Kuukausi:

Liikunta Martti Jätä kommentti

Naiset ja liikunta

Kirjoitettu vuonna 2000 naisten liikkumistä käsittelevään kirjaan, mutta en ole asiasta kuullut mitään, vaikka lähetin tekstin kustantajalle. Oli toki omituista, että naista ei löytynyt kirjoittajaksi.

Historiaa

Naisten aseman kohentuminen näkyy myös liikunnassa. Luin juuri kirjan Pariisin Olympialaiskisoista (1924). Siinä Toivo Aro kirjoittaa kauniisti: “Tämä urheilumuoto (uinti) niin erinomaisesti sopii myös naisille ja vetää heitä mukaan olympialaisiin kisoihin. Siinä suhteessa ei mitään muuta urheilua voi verratakaan uintiin” (s. 510). “Uinti on molempien sukupuolien urheilua. Naisten uimakilpailut alkavat muodostua yhä suuremmoisemmiksi ja tulevat varmaan saavuttamaan tasa-arvoisuuden miesten kilpailujen kanssa. Sitä kehitysmahdollisuutta ei ole yleisurheilussa, sillä naisten kilpailut juoksuissa, hypyissä ja heitoissa eivät onneksi ole saavuttaneet kannatusta.” (ss. 525-526). Parhaat naiset uivatkin Pariisissa lujempaa kuin suomalaiset miehet tuohon aikaan. Naisten juoksuja olympialaisissa paheksuttiin yleisesti. Jo 800 metriä oli heille liian pitkä matka. Tätä käsitystä tuki se, että esimerkiksi Amsterdamissa (1928) yhtä ruotsalaista naista lukuunottamatta kaikki maaliintulleet tuupertuivat lähes tiedottomina kentälle. Näin jälkikäteen arvioituna kyse oli varmaankin liian vähäisestä harjoittelusta.

Tänään naiset juoksevat maratonin ja ovat maalissa täsmälleen yhtä hyvässä kunnossa kuin miehet. Muutos suhtautumisessa naisten liikuntaan on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana valtava. Naisille sopimattomia lajeja ei enää juuri ole. Mäenlaskua naiset eivät paljonkaan harrasta, mutta jos harrastajia löytyy, on laji ilman muuta avoin naisille. Paini tuntuu yhä jotenkin naisille sopimattomalta. Tuskin se on sen kummempi laji kuin nyrkkeily tai karate, joita naiset paljonkin harrastavat. Nyrkkeilyn ja osin karatenkin sopivuutta sen paremmin miehille kuin naisillekaan voidaan perustellusti epäillä. Moottoriurheilussa naisia näkyy samoin vähän, mutta tämä ei varmaankaan johdu siitä, etteivätkö naiset voisi näitäkin lajeja harrastaa.

Alunperin naisille sopivina pidettiin lajeja, jotka olivat sulavia ja pehmeitä. Ensimmäisiä hyväksyttyjä lajeja olivat kaunoluistelu, uinti, miekkailu, tennis ja voimistelu. Olympiakisoihin nämä lajit tulivat 1908, 1912, 1920, 1924 ja 1928 (voimistelunäytöksiä oli jo sitä ennen). Naisten yleisurheilu tuli olympiakisoihin 1928. Aluksi sopivia olivat taito- ja tarkkuusajit, sitten vähitellen myös nopeutta vaativat lajit. Ensimmäinen varsinainen voimalaji, kuulantyöntö, tuli olympiakisoihin Lontoossa 1948. Viimeisimpänä mukaan ovat tulleet kestävyyslajit ja taistelulajit (poikkeuksena miekkailu).

Liikunnan harrastaminen

Tasa-arvo näkyy myös väestön liikuntaa kuvaavissa tutkimuksissa. Miesten ja naisten välillä ei ole suuria eroja liikuntaharrastusten määrissä. Sekä miehille että naisille liikunta on yksi tärkeimmistä harrastuksista. Kun olen tutkimuksissani tehnyt sekä miehille että naisille kysymykset (1) Miten huolehdit hyvinvoinistasi ja hyvästä olostasi ja (2) Millaiset asiat tuottavat sinulle iloa? Mikä saa sinut tuntemaan itsesi todella tyytyväiseksi ja onelliseksi? tuli kumpaankin runsaasti liikunnan kuvauksia. Ensimmäiseen kysymykseen 32% naisista  antoi liikunta-aiheisia vastauksia, jonka lisäksi 23% mainitsi ulkoilun, josta varmaankin suurin osa oli kävelyä kodin lähipirissä. Iloa liikunnasta tai ulkoilusta sai 5% naisista. Miehillä vastaavat luvut olivat korkeampia. Hyvinvoinnista liikunnan avulla huolehti 64% ja lisäksi 10% ulkoili. Ilon aiheena liikunnan mainitsi 15% miehistä. Näitten lukujen valossa miehet kokivat liikunnan jonkin verran tärkeämpänä kuin naiset. Kyseessä ovat spontaanisti annetut vastaukset, joten on mahdollista, että muutamilta on voinut liikunta unohtua vastauksia annettaessa. Silti syntyy vaikutelma, että monille liikunta on sittenkin enemmän velvollisuutta kuin jotakin iloista tai hauskaa.

naiset-ja-liikunta-1
Kuvio 1. Erään yrityksen työntekijöiden arvio harjoitetun
liikunnan määrästä (graafinen 0-100 -asteikko)

naiset-ja-liikunta-2
Kuvio 2. Erään yrityksen työntekijöiden arvio omasta fyysisestä kunnosta
(graafinen 0-100 -asteikko)

Kuvioissa 1 ja 2 on esitetty erään suurehkon yrityksen työntekijöiden (497 henkilöä) kuvaus liikunnan määrästä ja fyysisestä kunnosta. Miesten ja naisten välillä ei ollut suuria eroja. Miehet arvioivat fyysisen kuntonsa hiukan paremmaksi kuin naiset. Kuvioiden korkeinpia pylväitä vastaavat asteikon kohdat olivat seuraavanlaisia:

naiset-ja-liikunta-3

Koko väestöä kuvaavissa otoksissa naiset liikkuvat miehiä hiukan enemmän. Kaksi kertaa viikossa liikkuvia naisia oli v. 1997 65% ja miehiä 61% (Godenhjelm ym.). Eniten liikkuvat nuorimmat ja eläkeikää lähestyvät ikäryhmät. Miehillä koulutus lisää liikuntaa, naisilla tällaista yhteyttä ei ole havaittavissa. Kokonaisuutena liikunta on lisääntynyt viimeisten 20 vuoden aikana.

Miesten ja naisten välillä on yhä melko selviä lajieroja. Naisten lajeja ovat kävely, pyöräily, aerobic, jumppa ja lenkkeily (juokseminen ja hiihto). Miesten lajeja ovat ovat kävely, pallopelit, lenkkeily ja kuntosalilla käynti. Yksinomaan naisten ja miesten lajeja ei juuri enää ole. Kenties selvin naisten laji on aerobic, jota miehet harrastavat vähän. Lajit kuvastavat myös niihin liittyviä tavoitteita. Naisilla korostuvat terveydelliset tekijät ja kauneus, miehillä voima ja kestävyys sekä osin yllättäen myös sosiaalinen yhdessäolo. Kun tein em. suuressa yrityksessä kyselyn liikunnan koetuista vaikutuksista, miehet saivat liikunnasta naisia enemmän seuraavia asioita:

  • antaa ystäviä
  • vie ajatukset pois ikävistä asioista
  • kohottaa itsetuntoa
  • parantaa työkykyä
  • sen sijaan eroja ei ollut kysymyksissä
  • edistää fyysistä kuntoani
  • parantaa mielialaani
  • edistää mielenterveyttäni
  • antaa vaihtelua
  • auttaa rentoutumaan
  • parantaa stressinsietoni
  • auttaa laihduttamaan

Yleensäkin liikunta antoi merkittävästi kaikkia yllä mainittuja asioita. Miehet arvostivat liikuntaa kuitenkin hiukan enemmän kuin naiset; he kokivat saavansa liikunnasta jonkin verran enemmän hyötyä kuin naiset. Usko liikunnan myönteisiin vaikutuksiin oli erittäin vahva. Sekä miesten että naisten mielestä liikunta edisti sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä.

Liikunta ja hyvinvointi

Liikunnan vaikutukset fyysiseen terveyteen ovat tutkimusten mukaan selviä. Runsaasti liikkuvat sairastavat vähemmän ja elävät pitempään kuin vähän liikkuvat. Tulos pätee sekä miehiin että naisiin.

Vaikuttaako liikunta myönteisesti myös psyykkiseen hyvinvointiin ja mielenterveyteen? Edellä on jo todettu, että näin ihmiset yleisesti uskovat. Tuskin liikunnan harrastaminen olisi niin yleistä, ellei se tuntuisi enimmäkseen mukavalta, jopa hauskalta. Liikunta auttaa rentoutumaan, parantaa mielialaa ja vie ajatukset pois ikävistä asioista. Tämän osoittavat myös tutkimukset. Liikunnan aikana mieliala kohenee ja vaikutus saattaa kestää jopa useita tunteja. Liikunnalla on välittömiä myönteisiä vaikutuksia mielialaan vain silloin, kun se on mielekästä ja omaehtoista. Pakkoliikunta ei synnytä myönteisiä vaikutuksia. Tämä on hyvä muistaa, kun puhutaan liikunnan vaikutuksista. Joillekin liikunta voi olla suoranaista piinaa. Mitä enemmän liikunnassa on pakonomaisuutta, sitä enemmän se laskee mielialaa. Fyysinen kunto nousee pakollisessa liikunnassakin, mutta se tapahtuu mielialan kustannuksella.

Monien tutkimusten mukaan liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä on positiivinen yhteys. Paljon liikkuvat ilmoittavat hyvinvointinsa paremmaksi kuin vähän liikkuvat. Tulos ei kuitenkaan ilman muuta tue tulkintaa, jonka mukaan liikunta edistää psyykkistä hyvinvointia, koska on mahdollista, että ennestään hyvinvoivat jaksavat panostaa myös liikkumiseen.

Liikunnan pitkäaikaisvaikutusten tutkiminen edellyttää huolellisia tutkimusmenetelmiä. Tavallisesti kahdesta ryhmästä toinen osallistuu liikuntaohjelmaan ja toinen on ns. kontrolliryhmä. Kontrolliryhmä liikkuu niin kuin ennenkin. Parhaimmillaan ryhmät on jattu täysin satunnaisesti näihin kahteen ryhmään. Tällä tavoin tehdyt tutkimukset osoittavat, että liikuntaan osallistuvien psyykkinen hyvinvointi voi parantua kontrolliryhmään verrattuna. Erityisesti masennus vähenee liikunnan ansiosta. Tulokset ovat verrattavissa psykoterapiaan ja lääkehoitoon.

Tulos saadaan kuitenkin vain silloin, kun kyseessä ovat vähintään lievästi masentuneet ihmiset ja kun he ovat liikunnallisesti passiivisia. Ennestään hyvinvoivilla ja liikunnallisilla ihmisllä liikunta ei juuri lisää psyykkistä hyvinvointia. Hyvinvoivan ihmisen on tyydyttävä liikunnasta saataviin “hyvinvointipiikkeihin”, joka ei ole ollenkaan vähäpätöinen asia. Liikunnalla saa hyvää mieltä halvalla monta kertaa viikossa.

Ihmisten hyvinvoinnin taso pysyy varsin vakaana, ellei merkittäviä elämänmuutoksia tapahdu. Kielteiset tapahtumat laskevat tuota tasoa keskimäärin jonkin verran ja vastaavasti myönteiset nostavat. Useimmilla muutokset eivät ole pysyviä, vaan hyvinvoinnin taso palautuu entiselleen tai lähes entiselleen. Elämäntapahtumien vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Useimmat sopeutuvat vaikeisiin sairauksiinkin tai menetyksiin hyvin, mutta aina on niitä, joille hyvinvoinnin lasku jää pitkäaikaiseksi. Tavallisesti silloin on kyseessä useiden kielteisten asioiden kasautuminen.

