankuvan arvostelua on vaikea kestää. Maailman epätäydellisyys ja kaoottisuus täytyy selittää. Selityksen tarjoaa milloin evoluutio, milloin uskonto. Ihmisen on saatava vastauksia suuriin kysymyksiinsä. Suurten kertomusten myötä arvokkuus ja itsearvostus vahvistuvat. Juuri tämä vahva itsearvostus suojaa eksistentiaalista ahdistusta vastaan.

Tietoisuus kuolevaisuudesta haastaa maailmankuvan ja oman arvokkuuden. Kuoleman lähellä oma mitättömyys korostuu. Kokemus vaatii suojien vahvistamista, mikä usein tarkoittaa kerääntymistä yhteisten kertomusten ja lippujen alle. Turvattomuutta kokeva hakeutuu samanlaisten ihmisten pariin ja ottaa etäisyyttä eri tavalla ajatteleviin. Tutkimuksissa oman ideologian tai uskon arvostelu johtaa sen tärkeyden ja merkityksen korostamiseen. Samalla kriittisyys muita maailmankuvia kohtaan lisääntyy. Tutkimuksissa tietoisuutta kuolemasta luodaan kuolleiden ihmisten kuvilla tai elämän päättymistä kuvaavien symbolien avulla.

Kun kuoleman terrorin suojat murtuvat, ahdistus oman elämän päättymisestä lisääntyy ja sen myötä tyytyväisyys elämään vähenee. Uskomusten ohella raha ja tavara ovat suojatekijöitä. On yllättävää, että myös materiaaliset tekijät voivat kuolettaa kuolemantietoisuuden. Sen sijaan uskomukset, erityisesti uskonnot, voivat olla niin vahvoja suojia, että kuolema hyväksytään ja otetaan vastaan iloiten pääsynä paratiisiin.

Aina Saarnaajan kirjan kirjoittajasta lähtien – kenties jo ennen sitäkin – on ollut eksistentiaalisen ahdistuksen kokemuksia. Heitä on esiintynyt etenkin vaikeina aikoina, kuten katovuosien, epidemioiden ja sotien yhteydessä. Nyt korona on voinut lisätä tällaisia tuntemuksia, mutta jos ja kun korona voitetaan, suojat palautuvat ennalleen.

Elämän monimutkaisuus ja vaativuus. Jokaiseen elämänmuotoon liittyy omat haasteensa ja ongelmansa, ja varmasti keräilijä- ja metsästäjäkulttuureilla oli omansa. Kuitenkin monissa varhaisissa kulttuureissa ihmiselämä oli yksinkertaista ja vaatimukset olivat selkeitä. Jokaisella yhteisön jäsenellä oli oma roolinsa ja tehtävänsä. Niistä suoriutuminen ei edellytti jotakin kapeata taitoa ja sen lisäksi sitkeyttä.

Nykyajan ihminen ei tahdo saada otetta siitä, mitä häneltä odotetaan. Jotta hän pärjäisi hyvin, hänellä täytyy olla oikean laatuinen persoonallisuus ja kosolti monenlaisia taitoja. Olen hakupapereita selatessani ihaillut ja ihmetellyt niiden koulutusten ja kurssien määrää, joita hakijoilla voi olla. Millä ajalla he ovat kaiken tuon ehtineet hankkia? Ajattelen esimerkkinä organisaatioiden ja yritysten johtajilta vaadittavia taitoja. Hakuilmoituksiin laitetaan vähintään puolisen tusinaa asioita, joita kaikkia pitäisi hallita. Työntekijöiltä ei vaadita noin paljon, mutta heidänkin on hallittava varsinaisen työnsä lisäksi nykyajan laitteita, osattava olla asiakkaiden ja työtoverien kanssa ja oltava aktiivinen ja aloitteellinen. Vaikka tehtävä olisi rajatumpi, usein se vaatii suurta tarkkuutta ja nopeutta.

Tämän kaiken seurauksena olemme ottaneet käyttöön aivan uusia sanoja, kuten stressi, uupumus, tunneäly, tunnetaidot ja monia muita elämän vaativuuden eri puolia kuvaavia sanoja. Syntyy vaikutelma, että etenkin työelämässä ylitetään sellaisia vaativuuden tasoja, jotka ovat omiaan tuottamaan itseen liittyviä epäilyjä ja ahdistuksia. Stressattu ja uupunut työntekijä tuskin on onnellinen.

