Nettiviikko 5/2013

Olin Maarit Tastulan haastateltavana 28.12. Seitsemäs taivas -ohjelmassa. Itselleni jäi myönteinen kuva, sillä Tastula on taitava haastattelija. Hän näkee paljon vaivaa ottaessaan selvää haastateltavasta. Omia esiintymisiä ei tee mieli katsella, sillä aina tulee mieleen asioita, joita olisi voinut sanoa paremmin. Positiivista palautetta on kuitenkin tullut. Juuri eilen eräs henkilö sanoi katselleensa kolme kertaa tuon ohjelman sen takia, että hän piti mielipiteistäni.

Sain tilaisuuden arvioida muutamia uusia kirjoja Tieteen päivillä 10.1. tiedekirjaraadin jäsenenä. Innostuin kirjoittamaan arvioita aika laajasti, niin laajasti, että sellaisten esittelyyn ei olisi ollut aikaa tilaisuudessa, jossa neljä henkilöä esitti tunnin aikana arvioita viidestä kirjasta. Nämä laajat arviot kirjoista löytyvät täältä. Raadissa piti antaa myös arvosana yhdestä viiteen. Annoin viitosen, eli täydet pisteet, Valomerkistä ja muista nelosen. Arvioitavat kirjat olivat

  • Annamari Vänskä: Muodikas lapsuus
  • Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia
  • Pirkko Muikku-Werner: Ilkeilyn kahdet kasvot
  • Jussi Laitinen: Valomerkki
  • Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Viimeistelen parhaillaan kahta onnellisuuskirjaa, joista toinen, Onnellisuuden esteet tulee keväällä Minervan kustantamana, toinen Onnellisuuden käsikirja Perussanomalta. Kummassakin kirjassa näkyy lisääntyvä kriittisyyteni onnellisuuden ohjeita kohtaan. Suurin osa ohjeista menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä tietenkin pätee kaikkeen muuhunkin hyvinvointia koskevaan tietoon. Tarjolla on paljon asiallisia lehtiä, jotka ovat täynnä ohjeita terveydestä ja ihmissuhteista. Niitäkään ohjeita ei noudateta. Lue lisää

Nettiviikko 29/2012

Koko ajan tapahtuu kaikenlaista, josta tekee mieli kirjoittaa. Luentojen valmistelu ja muu kirjoittaminen tuntuu vievän ajan niin, että ei ehdi kommentoida kaikkia niitä asioita, joista haluaisi jotakin sanoa. Kaikki pohdiskelua vaativat asiat eivät suinkaan ole ajankohtaisia, vaan sellaisia, joita on pohdittu tuhansien vuosien ajan. Esimerkiksi onnellisuuteen liittyvä pohdinta ulottuu ties kuinka kauas. Seuraavassa kuitenkin muutamia asioita, joista tunnen tarvetta kirjoittaa.

Lue lisää

Nettiviikko 40/2011

Tässä lokakuisessa nettiviikossa Markku käsittelee pitkästä aikaa mitä monituisimpia asioita, kuten kuntarakennetta, taloutta, kouluhyvinvointia ja niin edelleen. Nettiviikon sisältöjä mukaillen kotisivulle on lisätty iso liuta Markun viimeaikaisia vastineita, kirjoituksia ja artikkeleja, jotka hän nettiviikossaan mainitsee.

Tässä lista näistä nettiviikossa käsitellyistä lehtikirjoituksista:

Lisäksi sivulle on lisätty myös kaksi PDF-muotoista, pidempää artikkelia:

Masennuksen arvoitus (1279 latausta) , Muisti ja muistaminen (1189 latausta)

Nettiviikon voit lukea kokonaisuudessaan painamalla alta lue lisää:

Lue lisää

Nettiviikko 43/2009

Uusin kirjani on kirjakaupoissa

Onnelisuusprofessorin paivakirja etuUusin kirjani, Onnellisuusprofessorin päiväkirja, on kustantajan ilmoituksen mukaan saapunut kirjakauppoihin 21.10. On aina jännittävä nähdä, millainen vastaanotto on. Edellinen kirjani – Hyvinvoinnin käsikirja – sai hyvän arvioinnin viimeisessä Suomen Lääkärilehden numerossa.