Optimaalista hyvän olon annosta, sen laatua tai määrää, ei tarkkaan tunneta. Ilmeisesti lähes mikä tahansa liikunta voi edistää psyykkistä hyvinvointia, jos se koetaan mielekkääksi. Liikunta voi olla hyvin kevyttä, vaikkapa tai chitä tai sitten happea kuluttavaa, intensiivistä liikuntaa kuten esimerkiksi aerobic, koripallo, juokseminen tai soutu. Toisin kuin etsittäessä liikunnan fyysisiä vaikutuksia, psyykkisiä vaikutuksia välittää liikkujan oma kokemus. Yleensä sellainen liikunta koetaan hyväksi, jotka tapahtuu riittävän usein ja kestää riittävän kauan. Kuitenkin liian usein tapahtuva liikunta koetaan helposti pakonomaiseksi. Sopiva määrä on hyvin yksilöllinen asia. Joku voi huoleti pelata tennistä tai golfia vaikkapa viisi kertaa viikossa ja nauttii siitä silti. Toiselle kaksi kertaa on sopiva annos.

Liikunnan psykologisia vaikutuksia osoittaa kuitenkin se, että jo muutaman liikuntakerran jälkeen sekä fyysisen että psyykkisen kunnon uskotaan kohentuneen. Todellisuudessa fyysisen kunnon kohentuminen edellyttää useiden viikkojen säännöllistä ohjelmaa. Silloinkin esimerkiksi hapenottokyvyn muutos on vain 5-15 prosentin luokkaa.

Tällaiset psykologiset tekijät tekevät liikunnan vaikutuksen tutkimisen kovin vaikeaksi. Kun ihminen lähtee mukaan liikuntaohjelmaan, hän uskoo sen tuottavan tuloksia ja luottaa niihin asiantuntijoihin, jotka ovat ohjelman suunnitelleet. Liikunnan vaikutuksia on lähes mahdotonta erottaa tällaisista tekijöistä. Tavallisen liikkujan kannalta tämä on täysin akateeminen kysymys, sillä liikunnan hyvä puoli on juuri siinä, että se voi tarjota monia asioita, kuten seuraa, tulosten saavuttamista, haasteita ja luontoelämyksiä.

Liikunnan päämuodot

Liikunnan muodot voidaan jakaa neljään pääryhmään niiden luonteen mukaan. Nämä neljä liikunnan muotoa ovat tavoitteiltaan aivan erilaisia.

Autotelinen (omaehtoinen) liikunta imee mukaansa. Itse liikunta on niin huomiota vaativaa, ettei ajatus voi juuri karata sen ulkopuolelle. Tällainen laji vaatii suurta keskittymistä. Pallopelit ovat tällaisia. Niissä on koko ajan keskityttävä peliin. Myös tarkkuutta vaativat lajit, kuten ampuminen, ovat tällaisia. Oikeastaan missä tahansa keskittymistä vaativassa lajissa voi tapahtua tällaista. Liikunnan merkitys nousee sen aikaan saamasta “ajan riennosta” (engl. flow), jonka aikana unohtaa oman itsensä ja aika menettää merkityksensä.

Elämysliikunnassa etsitään sellaisia liikuntamuotoja, joissa liikunta, sosiaalinen yhteys ja ympäristö tiivistävät tunnelman parhaimmillaan huippuelämykseksi. Tällaista liikuntaa harrastava voi tehdä haasteellisen retken, joka vaatii ponnisteluja, sitkeyttä ja yhteistyötä, mutta sen lisäksi luonto ja yhdessäolo luovat tunnelman, jota kuvaa sana elämys. Kyseessä on voimakas, ainutkertainen kokemus.

Tavoitteellisessa liikunnassa liikunta on väline. Varsinainen tavoite on yleensä jokin muu, kuten hyvä kunto tai johonkin tapahtumaan tai kilpailuun osallistuminen. Jokainen liikuntasuoritus on osa tätä tavoitetta. Lenkille lähtijä ei mene nauttimaan juoksemisesta tai luonnosta, vaan toteuttamaan itselleen asettamiaan tavoitteita.

Filosofinen liikunta ottaa vakavasti periaatteen “terve sielu terveessä ruumiissa”. Ihminen voi olla ehyt vain hoitaessaan ruumista. Tämä tapahtuu noudattamalla ohjelmaa, jossa sekä sielu että ruumis saavat oman osansa. Liikunta ei hoida vain ruumista, vaan myös sielua. Miten tämä tapahtuu perustellaan siinä filosofiassa, jota liikkuja noudattaa.

Joskus johonkin liikuntaan liittyy sen harrastajan mielessä useitakin merkityksiä, esimerkiksi elämyksiä ja tavoitteellisuutta samanaikaisesti, mutta yleensä jokin näistä painottuu muita vahvemmin. Naisten ja miesten välillä ei varmaankaan ole suuria eroja näissä peruslaaduissa, vaikkakin edellä mainittu tutkimustulos viittasi siihen, että miehet etsivät selvemmin jotakin konkreettista hyötyä liikunastaan. Pallopelit ovat luonteeltaan hyvin autotelisia, niissä ihmisen oma minuus katoaa pelin aikana.

Ihmiselle on historiansa aikana kehittynyt voimakas tietoisuus itsestään. Monien tutkijoiden mukaan tämä tietoisuus on korostunut juuri tällä vuosisadalla. Etenkin länsimainen ihminen haluaa tuntea oman sisinpänsä, oman minuutensa, mutta usein ahdistuu niistä puutteista tai vajavuuksista, joita hän mielestään huomaa verratessaan itseään muihin ja omiin tavoitteisiinsa. Liikunta tarjoaa toisaalta keinon päteä, hallita omaa minuuttaan, mutta myös mahdollisuuden irrottautua hetkeksi minuuteen kohdistuvista paineista.

Miten lajit valitaan? Mikä merkitys on esimerkiksi persoonallisuuden piirteillä? Piirteillä on merkitystä siinä mielessä, että ne ovat kaikkien valintojan “takana”. Vaihtelunhaluinen ihminen etsii haastavia, uusia lajeja, sosiaalinen liikuntaa, jossa sosiaaliset kontaktit ovat mahdollisia. Kuitenkin muilla, usein satunnaisilla, tekijöillä on paljon suurempi merkitys. Tarjolla olevat mahdollisuudet, koti, kaverit, media ja kunkin ajan huippu-urheilijat vaikuttavat suuresti lajinvalintaan. Minun nuoruudessani melkein kaikki pojat hyppäsivät seivästä, koska Pentti Nikula hyppäsi maailmanennätyksen.

Liikunnassa vaikuttavat tekijät

Monasti korostetaan biologisia tekijöitä, kun puhutaan liikunnan vaikutuksista hyvinvointiin, mutta näiden merkitys on toissijainen. Ne ovat seurauksia alla kuvatuista tekijöistä. Tetenkin mielialan kohoaminen on samalla biologinen tapahtuma, mutta sen saavat aikaan psykologiset ja sosiaaliset tekijät.

1. Kulttuuri. Voi tuntua oudolta, kun kulttuuri nimetään liikunnassa vaikuttavaksi tekijäksi, mutta jos a.o. kulttuuri ei pidä arvossa liikuntaa, se ei edistä hyvinvointia. Jos kaikenlainen liikkuminen nähdään ihmisen kannalta hölmönä ja turhana, ei kukaan lähde ehdoin tahdoin itseään häpäisemään. Jotta liikunta voisi vaikuttaa hyvinvointiin, sen täytyy olla kulttuurissa hyväksyttyä. Monissa kulttuureissa pyylevyys on yhä arvokas asia ja osoittaa, että ihminen on varakas ja pystyy syömään niin paljon kuin haluaa. Oikein varakas pystyy järjestämään itselleen kantajan pienellekin matkalle. Hieno nainen ei koskaan hikoile. Jos kulttuuri ei hyväksy naisilla niukkaa vaatetusta, moni liikuntamuoto tulee lähes mahdottomaksi.

2. Mielekkyys. Kun yksilö voi hyväksyä vallitsevat kulttuurin arvostukset, hän voi kokea ne myös omalla kohdallaan mielekkäinä. Kuitenkin on aina ihmisiä, jotka pitävät liikuntaa eri syistä tarpeettomana tai jopa mielettömänä. Mielettömyyden kokemus syntyy helposti ulkoisen pakon kokemisesta. Liikuntaohjelmissa joudutaan aina tasapainoilemaan rajalla, jossa ohjelman tiukkuus voi kääntyä pakoksi. Pakkoliikunta liikunta ei edistä kenenkään hyvinvointia.

3. Auktoriteetti. Sosiaalipsykologisilla tekijöillä on suuri vaikutus liikunnan kokemiseen. Keskeisin tekijä on se auktoriteetti, jonka tukemana tai ehdottamana liikuntaa harrastetaan. Jos asiantuntija ehdottaa liikuntaa, sen arvo nousee huomattavasti. Liikunnasta voi tulla hoitoa muiden hoitojen joukossa.

4. Palaute. Aivan samoin kuin kaikessa toiminassa liikunnasta koettuun mielihyvään vaikuttavat ne palautteet, joita liikkuja saa sekä muilta että itseltään. Valmentajat, toverit ja yleisö kannustavat jatkamaan. Myös liikuntaa harrastava kannustaa itse itseään eri tavoin. Voipa hän palkita itsensä liikunnan jälkeen jollakin konkreettisella palkkiolla (makupala, juoma). Palautteeksi on laskettava myös oman kehon jatkuvasti antama palaute.

5. Sosiaaliset tekijät. Monessa liikuntalajissa sosiaalinen yhdessäolo on oikeastaan tärkeämpää kuin itse liikunta. Ryhmä voi jopa vaihtaa liikuntamuotoa, mutta kokemus pysyy silti myönteisenä. Suuri osa liikunnan merkityksestä tulee joko ryhmänä tehdyistä suorituksista tai “yhteen pelaamisesta” sen eri muodoissaan. Monasti myös liikuntatilanteen jälkeen tapahtuva yhdessäolo on tärkeätä, jopa joskus tärkeämpää kuin itse liikunta.

6. “Autotelinen” kokemus eli flow. Liikunnassa ajan merkitys häviää, toiminta imee mukaansa. Tämä “tiedottomuuden tila” on ihmiselle jollakin tavalla mieluinen, vaikka sen aikana ei itseään ja olemistaan tiedosta. Jälkeenpäin tuo vaihe tuntuu hyvältä. Mieluisa työ tai harrastaminen on autotelista. Mahdollisesti juuri vapautuminen jatkuvasta oman minän tarkkailusta ja arvioimisesta koetaan vapauttavana asiana.

7. Hallinnan kokemus. Tässä on jotakin samaa kuin edellä on kuvattu, mutta myös jotakin erilaista. Liikuntaan liittyy lähes aina kehon hallintaa tai tuloksellisuuden kokemista. Joillekin jo pelkkä osallistuminen voi olla voitto vuosien laiskottelun jälkeen. Jollekin liikunta merkitsee taidon kasvamista, toiselle havaittavaa kunnon lisäystä. Juoksu alkaa kulkea yhä kevyemmin. Tähän kokonaisuuteen voidaan lukea myös se oman kehon antama palaute, joka herkästi vastaa siihen, mitä kulloinkin tehdään. Toiseksi voidaan puhua liikunnasta, jolla on filosofisia ulottuvuuksia (esimerkiksi jooga). Liikuntaa harrastava kokee saavuttavansa tasapainotilan joko itsensä tai ympäristönsä suhteen. Tähän ryhmään voidaan lukea myös sellainen liikunta, joka on luonteeltaan kuin ongelmanratkaisua ja tarjoaa siten myös älyllisiä haasteita.