Hyvä tulos ja se, että tekee parhaansa, ei enää riitä, vaan täytyy tähdätä korkealle. Koska jokainen haluaa tehdä parhaansa, tämä pyrkimys voi vähitellen ”jalostua” täydellisyyden tavoitteluksi. Eri medioissa on ollut paljon kuvauksia hoitotyötä tekevistä ihmisistä, joilla on suuri halu tehdä työnsä hyvin, mutta vaatimukset tekevät sen käytännössä mahdottomaksi.

Onnellisuushakuisuus. Vaikka käytän tässä sanaa onnellisuus, kyse ei välttämättä ole siitä, että haluttaisiin kokea enemmän onnellisuutta. Onhan onnellisuuden määrittelykin aika vaikeata. Kyse on laajemmin siitä, että omassa elämässä ja minuudessa on jotakin parantamisen varaa. Tuntuu, että jotakin puuttuu ja että asiat voisivat olla paremmin. Ulkoinen olemukseni voisi olla nykyistä parempi, minulla voisi olla parempi työ ja paremmat ihmissuhteet.

Kulttuurista tulevat kehitys-, edistys- ja muutospaineet ovat kasvaneet. Edellä jo kuvasin yhtä vaatimusten lähdettä, sillä työntekijöiltä odotetaan laajasti monenlaisia taitoja. Toiseksi tarjolla on suuri määrä viihdelehtien houkuttelevia malleja. Niissä tyylikkäät, kauniit ja menestyneet ihmiset esittelevät kotejaan ja kaikenlaista muuta hyvää, jota he ovat elämässään onnistuneet hankkimaan. Tätä mallia täydentävät facebookin tarjoamat positiiviset kuvat. Näillä uusilla viestimillä kuvataan pääasiassa hienoja kokemuksia.

Vihdoin tarjolla on suuri määrä terapeutteja, ohjaajia, valmentajia, konsultteja ja guruja, jotka kertovat, miten ongelmia ratkotaan ja kuinka tullaan onnellisiksi. Annettujen ohjeiden joukossa on paljon asiallista ja järkevää, mutta myös sellaista, joka antaa ymmärtää, että onnellisuus on otettavissa tuosta vain muutaman tempun avulla. Jos nämä lupaukset ottaa vakavasti, voi ajatella, että minussa on jotakin vikaa, kun en ole noin täydellisen onnellinen.

Kulttuuri ruokkii ajatusta, että kuuluu olla onnellinen, Jos ei ole, ei ole osannut elää omaa elämäänsä oikealla tavalla. Kun joutuu tämän vaatimuksen alle, voi ajautua tekemään asioita, joista on enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Onnellisuuden vaatimus vahvistaa kokemusta, että jotakin täytyy tehdä asian parantamiseksi. Onko hakeuduttava esteettiseen kirurgiaan, vaihdettava työpaikkaa tai puolisoa, muutettava ulkomaille vai hakeuduttava terapiaan?

Mihin ollaan menossa? Jo useiden vuosikymmenten ajan onnellisuus on tutkimusten mukaan länsimaissa ollut korkealla tasolla. Mihin suuntaan onnellisuuden vaakakuppi nyt kallistuu? Säilyykö tilanne muuttumattomana? Tarjolla on paljon kriittisiä arvioita, joiden mukaan länsimaisen kulttuurin vaatimukset, kilpailu, vertailu ja onnellisuus elämän keskipisteenä tuottavat niin paljon stressiä, uupumusta, vieraantumista, ahdistusta ja masennusta, että onnellisuus väkisinkin alenee. Yllättäen näin ei ole käynyt, sillä tutkimusten mukaan onnellisuus on pysynyt hyvin samalla tasolla tai jopa aavistuksen verran parantunut.

