Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Tieteen päivät 2013 tiedekirjaraatiarvostelut

Viisi kirja-arviota 10.1.2013 Tieteen päivien tiedekirjaraatiin, teoksista:

Muodikas lapsuus

Muodikas lapsuusHyvin kiinnostava kirja. Aluksi ajattelin panna jotakin muistiin pienelle lapulle, mutta laput alkoivat suureta. Niitä tuli lopulta aikamoinen läjä.

Kirjan tavoite on kerrottu sivulla 24. Kirjoittaja haluaa kuvata lapsuuden kuvia ja niiden heijastusta muotiin. Ja sitä, miten muoti puolestaan heijastaa kulttuuria.

Varmasti tarkoitus on ollut myös purkaa omaa tyytymättömyyttä siitä, miten yksioikoisesti ihmisestä ja hänen kulttuuristaan ajatellaan, varsinkin sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta. Kirjassa esitellään erilaisia teemaan liittyviä näkemyksiä, mutta myös kirjoittajan arvot tulevat esiin. On surullinen tosiasia, että tyttöpoikana oleminen ei ole mahdollista. Patriarkaalisuuden ohella pyyhkeitä saa kehityspsykologia vaiheineen ja psykiatria diagnooseineen.

Kirjaa lukiessa joutuu jatkuvasti peilaamaan omia arvostuksiaan.

Olen ollut kvantitatiivis-positivistinen tutkija, joka melkein poistaa varmistimen kuullessaan sanan sosiaalinen konstruktivismi. Se taas johtuu siitä, että olen joutunut arvioimaan paljon ns. laadullisia tutkimuksia, joissa kaikissa on ollut vähintään 10 sivua kuvausta siitä, kuinka kelvotonta kvantitatiivis-positivistinen tutkimus on.

En ole koskaan pitänyt itseäni traditionaalisena miehenä. Inhoan koneita, metsästystä ja jääkiekkoa ja kammoan kaikenlaista machoilua. Silti kirjaa lukiessa huomaa, miten lujassa patriarkaalis-maskuliiniset arvot ovat. On hyvin terveellistä huomata omat luutumansa. Tämä on ilman muuta kirjan vahvuus.

Silti voi kysyä, kenelle kirja on tarkoitettu. Samalla tavalla ajatteleville vai ravisuttamaan positivisteja ja biologisesti orientoituneita? Herättämään tarpeellista huomiota? Kirjoittaja esittelee suuren määrän teoreetikkoja, joiden käsitykset ovat kiinnostavia, mutta kokonaiskuvaa niistä ei muodostu. Se ei varmaan ollut tarkoituskaan. Mitään yhteenvetoa kirjassa ei ole.

Kirjassa näkyy tutkimusotteen vahvuus ja heikkous. Vahvuutena ovat osuvat havainnot kulttuurin, lapsuuden ja muodin suhteista, mutta jatkuva suhteellisuuden korostus syö tulosten yleistettävyyttä. Ehkä tärkein yleistys on se, että mitään ei voi yleistää. Kuitenkin suhteellisuuden ja representaatioiden kirjavuuden taustalla on vahvoja asenteita. Kirjassa ei ole vihjaustakaan siihen suuntaan, että ihmisen toiminnalla olisi biologinen perusta. Yhä vahvistuva evoluutiopsykologia tarjoaa hyvin toisenlaisen näkemyksen ihmisen toiminnasta ja kulttuurista.

Tutkimuksen materiaali on aika erikoinen, sillä se on peräisin italialaisista ja ranskalaisista lasten muotilehdistä. Kieltämättä ilmiö saadaan näin selkeästi esiin. Kun muistaa omaa vaatimatonta lapsuuttaan maalla, niin kaikki tämä tuntuu kovin vieraalta. Kellä on varaa seurata kaikkia muodin muutoksia? Tämä lapsiin kohdistuva mainonta on kamalaa! Se on omiaan lisäämään lasten eriarvoisuutta. Ei se voi olla hyväksi mallilapsillekaan. Tunnen hyvin elokuvan historian. Se on täynnä murheellisia lapsinäyttelijöiden kuvauksia. Kirjoittajan paheksunta ei niinkään kohdistu mainontaan, vaan kulttuurin patriarkaalis-maskuliinisuuteen. Jää esimerkiksi epäselväksi, onko varhainen seksuaalisuus hyvä vai huono asia.