8. Huippukokemukset. Tässä vaiheessa ihminen tiedostaa kokevansa jotakin ainutlaatuista ja erikoista. Maratonilta maalin saapuva kärsii suoranaista tuskaa, mutta samalla hän kokee jotakin aivan ainutlaatuista. Kysymys on oman itsensä ylittämisestä ja voittamisesta. Kyseessä voi olla myös puhdistava, katarttinen kokemus, jolloin ihminen ikään kuin ylittää, tyhjentää tai vapauttaa itsensä.

Nämä tekijät vaikuttavat usein yhdessä. Kun tulkinnat vielä koko ajan vaihtuvat ajan myötä, on uskallettava sanoa suoraan, että liikunnan vaikutusmekanismien selvittäminen on mahdoton tehtävä. Tulkinnat rakentuvat kulloinkin vallitsevan tulkintakehyksen mukaan. Niiden uskottavuus on aina sidoksissa kunkin aikakauden tieteelliseen kulttuuriin.

Liikuntakulttuuri

Kulttuurin merkitystä ei voida yliarvioida. Voimme suhtautumisessa liikuntaan erottaa viisi erilaista liikuntakulttuuria. Nämä on esitetty suunnilleen siinä järjestyksessä kuin ne historiassa tulevat esiin.

1. Liikunnan luonnollisuus. Liikkuminen on välttämätön osa elämää. Liikkumiskyvytön ihminen on hyödytön, eikä voi tulla toimeen. Koko heimo on jatkuvassa liikkeessä ravinnon perässä. Tällaisessa kulttuurissa arvostetaan taitavaa metsästäjää ja taistelijaa. Metsästys ja taistelu edellyttää nopeutta, voimaa ja kestävyyttä. Liikunnan eri muodoissa näkyvä sankaruus liittyy lähes yksinomaan miehiin. Naisilla voidaan arvostaa kestävyyttä.

2. Spartalainen malli. Joissakin kulttuureissa liikunta nousee suureen arvoon, koska sen avulla kansakunta vahvistuu ja voi puolustaa itseään sekä valloittaa uusia alueita. Tässä mallissa arvostetaan kaikenlaisia liikuntasuorituksia. Tälle perustalle syntyivät myös Olympian kisat. Liikuntaa kuuluu ensisijaisesti miesten kasvatukseen, mutta myös naisille voi olla omat ohjelmamansa kuten Spartassa olikin.

3. Gentelman-lady -malli. Erityisesti Englannissa urheilu liittyi yläluokkien elämään. Kyseessä oli ennen muuta ajavietteen tarve, mutta myös halukkuutta osoittaa henkisen kunnon lisäksi ruumiin kuntoa. Tämäkin liikuntakulttuuri kuului ensi sijassa miehille, mutta myös naiset harrastivat joitakin hienostuneita liikunnan muotoja.

4. Terveysmalli. Jo 1800-luvun puolella esiintyi lääkäreitä, jotka korostivat liikunnan merkitystä. Kuitenkin vasta viime vuosikymmeninä on levinnyt ajatus, jonka mukaan liikunnan tehtävä on edistää väestön terveyttä. Yhteiskunnan tehtävä on luoda mahdollisimman hyvät puitteet harjoittaa terveyttä edistävää liikuntaa. Jokaisen kansalaisen velvollisuus on hoitaa omaa kuntoaan. Liikkumattomuus on sairauteen verrattava tila, joka vaatii tehokasta, asiantuntijakeskeistä hoitoa. Malli on hyvin tasa-arvoinen ja edellyttää sekä naisten että miesten liikkuvan terveytensä vuoksi.

5. Yksilökeskeinen malli. Aivan viime vuosina on alettu korostaa liikunnan merkitystä elämysten antajana. Tämä liittyy länsimaisen kultuurin kehitykseen, jossa elämyksiä myydään paketteina ja ihmiset uskovat niitä tarvitsevansa. Ihmisellä on oikeus nauttia elämästä, kokea elämäyksiä ja haastaa itseään. Liikunnasta on tullut keskeinen uuden elämäntavan symboli. Ihminen on tämän tulkinnan mukaan oman elämänsä herra. Hän saa tehdä omalla kehollaan mitä haluaa. Tätä tulkintaa kuvastavat hyvin ne lukuisat julkaisut, joita viime vuosina on alkanut ilmestyä. Malli on tasa-arvoinen; se ei erottele miehiä ja naisia.

Kaikki viittaa siihen, että tulevaisuudessa liikunnassa painottuvat sekä terveys- että elämysnäkökulmat. Parhaana koetaan sellainen liikunta, jossa nämä molemmat toteutuvat. Miesten ja naisten välillä ei tässä suhteessa tule olemaan suuria eroja, joskin on todennäköistä, että miesten ja naisten lajit eroavat jossain määrin toisistaan.

Liikunnan merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta on arvoituksellinen asia. Jos kaikki ihmiset liikkuvat säännöllisesti, voidaan olettaa, että fyysinen terveys kohoaa. Kun terveet ihmiset voivat myös psyykkisesti keskimäärin paremmin kuin sairaat, tulisi myös väestön psyykkisen hyvinvoinnin kohota. Kun kuitenkin ihmisen onnellisuuteen liittyy sopeutumis- tai tottumisperiaate, ei liikunnasta tule mitään patenttiratkaisua ihmisen onnellisuuteen. Suomalaisittain ihanan lämpimissä, suorastaan paratisimaisissa ,olosuhteissa elävät ihmiset eivät ole sen onnellisempia kuin muutkaan.

Liikunnassa, samoin kuin monissa muissakin asioissa näyttää vallitsevan kaksi periaatetta. Hyvinä koettujen asioiden lisääminen omassa elämässä edistää hyvinvointia. Vähän liikkuva ihminen kohottaa hiukan mielialaansa säännöllisen liikunnan aloitettuaan. Osa tästä muutoksesta saattaa jäädä pysyväksi. Toiseksi monet asiat noudattavat eräänlaista optimiperiaatetta. Liikunta voi tuntua hyvältä vain silloin, kun on välillä liikkumatta. Työkseen jatkuvasti liikkuva ei ole muita onnellisempi. Optimitila taas on hyvin yksilöllinen asia. Jollekin jo vähäinenkin liikkumattomuus tuntuu pahalta, toinen kestää pitkiäkin aikoja, jopa koko elämä voi olla aivan hyvää ilman, että siihen kuuluu mitään liikuntaharrastuksia.

Liikunnan arvoa ei pidä vähätellä, mutta ei myöskään korostaa liikaa. Psyykkistä hyvinvointia edistävä liikunta

  • on haasteellista
  • perustuu omaehtoisuuteen
  • luo myönteisiä odotuksia
  • on säännöllistä
  • antaa mahdollisuuden spontaanisuuteen
  • vastaa liikuntamieltymyksiä
  • soveltuu liikkujan tarpeisiin
  • antaa palautetta tuloksista
  • tuottaa mielihyvää
  • tarjoaa sosiaalisia kontakteja
  • kannustaa jatkamaan
  • tuottaa ainutkertaisia elämyksiä

Kirjallisuus

  • Aro, T. (1924). Uintikilpailuista Olympialaisissa kisoissa. Teoksessa L. Pihkala ja M. Jukola (toim.) Olympialaiskisat ennen ja Pariisissa 1924. II osa. Porvoo: WSOY.
  • Godenhjelm, P., Anttila, R., Vihko, V. & Uutela, A. (1999). Väestön liikunta Suomessa 1978-97: Liikunta osa arjesta yhä useammalle. Liikunta ja tiede, 36, 42-45
  • Ikonen, S. (1992) Liikunta ehkäisee masennusta. Liikunta ja tiede, 29, 4-8.
  • Kirjonen, J. & Aro, S. (1982) Liikunta-aktiivisuus ja psyykkinen hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 21, 164-168.
  • Klen, T., Jylhä, A., Järvikallio, K. & Kulmala, A. (1997). Laitoskuntoutuksen ja omakohtaisen kunto-ohjelman vaikutukset liikuntaan, fyysiseen kuntoon ja psyykkiseen hyvinvointiin. Huoltoliiton julkaisuja 1/9.
  • Lammasniemi, K. (1997). Liikunta mukaan mielen hoitoon. Liikunta ja tiede, 34, 46-49.
  • Ojanen, M. (1994). Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi. Helsinki: Liikuntatieteellisen seuran moniste nro 19.
  • Ojanen, M. (1995). Liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Teoksessa T. Lintunen, K. Koivumäki & H. Säilä (toim.) Jalka potkee, mieli notkee. Liikunta mielenterveyden tukena. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura, ss. 9-27.
  • Ojanen, M. (1995). Liikunnan ja työn vaikutukset psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Teoksessa O. Korhonen, R. Kukkonen, V. Louhevaara & J. Smolander (toim.) Liikunnasta työkykyä ja hyvinvointia – periaatteita ja käytännön esimerkkejä. Helsinki: Työterveyslaitos, ss. 44-51.
  • Ojanen, M. (1997). Liikunta ja hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 34, 8-13.
  • Ojanen, M. (1997). Liikunta mielenterveyspotilaan avohoidon tukena -projekti. Liikunta ja tiede, 34, 18-19.
  • Ojanen, M. (1999). Liikkuva voi hyvin – vai hyvinvoivako liikkuu? Liikunta ja tiede, 36, 6-11.
  • Ylén, H. & Ojanen, M. (1997). Mielenterveyskuntoutuja ja hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 34, 13-15.
Liikunta Martti Jätä kommentti

Liikunnan uudet haasteet

Aineistoa teemaseminaariin Mielenterveys ja liikunta: Uudet haasteet. Erityisliikunnan neuvottelupäivät 4.5.11. 2002

Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi

Sekä Suomessa että muualla maailmassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että liikunnasta saatu terveyshyöty on huomattavan suuri. Hyväkuntoinen, liikuntaa harrastava ihminen on vähän liikkuviin verraten terveempi ja elää kauemmin. Ovatko vaikutukset yhtä suotuisia sielun tai mielen kannalta? Kuuluuhan vanha sanonta, että terveessä ruumissa on terve sielu. Tätä yhteyttä pidetään arkisessa keskustelussa itsestään selvänä. Ihmiset arvioivat liikunnan erilaisissa kyselyissä hyödylliseksi. Mitä aktiivisemmin liikuntaa harrastaa, sitä lujemmin uskoo sen myönteisiin vaikutuksiin.
Liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinin yhteys ei kuitenkaan ole itsestään selvä asia, vaan toteutuu vain tiettyjen ehtojen vallitessa.

Olen omissa tutkimuksissani todennut, että paljon ja vähän liikkuvien välillä on psyykkisen hyvinvoinnin mittareilla melko suuri ero. Tällainen tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, koska on mahdollista, että hyvinvoivat ryhtyvät harrastamaan liikuntaa toisin kuin “pahoinvoivat”, jotka eivät jaksa harrastaa mitään muutakaan. Tutkimustulokset tukevat tulkintaa, jonka mukaan vaikutukset käyvät molempiin suuntiin.

Onneksi eri puolilla maailmaa on kuitenkin tehty kymmeniä kokeellisia tutkimuksia, jotka perustuvat koe- ja kontrolliryhmän käyttöön. Niissä on osoitettu, että liikunta vaikuttaa masennukseen, ahdistukseen, itseluottamukseen, vireyteen, stressin sietoon ja älylliseen suorituskykyyn. Luettelo on karkeasti vaikutusten suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Vaikutus masennukseen on selkein, kun taas vaikutukset stressin sietoon ja älylliseen suorituskykyyn ovat melko vähäisiä ja ristiriitaisia.

Myönteinen vaikutus tulee esiin sekä välittömästi yhden liikuntakerran että pitempään kestäneen liikunnan jälkeen. Jokainen liikuntaa harrastanut tietää itsekin, että välittömästi liikunnan jälkeen olo tuntuu yleensä raukealta ja hyvältä.

Suurin osa tutkimuksista on koskenut aerobista, happea kuluttavaa, liikuntaa, jollaista on esimerkiksi juokseminen, pyöräily, squash, koripallo ja aerobic. Myös kevyempi, anaerobinen, liikunta näyttää vaikuttavan myönteisesti etenkin masennukseen. Näin lähes mikä tahansa kohtuullisen intensiivinen liikunta edistää psyykkistä hyvinvointia.

Liikunnan vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ovat sekä epäsuoria että suoria. Ahdistuneen, itseään vähättelevän ihmisen ei ole helppo olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Ahdistuksen väheneminen, itseluottamuksen kasvu ja stressin siedon paraneminen helpottavat sosiaalista kanssakäymistä. Monet liikuntamuodot tarjoavat mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin. Pallopelit ovat hyvä esimerkki. Itsekäs omaan pussiin pelaaminen herättää muissa ärtymystä. Tällainen pelaaja saa selkeää palautetta tyylistään. Vastaavasti yhteishenkeä edistävä pelaaja saa kiitosta omasta tyylistään. Jopa yksilölajit antavat mahdollisuuden yhteistoimintaan ja yhdessäoloon. Lenkkeilijät liikkuvat porukoissa ja menevät yhdessä saunaan lenkin jälkeen.

Liikuntaharrastusten arvoa sosiaalisen kanssakäymisen edistäjänä lisää se, että sen piirissä voidaan taidolliset erot hyväksyä. Silloin kun kyseessä on nimenomaan harrastus eikä kilpaurheilu, harrastajat saavat olla taidoiltaan erilaisia. Puulaakijoukkueessa sosiaalinen yhteys on usein tärkeämpää kuin taitojen osoittaminen ja vertailu. “Huuliveikko” on porukalle tärkeämpi kuin hyvä pelaaja. Tällaisen suoritusten arviointia karttavan alueen merkitys kasvaa sitä mukaa, kun yhteiskunnassa keskinäistä kilpailua painottava yksilökeskeisyys korostuu.

Mikä liikunnassa vaikuttaa? Kun sekä lyhyet että pitkät, sekä kevyet että intensiiviset liikuntaohjelmat vaikuttavat myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin, on tuloksen tulkinta vaikeata. Mikä on se tekijä, joka saa tuon myönteisen vaikutuksen aikaan? Tarjolla on runsaasti sekä psykologisia että fysiologisia selityksiä. Liikunnan tiedetään lisäävän kehon välittäjäaineita, endorfiineja, jotka yleensä ovat mukana silloin, kun ihmiselle tapahtuu jotakin myönteistä. Liikunta edistää fyysistä kuntoa. Se parantaa keuhkojen hapenottokykyä ja sydämen kuntoa. Syke laskee ja paino putoaa. Näillä voi olla ainakin välillistä vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin. Ainakin keskimäärin pitää paikkansa, että terveessä ruumiissa on terve sielu. Kuitenkin jo pelkkä ajatusleikki riittää osoittamaan, että pakkoliikunta ei saa aikaan psyykkistä hyvinvointia. Pakollinen, päivittäinen, ohjelma saisi kansalaiset erittäin huonolle tuulelle, vaikka kunto kohentuisikin.

Psykologisena selityksenä on varteenotettava se hallinnan kokemus, joka liikuntaan liittyy. Mitä täsmällisemmin, sulavammin tai voimakkaammin oman kehonsa saa liikkeelle, sitä paremmalta se tuntuu. Tulee tunne, että oma keho on hallinnassa, se tottelee sille annettuja käskyjä. Hallinnan kokemusta synnyttävät myös fyysisen kunnon kohentuminen, painon aleneminen, parantunut yöuni, vireyden lisääntyminen ja monet muutkin kehon antamat tuntemukset. Hallinnan kokemusta tuottaa monille tunne siitä, että on saavuttanut jonkin tavoitteen. Olen jaksanut kävellä 10 km tai peräti juosta maratonin.

Elämän hallintaa voi synnyttää myös se, että liikunnan avulla voi saada itselleen ystäviä ja vaihtelua. Monet liikuntamuodot edellyttävät yhteistoimintaa sekä itse liikunnassa että myös liikuntatilanteiden valmistelussa. Jotkut liikuntamuodot (triathlon, laskuvarjohypyt, vuorikiipeily) vaativat pelkojen voittamista ja antavat suoranaisia huippuelämyksiä.

Liikuntamuotojen runsaus antaa nykyajan ihmiselle mahdollisuuden toteuttaa itseään juuri hänelle sopivalla tavalla.

Kun edellä kuvatut liikunnan vaikutukset kootaan yhteen saadaan seuraava luettelo

0. Myönteiset odotukset ja käsitys liikunnan hyödyllisyydestä
1. Kehon kokonaisvaltainen reaktio
2. Välittömät mielihyvän kokemukset
3. Mielialan kohentuminen
4. Hallinnan kokemuksen syntyminen
5. Fyysisen kunnon kohentuminen
6. Terveyden tilan paraneminen
7. “Huippuelämysten” syntyminen

Luettelossa “myönteiset odotukset” ei varsinaisesti ole liikunnan seurausta, mutta koska se vaikuttaa merkittävästi siihen, miten liikunta vaikuttaa yksilön psyykkiseen hyvinvointiin, se on syytä laittaa luettelon kärkeen.

Huippuelämyksillä tarkoitetaan liikunnan yhteydessä syntyviä ainutkertaisia ja voimakkaasti vaikuttavia elämyksiä. Tällaisia voi syntyä esimerkiksi hyvin haasteellisen ja vaativan liikuntasuorituksen jälkeen. Myös ryhmän yhteinen liikuntasuoritus voi tuottaa tällaisen kokemuksen.

Liikunnalla on myös joitakin riskitekijöitä, jotka etenkin intensiivisessä liikunnassa voivat tulla esiin. Moniin liikuntamuotoihin sisältyy vammautumisen mahdollisuus. Tällaisten vammojen syntyminen aiheuttaa paitsi kipua, harmia ja epämukavuutta, myös masennusta siitä, ettei voi täysipainoisesti harrastaa liikuntaa.

Liikunta voi myös olla siinä määrin pakonomaista, että sen lisäksi elämään ei mahdu mitään muuta. Jos tavallisen harrastajan on tehtävä kymmenen kilometrin lenkki säästä ja jopa terveydestä riippumatta, ei liikunta enää edistä psyykkistä hyvinvointia.

Kovin intensiivinen liikunta voi lisäksi aiheuttaa väsymistä ja kyllästymistä. Urheilijoille tällainen vaihe on tuttu. Joillekin se on lähes jokapäiväistä. Liikuntaan liittyvä väsymys heijastuu muillekin elämänalueille, joilta liikunta vie voimia pois. Tällainen elämän kapeutuminen voi kostautua silloin, kun liikunnan määrä merkittävästi vähenee. Kilpaurheilijan on joskus vaikea sopeutua arkielämään.

Tällaisia ongelmia on kuitenkin liioiteltu. Ne ovat todellisia, mutta koskettavat lähinnä vain erittäin paljon liikuntaa harrastavia.

Tutkimusteni perusteella annan liikunnan toteuttamisesta seuraavia ohjeita:

1. Mikä tahansa liikunta edistää hyvinvointia, koska se käynnistää psykologisia prosesseja, jotka edistävät hyvinvointia.

2. Intensiivistä, omaehtoista, liikuntaa kannattaa suosia, koska sen hyöty on “kaksinkertainen”. Se synnyttää lähes välittömiä hyvinvoinnin kokemuksia ja edistää pitkällä tähtäimellä fyysistä terveyttä.

3. Työhön liittyvää tai muuta pakonomaista (intensiivistä) liikuntaakaan ei pidä väheksyä, koska sen pitkäaikaisvaikutukset näkyvät fyysisen terveyden kohentumisena. Hyvä terveys taas liittyy hyvinvoinnin kokemiseen.

4. Omaehtoista, itse valittua, liikuntaa kannattaa suosia, koska se edistää hallinnan kokemista. Tällainen liikunta mielletään “omaksi projektiksi”, jonka avulla on mahdollista toteuttaa itse valittuja tavoitteita.

5. Jos liikunnasta unohtuu leikinomaisuus ja vaihtelu, syrjäytyy huomattava osa ihmisistä liikunnan harjoittamisen piiristä.

Milloin liikunta vaikuttaa myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin ?

Erotan kuusi eri tekijää, jotka mielestäni ovat liikunnan myönteisten vaikutusten ehtoja. Arvioin näiden merkitystä kuntoutuksen näkökulmasta.

1. Liikunta- ja hyvinvointivajaus. Jos liikuntaa on jo ennestään tarpeeksi, lisäys ei tuota mainittavaa hyötyä. Samaten, jos ihminen jo voi hyvin, muutokseen ei ole tarvetta. Psykososiaalisen kuntoutuksen alueella tämä ehto toteutuu, sillä mielenterveyspotilaat ja -asiakkaat liikkuvat vähän ja useimmilla on hyvinvointivajausta. Liian vähäinen liikunta on yleistä, mutta koetussa hyvinvoinnissa on yksilöllisiä eroja siten, että osa asiakkaista arvioi oman elämäntilanteensa tyydyttäväksi ja jopa hyväksi. Yleensä “vajauksen” kokeminen motivoi ihmistä etsimään apua. Jos sen sijaan oma tilanne ei tunnu juuri nyt kovin huonolta, halukkuus osallistua kuntoutukseen voi olla vähäistä.

2. Myönteiset odotukset. Liikuntaan liittyvät käsitykset ovat melko myönteisiä, mutta on muistettava se, että monilla on kielteisiä kokemuksia jo kouluajoilta lähtien. Myös tottumattomuus ja ylipainoisuus vaikeuttavat liikunnan aloittamista. Yleiset myönteiset käsitykset eivät siis välttämättä käänny juuri minua koskeviksi myönteisiksi odotuksiksi.

3. Omaehtoisuus. Liikunnan tulisi olla omaehtoista, omalla vastuulla olevaa. Monet asiakkaista ja potilaista ovat tulleet mukaan liikuntaan”painostuksen” ansiosta. Myönteistä on kuitenkin se, että liikuntaharrastus usein jatkuu vuosienkin ajan. Spontaani liikunnan aloittaminen on melko harvinaista, sillä yleensä aloite tulee hoitohenkilökunnalta. Kun omaehtoisuuden puute on yksi keskeinen psyykkisten ongelmien osatekijä, tässä kuntoutuksen haasteet ovat suuria.

4. Panostus. Psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta kysymys on siitä, että liikkuja itse kokee tekevänsä jotakin, joka tuntuu ja vaikuttaa. Kuntoutuksen alueella liikuntaryhmät kokoontuivat yleensä joko kerran tai kahdesti viikossa. Tämä ei varmaankaan ole riittävä panostus, jos tavoitteena on myös elämyksellisesti merkittävä liikunnan määrän lisääntyminen. Kun toisaalta omakohtaista innostusta puuttuu, on määrää vaikea lisätä merkittävästi. Jos haluttomasti suoritettua liikuntaa on paljon, innostus ja omaehtoisuus vähenee.

5. Mielihyvä. Liikunnan harrastaminen päättyy, jos se jatkuvasti koetaan ikävänä, liian vaativana tai rasittavana. Liikuntaa aloittava ymmärtää kyllä alkuvaikeudet, mutta jos kokemukset aina vain säilyvät kilteisinä, lopettamispäätös on helppo. Tutkimustulokset osoittavat, että mielenterveyspotilaat yleensä kokevat liikunnan varsin myönteisesti. Kuitenkin he suhtautuvat varauksin sellaiseen liikuntaan, joka vaatii ponnistelua ja taitavuutta. Liikunnan tulisi olla hauskaa ja kevyttä, jotta mielihyvän kokemus syntyisi. Tällainen liikunta taas ei edistä kuntoa, jos myös se on tavoitteena.

6. Mielekkyys. Mielekkyyden kokemus syntyy useiden eri tekijöiden yhteistuloksena. Teen jotakin sellaista, josta on minulle hyötyä tai joka on aidosti hauskaa. Hyvin tärkeä on myös se arvostus, jota saan kun harrastaan liikuntaa. Jos sen sijaan liikunta tuntuu mielettömältä, sen tarkoitusta tai merkitystä ei ole ymmärretty, lopettamispäätös on todennäköinen. Kuntouttavassa liikunnassa tulee korostaa liikunnan myönteisiä vaikutuksia ja antaa riittävästi myönteistä palautetta tämän ehdon varmistamiseksi.

Liikunnnan, koetun kunnon ja hyvinvoinnin yhteys

Kuviot 1 osoittaa, että liikunnan määrän ja hyvinvoinnin välillä vallitsee positiivinen yhteys. Ne, jotka liikkuvat paljon, kokevat psyykkisen hyvinvointinsa hyväksi. Kuitenkin kuvio osoittaa, että “poikkeukset vahvistavat säännön” eli etenkin vähän liikkuvien joukossa on niitä, jotka silti kokevat vointinsa hyväksi. Tämä on uskottavan tuntuinen tulos, sillä elämässä on paljon muutakin, joka antaa elämään sisältöä ja merkitystä. Yhtä kiinnostava on kuvion oikea ylänurkka, josta taas näkyy, että runsas liikunta lähes takaa sen, että hyvinvointi on hyvä. Paljon liikkuvien joukossa on on vain muutamia, joilla hyvinvoinnin arvio on neutraali, hyvä ja huonon välillä. Tulosta katsottaessa on hyvä muistaa, että vaikutuksen suunta voi käydä myös toisin päin. Hyvinvointi antaa mahdollisuuden harrastaa liikuntaa.

Kuvio 1.
Liikunnan määrän ja hyvinvoinnin pistediagramma yrityksen X työntekijöillä (N=495). Korrelaatio on .37.

Kuviossa 2 yhteys on hiukan selvempi kuin kuviossa 1. Fyysisen kunnon ja psyykkisen hyvinvoinnin kokemukset ovat samansuuntaisia, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Tulosta voidaan lukea niin, että tietty fyysisen kunnon kokemus tuottaa ikään kuin tasaisesti oikealle nousevan tien (vaihteluvälin), jolle psyykkisen hyvinvoinnin arvot sijoittuvat. Kuvio ei ole vaikutussuhteitten osalta yksiselitteinen, sillä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kokemus on kokonaisvaltainen siten, että kumpikin vaikuttaa toinen toisiinsa.

Kuvio 2.
Fyysisen kunnon ja hyvinvoinnin pistediagramma yrityksen X työntekijöillä (N=495). Korrelaatio .51

Mielenterveys ja liikunta: trendejä

Seuraavassa esitän keskustelun pohjaksi varsin rohkeita yleistyksiä. Näihin on lupa suhtautua kriittisesti.

  1. Liikuntamyönteisyys ja -arvostus on viime vuosina lisääntynyt. Liikunnalla on myönteinen imago.
  2. Tutkimusten mukaan aikuisväestön liikunnan harrastamisen määrä on lisääntynyt.
  3. Samanaikaisesti ylipainoisuus on lisääntynyt.
  4. Suomalaisten ravinnon koostumus on muuttunut terveellisempään suuntaan.
  5. Ns. “roskaruoan” syöminen on lisääntynyt erityisesti nuorison keskuudessa.
  6. Etenkin tytöt syövät kouluruokaa valikoiden ja ruokailun väliin jättäen.
  7. Syömishäiriöt ovat yleistyneet.
  8. Varusmiesten kunto on laskenut tasaisesti.
  9. Kaupallinen kilpaurheilu vie parhaat liikuntatilat ja -ajat.
  10. Liikuntalajien määrä lisääntyy ja samalla myös valinnan mahdollisuudet lisääntyvät.
  11. Kaupallinen kilpaurheilu nielee suhteettoman paljon yhteiskunnan resursseja, jotka ainakin osaksi ovat poissa kuntoliikunnalta.
  12. Erityisliikunnan merkitys on ymmärretty fyysisen kuntoutuksen alueella.
  13. Mielenterveystyössä liikuntaan suhtaudutaan ristiriitaisesti. Sitä ei nähdä keskeisenä hoidon ja kuntoutuksen osatekijänä.
  14. Liikunnanohjaukseen käytetettävissä olevat resurssit ovat mielisairaaloissa pikemminkin vähentyneet. Avohoidossa julkisia virkoja ei käytännössä ole lainkaan.
  15. Yhdistysten ja järjestöjen tarjoamissa mielenterveyspalveluissa liikunnan merkitys on vahvistunut.
  16. Mielenterveys- ja potilasyhdistykset ovat lisänneet panostusta liikuntaan ja saaneet tuloksia aikaan.
  17. Mielenterveysasiakkaiden ja -potilaiden asenteet liikuntaan ovat pääosin myönteisiä.
  18. Erityisliikunnan, järjestöjen ja urheiluseurojen puitteissa tapahtuva yhteistyö ja siihen liittyvät kokeilutoiminta on lisääntynyt.
Liikunta Martti Jätä kommentti

Miksi kansa ei liiku? Mitä on tehtävissä?

Lyhennelmä, Liikuntalääketieteen päivät 2004

Otsake antaa ymmärtää, että kansa ei liiku. Liikuntaa harrastavia on tutkimusten mukaan aika paljon. Jos kuitenkin tavoitteeksi asetetaan jokin sellainen liikunnan määrä, joka tuottaa maksimaalisen terveyshyödyn, liian vähän liikkuvien määrä on noin 3/4 väestöstä. Väestössä on paljon ihmisiä, jotka eivät liiku juuri olenkaan, mikä johtaa etenkin iän karttuessa terveysongelmiin.

Ajattelemme, että tälle pitäisi tehdä jotakin, sillä vähäisestä liikunnasta (1) koituu itselle ikävyyksiä ja (2) yhteiskunta joutuu maksamaan seuraukset. Ratkaisu on periaatteessa yksinkertainen: liikunnan lisääminen ei edellytä muuta kuin että ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee lenkille tai pelaamaan jotakin pallopeliä. Kun näin ei tapahdu omasta aloitteesta, voiko asialle tehdä jotakin ja pitäisikö sille tehdä jotakin? Monia mahdollisuuksia on tarjolla. Kansa voidaan suorastaan lailla määrätä liikkumaan Spartan mallin mukaan tai sitten koetetaan käyttää mahdollisimman pehmeitä keinoja, sellaisia keinoja, joita on käytettykin viime vuosina. Ihmiset eivät hyväksy ankaria keinoja vapauksia arvostavassa kulttuurissa.

Pohtimalla ensin kysymystä “Miksi kansa ei liiku” voidaan saada vihjeitä siihen, mitä on tehtävissä. Monissa tutkimuksissa on kysytty ihmisten omia selityksiä. Näiden mukaan syitä on kolme: Ei ole aikaa liikuntaan, liikunta on kurjaa ja ei ole mahdollisuuksia liikuntaan. Voiko näihin selityksiin luottaa? Nisbett ja Ross (1980) herättivät huomiota väitteellä, jonka mukaan ihmiset eivät ymmärrä oman toimintansa syitä. Noista kolmesta uskottavin on syy, että ei pidä liikunnasta. Miksi tekisi sellaista, mikä on tylsää ja rasittaa tai jossa tuntee itsensä kehnoksi muihin verraten? Ajankäyttö sen sijaan on useimmiten valintakysymys. Moneen muuhun asiaan riittää aikaa. Mahdollisuuksia liikuntaan on paljon, kun vain haluaa niitä käyttää. Toki maaseudulla halleja on vähemmän kuin kaupungeissa ja keskikaupungilla voi olla matkaa hyvälle hiihtoladulle, mutta myös kotona voi tehdä yhtä jos toista kuntonsa hyväksi.

Valitettavasti “minä nyt” voittaa usein “minä myöhemmän” tarjoamat upeat, mutta niin kaukana olevat kuvat terveestä sielusta terveessä ruumiissa. Joka päivä liikuntaa ja terveitä elämäntapoja haittaavia houkutuksia on paljon.

Gerard Wilden käsite tulevaisuusorientaatio tarkoittaa kokemusta siitä, missä määrin ihminen uskoo tulevaisuuden tarjoavan jotakin myönteistä (Carr, 2004). Tutkimusten mukaan tämä orientaatio heikkenee esimerkiksi vaikeiden mielenterveysongelmien myötä. Yleensäkin yhteiskunnan marginaaliin pudonneet ihmiset näkevät tulevaisuuden synkin värein tai kerta kaikkiaan tyhjänä. Sen sijaan hyvinvoivat, hyvätuloiset, koulutetut ihmiset suuntautuvat tulevaisuuteen ja ottavat usein vaarin terveyteen liittyvistä ohjeista.

Edellä kuvatun perusteella tärkein liikuntaa ja muutakin terveyden vaalimista edistävä keino on syrjäytymisen ennalta ehkäisy. Toiseksi tärkein on syrjäytyneiden ihmisten elämänotteen palauttaminen integroimalla heitä uudelleen yhteiskuntaan. Ei ole mitään järkeä vaalia terveyttään, jos kokee elämänsä turhaksi ja mielettömäksi.

Hyvinvoivan ihmisen innostaminen liikuntaan on aika vaikea tehtävä. Kun elämä sujuu hyvin, miksi siihen pitäisi saada jotakin lisää? Pitääkö heitä ahdistaa kuvauksilla tulevaisuudesta, jossa heitä odottavat monenlaiset vaivat ja varhainen kuolema? Tämäntapaisia viestejä on paljon tarjollakin ja joihinkin ne purevat. Toinen tapa on houkutella heitä liikuntaan kertomalla, mitä hyviä asioita heidän elämästään vielä puuttuu. Voit toteuttaa itseäsi liikunnalla ja voit saada jopa huippuelämyksiä!

Hyvä valistuksen kohderyhmä ovat ne, joilla tuo “minä nyt” on huonossa kunnossa. Kun ei jaksa, heikottaa, uuvuttaa, kolottaa ja puuskuttaa niin kunto- ja kuntoutuskursseille osallistuminen alkaa kiinnostaa. Tällaisia kursseja on valtavasti tarjolla, joskaan niiden tulokset eivät pitkällä tähtäimellä ole kovin hyviä. Silti joillekin voi liikunta tarttua mukaan näilläkin kursseilla. Ongelma on siinä, että kun ihmisiä parin viikon ajan kaikin tavoin kannustetaan, tuetaan ja ohjataan, he voivat pudota kuin tyhjän päälle eikä sisäinen motivaatio pääse kehittymään.

Näiden lisäksi on suuri joukko ihmisiä, jotka ihan itsekseen ottavat varteen ohjeista ja neuvoista tai kaverin puheista ja lähtevät liikuntaan mukaan. Liikuntapuhetta ja -kirjoitusta on tarjolla runsain mitoin. Aika ajoin vaikuttaa siltä, että liikunta on suorastaan kansalaisvelvollisuus siinä mielessä, että ajan hermolla olevan ihmisen pitää harrastaa liikuntaa.

Ainakin yhtä vahva liikunnan virittäjä on nykyajan ihmisen minäkeskeisyys. Liikunta on oiva mahdollisuus hallita omaa minuutta kehon avulla. Liikunnan avulla voi toteuttaa itseään ja saada muilta ihailua osakseen. Tähän liittyy narsistisia piirteitä, mutta ehkä on parempi olla liikkuva narsisti kuin liikuntaa karttava nynnerö.

  • Carr, A. (2004). Positive psychology. The science of happiness and human strengths. Hove: Brunner & Routledge.
  • Nisbett, R.E. & Ross, L. (1980). Human inference: Strategies and shortcoming of social judgment. Englewood cliffs, NJ: Prentice Hall.
  • Ojanen, M., Svennevig, H., Nyman, M, Halme, J. (2001). Liiku oikein, voi hyvin. Liikunnan merkitys hyvinvoinnille. Helsinki: Liikuntatieteellinen seura.
Liikunta Martti Jätä kommentti

Liikunnassa on voimaa!

Ulla Ojalan haastattelu TEHY-lehteen

Ingressi: Ahkerasti lentopalloilua harrastavan psykologian professorin Markku Ojasen mukaan eri liikuntalajit tukevat monin eri tavoin hyvää elämää. Esimerkiksi hänen omimmassa lajissaan, sosiaalisessa pallopelissä, toteutuvat hyvän elämän perustekijöistä fyysinen hyvinvointi, osallistuminen ja aktiivisuus, yhteenkuuluvuus ja turvallisuus, hyvinvoinnin kokeminen sekä innostus.

Ojasella on kokemusta liikunnasta myös mielenterveyspotilaiden hoidossa.

Palloilusali B:stä kuuluu kauas käytävään sisäpelitossujen vingahduksia, iskulyöntien pauketta ja kannustushuudahduksia, kun kymmenkunta opiskelijaa ja henkilökunnan edustajaa pelaa lentopalloa Tampereen yliopiston miesten vuorolla, kuten aina torstain alkuillasta.

Verkolla askaroi pitkä mies, psykologian professori Markku Ojanen, jonka paterit ja passit uppoavat vastustajan kenttään vaivattoman tuntuisesti. Yliopiston psykologian laitosta johtava professori on pelannut lentopalloa lapsuudestaan saakka eli viitisenkymmentä vuotta.

– Ei siellä kotikylällä oikein ollut muita liikuntamahdollisuuksia kuin lentopallo ja yleisurheilu, ja kun raamit olivat hyvät ja taidot karttuivat, niin aloin pärjätä tässä pelissä. Nykyään pelaan pääasiassa varmaankin siksi, että hallitsen lajin.
Vähän aikaa tuumittuaan professori sanoo pelaavansa myös siksi, että lentopallo tarjoaa sosiaalisia kontakteja ja varsinkin yliopiston liikunnan alkuvuosina jälkipeli saunassa oli, ellei nyt tärkeämpää, niin ainakin yhtä tärkeää kuin itse peli.
– Kun muuten olen aikalailla yksin viihtyvää sorttia, niin tämä tuo vastapainoa, perustelee Ojanen ja pyyhkii hikeä kasvoiltaan. Muut jäävät vielä selvittämään kolmannen erän, mutta me siirrymme palloiluhallin aulatilan istuinryhmään ruotimaan, millä tavoin eri liikuntamuodot tukevat hyvää elämää.

Yhteisöllisyydestä yksilökeskeisyyteen

Professori Ojanen on tutkinut onnellisuutta 20 vuoden ja liikuntaakin jo 10 vuoden ajan.
_ Liikunnasta ei pidä ajatella liikaa eikä liian vähänkään. Yhdelle sillä on hyvin suuri merkitys, toiselle taas vähäisempi, ihmisestä riippuen, pohjustaa Ojanen.
Tällaisesta yksilökeskeisestä näkökulmastahan me länsimaiseen kulttuuriin kasvaneet ihmiset tahdomme tarkastella sekä liikuntaa että hyvää elämää.
Joskus ammoisina aikoina liikunta palveli yhteisön kiinteyttä ja vahvisti sitä ulkoisia haasteita vastaan, mutta tänä päivänä liikunta on mielihyvän tai itsensä toteuttamisen ja kehittämisen väline, jolla tavoitellaan esimerkiksi hyvää terveyttä tai trimmattua ulkonäköä.
– Kulttuurimme suorastaan vaatii meitä itsekkäästi nauttimaan omasta kehostamme sekä hellimään ja haastamaan sitä. Mutta samaan aikaan liikunta voi parhaimmillaan aidosti tukea psyykkistä hyvinvointia yksilökeskeiseksi muotoutuneessa kulttuurissamme, joka jättää ihmisen hyvin haavoittuvaksi. Hänhän on yksin vastuussa itsestään sosiaalisen turvaverkon puuttuessa, kuvailee Ojanen.
Useissa tutkimuksissa on vakuuttavasti osoitettu liikunnan sairauksia ehkäisevät, hoidolliset ja kuntouttavat vaikutukset. Liikunta edistää hyvinvointia kohentamalla fyysistä terveyttä ja vähentämällä ahdistusta ja masennusta.
Toisekseen liikunnan, koetun kunnon ja hyvinvoinnin välillä on itseään vahvistava kehä. Hyvinvoiva ihminen liikkuu ja toisaalta liikkuva ihminen voi hyvin.
– Se, kumpi vaikuttaa enemmän kumpaan, onkin jo pulmallisempi juttu, sanoo Ojanen.
Koetun kunnon asema tällä kehällä on mielenkiintoinen ja kertoo mielen voimasta. Lisääntynyt liikunta nimittäin tuottaa kunnon kohentumisen kokemuksen, vaikka sitä ei voitaisikaan fysiologisin mittauksin todeta. Markku Ojasen mukaan juuri tunne oman kunnon kohentumisesta saattaa olla tärkeä välittävä tekijä hyvinvoinnin lisääntymisen kannalta.
Mutta jotta päästäisiin liikunnan ja hyvinvoinnin sidoksen ytimeen, täytyy ensin selvittää, mitä on hyvä elämä.

Hyvän elämän perustekijät

– Lyhyesti sanottuna hyvä elämä koostuu laadukkaasta elämästä ja hyvinvoinnin kokemisesta. Edellinen tarkoittaa elämän ulkoisia ehtoja, joita joku ulkopuolinenkin voi arvioida ja jälkimmäinen ihmisen omaa kokemusta. Lisäksi elämän laatua tai hyvinvointia on vaikea määrittää ottamatta moraalista tai eettistä kantaa siihen, mikä on ihmiselle hyväksi, kiteyttää Ojanen vastauksen tähän kaikkea muuta kuin helppoon kysymykseen.
Käsitykset hyvästä elämästä ovat ihmiskunnan historian kuluessa vaihdelleet. Professori Ojanen on päätynyt seitsemään hyvän elämän perustekijään, joille mielihyvän, ilon, tyytyväisyyden ja onnellisuuden tunteet ja kokemukset rakentuvat. Näitä ovat hänen mukaansa ensinnäkin terveys ja fyysinen hyvinvointi, toiseksi vastuullisuus, moraalinormien noudattaminen, osallistuminen ja aktiivisuus, kolmanneksi rakkaus, kiintymys ja yhteenkuuluvuus, neljänneksi oikeudenmukaisuus ja turvallisuus, viidenneksi tehokkuus, taitavuus, tuloksellisuus ja hallinta, kuudenneksi hyvinvoinnin kokeminen, tarkoitus, sisäinen rauha ja tasapaino sekä seitsemänneksi toiveikkuus, innostus, kiinnostus ja luovuus.

Näistä elementeistä rakkaus, tehokkuus, tarkoitus ja kiinnostus vaikuttavat suoraan hyvinvointiin. Ne ovat Markku Ojasen mielestä aivan perustavanlaatuisia hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Terveys, vastuullisuus ja oikeudenmukaisuus puolestaan vaikuttavat hyvinvointiin epäsuorasti sillä tavoin, että niiden vaikutukset alkavat näkyä vasta, kun näissä asioissa alkaa ilmetä ongelmia.

Ojanen muistuttaa, että ihminen voi olla tyytyväinen ulkoa katsoen epätyydyttävissä olosuhteissa ja toisinpäin.
Hän hahmottelee myös liiallisen liikuntariippuvuuden hyvän elämän perustekijöiden kautta.
– Eri tekijöiden keskinäinen tasapaino on tärkeä. Jos mikä tahansa seitsemästä elementistä saa muita paljon suuremman painoarvon, muut alueet alkavat kärsiä. Jos ihminen pitää huolta terveydestään liikkumalla vaikkapa perheen eli yhteenkuuluvuuden ja kiintymyksen kustannuksella, se on merkki liiallisesti liikuntariippuvuudesta.

Liikuntalajin valinta kertoo arvoista

Markku Ojanen ryhmittelee liikuntalajit viiteen erilaiseen liikuntamuotoon; autonomiseen, elämys-, sosiaaliseen, tavoitteelliseen ja filosofiseen liikuntaan. Näillä kaikilla on omia vahvuuksiaan hyvän elämän osatekijöiden näkökulmasta katsottuna ja eri ihmiset saattavat harrastaa samaakin lajia eri syistä.
Liikuntamuodot toimivat samalla viitenä erilaisena tapana rakentaa ja arvottaa elämää.
– Samalla kun valitsee liikuntalajia, törmää auttamatta kysymykseen siitä, mikä tuntuu elämässä tavoittelemisen arvoiselta. Liikuntalajin valinta toisaalta heijastaa ihmisen asenteita ja tavoitteita, ja toisaalta taas laji vaikuttaa hänen persoonallisuuteensa.
Esimerkkinä hän mainitsee henkilön, joka arvostaa korkealle fyysistä kuntoa. Hän valitsee todennäköisesti liikuntamuodokseen tavoitteellisen liikunnan ja lajikseen vaikkapa kehoa monipuolisesti treenaavan uinnin tai hiihdon.

Flow, elämyksellisyys ja tavoitteellisuus

Jokainen meistä on varmasti joskus tempautunut mukaan liikuntaan niin, että kaikki muu ympäriltä unohtuu. Ojanen nimittää tällaista kaiken huomion vaativaa liikuntaa autonomiseksi liikunnaksi, joka synnyttää ns. flow-tilan, joka voitaisiin kääntää vaikkapa ajan riennoksi. Autonomiselle liikunnalle on ominaista, että se tuntuu hyvin kiinnostavalta ja mukaansatempaavalta, se vie täysin mukanaan, ja siitä on vaikea irrottautua.
Ojasen mielestä flow-liikunnan erityisenä vahvuutena on toiveikkuuden, innostuksen ja kiinnostuksen ylläpitäminen.
– Monet, ehkä useimmat liikuntalajit, voivat tuottaa flow-tilan, kuten myös esimerkiksi kirjallisuuden tai musiikin harrastaminen, vertaa Ojanen.
Elämyksellinen liikunta taas antaa erityisesti hyvinvoinnin kokemuksia sekä tarkoituksen ja sisäisen rauhan tunteita. Tällaisia lajeja ovat vaikkapa vuorikiipeily, riippuliito tai koskenlasku, jotka aiheuttavat vaativuutensa tai haastavuutensa takia voimakkaita tunteita.
Tavoitteellisessa liikunnassa taas oleellista ovat tavoitteet ja niihin pääseminen. Liikunta voi siis olla väline, jolla saavutetaan terveyttä, menestystä tai rahaa. Toisaalta tärkeää voi olla omien tulostavoitteiden toteuttaminen.
Yleensä tavoitteellisen liikuntamuodon valinneille, kuten vaikkapa innokkaille pitkänmatkan juoksijoille tai bodaajille, tulosten ja käyntien kirjaaminen on keskeinen osa liikuntaa. Tavoitteellinen liikunta tukee elämässä erityisesti terveyttä ja fyysistä hyvinvointia kohentavia sekä tehokkuuden, taitavuuden ja hallinnan osa-alueita.

Suosikkina sosiaaliset ja filosofiset lajit

Markku Ojasen suosikkiliikuntamuoto on sekä teorian että käytännön tasolla sosiaalinen liikunta, ja filosofinen liikunta tulee hyvänä kakkosena. Hän tahtoo uida sinnikkäästi vastavirtaan yksilökeskeisessä kulttuurissamme, sillä hänen mielestään yksilön elämän tarkoitus löytyy hänen osallisuudestaan ihmisten yhteisöön.
– Mielelläni näkisin liikunnassakin yhteisöllisiä ideoita. Mitä enemmän lajissa on hyvinvointia tukevia elementtejä, sitä parempi laji on psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Siksi sosiaaliset ja filosofiset liikuntamuodot ovat mielestäni monipuolisimpia. Mutta mitään liikuntalajeja en toki väheksy.
Filosofinen liikunta tukee Ojasen käsityksen mukaan ainoana liikuntamuotona kaikkia seitsemää hyvän elämän perustekijää, joista kaikkein eniten tarkoituksen ja tasapainon kokemisen osa-alueita.
Ojasen mukaan liikunnan filosofista ulottuvuutta on vaikea pelkistää.
– Vanha sanonta ”Terve sielu terveessä ruumiissa” kertoo tästä pyrkimyksestä jotakin, mutta tavoitteena on saavuttaa vielä enemmän, henkisen kasvun kohonnut tila tai sisäinen uudistuminen. Jooga on hyvä esimerkki filosofisesta liikunnasta, luonnehtii Ojanen.
Sosiaalinen liikunta tukee voimakkaimmin rakkauden, kiintymyksen ja osallisuuden osa-alueita. Ojanen näkee sosiaalisena lajina paitsi selkeät joukkuepelit, myös vaikkapa monet ohjatut ryhmäliikuntamuodot, joissa yhteinen rytmi imee mukaansa.

Pisteellä voittoon

Muita pelaajia alkaa valua pukuhuoneen kautta uloskäynnin suuntaan. Peli päättyi lopulta Ojasen puolen niukkaan yhden pisteen voittoon. Vastapuolikin alkoi kuulemma saada pisteitä professorin lähdettyä kentältä.
– Enää vuosiin ei ole ollut niin oleellista, voittaako vai häviääkö oma joukkue, mutta se on mukavaa, jos jonkun pallon silloin tällöin voittaa, kuvailee Ojanen.

Kainalo 1:
Otsikko: Mielenterveyskuntoutujat

Professori Markku Ojasella on kokemusta liikunnasta myös osana mielenterveyspotilaiden kuntoutusta. Tampereen yliopiston psykologian laitos nimittäni toteutti Liikunta mielenterveyspotilaan avohoidon tukena -projektin, jonka tavoitteena oli arvioida ja kehittää sellaisia toimintamalleja, joissa liikunnan avulla voidaan edistää mielenterveyspotilaiden psykososiaalista tilaa ja selviytymistä avohoidossa.
Projektin aikana havaittiin, että liikunnan käyttö hoidon ja kuntoutuksen tukena on haasteellinen tehtävä, sillä mielenterveyspotilailla on useita liikkumiseen vaikuttavia ongelmia, kuten suurta ylipainoa ja kuntomittausten osoittamaa heikkoa fyysistä kuntoa. Myös kokemuksellinen kunto on varsin heikkoa. Myös muissa terveyteen liittyvissä asioissa saattaa olla ongelmia. Mm. tupakointi on yleistä ja itsehoidossa ja hygieniassa on puutteita. Terveysriskien kasautuminen on erityisesti ongelma.
Haasteet ovat suuret, mutta Ojanen uskoo, että oikealla motivoinnilla ja sopivan liikuntamuodon valinnalla voidaan kuitenkin tukea potilaan hyvinvointia.
– Liikunnasta saadut kokemukset olivat enimmäkseen myönteisiä, joskin erityisesti intensiivisempi liikunta koettiin kielteisenä, kuvailee Ojanen.
Professori Ojanen on tällä hetkellä mukana Suomen Mielenterveysseuran kolmivuotisessa mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämishankkeessa. Hankkeeseen on valittu yksitoista kuntaa, joilla on halukkuutta kehittää mielenterveyskuntoutujien liikuntatoimintaa. Pilottikunnissa perustettiin viime vuoden aikana parikymmentä liikuntaryhmää.

Kainalo 2:
Otsikko: Ojasen onnellisuusohjelma

  1. Anna aikaa kaikkein rakkaimmalle harrastuksellesi.
  2. Tiedosta elämääsi kuuluvat hyvät asiat.
  3. Harrasta liikuntaa. Valitse sellainen laji, josta nautit.
  4. Ilahduta läheisiäsi, ystäviäsi, ketä vain.
  5. Osallistu vapaaehtoistyöhön.
  6. Pysähdy, lepää, laiskottele.

(Markku Ojanen: Ilo, onni, hyvinvointi, Kirjapaja 2001)

Liikunta Martti Jätä kommentti

Lasten ja nuorten liikunnan ilo

Lempäälän Kisa 100 vuotta, 2004

Missä olette nähneet todellista, aitoa liikunnan iloa? Sellaista, joka suorastaan pursuaa ja näkyy kokonaisvaltaisesti eleinä ja ilmeinä. Omien havaintojeni perusteella tarjoan tällaisen luettelon:

  1. Juuri kävelemään oppinut lapsi – miten riemullisia ovatkaan hänen ensimmäiset askeleensa!
  2. Vasikat ensimmäistä kertaa talven jälkeen laitumella. Hyppelystä ei tahdo tulla loppua ollenkaan. Jopa vanhat arvokkaat lehmät ottavat muutaman hyppyaskeleen.
  3. Alle 10-vuotiaat lapset pulkka- tai vesiliukumäessä. Kun viime talvena 12-vuotiaan Riston kanssa laskimme yhdessä rattikelkalla mäkeä, Risto totesi, että ei tämä ole ihan yhtä kivaa kuin ennen. Minusta se oli yhtä kivaa kuin ennen ja olisin halunnut jatkaa.
  4. Alle 6-vuotiaiden tanssi- ja liikuntaesitykset ovat yleensä vallan riemukkaita myös katsojien kannalta.
  5. Myös kehitysvammaisten liikuntaesitykset ovat täynnä liikunnan iloa ja aitoa ylpeyttä osaamisesta.
  6. Leikkiessäni poikien kanssa tuolipalloa olemme joskus nauraneet ihan kippurassa kommelluksille. Olen aina valmis tähän jaloon liikuntalajiin, josta olemme kehitelleet omia hienoja sovelluksia.
  7. Puulaakipallottelussa on useimmiten ihan rattoisaa ellei joukossa ole paljon tosikkoja. Aina sinne yksi tosikkokin silti mahtuu!
  8. Mummuilla ja vaareilla on ihan hauskaa esimerkiksi jossakin vesialtaassa.

Liikunnan iloa voi ihan vilahduksittain nähdä myös urheilukentällä, mutta ei sitä juuri näe harjoituksissa, kilpailuista puhumattakaan. Voitoista voidaan iloita, mutta se ei ole sitä liikunnan iloa, josta nyt puhun. Toivottavasti en vie teiltä juhlatunnelmaa, kun puhun tällaisia.

Olen itsekin harrastanut aika paljon kilpaurheilua, viimeksi olin mukana ikämiesten kolmiottelussa. Pakkaan vaan aina jäämään toiseksi tuo Hopun Jaakko on niin mahdoton ottelija. Olen kilpaillut lapsena yleisurheilussa ja myöhemmin lentopallossa ja hiukan tenniksessäkin. Ei minulla mitään kovin kauheita kokemuksia ole, vaikka tappioitakin on tullut. Silti olen alkanut yhä enemmän vieroksua kilpaurheilua. Doping tässä on yhtenä kielteisenä tekijänä.

Kaikki täällä olijat tietävät, että liikunta edistää terveyttä. Jos lapsi ei liiku, jotakin on pahasti vialla. Jos ei hänessä itsessään niin hänen vanhemmissaan. Luonnollinen liikunta riittää pitkälle, jos vanhemmat eivät lastaan jatkuvasti hyysää ja kuljettele autolla joka paikkaan. Ilman muuta on mainio asia, jos lapsella tai nuorella on jokin liikuntalaji, jota he mieluusti harrastavat. Monissa lajeissa lapsi saa sosiaalisia kontakteja ja oppii myös noudattamaan sääntöjä.

Monet vannovat kilpailun nimeen. Lapsilla on kilpailuvietti, joka vaatii tyydyttämistä. Kilpailu on yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima. En jaksa innostua näistä puheista, vaikka myönnän, että länsimaiset lapset ihan halukkaasti osallistuvat kilpailuihin johonkin 12. – 13.  ikävuoteen asti. Tunnetaan kulttuureita, joissa juoksukilpailuista ei tule mitään, kun kukaan ei suostu voittamaan. Tämä on meistä ihan kummallista, mutta noissa kulttuureissa arvostetaan yhteistoimintaa ja tajutaan se, että tappio voi lannistaa. Tieteelliset tutkimukset muutenkin osoittavat, että yhteistoiminta on lähes aina parempi suoritusten lähde kuin kilpailu.

Tietenkin lapsen on opittava kestämään vastoinkäymisiä. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Siinä mielessä häviämisen oppiminen on kyllä ihan tarpeellista. Harmillista vain on se, että etenkin yksilölajeissa on vain yksi voittaja, muut ovat häviäjiä. Olympiakisoissa hopea hävitään ja neljäs on kuin maansa myynyt. Pronssi voi sentään olla jotakin, sillä mitali tuli kotiin. Lapsi ei ole ihan näin hölmö, vaan osaa iloita mistä tahansa palkinnosta. Joukkuelajeissa tilanne on sillä tavoin parempi, että voittoja tulee keskimäärin 50%, mutta surkea on niiden joukkueiden osa, jotka saavat aina turpiinsa. Olen itsekin joskus pelannut sellaisen kauden, jossa kaikki meni pieleen. Se oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Joukkuelajeissa kilpaillaan myös huomiosta ja peliajasta, mikä rasittaa yhteishenkeä. Kaikki pelaa -idea on hieno asia, mutta pulmansa siinäkin.

Kentän laidalta seuraten joukkuelajien harjoitukset eivät ole kovin iloista meininkiä, vaan usein totista puuhaa. Eikä harjoituksissa pidä ollakaan hauskaa, voisi joku tähän sanoa.

Kun ihmettelemme, miksi monet lapset katoavat kilpaurheilun parista tuossa 13-15 vuoden iässä, syynä on varmaankin se, että palkitsevia asioita on liian vähän. Häviäjiä on paljon enemmän kuin voittajia. Haavoittuvuus omaan itseen nähden lisääntyy eikä kovaa kritiikkiä ole helppo ottaa vastaan.

Miten todellista iloa voisi palauttaa liikuntaan? Minulla on muutamia ohjeita, joita toivon teidän pohtivan.

  1. Suositaan pelejä ja leikkejä, joissa kukaan ei häviä tai ainakin häviäminen on sattumanvaraista.
  2. Joukkueiden koostumusta vaihdellaan pelien aikana vaikka niin, että koko ajan joukkueiden välillä on vaihtoa.
  3. Ns. kuvioita ei pidä treenata liian varhain eikä ainakaan liian paljon.
  4. Palkitaan omien tulosten parantamisesta ja aktiivisesta osallistumisesta.
  5. Vanhemmat pitävät suunsa kiinni kentän laidalla. Kannustaminen sentään on sallittua.
  6. Missään tapauksessa lasta ei moitita häviöstä hänen tullessaan kotiin.
  7. Summasesta ei kukaan lasten valmentaja saa ottaa oppia.
  8. Kilpailuja voi olla, mutta häviötä ei tarvitse vihata. Pikemminkin häviöihin pitää suhtautua luonnollisena asiana.
  9. Ns. höntsyliikunnalle pitäisi löytyä nykyistä enemmän tilaa.
  10. Kilpailuissa voittaminen ei ole lapsen elämässä pääasia – eikä toivottavasti aikuisenkaan elämässä.

Haluan lopuksi sanoa, että arvostan suuresti niiden työtä, jotka ovat lasten ja nuorten liikunnassa mukana. Kritiikkini kohdistuu niihin yhteisiin asenteisiin, joiden annamme kuin huomaamatta estää liikunnan ilon kokemista. Ilon keskeisiä aineksia ovat luovuus, yllättävyys, monipuolisuus ja huumori. Näille pitää liikunnassa löytää tilaa. Kaavamaisuutta ja totisuutta pitää karttaa.

Nettiviikot Martti Jätä kommentti

Nettiviikko 18/2009

Markun uusin kirja, Hyvinvoinnin käsikirja, on juuri ilmestynyt Kirjapajan kustantamana. Sitä saa nyt ostettua vaikkapa Akateemisesta, Suomalaisesta tai AdLibriksestä, sekä toki suoraan meiltä kirjakaupasta.

Tähän uuteen, Hyvinvoinnin käsikirjalle pyhitettyyn sivuosioon olemme ensialkuun lisänneet kirjasta ulosjätetyn lähdeluettelon luvuittain asiasta kiinnostuneille kirjan lukijoille sekä kuvat kirjan etu- ja takakannesta.

Kirjan julkaisun myötä Markku on myös kirjoittanut pitkän nettiviikon, joka käsittelee niin kirjaa, onnellisuutta, yliopistojen pääsykoevalintamenetelmiä kuin tulospalkkioitakin. Nettiviikon voit lukea kokonaisuudessaan seuraavasta.

Lue lisää

Elokuva Martti Jätä kommentti

Neljä Robert Lippertin tuottamaa elokuvaa

Robert Lippert, Sr. tuotti vuodesta 1946 lähtien noin 175 elokuvaa. Ennen ryhtymistään tuottajaksi hän oli hankkinut omistukseensa yli 100 teatteria eri puolilla Yhdysvaltoja. Suuri osa Lippertin tuottamista elokuvista oli länteen liittyviä, mutta joukossa oli myös kaikkia muitakin lajeja edustavia elokuvia. Lippert toimi tuotantoyhtiön omistajana, mikä edellytti, että jokaisella elokuvalla oli oma tuottamisesta vastaava henkilö. Elokuvat tehtiin yleensä hyvin halvalla 7-10 päivässä. Poikkeuksena on Little Big Horn, jossa on varsin vahva näyttelijäkaarti, jonka lisäksi elokuva on tehty suurelta osin varsin vaativissa olosuhteissa. Melko vaatimattomalla rahoituksella on saatu aika paljon aikaan. Kit Parker on tuottanut DVD:lle joitakin Lippertin elokuvia, joista katsoin peräkkäin seuraavat neljä:

The Lonesome Trail, 1955, 73 min.
The Silver Star, 1955, 73 min.
Little Big Horn, 1951, 86 min.
Rimfire, 1949, 64 min.

Ohjaajat olivat edellä kuvatussa järjestyksessä Richard Bartlett, Richard Bartlett, Charles Marquis Warren ja B. Reeves Eason.

Lippertin näyttelijät olivat aika erikoista joukkoa. Hänen yhtiönsä elokuvissa oli mukana melko tunnettuja nimiä, mutta heidän osansa saattoivat olla hyvin pieniä. Wayne Morris on Lonesome Trailin näyttelijäluettelossa ensimmäisenä, mutta hänellä on vain pieni osa baarimikkona. Edgar Buchanan ja Lon Chaney, jr. ovat Silver Starissa päätähdet, mutta varsinainen sankari on tuottaja Earle Lyon. Lyon tuotti myös Lonesone Trailin, jossa hänellä oli konnan osa. Marie Windsor kuului Lippertin kaartiin keskeisenä naisosien esittäjänä. Hän on mukana kaikissa muissa paitsi Rimfiressä. Earle Lyonin haastattelu on mainio lisuke Lonesome Trailissa.

Elokuvista on paras The Silver Star, joka muistuttaa High Noonia. Sankari Earle Lyon (kaupungin sheriffi) ei halua puuttua asioihin, vaikka kaupunkiin on saapunut kolme palkkamurhaajaa, jotka ovat saaneet tehtäväkseen Lyonin tappamisen. Yksi näistä kolmesta on ohjaaja Bartlett, mikä kuvastaa Lippertin tapaa säästää kustannuksia. Sankari käy pitkään taistelua itsensä kanssa, mutta puuttuu lopulta odotetusti asioihin. Hänen todellinen motiivinsa jää hiukan epäselväksi. Välillä vaikuttaa siltä, että hän pelkää noiden kolmen miehen kohtaamista. Hän korostaa, että kyseessä on kaupunkilaisten yhteinen asia eikä asiaa voi jättää yksi sheriffille. Elokuvan vuoropuhelu on varsin uskottavaa ja lopun revolveritaistelu on hyvin kuvattu. Edgar Buchanan on aina täsmälleen samanlainen kaikissa osissaan. Hänen tyyliinsä kuuluu epäselvä mutina toisesta suupielestä. Buchanan on myös Lonesome Trailissa mukana. Elokuvassa toistuu Jimmy Wakelyn säveltämä ja laulama balladi High Noonin tapaan. Koska High Noon on vuodelta 1952, se on ollut elokuvan esikuvana. Minua tuo toistuva laulaminen alkoi ärsyttää, vaikka Wakelyn ääni ei ole hassumpi. Kriittinen Brian Garfield (Western films) toteaa, että elokuvassa on kosolti charmia ja realismia. “It is superior fare”, hän päättää arviointinsa. Miinuspuolelle voidaan laskea elokuvan verkkaisuus, jopa ajoittainen jahkailevuus.

Brian Garfield kohtelee lempeästi myös Little Big Hornia, josta en pitänyt. Siinä on liikaa tyypillisiä ratsuväkielokuvien junenkäänteitä, kuten luutnantin (John Ireland) ja kapteenin (Lloyd Bridges) riita jälkimmäisen vaimosta (Marie Windsor). Elokuva antaa myös tavanomaiset lyhyet esittelyt sotilaista, joiden joukossa on sekä nuoria että vanhoja, noviiseja että kokeneita. Tämän kai pitäisi edistää samaistumista heihin. Musiikki pauhaa amerikkalaisten sotilaiden rohkeuden ylistystä. Pahat intiaanit vaanivat kaikkialla näitä urhoollisia miehiä. Tätä kovin traditionaalista juonta ei ole helppo niellä. Elokuva on kyllä ammattitaidolla tehty, mutta sankareihin ei isommin samaistu. Bridges äksyilee eikä Irelandkaan isommin innosta. Juonena on ratsuväen osaston pyrkimys varoittaa Custeria uhkaavasta vaarasta. Huomasin toivovani, että varoitus ei ehdi perille. Tapahtuma tuskin perustuu historiaan.

Rimfire on aika omituinen elokuva. Siitä ei oikein tiedä, mihin suuntaan se on menossa. James Millican ei varmaankaan ole ollut monessa elokuvassa sankarina, mitä en pidä ihmeenä. Parhaiten näyttelijänä pärjää Henry Hull, mutta hänen käy köpelösti jo filmin alkupuolella. Juoni rakentuu kummittelun varaan ja ruumiita tulee kuin paremmassakin dekkarissa. Välillä pari ukkoa tarjoaa pöljää komediaa ajan B-filmien tyypilliseen tapaan. Elokuva on näistä neljästä heikoin.

Lonesome Trail on todella vaatimattoman oloinen elokuva, mutta ei ihan vailla myönteisiä piirteitä. Voikohan enää halvemmalla elokuvaa tehdä? John Agar on sympaattinen sankari, joka haluaa pitää kiinni oikeuksistaan. Siinä häntä puolustaa vanha konkari ja kovin valkoihoisen näköinen inkkari. Suhtautuminen intiaaneihin on aika myönteinen, jopa sankari itse on puoliverinen. Sankari käyttää jousipyssyä loppupuolen taisteluissa, siinä elokuvan erikoisuus. Mitään kovin kummoista jännitystä ei synny. Kaikissa elokuvissa musiikki pauhaa kovin lujaa niin, että ääntä pitää olla koko ajan vähentämässä.

Little Big Horn saa IMBD:ssä huikeat pisteet ja Lonesome Trail todella surkeat. Rimfire on arvioitu paljon paremmaksi kuin Lonesome Trail.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti 1 kommentti

Kannustavatko tulospalkkiot?

Julkaistu Aamulehdessä 21.4. 2009

Fortumin palkkiosekoilun yhteydessä on aiheellisesti arvosteltu yritysten johdon ylisuuria tulospalkkioita. Nokia ja muut suuret yritykset ovat tässä keskustelussa suotta jääneet liian vähälle huomiolle. Vaikka kysymys rahapalkkioiden kannustavuudesta kuuluu myös psykologisen tutkimuksen piiriin, tämä näkökulma ei millään tavalla ole tullut esiin keskusteluissa. Palkkioiden vaikutuksesta työn tuottavuuteen on olemassa tutkimusta, joka osoittaa, että volyymiin perustuvissa työtehtävissä tulospalkkot parantavat myyntitulosta. Myös sellaisissa organisaatioissa, joissa tulosta on vaikea arvioida, hyvän työsuorituksen palkitsemisesta voi olla jotakin hyötyä, mutta vain sillä edellytyksellä, että kyseessä ei ole nollasummapeli, jossa osa hyötyy ja osa kärsii. Palkan alennus ei ketään kannusta, vaan katkeroittaa ja vie loputkin työhalut. Juuri arvioinnin epämääräisyys vaikeuttaa järjestelmän hyväksymistä esimerkiksi yliopistoissa, sairaaloissa tai kaupunkien ja kuntien virastoissa. Tällaisissa organisaatioissa palkitsemisjärjestelmiä tulee kehittää hyvin harkitusti ja mieluiten työyksikön tasoisina.

Johdon tulospalkkaukset ovat hyvin ongelmallisia. Tulokseen vaikuttavat niin monet tekijät, että johdon panosta on vaikea arvioida. Kun suurten yritysten johdon kuukausipalkkiot ovat yleensä moninkertaisia alaisten palkkaan verraten, miksi he eivät ilman muuta tekisi hyvää työtä? Tulospalkkioiden käyttö kertoo, että johtajat ovat kuin lapsia kannustamisen suhteen. He tekevät vain puolinaista työtä, jos sitäkään, jos eivät saa kunnon palkkioita. Tämä ei mairittele johtajien työmoraalia. Huonosta työmoraalista kertoo myös se, jos johtajat ovat koko ajan tavoittelemassa paremmin palkattuja tehtäviä. Nähtävästi palkkiot ymmärretään jo alun alkaen osaksi palkkaa aivan riippumatta siitä, millaisia tuloksia yritys saa aikaan. Työsopimusta ei tehdä, jos bonuksia ei ole tulossa. Järjestelmä perustuu odotukseen jatkuvasta talouskasvusta, joka toteutuessaan tuo lähes automaattisesti tulospalkkioita. Valitettavasti johdon ruhtinaallinen “motivointi” on omiaan synnyttämään katkeruutta niissä, jotka tekevät varsinaisen työn. Mitä enemmän johtajia kannustetaan työntekijöiden kustannuksella, sitä enemmän katkeruutta syntyy. Tämä ei näytä isommin kiinnostavan yritysten johtoa. Muutkin kuin Lilius saavat palkata turvamiehiä, jos johdon palkkioita ei saada kohtuulliselle tasolle.

Johtopäätös edellä sanotusta on se, että työntekijöiden tulospalkkaukset ovat paikallaan silloin, kun tulosten kriteerit ovat selkeitä ja kun palkkiot eivät ole muilta pois. Johdon tulospalkkaukset ovat turhia, ellemme oleta, että heidän työmoraalinsa on aina ongelma. Hyvin tehdystä työstä voidaan antaa kohtuullisia palkankorotuksia vaikka vuosittain, mutta tulospalkkauksessa ei ole mitään järkeä.