Mikä kompensoi nämä ilmeiset onnellisuutta alentavia tekijöitä? Joko onnellisuus tyytyväisyytenä on länsimaissa vakiintunut korkealle tasolle tai sitten yksilökeskeisen kulttuurin myönteiset puolet ovat vielä vahvistuneet. Vakiintumista tukee se, että ihmisen toiveikkuus ei helposti häviä. Vaikeuksienkin keskellä ihmiset jaksavat toivoa. Myönteisten tekijöiden vahvistumista tukee se, että ihmiset voivat nykyisin enemmän kuin koskaan ennen tehdä ilman rajoituksia sellaisia asioita, jotka tuottavat heille mielihyvää. Toiseksi vauraissa, melko tasa-arvoisissa maissa tarpeiden tyydytys onnistuu paremmin kuin koskaan.

Silti onnellisuuden tason vakiintuminen on arvoituksellinen asia, kun muistetaan, miten paljon muutoksia on tapahtunut jo 50 vuoden aikana. Ilmeisesti hyvät asiat ovat vahvistuneet yhtä aikaa kielteisten asioiden kanssa. Seurauksena on ollut onnellisuuden säilyminen suunnilleen samalla tasolla. Vain hyvin radikaalit yhteiskunnalliset muutokset voivat hiukan vaikuttaa onnellisuuden tasoon. Tuskin kukan osaa sanoa, mihin suuntaan vaakakuppi kallistuu.

Lähde:

Solomon, Sheldon, Greenberg, Jeffrey L., & Pyszczynski, Thomas A. (2004). Lethal consumption: Death-denying materialism. Teoksessa Tim Kasser & Allen D. Kanner (toim.), Psychology and consumer culture. The struggle for a good life in a materialistic world, s. 127-146. Washington, DC: APA.

Etsitkö onnellisuutta?

Pari vuotta sitten törmäsin tutkimukseen, jossa kysyttiin, millaisia keinoja onnellisuuden edistämiseen käytetään. Noin 2/3 vastasi kuuliaisesti tähän kysymykseen ja luetteli kaikenlaisia mukavia ja tärkeitä asioita. Kolmasosa piti minun laillani tätä kysymystä outona eikä alkanut luetella keinoja vaikka todennäköisesti hekin tekivät samoja asioita kuin ne, joiden oletettiin ja uskottiin etsivän onnellisuutta.

Jos aidosti ja tietoisesti etsii onnellisuutta, joutuu helposti pulaan. Onnellisuuden määrittely on vaikeata. Keräsin kerran kymmenkunta filosofien, psykologien ja kirjailijoiden määritelmää. Niissä ei ollut paljonkaan yhteistä. Kun joku saa päähänsä ajatuksen, että nyt minun täytyy edistää omaa onnellisuuttani, niin hänen luulisi törmäävän määrittelyn vaikeuteen. Vai sivuuttaako hän tämän ongelman ja lähtee tekemään kaikkea sellaista, mikä tuntuu hyvältä ja kivalta (feel good -idea onnellisuudesta).

Miten paljon noita asioita pitää tehdä? Onko kivoja asioita oltava lähes jatkuvasti vai riittääkö muutama mukava asia päivää kohden? Onko kartettava kaikenlaista tylsää ja samana toistuvaa? Onnellisuus määrittyy siten pikemminkin hauskanpidoksi kuin vaikka mielenrauhaksi tai innostukseksi. Niitäkin onnellisuutta määrittäneet ovat liittäneet onnellisuuteen. Työ on feel good -tavoittelijan kannalta aika kiusallinen asia. Työ ei läheskään aina ole hauskaa, sillä joskus se on tylsää ja stressaavaa. Parhaimmillaan siinä on ajan rientoa eli flow-tilaa. Sen aikana ei tosin tunnu erityisen hauskalta, koska tuon tilan aikana ei tunnu oikein miltään. On kuin arvioiva minuus olisi jossakin kaukana poissa. Jälkimaku tuosta tilasta tosin usein kallistuu myönteiseen suuntaan.

Joissakin onnellisuuden oppaissa suositellaan tarkkaa tunnetilan laskentaa. Tästä asiasta voin antaa 9/10, tuosta vain 3/10 ja siitä 7/10 pistettä. Mikä voisi olla laskennan periaate? Hyvä päivittäinen tai viikoittainen keskiarvo vai kannattaako poistaa matalat arviot? Tai pitääkö panostaa yhdeksän ja kymmenen arvoisiin kokemuksiin? Tämä vertailu latistaa hyvätkin kokemukset ja johtaa pettymyksiin. Mitä jos itse tai läheinen sairastuu? Tai jos kokee työpaikalla kiusaamista? Elämässä on myös sattumia, velvollisuuksia ja pakkoja eikä vain vapaita valintoja.