Terveyskirjojen viidakossa hapuilevalle (986 latausta)

Uutta teosta saa minulta sekä tietenkin kirjakaupoista: AdLibris, Suomalainen, Akateeminen, Bookplus.

Miksi Suomessa ei ole huippuyliopistoja?

Aamulehden pääkirjoituksessa ihmetetiin, miksi suomessa ei ole huippuyliopistoja. Niiden olemassaolo ei vielä kerro paljon kansakunnan hyvinvoinnista sen paremmin kuin huippumuusikkojen tai huippu-urheilijoiden määrä. Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat näissä kilpailuissa kärkimaat, mutta niiden hyvinvointia kuvaavat indeksit jättävät paljon toivomisen varaa. Yhteiskunnan ensisijainen tehtävä on huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista. Tällä hetkellä siinä on Suomessakin toivomisen varaa eikä syynä ole yksin lama. Kun kuitenkin olisi hieno asia, jos myös Suomessa olisi huippuyliopistoja, on syytä lyhyesti kuvata niitä syitä, miksi niitä ei ole.

Lue lisää

Nettiviikko 18/2009

Markun uusin kirja, Hyvinvoinnin käsikirja, on juuri ilmestynyt Kirjapajan kustantamana. Sitä saa nyt ostettua vaikkapa Akateemisesta, Suomalaisesta tai AdLibriksestä, sekä toki suoraan meiltä kirjakaupasta.

Tähän uuteen, Hyvinvoinnin käsikirjalle pyhitettyyn sivuosioon olemme ensialkuun lisänneet kirjasta ulosjätetyn lähdeluettelon luvuittain asiasta kiinnostuneille kirjan lukijoille sekä kuvat kirjan etu- ja takakannesta.

Kirjan julkaisun myötä Markku on myös kirjoittanut pitkän nettiviikon, joka käsittelee niin kirjaa, onnellisuutta, yliopistojen pääsykoevalintamenetelmiä kuin tulospalkkioitakin. Nettiviikon voit lukea kokonaisuudessaan seuraavasta.

Lue lisää

Nettiviikko 51/2008

Joulun tehdessä kiireistä tuloaan Markku pysähtyy kuitenkin pohdiskelemaan muutamia teemoja vuoden toiseksi viimeiselle viikolle 51. Markkua on jäänyt mietityttämään viime aikoina muun muassa se, kuinka Aamulehden Asiat-liitteessä pohdiskeltiin kirjailijoiden pyrkimystä paljastaa ihmisyyden pahuus sen hyvyyden sijaan. Markku näkee, että sama koskee myös lähihistorian psykologiaa ja psykologian lähitieteitä. Toisaalta onnellisuus kuitenkin on alkanut myös kiinnostaa!

Myös Jorma Ollilan ehdotus pääomaverotuksen alentamisesta ja siitä, kuinka valtio pyrkii maksamaan väärinkohdelluille kansalaisilleen mahdollisimman pieniä korvauksia on jäänyt harmittamaan. Myös suurvaltapolitiikka jälleen kerran saa Markun miettimään valtioiden motiiveja suhteessa pienempiin naapureihinsa.

Lue lisää

Nettiviikko 43/2008

Tässä Markun uusin nettiviikko, jossa puhetta mm. siitä, miten mediaa kiinnostavat vain huonot uutiset, kunnallisvaaleista, yhdysvaltain koukeroisista poliittisista kuvioista, suomalaisten koulujen ankaruudesta sekä Carl Honorén hitauden liikkeestä.
Voit lukea nettiviikon kokonaisuudessaan seuraavasta: