Viime vuosina on alettu tutkia onnellisuutta edistävien ohjelmien vaikutuksia. Ensimmäiset katsaukset ja meta-analyysit on jo tehty. Hyvin monenlaisilla keinoilla on saatu aikaan onnellisuuden kohoamista, mutta vaikutusten kestosta on vain vähän tietoa. Kun nuo ohjelmat ovat usein olleet vain viikon mittaisia, olisi yllättävää, jos vaikutukset olisivat kestäviä, jopa usean vuoden kattavia. Minua yllättää se, miten luottavaisesti tutkimusten tekijät suhtautuvat muutokseen. En ole kenenkään vielä nähnyt kirjoittavan näin: ”Tämä oli todella outoa. Miten näin vähäinen panostus voi tuottaa yhtään mitään?”
Muutos on aina kiinnostanut psykologeja. Sen luonne tietenkin vaihtelee suuresti lähestymistapojen mukaan. Psykologian suutauksissa voidaan erottaa monimutkaisuuden ja muutoksen mahdollisuuden ulottuvuudet. Kun nämä suuntaukset taulukoidaan ristiin saadaan psykologian ihmiskuvia kuvaava nelikenttä seuraavasti:
Ihmisen perusolemus
Monimutkainen Yksinkertainen
Suuri Salattu Avoin
Muutoksen
mahdollisuus
Vähäinen Lukittu Vakaa
Koulukunnat voidaan sijoittaa näihin neljään ruutuun seuraavasti:
Ihmisen perusolemus
Monimutkainen Yksinkertainen
Suuri Situationismi Behaviorismi
Muutoksen
mahdollisuus
Vähäinen Psykoanalyysi Piirreteoriat
Sosiobiologia
Kaikkein optimistisimpia ovat olleet behavioristit. Muiden suuntien edustajien mielestä muutos on joko lähes mahdotonta tai erittäin työlästä.
Ihmisluonto on viime vuosiin asti kuvattu itsekkäänä tai ainakin hyvin herkkänä ottamaan vastaan kielteisiä vaikutuksia. Se on luonnollista, koska itsetuntemus että tahto on nähty heikkona. Tässä psykologit ja biologit olivat samaa mieltä – filosofeista en uskalla yleistää.
Ihminen oli itsekäs, valheellinen, manipuloitava, ohjausta vaativa – parhaimmillaan hyväntahtoinen hölmö.
Paradoksaalisesti psykologit ovat etenkin Yhdysvalloissa ja varmaan muuallakin olleet liberaaleja muuhun väestöön verraten. Silti he ovat olleet pessimistejä. Poikkeus oli Skinner, joka oli sosialisti eikä uskonut vapaaseen tahtoon. Skinnerin suurta merkitystä psykologiassa ei ehkä enää riittävästi tajuta.
Kun akateeminen psykologia ja myös keskeiset terapian suunnat olivat näin pessimistisiä, ei ole ihme, että oli paljon tilaa monenlaisille populääreille kuvauksille ja oppaille. Nämä ovat kukoistaneet Yhdysvalloissa jo lähes 200 vuotta. Ei ihme, että Sigmund Freudin kerrotaan sanoneen: Amerikka on erehdys, suuri erehdys. Ehkä hän tarkoitti näitä positiivisuusopetuksia. Niissä korostettiin aluksi hyveitä (Norman Vincent Peale ja Dale Carnegie), mutta vähitellen alkoi muotoutua radikaalin individualismin eetos, jota kuvastavat seuraavat asiat:
- Tee, mikä sinusta tuntuu hyvältä
- Älä mukaudu muitten tahtoon
- Älä pakota muita sääntöihisi
- Pidä huolta oikeuksistasi
- Ole oma itsesi
- Rakasta ensin itseäsi
- Kuuntele sydäntäsi
- Usko omalla tavallasi
- Ole riippumaton
- Älä puutu muitten asioihin
- Löydä totuus sisältäsi
Tämä on vaarallista oppia hyvän elämän kannalta. Tällaisia tulkintoja on paljon yös Suomessa. Toistaiseksi pahimmat ääri-ilmiöt ovat pysyneet kurissa. Medialla on kuitenkin pakkomielle antaa loputtomiin hyvän elämän ohjeita. Niitä riittää olipa kyse raha-asioiden hoidosta, puuron keitosta, puutarhan suunnittelusta, puhumattakaan stressin käsittelystä ja onnellisuudesta. Viimeksi luin ohjeita eläkkeelle jääville. Tärkeintä oli se, että he säilyttävät kalenterinsa ja täyttävät sen edelleen pikkutarkasti. Toisaalla kerrottiin, kuinka lapsettomia varteen kehitetään lapsirobotteja. Vanhuksille niitä on kehitetty jo pitkään.
Vähitellen Freud alkoi tuntua vanhanaikaiselta ja pessimistiseltä. Terapiassa alettiin puhua vahvuuksista ja ratkaisuista ja kehotettiin katsomaan tulevaisuuteen. Kognitivistit havaitsivat, että ihmiset kykenevät tekemään heuristisia ratkaisuja, siis käyttävät eräänlaisia oikoteitä mutkikkaissa elämäntilanteissa. Nämä ratkaisut toimivat! Ilmestyi kirjoja, joissa pohdittiin elämän tarkoitusta ja jopa onnellisuutta – joka ei tietenkään ole uusia asia, mutta oli psykologiassa kovin ohuena virtana.