Mitä onnellisuuden tavoittelijan on ajateltava muista ihmisistä? Monissa onnellisuuden oppaissa sanotaan, että onnellisuus on omalla vastuullasi. Älä odota, että joku tekee sinut onnelliseksi. Tee itse itsesi onnelliseksi. Saatetaan vielä jatkaa, että et ole muidenkaan onnellisuudesta vastuussa. Tämä on mielenkiintoinen projekti, sillä tärkein onnellisuuden lähde on kuitenkin toinen ihminen. Me odotamme toisten edistävän meidän onnellisuuttamme ja ainakin parhaina hetkinämme ymmärrämme, että me voimme tehdä paljon muiden ihmisten onnen eteen – määritelmästä huolimatta! Tuollainen omavoimainen projekti johtaa aivan varmasti umpikujaan.

Ihmettelen, kuinka moni arkielämässä pystyy pitämään mielessä niin utuisen idean kuin mitä onnellisuus on. Useimmilla ihmisillä on niin paljon kaikenlaista tekemistä päivän aikana, että onnellisuus ei tule mieleen. Jos tulee, sille voi vähän hymähtää. Huomio kiinnittyy konkreettisiin asioihin. Miten tämä päivä lähtee sujumaan? Mitä pitikään tehdä? Olenko muistanut kaiken? Vaikka ei olisi palkkatyössä, kaikenlaista on tottunut tekemään ilman, että samalla kysyy, olenko nyt varmasti onnellinen.

Onnellisuuden asemasta monien elämässä on paljon sellaisia kielteisiä tunteita ja kokemuksia, joita toivoisi olevan vähemmän. On ahdistusta, masennusta, stressiä, uupumusta, turhautumista, katkeruutta, kiinnostuksen puutetta, vihaisuutta ja epämääräistä tarkoituksettomuuden tunnetta. Nämä asiat kietoutuvat niin tiukasti elettyyn elämään, että muutos on vaikeata.

Luonnollinen ratkaisu on etsiä keinoja, joilla näitä kielteisiä tuntemuksia voitaisiin vähentää. Lääkkeistä ja terapiasta on moni saanut apua. Olisiko mahdollista hyödyntää myös niitä keinoja, joita onnellisuuden oppaat tarjoavat? Niistä voi olla apua, mutta silloin ei onnellisuutta kannata korostaa vaan aivan tavallista arkista pärjäämistä. Onnellisuuden ottaminen tavoitteeksi johtaa kysymään, miksi minä en voi olla yhtä onnellinen kuin muutkin? Siitä voi tulla lisää painetta alkuperäisten ongelmien lisäksi.

Onnellisuuskäsitteen suurin ongelma on siinä, että siihen tarttuva ei koskaan voi olla varma, onko nykyinen onnellisuuden taso riittävä vai voiko vielä päästä eteenpäin. Siiinä on länsimaisen ihmisen tragedia. Onko mahdollista saavuttaa vielä enemmän menestystä kuin mitä nyt on? Olenko toteuttanut itseäni siinä määrin kuin se on minulle mahdollista? Jatkuvan kehityksen idea riivaa meitä lähes kaikilla elämänalueilla. Tyytyväistä ihmistä pidetään usein omituisena.

Helposti unohtuu, että hyvään elämään kuuluu paljon muutakin kuin onnellisuutta feel good -mielessä. Hyvien asioiden luettelosta tulee helposti pitkä, mutta pari asiaa kannattaa nostaa esiin. Sydämen sivistys (engl. civility) kokoaa monia arvokkaita asioita, kuten hyvätahtoisuuden, avuliaisuuden ja kunnioittavan asenteen. Tämä sydämen sivistys helpottaa suuresti yhteiselämää. Jos tekee parhaansa, voi kunnioittaa myös itseään. Oikeaan itsekunnioitukseen kuuluu aina myös annos nöyryyttä ja kykyä pyytää anteeksi. Vaikka olen tehnyt virheitä elämässäni, olen tehnyt parhaani ja koettanut elää ihmisiksi. Saan arvostaa itseäni puutteistani huolimatta. Ehkäpä nämä kaksi asiaa lopulta määrittävät myös onnellisuuden.