En lainkaan yhdy tulkintaan, jonka mukaan seksuaalisuutta tihkuvat kuvat ”saattoi lukea myös seksualisoimisen ja hyväksikäytön kritiikkinä” (209) Ei kai se ollut noiden mainosten tarkoitus? Tätä kritiikkiä arvioidessaan tekijä käyttää sanoja ”yleistäviä tulkintoja” ja ”väitetään”. Haluaako hän turhentaa tämän kritiikin? Hän tosin tasoittaa tätä vähättelyä huolestumalla lasten työoloista. Lapsen viattomuuden korostaminen on ongelma, vaikka hän tekee konkreettisesti työtä. Tai kenties ongelma on viattomuuden ja seksuaalisuuden yhdistäminen.

Tämä kuvaus on erittäin osuva: ”Mallimaailma … toimii myös yksilöiden sopeuttajana laajempaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Siinä ihmiset ovat alkaneet määrittyä yhä useammin erilaisista projekteista koostuviksi portfoliopersooniksi, joiden toivottuja piirteitä ovat jatkuva riskinottokyky, muunneltavuus, yhteistoiminnallisuus ja joustavuus” (224). Positivistin mielestä tämä on hyvä luonnehdinta. Performanssityö on lisääntynyt ja samalla traditionaalinen asiakaspalvelu on kuihtunut.

Kiinnostavaa on myös koirien muotivaatteiden lisääntyminen vauraissa maissa. Seuraava, kirjan päättävä johtopäätös ei kuitenkaan osu ihan oikeaan: ”Lasten muotimaailmassa toimii eräänlainen rodunjalostus: muoti pyrkii jalostamaan lapsista ja vauvoista, ja yhä useammin myös lapsenomaisista koirista, aina vain täydellisempiä olentoja. Koirista jalostetaan yhä lapsenomaisempia, lapsista pyritään jalostamaan yhä kultivoituneempia ja aikuismaisempia kuluttajia.” Eiköhän tavoitteena ole jalostaa lapsista ja koirien omistajista yhä parempia kuluttajia. Miksi täydellisyys kiinostaisi bisnesmaailmaa?

Ärsyttävän kiinnostava kirja, joka olisi kaivannut selkeämpiä johtopäätöksiä. Kenties sellaiset eivät kuulu sosiaaliseen konstruktionismiin.

Itämerensuomalaisten mytologia

Itamerensuomalaisten mytologiaMyös aivan tavallista lukijaa kiehtoo ajatus siitä, mitä myytit lopulta ovat. Onko niissä todellista historiaa taustalla, vai ovatko ne tarua? Kuinka vanhoja myytit ovat ja miten paljon kertojat rakentavat uutta? Ovatko myytit yleismaailmallisia vai paikallisia? Miten niissä painottuu uskonto tai konkreettinen arjen kuvaus? Kertovatko myytit enemmän yhteisöistä kuin yksilöistä? Tavoitellaanko jotakin sellaista, mitä on mahdotonta tavoittaa?

Vaikutelmaksi jää, että tutkijankin on vaikea vastata tällaisiin kysymyksiin. Vastaus on aina sekä-että, kyllä ja ei.

Kirja on hyvin kattava. Sivuilla 65-67 luetellut tutkimustehtävät ovat niin laajoja, että niistä voisi jokaisesta kirjoittaa oman kirjansa. Kun kaikkea on mahdutettu mukaan, lopputulos on aika raskas. Kirja myös painaa paljon.

Tekijä ei säästä lukijaa yksinkertaistamalla asioita. Vierasperäisiä sanoja on paljon: komplikaatio, genre, implisiittinen, redaktio, intertekstuaalinen, kategoria, kontekstualisointi, makroperspektiivi, stabiloiva. Nämä ovat varmaan alan tutkijoille tuttua slangia. Lauseet ovat välillä vaikeita (64 alh., 116 alh.). Mitä tarkoittaa ”Myyttisyyden määreet kuvaavat jumalsankarien toiseutta”? (479) – Kirja on kirjoitettu alan tutkijoille ja asiaa harrastaville.

Kirjassa on silti paljon kiehtovia asioita maallikollekin. Tekijä pohtii esimerkiksi kysymystä Miksi Väinämöinen on vanha? Miksi Väinämöisestä ei ole naisten mieheksi? Oliko Väinämöinen jumala, sankari vai tietäjä? Miksi naiset lauloivat ulkona ja miehet sisätiloissa? Jännittäviä kysymyksiä.

Myyttien tutkimuksen historia oli erityisen kiinnostava. Kalevala oli tärkeä kansakunnan identiteetin kannalta. Oliko Suomellakin mahtava historia?

Kirjaa lukiessa tulee mieleen kaksi kysymystä: Voiko ihminen elää ilman myyttejä? Mitä ovat nykyajan tärkeimmät myytit?

Kulttuurin tutkimuksen näkökulmasta hieno teos. Ei varmaan kulu kansan käsissä, mutta siihen ei tähdättykään. Kyseessä on huolellinen tieteellinen tutkimus. Kirjan tiivistelmä on erinomainen. Siitä saa paljon irti.

Ilkeilyn kahdet kasvot

Ilkeilyn kahdet kasvotAikamoinen haaste henkilölle, joka luennoissaan ja kirjoissaan korostaa ystävällisyyden ja hyväntahtoisuuden merkitystä. Olen aina inhonnut ilkeilyä ja myös kiusoittelua, joka ennen oli tavallista.

Kirjassa korostuu ilkeilyn suhteellisuus. Kaikki riippuu kulttuurista, ihmisistä, tilanteesta ja motiiveista. Sitä toistellaan lukuisia kertoja. Kuitenkin tarjolla on kohteliaisuuden oppaita. Kohteliaisuus ei siis ole yhtä suhteellista kuin ilkeys? Positiivisuusoppaiden suosio näyttää lisääntyvän samaa tahtia ilkeilyn kanssa. Heikoin lenkki –ohjelmat ovat hyvin suosittuja. Minä en kestä katsoa niitä.

”Negatiivinen kohteliaisuus” jäi hämäräksi (95). Suurin osa esimerkeistä oli minusta silkkaa kohteliaisuutta. Voisiko kyse olla pilkallisesta kohteliaisuudesta? Jaottelu negatiiviseen, lieventämättömään ja positiiviseen epäkohteliaisuuteen ei mielestäni toimi. Positiivinen epäkohteliaisuus on anomalia, ei sellaista ole. Epäkohteliaisuus liittyy usein konkreettisiin tilanteisiin, mutta ilkeys on usein henkilöiden toistuva ominaisuus.

Suomen kielen professorin on lupa keksiä uudissanoja, kuten meisyys, epäkiinnostavuus, epäaikuismaisuus ja kasvouhka tai pelkkä kasvo kasvojen säilyttämisen vastineena. Ehkä en vain ole aikaisemmin törmännyt näihin.

Vaikka tutkimuksen aineisto on aika mielivaltainen, se ei isommin haittaa. Kyse on niin tutusta ilmiöstä. Tekijän luokitukset ilkeyden laadusta, syistä ja seurauksista ovat mielestäni osuvia ja kattavia. Ilkeyden syitä ovat

Seurauksen näkyvät pelkoina, häpeänä, syyllisyytenä, nöyryytyksinä, vihana, avuttomuutena, katkeruutena ja uhriksi joutumisena. Ilkeyden seurauksena oppiminen ja työn tuloksellisuus heikkenevät, poissaolot lisääntyvät, samoin työpaikan vaihto. Vakavimpia seurauksia ovat sosiaalinen vetäytyminen ja psyykkiset ongelmat.

Selviytymiskeinoja puolestaan ovat vastaajien mukaan

Epäkohteliaisuuden – myös ja ilkeilyn – jaottelu on sekin kattava (127):

Osallisten joukko on kirjava: kohde, ilkeilijät, ulkopuoliset (instituutiot, työnantajat, ammatti-ihmiset, työtoverit, naapurit, suku, perhe), muut mukana olijat. Ikä, valta ja sukupuoli vaikuttavat ilkeilyyn.

Mistä ilkeillään?

Kiusoittelu huumorin varjolla on vaarallinen ase. Siitäkin huolimatta, että 98 % ilmoittautuu huumorintajuisiksi. Se on kuitenkin ihmisillä kovin erilaista. Tärkeä erottelu on nauraa yhdessä – nauraa toisen kustannuksella.

Kirja on toisaalta tutkimuksen muotoinen teorioineen ja kirjallisuuskatsauksineen, toisaalta siinä on paljon sellaista, joka sopii kaikille luettavaksi. Kirja olisi voinut olla tiiviimpi ja selkeämmin jäsennetty tavallisia lukijoita ajatellen. On vaikea sanoa, onko tästä kenellekään apua ilkeilyn torjumisessa.

Valomerkki

ValomerkkiTunnustan, että olen ilmastoasioissa ollut skeptikko, mutta energian, luonnon saastumisen, puhtaan veden ja ravinnon suhteen olen ollut jo pitkään pessimisti. Enkä ole ymmärtänyt, miten kasvu voisi jatkua loputtomiin. Kirjan mukaan kasvu on tullut suurelta osin halvasta energiasta. Kirjassa kuvatut trendit näyttävät todella pahoilta, niiden mukaan ollaan joutumassa umpikujaan. Rinnalle voidaan asettaa biologi Matt Ridleyn optimistinen näkemys teoksessa Rational Optimist. Hänen mukaansa tarjolla on 17 hyvää uutista (myös Valitut Palat 1/13). Niistä mainittakoon muutama kirjan ajatuksille vastakkainen tulkinta.

  1. Tulot ovat nousseet, ravitsemus parantunut, lapsia tulee vähemmän ja ihmiset elävät pidempään. (Tosin eikö juuri tämä vanhusten suuri määrä lasten pieni määrä ole tulevaisuuden ongelma?)
  2. Kaupungistuminen säästää luontoa.
  3. Köyhyys vähenee.
  4. Tärkeät asiat maksavat vähemmän (valo esimerkkinä)
  5. Ympäristö voi paremmin kuin luulet – Ainakin Yhdysvalloissa vedet puhdistuvat.
  6. Ostaminen lisää innovaatioiden määrää (Joukossa hyviä, mutta myös tuhoisia innovaatioita)
  7. Globaali kaupankäynti rikastuttaa elämäämme (mutta monopolit!)
  8. Viljelyalueet lisääntyvät ja myös sademetsät (voiko tämä olla totta?)
  9. Vanhoja hyviä aikoja ei ole ollut (Totta, mutta esimerkiksi masennuksen määrä näyttää koko ajan lisääntyvän.)
  10. Väestökasvu ei ole uhka – lasku kuulemma alkaa vuonna 2075
  11. Öljy ei ole loppumassa – etenkin öljyhiekkaa ja –liusketta riittää.
  12. Me olemme onnekkain sukupolvi (Jos onnellisuutta arvioidaan, se ei ole länsimaissa juurikaan kohonnut rauhan ja kehityksen aikana.)
  13. Myrskyt eivät ole pahenemassa (Entä suuret kaupungit rannikolla?)
  14. Mahtavia ideoita syntyy jatkuvasti (ja myös pirullisia).
  15. Me pystymme ratkaisemaan kaikki ongelmat – turhaa pessimismiä tarjolla.
  16. Tämä lama ei ole lamauttava – nousu tulee taas.
  17. Optimistit ovat oikeassa – tuhokirjat kannattavat.

Katsoin koko joukon tämän kirjan arviointeja. Suurin osa niistä oli hyvin positiivisia. Vain muutama kielteinen arvio löytyi. Tulostin ja luin niitä. Miten näin tärkeästä asiasta voidaan olla näin erimielisiä?

Olen kai tässä asiassa pessimisti, koska olen Valomerkin kannalla. Yksi kirjan pessimistinen viesti oli se, että vaikka jossakin säästetään, säästynyt raha käytetään toisaalla. Toinen puhutteleva asia oli se, että uusiutuvan energian käytön nopea lisääminen näyttää mahdottomalta. Ikiroudan sulaminen on merkittävä vaaratekijä. Mitä sille voi? Siirtykööt kaikki kaupunkeihin, jota Ridley suosittaa. Monet muutkin trendit ovat hälyttäviä. Halpa energia vasta ongelma onkin. Meret tyhjenevät kaloista. Ehkä jokaisella on kohta kerrostalossa oma kalapaljunsa. – – Minusta kirja oli erinomainen tietopaketti.

Kaiken käsikirja

Kaiken kasikirjaKirja hauska ja lukijaystävällinen, vaikka siinä käsitellään hyvin vaikeita asioita. Kirjoittajan lukeneisuus näkyy joka sivulla. Aika ajoin hiukan häiritsee tuollainen tähtitieteen korkeuksista alas laskeutuva setämäisyys. Kuitenkin Valtaoja ties kuinka monta kertaa toteaa, että emme tiedä. Arvostan sitä, sillä juuri mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kaiken tietäminen. Fysiikka on hänelle tärkein tiede ja muut tieteet tekevät mitä voivat, mutta niiden hyödyllisyyttä ei kannata verrata fysiikkaan. Kun minusta psykologia tietenkin on tärkein tiede, tämä fysiikan painottaminen vähän ärsyttää. Tai jospa kokeellinen filosofia on tärkein tiede, koska se keskittyy moraalisten kysymysten tutkimukseen. Minua kiinnostavat ihmisten myytit enemmän kuin tähtitiede. Minusta avaruusrakettien lähettäminen kuuhun on suurta tuhlausta.

Olen eri mieltä siitä, että 1+1=2 on sopimus (57). Että näin on, on suuri mysteeri. Miksi maailma noudattaa lakeja ja lukuja? Onhan niiden täytynyt olla olemassa ennen kuin oli ihmistä tai koko maapalloa.

Agnostikot ovat usein lähempänä ateismia kuin teismiä, mutta kuten uskovaisissa, heidän uskomuksissaan on suuria eroja. Osalle agnostikoista tieteen aukot ovat suuria, joillekin pieniä. Jotkut arvelevat, että materian ohella on olemassa jotakin muutakin, mitä se sitten onkin. Sekä agnostikot että ateistit eroavat suuresti siinä, ovatko he tulevaisuuden suhteen optimisteja vai pessimistejä. Jotkut ovat pessimistejä, toiset optimisteja, eräät samaan aikaan kumpiakin.

Monien uskontokriitikkojen ongelma on siinä, että he keskittyvät liiaksi uskontoon, erityisesti sen Jumalaa kuvaaviin käsitteisiin. Kyse ei kuitenkaan ole yksin jumalauskosta, vaan uskomusjärjestelmästä, jossa toisiinsa kietoutuvat uskonnot, ideologiat, maailmankatsomukset ja monentasoiset uskomukset ja asenteet. Kristinuskon sisällä on monia uskomusjärjestelmiä kuten muidenkin uskontojen. Muita uskomusjärjestelmiä ovat materialismi, kommunismi, sosialismi, markkinatalous, humanismi, liberalismi, konservatismi. Nämäkin saavat eri muotoja ja painotuksia.

En voi hyväksyä Valtaojan näkemystä, jonka mukaan ”yksikään uskonto ei väitetystä tuonpuoleisesta alkuperästä ja viisaudestaan huolimatta ole pystynyt kertomaan meillä mitään uutta maailmasta”. Tämä on kovin kapea käsitys uskomusjärjestelmistä. Ne ovat koko ajan tuottaneet uutta tietoa, mutta se ei ole samanlaista kuin fyysiikan tuottama tieto. Varsinkin suurten uskontojen perustajat ja profeetat ovat tuottaneet paljon sellaista tietoa, joka on vaikuttanut enemmän yhteiskuntien kehitykseen ja ihmisyyteen kuin tiede.

Uskomusjärjestelmien merkitys on ollut suuri psykologiassa ja yhteiskuntatieteissä. Niiden osuus näiden kuvaamassa tietämyksessä on kenties 40 – 60 %. Loput ovat yksityiskohtaista tutkimustietoa.  Ilman uskomusjärjestelmien eli uskomustiedon apua tästä tiedosta ei saa mitään otetta. Vielä 30 vuotta sitten psykologiassa korostettiin uskomusjärjestelmiä. Luennoin lähes 20 vuotta psykologian koulukunnista ja teorioista, joita olivat esimerkiksi psykoanalyysi ja sen johdannaiset, behaviorismi, sosiaalinen oppiminen, humanistinen psykologia. Taloustieteessä on ollut omat uskomusjärjestelmänsä. Tällä hetkellä psykologiassa uskomusjärjestelmien merkitys on vähentynyt, mutta samalla tutkimustieto hajoaa käsistä.

Olettakaamme, että fysiikassa tutkimustiedon osuus on 80 % ja uskomustiedon 20 %. Vaikka voi näyttää siltä, että tutkimustieto riittää, tämä ei pidä paikkaansa. Me haluamme kysyä, mihin tarvitaan yhtälöä e = mc2 tai jotakin muuta kaavaa. Mitä suppeampi asia, sitä pienemmältä uskomustiedon osuus näyttää. Kun haluamme hoitaa ihmisen ahdistusta tai ratkoa suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, se on monin tavoin mukana.

Uskomusjärjestelmät voivat liittyä toisiinsa. Uskontokriitikko Sam Harris on materialisti, marxisti ja buddhalainen. Siinä on jo yhteyksiä moneen suuntaan.

Tutkimustieto ei ole yhteiskunnallista kehitystä käynnistävä ja ohjaava tekijä, vaan uskomustieto, jonka välikappale tutkimustieto on. Lainaan uskontojen tutkijaa Houston Smithiä, joka korostaa uskonnollisten traditioiden viisautta. Niitä ei saa hylätä, sillä mitään muuta vastaavaa ei ole tarjolla. Niitä ei tule seurata sokeasti, mutta ne ovat kuitenkin edelleen ihmiskunnan paras toivo.

”Näkemykseni mukaan se mikä todella ruokkii väkivaltaa, ovat poliittiset näkemyserot. Mutta koska uskonto palvelee yhteisön sielua, se vedetään mukaan näihin kiistoihin ja voi kuumentaa niitä. — Politiikka ja uskonto liittyvät liian vahvasti yhteen, jotta ne voitaisiin sijoittaa vesitiiviisiin osastoihin.” (93). ”Tiede etsii totuutta, mutta tiede ei voi sitä paljastaa.” – – ”Tieteessä itsessään ei ole mitään vikaa. — Ongelmana ei ole tiede, vaan tieteisusko – nimittäin olettamus, että tiede voi paljastaa kaiken olennaisen ihmisenä olemisesta.” (116 – 118). ”Biologi E.O. Wilson sanoo, että taistelu ihmisen sielusta käydään 20. vuosisadalla tieteen ja uskonnon välillä. Hän on ehdottoman varma, että tiede tulee voittamaan. Vaikka en pidä tällaisesta taistelukuvasta, kaikesta huolimatta ajattelen, että hän tulee olemaan väärässä, koska uskonnolla on enemmän sitkeyttä.” (150).

Tiede, tutkimustieto, on antanut upeita välineitä maailman ymmärtämiseen ja muokkaamiseen, mutta tiede ei kerro, mikä on tärkeää, arvokasta ja oikeaa. Siihen vastaavat vain uskomusjärjestelmät. Niiden antamat vastaukset ovat yksityiskohdissaan erilaisia, vaikka varsinkin psykologit korostavat nykyisin hyveiden universaalisuutta. Uskomusjärjestelmät eivät koskaan yksiselitteisesti edistä ihmisyyden ideaa, siis jotakin sellaista mitä esimerkiksi länsimaissa pidetään hyvänä ja oikeana, sillä ne ottavat kolme askelta eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Kuitenkin ainakin optimismiin kallistuvat ovat yhtä mieltä siitä, että ihmisarvon hyväksymisessä on tapahtunut paljon edistystä. Monilla alueilla paljon, toisilla vain vähän.

Toinen asia sitten on se, onko samalla maksettu liian suurta hintaa siitä, että ilmasto lämpenee, luonto saastuu ja ihmisten kestokyky heikkenee. Vaikka ihmisten onnellisuus on pysynyt suunnilleen vakiona, psyykkisten häiriöiden määrät ovat merkillisen korkeita.

Uskonnonvastaiset ateistit korostavat juuri uskonnon kielteisiä vaikutuksia, vaikka kyse on aina uskomusjärjestelmistä. Tietenkin myös uskontojen edustajat vastaavasti korostavat uskontojen hyviä puolia ja unohtavat koko uskomusjärjestelmän arvioinnin. Vaikka pelkkä Jumalan kieltäminen ei vielä ole uskomusjärjestelmä, siihen liittyy lähes aina materialistinen maailmankatsomus ja usein myös vahvoja poliittisia ja eettisiä tulkintoja. Nämä uskomusjärjestelmät ovat usein olleet tuhoisia ihmisyyden näkökulmasta.

Jumalauskon merkitystä voidaan ylikorostaa arjen tekojen vaikuttimena. Kulttuurin ja persoonallisuuden osuus jää helposti taka-alalle. Kuvittelen, että minun helpompi löytää yhteisiä taloudellisia, sosiaalisia ja eettisiä näkemyksiä Valtaojan kuin Yhdysvaltain kristillisen oikeiston edustajien kanssa. Pidän itseäni kristillisenä humanistina. Suhtaudun hyvin varovasti kaikenlaisiin äärisuuntiin.

Minua häiritsi kirjan assosiointi sinne ja tänne, mutta monia sellainen varmaan miellyttää. Raadin matemaatikkoa häiritsi kirjan ”pikkunäppäryys”. Kirjoittajan lukeneisuus ja halu välttää dogmaattisia kantoja miellyttää. Vaikka Valtaoja korostaa tieteen merkitystä, häntä ei kuitenkaan voi syyttää tieteisuskovaiseksi. Hänellä riittää kohtuullisesti ymmärrystä myös uskontojen suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!